Puoluesarja 3

Uusimman VA:n juttuja ei nyt ole erikseen linkitettävänä, joten laitanpa tähän oman kirjoitukseni kommentoitavaksi.

Kokoomus
– "kypäräpappien" aika on ohi

Vanhemmille ensimmäinen mielikuva Kokoomuksesta saattaa olla Kari Suomalaisen pilapiirrosten "kypäräpappi". Kuvalle oli aikanaan myös katetta: kun esimerkiksi Juhannustanssit julkaistiin, jumalanpilkkasyytettä vaativat nimenomaan Kokoomuksen kansanedustajat. Viimeiset vuosikymmenet osoittavat kuitenkin melko johdonmukaista maallistumista.

Kirkko katosi periaateohjelmista

Vielä vuoden 1994 yleisohjelma on kaiku menneisyydestä: "Puolue tahtoo säilyttää sen, mitä kansamme on aikaisemmilta sukupolvilta arvokasta perinyt, niin kuin kansan uskonnon, tervehenkisen perhe-elämän - -". Vuoden 1998 tavoiteohjelma sisälsi kokonaisen luvun otsikolla "Kirkko osana ihmisen arkea" – tosin tavoitteena tuolloin oli poistaa piispojen nimitysoikeus presidentiltä, mikä toteutuikin.

Vuosituhannen vaihduttua otsikko oli "Uskonto osana ihmisten arkea" ja tekstissä puhuttiin muiden uskontojen ymmärtämisestä ja suvaitsemisesta. Tavoitteena oli mm. sallia kuntien ja seurakuntien yhteiset virat. Vuonna 2006 tärkeänä kulttuuriperinnön osana oli "kristillinen etiikka ja arvopohja", mutta kokonaista osaa ei uskonto enää saa.

Tämän jälkeen maininnat kirkosta ja uskonnosta katoavat yleis- ja vaaliohjelmista. Nykyinen ohjelma vuodelta 2018 jopa kertoo kaikkien olevan tasa-arvoisia katsomukseen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta – vuoden 1994 "uskonto ja tervehenkinen perhe-elämä" on jäänyt kauas taakse.

Rukouspäiväjulistus 2003

Joulun 2003 alla oli käsittelyssä laki rukouspäiväjulistuksesta. Siihen saakka Tasavallan presidentti oli allekirjoittanut vuosittain julistuksen neljästä rukoussunnuntaista. Julistus oli symbolinen ilman käytännön merkitystä ja näin siis asiana riippumaton vasemmisto–oikeisto-akselista.

Kolmesta suuresta puolueesta Keskusta oli yksimielisesti julistuksen puolesta, SDP lähes täysin vastaan. Kokoomuksen kanta jakautui: 22 oli maallisen valtion puolella, 13 olisi halunnut presidentin tehtäviin edelleen uskonnollisen julistuksen. Kokoomus oli siis mennyt kirkkaasti Keskustan ohi, vaikka kirkollinen siipi oli vielä tuolloin melko vahva.

Vaalikonevastauksia

Kokoomuksen ehdokkaista harva on vastannut uskonnonvapaus.fi-sivun vaalikoneeseen. Voinee olettaa, että tämä joukko – viime vaaleissa 35 ehdokasta – painottuu meille myötämielisiin, eikä siten kuvaa todellisuutta.

Ehkä yllättävintä on, että seitsemän ehdokkaan mukaan peruskoulun ei tulisi järjestää jumalanpalveluksia. Nykyistä kahden tilaisuuden mallia kannatti 20 ja kuusi puolestaan heikentäisi tilannetta poistamalla tunnustuksettoman vaihtoehtotilaisuuden.

Muutoin esimerkiksi jumalanpilkkalain kumoamisessa vastanneiden kannat jakautuivat tasan. Valtionkirkkojen verotusoikeuden olisi poistanut kahdeksan ehdokasta.

Ihmisiä

Kokoomuksen johto ei ole kommentoinut uskontoa kovin paljon. Selvin ulostulo viime vuosilta koski kirkkorakennusten käyttöä koulujen päätösjuhliin, jolloin puheenjohtaja Petteri Orpo arvosteli eduskunnan oikeusasiamiehen kantaa. Varapuheenjohtajista Antti Häkkänen totesi "Uskontoon suhtaudun vieroksuen politiikan välineenä, mutta samalla on tunnustettava, että olemme länsimainen kristillisiin arvoihin perustuva oikeusvaltio."

Selvin uskonnon puolustaja on entinen seurakuntanuori Sanni Grahn-Laasonen. Hän kommentoi ministerinä, miten "valtio tukee uskontojen vuoropuhelua", kannusti kirkolliskokouksessa kouluja ja seurakuntia yhteistyöhön ja niin edelleen. Suvivirttä ovat puolustaneet mm. Sari Sarkomaa ja aiempi puheenjohtaja Jyrki Katainen. Pappejakin löytyy puolueen riveistä, näkyvimpänä puoluesihteeri Kristiina Kokko.

Kirkon ja valtion eroa kannattaa luonnollisesti Elina Lepomäki. Hänellä tavoite liittyy yleiseen liberalismiin. Lepomäki kannattaa muutoinkin hyvin suppeaa roolia valtiolle. Paljonko tällaista Liberaalipuolueen kantoja lähenevää ajattelua puolueessa on, sitä en tiedä.

Tuleeko muutoksia?

Kokoomus on siis selvästi liberalisoitunut ja on edelleen valmis pieniin askeliin kohti maallisempaa Suomea. Puolue taiteilee nyt jonkinlaisella nuoralla: yhtäältä vanhoja kypäräpappeja kaipaavia äänestäjiä elää yhä, toisaalta liberaalien nuorten ääniä ei kalasteta kirkollisuutta korostamalla.

Kansalliset Ylioppilaat ry esitti 2014 "- - että Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko eivät enää olisi osa Suomen julkishallintoa." Puoluehallitus toki tyrmäsi esityksen. Pientä muutosta siis kuitenkin elää. Osaltaan tämä näkyy siinäkin, että tuntemistani vapaa-ajattelijoista Kokoomusta kannattaa yllättävän moni.
31<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat
Aloittaja

Ei näy kommentteja, mutta kaksi sääntöjen vastaista viestiä poistettu. Uusi yritys asiallisemmin kirjoittaen?

Äänestä
  • Tylsää.
    Kukahan tuontyylisiä Mäntysalon jorinoita viitsii lukea. Sieltä täältä harppomalla lueskelin, niin jo alkoi tympiä......
    Ateismi ankeuttaa uhrinsa elämän.

    Äänestä

SossupropangandistiMsalo ei maininnut sdposiossa k ansanedustaja altaeenjuutalaisvastaisia ira kilaiskirjoittuksia shiiamususkonnon pohjalta mm. uskonnotonta mil jardööriä z uckerbergiä vastaan jolla ei ole mitään tekemistä irakinasioiden kanssa

Äänestä
  • Aloittaja

    Olet nyt kirjoittanut tuon ainakin viidesti. Jokohan riittäisi?

    Äänestä

Msaloei puolusta uskonnotonta sdpshi ian hyökkäilyä vastaan, vaikka kyseon kansainvälisestäsk andaalista, mikä on harvinaista Suomessa, vaan muikenee kuin vaari pol iittisin perustein. Ei siinä ole sinänsä mitään vikaa, että opettelee poliittistamani pulaatiota, pro pagandavalinta sekin. Eräs Msalon nälvintäkohde on Rä sänen ja myös PS eli puoluetai stelu. PSjutussa hän kirjoitteli voimanostajasta tehdäkseen PSnaurettavaksi ja oikeuttaakseen syrjinnän. Mutta ei huo mannutettä vaparititse komusuhteineen ovat myös pelokkaansyrjittyjä javain eläkeläisetus kaltavat liittyäjos nekään

Äänestä
  • Aloittaja

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Voi hyvä ihme. Aloittaisitko vaikka puhdistamalla näppäimistösi. Tässä eräs paineilmapurkki joka auttaa hommaan: https://www.verkkokauppa.com/fi/product/32299/cfbcq/Mr-Muskelknutte-Air-Duster-400ml-paineilmatolkki

    Sossupolitrukiksi Msalo tuntuu hölmöltä  että kiellät vapariliiton  komusossuilun ja newage- menot Protu- Et- opeissa kun ne on netistä luettavissa. Joka paikassa jäät kiinni höpöjutuista, kommari on lehden toimittajana ja toinen johtaa Kotkan ja ehkä muidenkin osastoja, Boris on luennoinut Oulun osastossa psihteeriaikanasi .... etkä puutu niihin vaan jatkat asian vierestä kuin teflonhömppääjä ikään

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Paljonko on yksi plus kaksi?

