Kuinka Kerava rauhoitettiin vähemmistöväkivalta

Keravalla oli takavuosina 70-80 luvuilla ongelma vähemmistön asukkaiden tekemistä väkivalta ja ryöstörikoksista.

Kyseiselle kansanosalle tehtiin ymmärrettäväksi heidän omalla kielellään kuinka käyttäydytään. Oppi meni nopeasti perille.
Toimintatapa oli eräänlainen naapuriapu jonka avulla vähemmistö ymmäsi yskän.

Kyseessä oli samantapainen jengiytyminen kuin nyt Helsingissä.
Usein tapaukset olivat jengi vastaan yksi.

Tämänhetken tilannetta en tiedä, tuolloin kaupunki rauhoittui.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tämähän on loisto idea

sitä kannattaisi mennä kokeileen esim ruotsin Rikkebyhyn, Rosgården ja 50 muuhun no go alueeseen ruotsissa
ja sitten ympäri maailmaa
esim etelä afrikkaan jossa on menossa valkoisten kansanmurha

Äänestä

Johan on sarkasmia.
Toiminta tulee hoitaa ennenkuin asiat ovat Rinkkeby tai Botkyrkan tasolla.
Tämä naapuriapu tulee aloittaa poliittisista päättäjistä.
Pienemmillä paikkakunnilla toimeen on tartuttava yhteisvoimin.
Jos paikkakunnalla on maahanmuuttaneita heidöt täytyy yhteisön toimesta kouluttaa ja sopeuttaa. Meidän tulee opettaa heille että allah ei auta eikä ole suurin.
Raavaat miehet ovat kaikkein vakuuttavimpia kouluttajina.
Yhteiskunta ei rankaise riittävässä määrin sopeuttaakseen väärintekijät.
Kaikki tuntevat armeijan soputtamismenetelmät, niitä voi hyvin soveltaa.
Niin on tehty mm. Satakunnan pienissä kaupungeissa.

Äänestä

Eipä tainnut montaa mamua Keravallakaaan olla vielä tuohon aikaan?

Nykyään tilanne on aivan toinen Keravallakin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Keravalla oli takavuosina 70-80 luvuilla ongelma vähemmistön asukkaiden tekemistä väkivalta ja ryöstörikoksista.

Kyseiselle kansanosalle tehtiin ymmärrettäväksi heidän omalla kielellään kuinka käyttäydytään. Oppi meni nopeasti perille.
Toimintatapa oli eräänlainen naapuriapu jonka avulla vähemmistö ymmäsi yskän.

Kyseessä oli samantapainen jengiytyminen kuin nyt Helsingissä.
Usein tapaukset olivat jengi vastaan yksi.

Tämänhetken tilannetta en tiedä, tuolloin kaupunki rauhoittui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu