Patmoksen trollitehdas

Patmos Lähetyssäätiö, joka oman ilmoituksensa mukaan toimii evankeliumin asialla, on jo pitkään sortunut ala-arvoisiin ylilyönteihin. Kristillisen toiminnan sijasta Patmoksella rustataan kellon ympäri Donald Trumpin myönteistä propagandaa.

Äärioikeistolainen ajattelumalli on täyttänyt Patmoksen trollitehtaan kerrokset, totuutta vääristellään päivin ja öin. Uskonnollisilta palkkatrolleilta ei vaadita vakaumusta. Riittää, että puhuu tyhjiä, lausuu suorassa lähetyksessä rukouksia ja levittää valheellisia ajankohtaisia profetioita.

Nauttiiko Patmoksen oikeistolainen toiminta uskovien luottamusta Suomessa? Tämä tärkeä kysymys odottaa vastauksia.

86

1413

    Vastaukset 86

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En tietenkään hyväksy uskonnon ja avustustoiminnan politisoimista. Patmos pilaa vain oman maineensa ja se tulee näkymään ennen pitkää kannatuksessa.

      • Leo Meller ei osaa kuin valehdella. kokoajan hokee seurakunta on temmattu tuulina pilviin ja tuhatvuotista valtakuntaa. Kummallakaan ei ole Raamatullista pohjaa. Kuinka moni pelkää tuota ylösottoa. Soittelevat uskovaisille kavereilleen, että onko heitä vielä temmattu. Pelkäävät ettei heitä tammattasi. Pitäisi Mellerin kertoa myös muistakin opeista.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Leo Meller ei osaa kuin valehdella. kokoajan hokee seurakunta on temmattu tuulina pilviin ja tuhatvuotista valtakuntaa. Kummallakaan ei ole Raamatullista pohjaa. Kuinka moni pelkää tuota ylösottoa. Soittelevat uskovaisille kavereilleen, että onko heitä vielä temmattu. Pelkäävät ettei heitä tammattasi. Pitäisi Mellerin kertoa myös muistakin opeista.

        Ehkäpä heidät on temmattu alas helvettiin.


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Leo Meller ei osaa kuin valehdella. kokoajan hokee seurakunta on temmattu tuulina pilviin ja tuhatvuotista valtakuntaa. Kummallakaan ei ole Raamatullista pohjaa. Kuinka moni pelkää tuota ylösottoa. Soittelevat uskovaisille kavereilleen, että onko heitä vielä temmattu. Pelkäävät ettei heitä tammattasi. Pitäisi Mellerin kertoa myös muistakin opeista.

        Jos on asiat kunnossa Jumalan ja ihmisten kanssa, tempausta ei tarvitse pelätä eikä kuolemaa, Jos tempaus peltottaa niin silloin pelkää myös kuolemaa, Sitä ei vääräkään julistaja voi kieltää tai edesauttaa. Salopuu


      • Anonyymi
        Arto777 kirjoitti:

        Leo Meller ei osaa kuin valehdella. kokoajan hokee seurakunta on temmattu tuulina pilviin ja tuhatvuotista valtakuntaa. Kummallakaan ei ole Raamatullista pohjaa. Kuinka moni pelkää tuota ylösottoa. Soittelevat uskovaisille kavereilleen, että onko heitä vielä temmattu. Pelkäävät ettei heitä tammattasi. Pitäisi Mellerin kertoa myös muistakin opeista.

        Lue Raamatusta,siellä on kumpikin asia selvästi luettavissa,ainakin 1933- käännöksessä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lue Raamatusta,siellä on kumpikin asia selvästi luettavissa,ainakin 1933- käännöksessä.

        Raamatun eri käännöksissä ei pitäisi olla merkittäviä eroja. Toisaalta, jotkut helluntailaiset shamaanit saattavat ymmärtää "selvemmin" samasta asiasta useita eri todellisuuksia.


    • Anonyymi

      Patmos on hyvällä asialla. Lahjoitinkin juuri miljoonan hyvän toiminnan jatkamiseksi.

      • Anonyymi

        Paras kristillinen media on Radiopatmos vaikka vajavaisuuksia siihenkin mahtuu! Salopuu


      • Anonyymi

        Transnistrian lapset ovat toki kiitollisia myös siittiöistämme.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paras kristillinen media on Radiopatmos vaikka vajavaisuuksia siihenkin mahtuu! Salopuu

        Taas yksi höynäytetty joka selittää uskontohuijareiden ilmiselvät rikokset "vajavuuksilla". Vaikka höynäytetty heitä "ymmärtäisikin", Jumala ei ymmärrä eikä hyväksy.

        Uskonnollinen huijaustoiminta, valheellisina "armolahjoina" esitettyinä (kuten Pyhän Hengen profetian armolahja), on Pyhän Hengen pilkkaa. Siksi nämä eivät voi tehdä parannusta, vaan jatkavat rikoksissaan tuomiolleen asti.


    • Anonyymi

      En ole mellerin putiikkiin katsonut sen koommin kun ostin ja uin kirjansa 2k joka oli suurta humpuukia alusta loppuun, kirjalla ei ollut minkäänlaista hengellistä merkitystä.
      jokin raja sentään lentävässsä mielikuvituksessa ja kirjojen tekemisissäkin.

      • Anonyymi

        Jollakinhan se on hänenkin elettävä , vaikka fiktiokirjallisuutta tuottamalla.

        LS


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jollakinhan se on hänenkin elettävä , vaikka fiktiokirjallisuutta tuottamalla.

        LS

        Itse myös surullisena katsellut Suomen kristillisyyden mädäntymista yltioisanmaallisuuden ja muilla maalisilla hapatteilla.
        Kristityn maailma on ylikansallinen hengellinen maailma eikä sitä voi tunkea ahtaisiin nationalistisiin tarinoihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jollakinhan se on hänenkin elettävä , vaikka fiktiokirjallisuutta tuottamalla.

        LS

        Hyvinhän tuo tuntuu elävän jo muutenkin, 150.000 eur vuosituloilla, tieto on ollut taas viime vuoden julkisissa verotiedoissa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvinhän tuo tuntuu elävän jo muutenkin, 150.000 eur vuosituloilla, tieto on ollut taas viime vuoden julkisissa verotiedoissa.

        Fiktio on täysin oma lajinsa, mutta se ei liity millään tavalla mihinkään uskontoon. Meller taas yrittää rastastaa kahdella hevosella yhtä aikaa.


      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Fiktio on täysin oma lajinsa, mutta se ei liity millään tavalla mihinkään uskontoon. Meller taas yrittää rastastaa kahdella hevosella yhtä aikaa.

        Sanoo henki joka pitää uskoa ja uskomista mielikuvituksen tuotteena. Alat tehdä jo 360 asteen kääntymisennätyksiä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sanoo henki joka pitää uskoa ja uskomista mielikuvituksen tuotteena. Alat tehdä jo 360 asteen kääntymisennätyksiä.

        Taidat erehtyä henkilöstä, mutta eikös tuo 360 asteen kääntyminen tarkoittaa eteenpäin menemistä eli sama suunta jatkuu? Tangoa valssaten, näin ainakin peruskoulun matikka opettaa.


      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Taidat erehtyä henkilöstä, mutta eikös tuo 360 asteen kääntyminen tarkoittaa eteenpäin menemistä eli sama suunta jatkuu? Tangoa valssaten, näin ainakin peruskoulun matikka opettaa.

        Nimenomaan. Aivan sama mihin suuntaan tanssahtelet, lopulta suunta on sama. Pahahenki mihinkään karvoistaan pääse, eikä mäemmä haluakaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan. Aivan sama mihin suuntaan tanssahtelet, lopulta suunta on sama. Pahahenki mihinkään karvoistaan pääse, eikä mäemmä haluakaan.

        Et tainnut ihan ymmärtää yksinkertaista lausetta, mutta minkäs teet - syntynyt matelemaan ei pysty lentämään.


      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Et tainnut ihan ymmärtää yksinkertaista lausetta, mutta minkäs teet - syntynyt matelemaan ei pysty lentämään.

        Annoitpa itsestäsi oivan todistuksen. Juuri näin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Annoitpa itsestäsi oivan todistuksen. Juuri näin.

        Tein ainoastaan palveluksen, ettet loukkaisi itseäsi. Ymmärrät sen aikanaan.


      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Tein ainoastaan palveluksen, ettet loukkaisi itseäsi. Ymmärrät sen aikanaan.

        Valehtelija on ollut valehtelija alusta asti. Uudestisyntyneet kun on mielestäsi kalkittuja seniä. Mites luet? Kerropa nyt tyhjentävästi oletko kristitty? Jos katsot olevasi, niin miten tullaan kristityksi vailla uudestisyntymistä? Vastaukseksi ei kelpaa lapsikaste. Odotan mielenkiinnolla vastausta kysymykseen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelija on ollut valehtelija alusta asti. Uudestisyntyneet kun on mielestäsi kalkittuja seniä. Mites luet? Kerropa nyt tyhjentävästi oletko kristitty? Jos katsot olevasi, niin miten tullaan kristityksi vailla uudestisyntymistä? Vastaukseksi ei kelpaa lapsikaste. Odotan mielenkiinnolla vastausta kysymykseen.

        >>> Kerropa nyt tyhjentävästi oletko kristitty?

        Taivaaseen ei ratsasteta toisen uskolla.


      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        >>> Kerropa nyt tyhjentävästi oletko kristitty?

        Taivaaseen ei ratsasteta toisen uskolla.

        Juuri näin, siksi kysynkin. Vastaa samalla onko sivupersoonasi repe ruutikallo, kun ilmestytte aina juurikin yhtäaikaisesti häiriköimään ja näsäviisastelemaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin, siksi kysynkin. Vastaa samalla onko sivupersoonasi repe ruutikallo, kun ilmestytte aina juurikin yhtäaikaisesti häiriköimään ja näsäviisastelemaan.

        Ei kannata esittää kysymyksiä, joihin tietää vastaukset.


      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Ei kannata esittää kysymyksiä, joihin tietää vastaukset.

        Sitä arvelinkin, oikeammin sanottuna tiesin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jollakinhan se on hänenkin elettävä , vaikka fiktiokirjallisuutta tuottamalla.

        LS

        Leipäpapinkin on leipää syötävä, ja nälkäinen maha keksii kyllä konstit.


      • Anonyymi
        Henki kirjoitti:

        Taidat erehtyä henkilöstä, mutta eikös tuo 360 asteen kääntyminen tarkoittaa eteenpäin menemistä eli sama suunta jatkuu? Tangoa valssaten, näin ainakin peruskoulun matikka opettaa.

        Noin on. Suunta kääntyy 180 asteessa


    • Anonyymi

      Patmos poistanut Mellerin blogia, arkistosta yli 20 kappaletta. Tässä yksi poistetuista. Patmos blogi, 23.11. 2018 Leo Meller. Voitko antaa saamatta? "Sain vastauksen, raahaa oli kuusikertaisesti se, minkä olin antanut Ruutille tyhjentäessäni lompakkoni! Menestysteologiaako? Ei, vain yksinkertaisesti antamisten Jumalan luomien lakien toimintaa, joiden varassa koko luotu maailman kaikkeus pysyy ja toimii. Antaessaan saa."

      • Anonyymi

        Mitä nettiin kerran laittaa, se nettiin jää. Blogit saattavat löytyä esim. googlen välimuistista.


      • Anonyymi

        >> Patmos poistanut Mellerin blogia, arkistosta yli 20 kappaletta <<

        Siis mikä teitä vaivaa? Niin tai näin, aina väärin päin. Eikö pitäisi raamatun mukaa iloita, jos joku tekee parannusta, hylkää väärät oppinsa, hävittää väärät kirjoituksensa tms.?

        Jos joku saarnaa valhetta, eikä tee parannusta, täällä motkotetaan. Kun sitten tekee parannusta, motkotetaan edelleen.