    (Ihan vaan testaan keskustelenko ihmisen kanssa vai oletko robotti joka toistaa saman tekstin automaattisesti joka viestiini.)

    Äänestä

Kokoomus tukee korruptiota. Halla-aho 20.11. ."Toisin kuin Orpo ja kokoomus, PS ei kannata veronmaksajien rahojen lapioimista korruptoituneisiin EU-maihin. Ei Unkariin, ei Puolaan, ei Espanjaan eikä Italiaan. "Oikeusvaltio"-konseptin politisoimista kyllä vastustamme. EU itse on oikeusvaltion näkökulmasta huono vitsi"

Äänestä

Hysteerinen kokoomusjohto höpisee milloin mitäkin vaikka sitäkin. Matias Turkkila PS-lehti 24.11. "
" Orpo 2015: "Pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia"
Orpo 2017: Kaataa hallitusta, koska
@Halla_aho
'n arvopohja
Orpo 2020: "Turvapaikanhakijoiden määrä minimoitava"

Äänestä

"Kirkon ja valtion eroa kannattaa luonnollisesti Elina Lepomäki. Hänellä tavoite liittyy yleiseen liberalismiin"

Uskonnollisen toiminnan kieltäminen ja vähentäminen on aloittajan mielestäsi siis liberalimia?

Niinhän ne natsitkin toki väittivät, vielä sodan jälkeenkin, monet pitkänkin elämänsä loppuun saakka, puolustaneensa vapautta ja länsimaisuutta:

https://www.youtube.com/watch?v=1PJkNZ30WV0

Äänestä
  • Tiedätkö mitä on klassinen liberalismi? Siihen sopii huonosti valtionkirkko.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Tiedätkö mitä on klassinen liberalismi? Siihen sopii huonosti valtionkirkko.

    Yleisemminkin on erikoista, että kirkon ja valtion liittoa puolustetaan enemmän oikealla. Tavallaan vasemmistolaiseen suuremman roolin ottavaan valtioon ja sääntelyyn luontevammin sopisi uskonnollinenkin sääntely.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Yleisemminkin on erikoista, että kirkon ja valtion liittoa puolustetaan enemmän oikealla. Tavallaan vasemmistolaiseen suuremman roolin ottavaan valtioon ja sääntelyyn luontevammin sopisi uskonnollinenkin sääntely.

    Natsitovat valtiososialisteja, eli valtion johto, valtion radio, valtion auto Volkswagen vieläkin Saksan osavaltion Niedersachsenin merkittävässä omistuksessa

    Itä-Saksa on merkittävin natsi-ideologian siis kansallisen sos perillinen, sotaleikit lapsille, valtio kasvatti lapset, siellä oli VEB - järjestelmä eli kansanomistusjärjestelmä yrityksille ja lutherilaisen uskon ihailu ja kannatus ja julkinen juhlinta

    Vapaa-ajattelijoiden liitto taistolaiskytkennän kautta on lähellä tätä DDRajattelua

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tiedätkö mitä on klassinen liberalismi? Siihen sopii huonosti valtionkirkko.

    Toki tiedän. Se on utopistista idealismia, varsinkin talouden osalta. Sen mukaan toimiminen johtaa aina ja väistämättä deflaatotaantumaan ja toisinaan sitä kautta myös kommunismiin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaikki kasvun kaudet ovat olleet julkisin varoin, lähinnä yhdysvaltalaisten veronmaksajien maksamin, aikaan saatuja. Yleensä jättimäisin sotilaallisin investoinnein. Se kun ei koskaan riitä perusteeksi verotukselle ja julkisten varojen käytölle, että laitetaanpa tuosta nyt liikkeelle suuri kansainvälinen kasvubuumi, vaan sille pitää aina olla joku inhimillisesti korkeampi, tärkeämmäksi koettu ja uskottavampi syy.

    Tuonkaan valossa en näe mitään syytä uskoa, että klassinen liberalismi toimisi sen paremmin talouden ulkopuolellakaan. Kyllä töhelöt ja vöheltäjät on syytä laittaa kuriin ja jos jalkapuu on siihen liian epäinhimillinen keino, niin sitten vaikka sähköpiiskalla, kuolemantuomioilla tai lastensuojeluilmoituksilla.

    Hyvä, tiedät siis. Toisaalta, kirjoitit "Uskonnollisen toiminnan kieltäminen ja vähentäminen on aloittajan mielestäsi siis liberalimia?"

