Bidenin linja on käytännössä vastakkainen, kuin Donald Trumpin linja. Siinä missä Trump pyrki tuomaan työpaikat USA:n maaperälle, Biden ajaa avointa globaalia kauppaa, jossa työpaikat siirtyvät halpatyömaihin, joista rahaeliitti voi tuoda halpatyövoiman valmistamia tuotteita myytäväksi hyvällä katteella länsimaiden markkinoille.
Joe Bidenin myötä Yhdysvaltojen rajat aukeavat massamaahanmuutolle ja sinne alkaa vyöryä massiivisesti tulijoita erityisesti Etelä-Amerikasta, jossa on paljon sellaisia ihmisiä, jotka ovat halunneet tulla Yhdysvaltoihin, mutta eivät ole sinne Trumpin linjan vuoksi päässeet.
Nyt jos Biden nousee valtaan, vyöryvät nämä maahanmuuttajamassat USA:n maaperälle. Osaltaan myös korona tulee lisäämään maahanmuuttoa, sillä se on heikentänyt työllisyyttä monissa maissa, ja jos Biden on presidentti, tulevat nämä kaikki miljoonat joutilaat suuntaamaan kohti Yhdysvaltoja.
Tulijoita riittänee myös muualta kuin Etelä-Amerikasta, Afrikastakin tulijoita riittää varmasti ja Bidenin johtama USA toivottaa heidät kaikki varmasti tervetulleiksi.
Mitä Joe Bidenin valinta tarkoittaa sitten USA:n työllisyydelle?
Vaikutukset ovat nähdäkseni yksiselitteisen kielteisiä.
Aasian ja Etelä-Amerikan halpatyövoimalla tuotettujen tuotteiden vyöry USA:n markkinoille alkaa ja tämän myötä työpaikat alkavat taas siirtyä USA:n maaperältä pois. Toinen merkittävä mekanismi, joka tulee tuhoamaan amerikkalaisten työllisyyttä on halpatyövoiman vapaa vyöry USA:n työmarkkinoille.
Donald Trump on toiminut tässä asiassa nerokkaasti, sillä hän on toivottanut yritykset tervetulleiksi työllistämään USA:ssa, mutta ulkomaisen työvoiman työlupien saannista on tehty todella vaikeaa. Tämä on tietenkin johtanut siihen, että yritysten on ollut pakko palkata ihmisiä USA:sta töihin ja tämän ansiosta työllisyys oli ennen koronaa paremmalla tasolla kuin vuosikymmeniin ja myös palkkakehitys oli hyvää.
Nyt tilanne muuttuisi Bidenin valinnan myötä täysin, ja kyyti tulee olemaan todella kylmää USA:n työmarkkinoilla nimenomaan kotimaiselle työvoimalle.
Biden tulee olemaan katastrofi jenkeille
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Te uskovaiset olette hassuja.
- Anonyymi
Ihmetyttää vain, että ovatko jenkit oikeesti noin tyhmiä, että äänestivät Bideniä joka tuhoaa heidän maansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmetyttää vain, että ovatko jenkit oikeesti noin tyhmiä, että äänestivät Bideniä joka tuhoaa heidän maansa.
Donald Trumpin kunniaksi on sanottava se, että hän ei aloittanut ainuttakaan sotaa presidenttikaudellaan. Joe Bidenin myötä tähänkin tulee muutos.
Biden toimi Barack Obaman varapresidenttinä ja Obama ei suostunut edes kättelemään Venäjän presidentti Vladimir Putinia. Tätä taustaa vasten on mahdotonta nähdä Bideniä harjoittamassa diblomatiaa vaikkapa Pohjois-Koreassa, ja tämän takia sota USA:n ja Pohjois-Korean välillä lienee väistämätön seuraavan 4 vuoden aikana.
- Anonyymi
Biden ajaa sionistien kansanmädätysohjelmaa marionettina. Samaa mitä sisäministeri Ohisalo touhuaa Suomessa.
- Anonyymi
Biden on pelkkä kulissi. Kokenut politiikko hän on. Omien sanojensa mukaan senaatissa ollut jo 180 vuotta.
- Anonyymi
Näin se natsi nostaa mädäntynyttä päätään, kun valo vähänkin himmenee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734532Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673649Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621938Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261839Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3021499Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351045Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18986en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va124938Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235885