        Ihan kuin raamatusta:

        "Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja he sanovat: hänessä on riivaaja. Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: katso ihmistä, syömäriä ja viinin juojaa -- "


      • Leo Mellerin kirjoitus, jossa hän selvin sanoin opettaa menestysteologiaa, löytyy osoitteesta:

        https://www.patmos.fi/blogit/voiko-antaa-saamatta/

        Kannattaa ottaa talteen, kun Mellerillä on tapana kieltää tosiasiat ja kyseinen kirjoitus saattaa päätyä historian kaatopaikalle.


    • Anonyymi

      Patmos ei kuulu helluntaiherätykseen!

    • Anonyymi

      Melleri väitti että. koko Israel pelastuu. Room.11:26 ja kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Room.9:27 Mutta Esaias huudattaa Israelista: Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös. Room.11:5 Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan. Sak.13:8-9

      • Anonyymi

        Selvitä: Missä pelastuu ja mistä?


    • Anonyymi

      Voitko antaa saamatta? - Patmos fi - Patmos - Lähetyssäätiö. Googleta.

      • Anonyymi

        Ei kiinnosta googlettaa sillä puhuuhan Jeesuskin satakertaisesta saamisesta (Mark. 10:29-30).
        Herra Sebaot kehottaa myös koettelemaan itseään ja lupaa vuodattaa siunausta ylenpalttisesti (Mal. 3:10).


    • Anonyymi

      Room.9:29 Niinkuin Esaias myös on ennustanut: Ellei Herra Seaot olisi jättänyt meille siementä, niin meidän olisi käynyt niinkuin Sodoman, ja me olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi. Jes.1:9 Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, ja olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi.

    • Anonyymi

      Val.4:6 Tyttären, minun kansani, syntivelka on Sodoman syntiä suurempi; Sodoma hävitettiin yhtäkkiä kätten siellä riehumatta.

    • Anonyymi

      Joh.5:25 Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat, saavat elää. Kuurot eivät, varmaan kuulle.

    • Anonyymi

      Radio paatos suoltaa aivan uskomatonta tuubaa. Sääli jos joku vielä ottaa moisen todesta.

    • Anonyymi

      Jes.59:4 Ei kukaan vaadi oikeuteen vanhurskaasti, ei kukaan käräjöi rehellisesti. He turvautuvat tyhjään ja puhuvat vilppiä, kantavat kohdussaan tuhoa ja synnyttävät turmion. Jer.9:8 Tappava nuoli on heidän kielensä, vilppiä se puhuu; suullaan he puhuvat rauhaa lähimmäisensä kanssa, mutta sydämessään he juoniansa punovat.

    • Anonyymi

      Ps.2:4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Ps.59:9 Mutta sinä, Herra, naurat heille, sinä pidät kaikkia pakanoita pilkkanasi.

      • Anonyymi

        No onpas herrasi sitten sangen vittumainen luonne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No onpas herrasi sitten sangen vittumainen luonne.

        >> No onpas herrasi sitten sangen vittumainen luonne. <<

        Kyllä hän sellaiselta voi tuittupäisen ihmisen näkökulmasta joskus tosiaankin vaikuttaa.

        Herra saattaa joskus vastata ns. samalla mitalla ihmiselle, joka häntä vastaan kiukuttelee. Hän kunnioittaa niitä, jotka häntä kunnioittavat, sanoo raamattu. Kerran siitä, ettei ihmiskunta häntä kunnioita, tehdään lopullinen loppu.

        Vielä kumminkin elämme armon aikaa. Siksi Jumala lähetti maailmaan Jeesuksen, jonka kautta on mahdollisuus lepoon ja rauhaan ja sovintoon Jumalan kanssa.


      • Anonyymi

        Mielenvikainen herra, jolla sairas huumori. Mietin, millaisille vitseille hän mahtaa nauraa? Vaikka vaikea kai naurattaa Kaikkivaltiasta, joka ennalta tietää kaiken, vitsit kun perustuvat yllätykseen. Ja hänen naurunsa: onko se hohottamista, hihittämistä, kikattamista vai paskaista röhönaurua?