    Sitähän se siis ei ole. Tarkoitus ei ole kieltää tai aktiivisesti vähentää uskontoa. Klassisen liberalismin ajatus, jonka Lepomäki jakaa, on se, ettei valtio ota kantaa uskonnolliseen elämään.

    Niin epätoivoinen en sentään ole, että olisin kiinnostunut siitä, mitä Lepoilumäki jakaa.

    Sen sijaan aion säästää itselleni hyvät joulurahat olemalla tuhlaamatta euroakaan vaparien jäsenmaksuun.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Niin epätoivoinen en sentään ole, että olisin kiinnostunut siitä, mitä Lepoilumäki jakaa.

    Sen sijaan aion säästää itselleni hyvät joulurahat olemalla tuhlaamatta euroakaan vaparien jäsenmaksuun.

    Saahan sillä rahalla reilun kilon lohta. Suosittelen muuten jääkellarin lohta, on hyvää ja helppo tehdä.

    En nyt silti sanoisi tuota summaa vielä hyviksi joulurahoiksi.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Saahan sillä rahalla reilun kilon lohta. Suosittelen muuten jääkellarin lohta, on hyvää ja helppo tehdä.

    En nyt silti sanoisi tuota summaa vielä hyviksi joulurahoiksi.

    Niin, sinä kuulutkin kellokkaiden riistäjien luokkaan nykyisin, takinkääntäjä.

    Kyllä tuollakin rahalla ostettu lohi on terveellisempää kuin kokonaisen vuoden ateismi. Ainakin sen perusteella, mistä ateistit netissä valittqavat kristinuskossa, että ei saa käyttää syöpääaiheuttavia meikkejä, ei alapään paleltumia aiheuttavia minihameita, ei kurkku- ja ruokatorven syöpää aiheuttavaa alkoholia, ei keuhkosyöpää aiheuttavaa tupakkaa eikä saa harrastaa nielusyåpää aiheuttavaa suuseksiä. Ateistisen maailmankatsomuksen mukaan elämä on elämää vain jos se on riittävän lyhyt. Monesti he netissä nimettöminä kertovatkin, etteivät kestäisi ikuista elämää. Ei kyllä kukaan muukaan kiihkeimpien kuuskytluvun ateistien elämäntavoilla.

    Niin, ja anaaliseksillä lienee yhteys yleistyneisiin peräaukon syöpiin ja tupakan savussa viskiä nauttineena wanna-be-Louis Amstrongit ilmeisesti altistavat itsensä äänihuulten syöville.

    MInun on todella vaikea nähdä mitään hyvää nettiateismissa.

    Mielenkiintoista. Sätähän on kovasti ihmetelty, miksi syöpätaudit näyttävät yleistyneen, Kun katsoo taas kerran ajallista korrelaatiota, niin ehkä olisikin syytä kutsua niitä elintasosairauksien sijasta ateisminaiheuttamisksi sairauksiksi.

    Eipä ihme, että kala on otettu kristillisyyden tunnukseksi. Kyllä terveellisiä juoksevampia rasvoja ja D-vitamiinia sisältävä kala on parempi vaihtoehto myös vakavista itsekurin ongelmista kärsiville lihanhimon riivaamille, joita ateisteissakin on.

    Miksi muuten ateistia haittaa ajatus, että jos ihminen on liian heikko itse pärjätäkseen itselleen ja eläimellisille vieteilleen, (uskonnollinen) yhteisö ei saisi auttaa häntä siinä? Jlakpuut tässä tarkoituksessa ovat kuulema aivan hirvittävän epäinhimillisiä tässä tarkoituksessa, mutta vankilat vielä sentään sallitaan. Toisin kuin vankiloissa, jalkapuissa en tiedä kenenkään raiskanneetn toista tai jääneen kiinni huumeiden käytöstä.

    Tosin jotkut (lähinnä vain itseltään) piilevän kulttuurimarksismin riivaamat ateistitkin tuntuvat ajavan kaikkien vankiloiden muuttamista avovankiloiksi ja lopulta täysin ehdonalaisiksi ja pian kai ehdonalaiseen joutuneillekin maksetaan sen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä. Uhrien julkisesta häpäisemisestä kai voidaan piakkoinkin siirtyä heidän julkiseen ruoskimiseensa, kunhan kulttuurisia vaikutteita nyt omaksutaan tarpeeksi meidän omaan kulttuuriimme nähden samanarvoisemmilta kulttuureilta?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Niin, ja anaaliseksillä lienee yhteys yleistyneisiin peräaukon syöpiin ja tupakan savussa viskiä nauttineena wanna-be-Louis Amstrongit ilmeisesti altistavat itsensä äänihuulten syöville.