    • Anonyymi

      2Moos.34:14 Älä kumarra muuta jumalaa; sillä Herra on nimeltänsä Kiivas, hän on kiivas Jumala. 3Moos.26:27-29 Ja jos te ette vielä sittenkään kuule minua, vaan käytte minua vastaan ja kuritan eitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden. Ja te syötte poikienne lihaa, ja tyttärenne lihaa te syötte. Joos.24:19 Niin Joosua sanoi kansalle: Te ette voi palvella Herraa, sillä hän on pyhä Jumala; hän on kiivas Jumala, hän ei anna anteeksi teidän rikoksianne ja syntejänne.

    • Anonyymi

      Eilen illalla soitti kaiken maailman höpöttäjiä Maan ja taivaan välillä ohjelmaan. Pyöittelivät yhtä ja samaa josta ei saanut silti mitään tolkkua. Oli niin ympäripyöreää soopaa!

      • Anonyymi

        Semmosta se on kun haistelee vääristä purkeista.


    • Anonyymi

      Ps.9:6 Sinä nuhtelit pakanoita, tuhosit jumalattomat; sinä pyyhit pois heidän nimensä iäksi ja ainiaaksi. Ps.24:17. 44:3 Sinä karkoitit kädelläsi pakanat, mutta heidät sinä istutit, sinä hävitit kansat, mutta heidät sinä levitit.

    • Anonyymi

      Ps.78:55 Hän karkoitti pakanat pois heidän tieltänsä, jakoi ne heille arvalla perintöosaksi ja antoi Israelin sukukuntain asua niiden majoissa. Ps.105:44-45 Ja hän antoi heille pakanain maat, ja he ottivat omaksensa kansojen vaivannäöt, että he noudattaisivat hänen käskyjänsä ja ottaisivat hänen laestansa vaarin. Halleluja!

    • Anonyymi

      2Moos.23:28 Ja minä lähetän herhiläisiä sinun edelläsi karkoittamaan hivyiläiset, kaanilaiset ja heettiläiset sinun tieltäsi. 5Moos.7:20 Niin, Herra, sinun Jumalasi, lähettää heidän kimppuunsa herhiläisiä, kunnes ne, jotka ovat jäljellä ja ovat sinulta piiloutuneet, ovat hävitetyt. Joos.24:12 Ja minä lähetän herhiläisiä teidän edellänne, ja ne karkoittavat heidät teidän tieltänne, ne amorilaisten kuningasta; sinä miekallasi ja jousellasi et sitä tehnyt. Ps.44:4

    • Anonyymi

      Jes.55:12 Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä. 1Aikak.16:33. Ps.96:12. 98:8

    • Anonyymi

      Hes.17:24 Ja kaikki metsän puut tulevat tietämään, että minä olen Herra, joka teen korkean puun matalaksi ja matalan puun korkeaksi, tuoreen puun kuivaksi ja kuivan puun kukoistavaksi. Minä, Herra, Herra, olen puhunut, ja minä sen teen. Hes.31:15

    • Anonyymi

      Leo Mellerille ollaan kateellisia? Kuningas Salomon oli aikansa rikkain mies.

      • Anonyymi

        Eikä Aabrahamkaan mikään tyhjätasku ollut.


      • Anonyymi

        Kateuskorttia ei tässä tapauksessa kannata ottaa esiin. Huono veto.


      • Anonyymi

        Yö ja päivä. Ei voi verrata.

        t. Sisu


    • Anonyymi

      2Aikak.1:11-12 Ja Jumala sanoi Salomolle: Koska sinulla on tämä mieli etkä anonut rikkautta, tavaraa ja kunniaa, et vihamiestesi henkeä, etkä myöskään anonut pitkää ikää, vaan anoit itsellesi viisautta ja taitoa tuomitaksesi minun kansaani, joiden kuninkaaksi minä ole sinut tehnyt, niin annetaan sinulle viisaus ja taito; ja lisäksi minä annan sinulle rikkautta, tavaraa ja kunniaa, niin ettei sitä ollut niin paljon kenelläkään kuninkaalla ennen sinua eikä tule olemaan sinun jälkeesi. 1Kun.4:29-31

    • Anonyymi

      1Kun.10:6-7 Sitten hän sanoi kuninkaalle: Totta oli se puhe, jonka minä kotimaahani sinusta ja sinun viisaudestasi kuulin. Mutta en uskonut, mitä sanottiin, ennenkuin itse tulin ja sain omin silmin nähdä; ja katso, ei puoltakaan oltu minulle kerrottu. Sinulla on paljon enemmän viisautta ja rikkautta, kuin minä olin kuulut huhuttavan.

    • Anonyymi

      Molari vastaan Aro. Yltyykö huuto vai rauhoittuuko?

      • Anonyymi

        Pitää testata ensin tutummilla nimillä. Martina ja Sofia. Kumpi saa huutokuoron vakuuttuneeksi?


    • Patmoksen Juha Ahvio jatkaa USA:n vaalien analysointia. Kaavakin on vanha tuttu: Trump voitti rehellisesti. Mielenkiintoista on myös se, että suurin osa Ahvion viime ajan mietteistä (5/6) koskee valemessiasta Donald Trumpia.

      Tämän päivän Hesarissa (to 19.11.2020) on erittäin hyvä artikkeli, joka avaa Trumpin ihmemaan saloja ja näyttää, kuinka syvälle kaninkolo vie. Kannattaa lukea.

    • Anonyymi

      Kiusaaja meidät kun tahtoisi niellä,
      Lannista viekkahat aikehet sen.
      Oi, valitkaa tie, joka elämään vie...
      Hovinarrit ja mainoslahjat ovat olleet mukana kun naapurinsa Tohmajärveltä...

      • Anonyymi

        Ilmeisesti Leo Mellerillä ja Juha Molarilla ei ole mitään yhdistäviä yhteisiä intressejä. Eli Juha Molari on siirretty tässä tapauksessa väärään lokeroon.


    • Anonyymi

      Ahviolla on rockabilly-tukka. Hän on Amerikan miehiä kiireen fledasta kantapäähän asti.

      Ahviolla on myös Suomeen Sisun äärioikeistolaisen aateen ihannoija. Hänellä on muuten ihan oikeasti Sisu-niminen koira.

      Juha Ahvio on täysin politisoitunut ja saastuttanut Patmoksen. Ahvio kirjoittelee Patmoksen plogiin lähinnä Sisu-järjestön perussuomalaista äärilaidan aatetta ja USA:n republikaanipuolueen äärilaitojen poliittista propagandaa sekä salaliittoteorioita. Leo Meller toi aikanaan Suomeen amerikkalaisen menestysteologian ja uskonnollisen viihteen. Meller ja Ahvio ovat onnistuneet vetämään suomalaisia nenästä ja keräämään heiltä rahat pois Israel sloganin turvin. Todellisuudessa Patmos näyttää olevan nykyään pikemminkin republikaanipuolueen äärilaidan paikallisosasto kuin kristinuskoa edistävä järjestö.

      • Anonyymi

        USA-vouhotus meni liian pitkälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA-vouhotus meni liian pitkälle.

        Miksei Pasi Turunen kommentoi Patmoksen ahvioitumista. Ahvion yltiönationalistiset ja USAn äärirepublikaaniset aatteet ovat täyttäneet Patmoksen sivut.


      • Anonyymi

        >>Ahviolla on myös Suomeen Sisun äärioikeistolaisen aateen ihannoija. Hänellä on muuten ihan oikeasti Sisu-niminen koira.<<

        Sisu on hyvä nimi.
        Huolestuttavampaa, jos koiran nimi olisi Blondi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        >>Ahviolla on myös Suomeen Sisun äärioikeistolaisen aateen ihannoija. Hänellä on muuten ihan oikeasti Sisu-niminen koira.<<

        Sisu on hyvä nimi.
        Huolestuttavampaa, jos koiran nimi olisi Blondi.