    MInun on todella vaikea nähdä mitään hyvää nettiateismissa.

    Ateismin sijaan suolistosyöpien riskitekijänä pidetään ainakin liikaa punaista lihaa. Sikälikin siis hyvä vinkki se jääkellarin lohi.

    Oikeasti, tuotako sinä kuvittelet ateismin olevan? Minulle kun ensimmäisenä tulee mieleen pari Näsijärvellä purjehtivaa, toinen vetää jotain juniorien purjehduskurssiakin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jori.mantysalo kirjoitti:

    (Niin ja todettakoon nyt että olet väärässä myös peräsuolisyövän suhteen, ks. syöpärekisterin tilastot 1990-2018.)

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    (Niin ja todettakoon nyt että olet väärässä myös peräsuolisyövän suhteen, ks. syöpärekisterin tilastot 1990-2018.)

    Onko syöpärekisterin tilastoihin merkitty anaaliyhdytöjen määrätkin, vai mistä tiedät minun olevan väärässä?

    Itse en uskalla edes katsoa etten järkyty.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Onko syöpärekisterin tilastoihin merkitty anaaliyhdytöjen määrätkin, vai mistä tiedät minun olevan väärässä?

    Itse en uskalla edes katsoa etten järkyty.

    Lauseesen pari viestiä ylempänä oli piilotettu väite: "- - lienee yhteys yleistyneisiin peräaukon syöpiin - -". Edes tuo ei siis mennyt oikein, eivät ole yleistyneet.

    Käytännössä ovat oikeastaan harvinaistuneet. Väestön vanhetessa syöpien määrä kasvaa, niitä yksinkertaisesti ehtii tulla kun ei kuolla sydänkohtaukseen 50-vuotiaana.

    Kiistät siis ateismin osuuden tuossakin kehityksessä? Siinä tietenkin lääkäri Päivi Räsänen ja maamme menestyneimpiä bioltieteilijöitä oleva Matti Leisola viittaavat jo pelkällä olemassa olollaan siihen, ettei ateismin merkitys niin suuri ole kuin ateistit itse öyhöttävät sen olevan.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ateismin sijaan suolistosyöpien riskitekijänä pidetään ainakin liikaa punaista lihaa. Sikälikin siis hyvä vinkki se jääkellarin lohi.

    Oikeasti, tuotako sinä kuvittelet ateismin olevan? Minulle kun ensimmäisenä tulee mieleen pari Näsijärvellä purjehtivaa, toinen vetää jotain juniorien purjehduskurssiakin.

    Kuinka niin kuvittelen? On se tuotakin, ja ateismi- ja nuoret-palstojen sekä Raija Pellin mukaan se ei mitään muuta olekaan. Tosin heitä jos uskoo, niin ei tässä maassa muita nuoriakaan ole kuin itsemurhakandidaatetja, turvakotiasukkeja ja huostaanotettuja.

    Enkä nyt sano, etteikö noista ryhmistä pitäisi puhua, varsinkin silloin kun puhutaan koulukiusaamisesta, joka ei muuten koskaan tule vähenemään. Ainoastaan koulukiusaajat itse kärsivät kiusaamisesta niin vähän, että perustavat perheitä ja kas kumma, heidän kakaransa ovat sitten aivan samanlaisia koulukiusaajia kuin vanhempansa.

    Äänestä

Vapaa-ajattelijoiden liitto on vahvasti vasemmistolainen, ja sellaisten mediakäsitys EI OLE VAPAATA vaan Tampereen yliopiston sosiologien kom-oppia leniniläisestä lehdistökäsityksestä myötäilevää. Lähde SuomenUutiset

"Mielipidevainoa myös Tampereen yliopistossa

Suomessa Tampereen yliopisto tunnetaan vahvasta yhteiskuntatieteiden tiedekunnastaan ja perinteisesti punavihreästä aatemaailmastaan. Suomen Uutiset kertoi äskettäin Tampereen yliopiston nettiopetuksessa sattuneesta tilanteesta, jossa yksi opiskelija rohkeni kritisoida luennoitsijan puheita ”menstruoivista miehistä”. Miesten kuukautisiin kriittisesti suhtautunut opiskelija sai vastaansa valtavan paheksunnan vyöryn muilta opiskelijoilta, jotka syyttivät häntä muun muassa ”transfobiasta”. Lopulta opettaja poisti kritiikkiä esittäneen opiskelijan kurssilta väliaikaisesti."