        Trump olisi vielä pahempi nimi.


    • Anonyymi

      Ai, korvissa kaikuu vieläkin Pietarin trolli tehdas mainokset.

      Patmos lienee eri ilmansuunnassa.

    • Anonyymi

      Ps.135:15-18 Pakanain epäjumalat ovat hopeata ja kultaa, ihmiskätten tekoja. Niillä on suu, mutta eivät ne puhu, niillä on silmät, mutta eivät näe, niillä on korvat, mutta eivät kuule, eikä niillä ole henkeä suussansa. Niiden kaltaisia ovat niiden tekijät ja kaikki, jotka niihin turvaavat.

    • Anonyymi

      Patmos blogi. Leo Meller 1.11.2013 "Joka tuntee minut ja talouskäsitykseni, tietää, että raha on minulle suuresti pyhä." Tämä blogi on poistettu Patmoksen sivulta.

      • Anonyymi

        Raha ei sitten ilmeisesti enää ole pyhä.


    • Anonyymi

      No nyt meni Patmoksen "Trollitehdas" ihan heidän itsensä laittamana kiinni, koska he kerran laittoivat rekisteröitymisen taakse kaikki ohjelmansa. Sen vuoksi moni varmaan jättää ohjelmat jatkossa kokonaan, koska ei halua heidän kirjeitään, jotka pakollisena liitteinä alkavat tulla, jos menee rekisteröitymään.

    • Anonyymi

      Henkesi ei juuri ruumiillista apua siten nähden huudakaan, kun koittaa hädän päivä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Room.5:14 kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka tuleva on. 1Kor.15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläväksi Kristuksessa, 1Kor.15:45 Niin myös kirjoitettu: Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.

    • Anonyymi

      1Kor.15:47 Ensimmäinen ihminen oli maasta, ja maallinen, toinen ihmisen on taivaasta. 1Kor.15:47 Biblia (1776) Ensimäinen ihminen on maasta ja maallinen, toinen ihminen on itse Herra taivaasta. Kirjoitetaan: Ensimmäinen. Joh.3:13. 3:31

    • Anonyymi

      Fil.3:10-11 tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisesta voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hän kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsen ylösnousemukseen kuolleista. Mitenkä ymmärrätte, tämän Raamatun paikan?

    • Anonyymi

      Onko joku kristitty maassamme päässyt Ahviota oikeistolaisemmaksi?

    • Anonyymi

      Herra Patmosta auttakoon totuuteen.

      Jostain syystä on laitettu heidän opetuksensa liekaan eli rekisteröitymisen taakse. Rekisteröityessä sitten on pakko liittyä myös heidän postituslistalleen. Näin ei varmasti sana kehota tekemään.

      Jos kerran kaikella on tarkoituksensa, niin herää kysymys, onko siellä sitten edes raitista Jumalan sanan opetusta tarjolla, jos kerran Herrakaan ei puutu siihen, etteivät kaikki halukkaat saa heidän opetuksiaan vapaasti lukea ja kuulla? Ajattelinkin itse ottaa tämän nyt sitten ihan Herran varjeluksena ja osoituksena, ettei kannatakaan heitä kuunnella.

      Jopa esirukouspalvelu on heillä laitettu rekisteröinnin taakse. Sellainenkaan ei varmasti ole mitään Jumalan mieleistä toimintaa, että rukoillaan vain rekisterissä olevien ihmisten puolesta.

      Ihmetyksestä muikeana.

    • Anonyymi

      Matt.16:27 Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan. Ps.62:13 Ja sinun, Herra, on armo; sillä sinä maksat kullekin hänen teojensa mukaan. Ilm.22:12 Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.

    • Anonyymi

      Samoin kuin helluntailaisuus, on myös Patmos USA:ssa luotu lume-uskonto, eli ei uskonnollinen / hengellinen yhteisö lainkaan. Uskonnollisuus on vain pinnallinen, ei-teologinen, vaan kaikista kristinuskon kieltämistä harhaopeista koostettu silaus ihan muulle toiminnalle. Näihin kuuluvat ihmiset ovat mukana tuossa toiminnassa esiintyen "kristittyinä", antaen näille tuon valheuskonnollisen pintasilauksen.