Äänestä

Vuonna 2005 tanskalaislehti Jyllands Postenin Muhammed-kuvista syntyi maailmanlaajuinen selkkaus. Islamilaiset maat vaativat Tanskan hallitukselta anteeksipyyntöä. Tanskalaiset kieltäytyivät. Kuvat julkaistiin pian useissa laatulehdissä ympäri Eurooppaa. Sillä tehtiin selväksi, että sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan keskeinen periaate, josta ei tingitä. Suomessa toimittiin toisin.

Kaikki merkittävät mediatalot kieltäytyivät julkaisemasta kuvia, ja kun pikkuinen äärioikeiston nettisivusto lopulta ne julkaisi, pääministeri Matti Vanhanen pyysi anteeksi, ainoana pääministerinä koko Euroopassa. Myös presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja pahoittelivat julkaisemista. Eräs kokoomuksen kansanedustaja teki julkaisemisesta tutkintapyynnön poliisille. Saksalaislehti Frankfurter Allgemeine Zeitung kutsui Suomea maaksi, jossa ”on pelkurimaisuuden ja itsesensuurin perinne” – ja oli siinä täysin oikeassa.

Suomi on Pohjoismaista ainoa, jonka rikoslaista löytyy yhä arkaainen jumalanpilkkakriminalisointi. Islanti poisti sen rikoslaistaan vuonna 2015. Suomessa asiasta ei edes keskustella, ja sananvapauden puolustajat ovat kaikonneet olemattomiin muutenkin. Symbolisesti hyvä hetki dekriminalisointiin olisi ollut muutama vuosi sitten, kun kirjailija Hannu Salaman jumalanpilkkatuomiosta tuli kuluneeksi 50 vuotta.

Niin, muistatteko, joskus kauan sitten vasemmistolaiset puolustivat sananvapautta.

Googlaa
Jarkko Tontti itsesensuuri

Äänestä

"kulttuurimarksismin riivaamat ateistitkin tuntuvat ajavan kaikkien vankiloiden muuttamista avovankiloiksi ja lopulta täysin ehdonalaisiksi ja pian kai ehdonalaiseen joutuneillekin maksetaan sen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä. Uhrien julkisesta häpäisemisestä kai voidaan "

Uhrien ja veronmaksajien pilkkaa ja rikollisten olemattomia tuomoita ajavat teknisesti demlat eli hyvin samanlaisen ideologian porukka kun Vapariliitto. Googlaa
Mikä on demla homma

Äänestä

Vapaa-ajattelijoiden liitto on palkinnut Erkki Tuomiojan poliittisin sossuperustein, vaikka tämä on jmalanpilkan rangaistavuuden lämmin kannattaja poliittisin perustein

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Uusimman VA:n juttuja ei nyt ole erikseen linkitettävänä, joten laitanpa tähän oman kirjoitukseni kommentoitavaksi.

Kokoomus
– "kypäräpappien" aika on ohi

Vanhemmille ensimmäinen mielikuva Kokoomuksesta saattaa olla Kari Suomalaisen pilapiirrosten "kypäräpappi". Kuvalle oli aikanaan myös katetta: kun esimerkiksi Juhannustanssit julkaistiin, jumalanpilkkasyytettä vaativat nimenomaan Kokoomuksen kansanedustajat. Viimeiset vuosikymmenet osoittavat kuitenkin melko johdonmukaista maallistumista.

Kirkko katosi periaateohjelmista

Vielä vuoden 1994 yleisohjelma on kaiku menneisyydestä: "Puolue tahtoo säilyttää sen, mitä kansamme on aikaisemmilta sukupolvilta arvokasta perinyt, niin kuin kansan uskonnon, tervehenkisen perhe-elämän - -". Vuoden 1998 tavoiteohjelma sisälsi kokonaisen luvun otsikolla "Kirkko osana ihmisen arkea" – tosin tavoitteena tuolloin oli poistaa piispojen nimitysoikeus presidentiltä, mikä toteutuikin.