      Miksi he eivät huijauksessaan käytä aitoa kristillisyyttä, edes nimeksi? Koska henki on samalla suoraan myös antikristillinen. Kristillisyyteen ei ole varaa, ettei joku heidän kauttaan pelastuisi! Helluntailaisuuteen kuuluu suora hyökkäys kristittyjä vastaan, räikeä valehtelu. Koska esim. netin kautta on helppo tarkistaa mitä jokin kristillinen kirkkokunta heidän väitteidensä vastaisesti todellisuudessa opettaa, käy käry nopeasti, jos kristitty sen verran vaivautuu, että itse tarkistaa, puhuvatko hellarit totta. He ovat aina luottaneet siihen, että useimmat ihmiset luottavat siihen, mitä heille kerrotaan, eivätkä tarkista. Esim. linkkejä he eivät koskaan väitteilleen esitä, koska linkkejä juuri keksitylle valheelle ei voi olla.

      Esim. tämän, oman kirjoitukseni todenperäisyys on helposti tarkistettavissa, aloittaen erilaisista hakusanoista.

      Todellisuudessa siis, esim. helluntailaisuus, vaikka esiintyy muka kristillisyytenä, levittää kaikkia kristinuskon selkeästi nimeämiä ja kieltämiä vanhoja harhaoppeja. Levityksessä he ovat aina käyttäneet suoria valheita. He uskovat "valheen kaikkeen voimaan". Tämä ei ole sattumaa. Yksi harhaoppi voisi mennä läpi "sattumana", "erehdyksenä", mutta eivät ne kaikki (ja "10 muuta"). Kyseessä on suunnitelmallisuus.

      Autan alkuun. Tässä linkki aiheeseen Vanhan kirkon tuomitsemat harhaopit:
      https://www.ortodoksi.net/index.php/Alkukirkon_harhaopit

      Tämä kaikki on ollut jo yli 100 vuotta Suomessa kuunneltavissa jos vain on pitänyt korvansa auki ja alkanut itsekin ajatella, tänä päivänä netissä luettavissa heidän omissa kirjoituksissaan.

      Itse jo pikkulapsena tajusin, että Saalem-sedät huijaa. Kun kysyin asiasta kotonani, sain selkääni, eli minua pahoinpideltiin. Kuuntelin hellareita, kuuntelin kristittyjä ja ihmettelin. Aikuisiälle päästyäni, kun helluntailaisuus oli jo ajanut elämäni täyteen henkiseen kaaokseen, aloin suurimmasta kaaoksesta toivuttuani tosissani tutkia asiaa. Erosin heistä ja liityin kristilliseen kirkkoon ja jatkoin hengellisten asioiden tutkimista.

      Samoin on Patmos pääolemukseltaan ihan muuta kuin kristinuskoa levittävä lähetysjärjestö.

      Tuollainen, Jumalan ja Hänen sanaansa pelkäämättömyys ja kunnioittamattomuus, koska se on tietoista, kertoo aivan erityisestä, hengellisestä pahuudesta.

      Se, mikä näiden toiminnan todellinen tarkoitus on, on kyllä jo selvinnyt jokaiselle näiden ulkopuoliselle, rehelliselle ja tarkkaavalle kristitylle. Ei tarvitse kuin lukea ja ymmärtää lukemansa.

      • Anonyymi

        Valitettavasti Melleiin ei voi luottaa. Hyvä että pyysi anteeksi. Omien sanojensa mukaan Studio Kryptan haastattelussa Meller on kalvinisti-luterilainen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      88
      1323
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      39
      869
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      807
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      798
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      81
      710
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      705
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      698
    8. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      697
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      647
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      638
    11. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      91
      614
    12. 65
      610
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      43
      591
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      575
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      566
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    18. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      9
      525
    19. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      505
    Aihe