Vuosituhannen vaihduttua otsikko oli "Uskonto osana ihmisten arkea" ja tekstissä puhuttiin muiden uskontojen ymmärtämisestä ja suvaitsemisesta. Tavoitteena oli mm. sallia kuntien ja seurakuntien yhteiset virat. Vuonna 2006 tärkeänä kulttuuriperinnön osana oli "kristillinen etiikka ja arvopohja", mutta kokonaista osaa ei uskonto enää saa.

Tämän jälkeen maininnat kirkosta ja uskonnosta katoavat yleis- ja vaaliohjelmista. Nykyinen ohjelma vuodelta 2018 jopa kertoo kaikkien olevan tasa-arvoisia katsomukseen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta – vuoden 1994 "uskonto ja tervehenkinen perhe-elämä" on jäänyt kauas taakse.

Rukouspäiväjulistus 2003

Joulun 2003 alla oli käsittelyssä laki rukouspäiväjulistuksesta. Siihen saakka Tasavallan presidentti oli allekirjoittanut vuosittain julistuksen neljästä rukoussunnuntaista. Julistus oli symbolinen ilman käytännön merkitystä ja näin siis asiana riippumaton vasemmisto–oikeisto-akselista.

Kolmesta suuresta puolueesta Keskusta oli yksimielisesti julistuksen puolesta, SDP lähes täysin vastaan. Kokoomuksen kanta jakautui: 22 oli maallisen valtion puolella, 13 olisi halunnut presidentin tehtäviin edelleen uskonnollisen julistuksen. Kokoomus oli siis mennyt kirkkaasti Keskustan ohi, vaikka kirkollinen siipi oli vielä tuolloin melko vahva.

Vaalikonevastauksia

Kokoomuksen ehdokkaista harva on vastannut uskonnonvapaus.fi-sivun vaalikoneeseen. Voinee olettaa, että tämä joukko – viime vaaleissa 35 ehdokasta – painottuu meille myötämielisiin, eikä siten kuvaa todellisuutta.

Ehkä yllättävintä on, että seitsemän ehdokkaan mukaan peruskoulun ei tulisi järjestää jumalanpalveluksia. Nykyistä kahden tilaisuuden mallia kannatti 20 ja kuusi puolestaan heikentäisi tilannetta poistamalla tunnustuksettoman vaihtoehtotilaisuuden.

Muutoin esimerkiksi jumalanpilkkalain kumoamisessa vastanneiden kannat jakautuivat tasan. Valtionkirkkojen verotusoikeuden olisi poistanut kahdeksan ehdokasta.

Ihmisiä

Kokoomuksen johto ei ole kommentoinut uskontoa kovin paljon. Selvin ulostulo viime vuosilta koski kirkkorakennusten käyttöä koulujen päätösjuhliin, jolloin puheenjohtaja Petteri Orpo arvosteli eduskunnan oikeusasiamiehen kantaa. Varapuheenjohtajista Antti Häkkänen totesi "Uskontoon suhtaudun vieroksuen politiikan välineenä, mutta samalla on tunnustettava, että olemme länsimainen kristillisiin arvoihin perustuva oikeusvaltio."

Selvin uskonnon puolustaja on entinen seurakuntanuori Sanni Grahn-Laasonen. Hän kommentoi ministerinä, miten "valtio tukee uskontojen vuoropuhelua", kannusti kirkolliskokouksessa kouluja ja seurakuntia yhteistyöhön ja niin edelleen. Suvivirttä ovat puolustaneet mm. Sari Sarkomaa ja aiempi puheenjohtaja Jyrki Katainen. Pappejakin löytyy puolueen riveistä, näkyvimpänä puoluesihteeri Kristiina Kokko.

Kirkon ja valtion eroa kannattaa luonnollisesti Elina Lepomäki. Hänellä tavoite liittyy yleiseen liberalismiin. Lepomäki kannattaa muutoinkin hyvin suppeaa roolia valtiolle. Paljonko tällaista Liberaalipuolueen kantoja lähenevää ajattelua puolueessa on, sitä en tiedä.

Tuleeko muutoksia?

Kokoomus on siis selvästi liberalisoitunut ja on edelleen valmis pieniin askeliin kohti maallisempaa Suomea. Puolue taiteilee nyt jonkinlaisella nuoralla: yhtäältä vanhoja kypäräpappeja kaipaavia äänestäjiä elää yhä, toisaalta liberaalien nuorten ääniä ei kalasteta kirkollisuutta korostamalla.

Kansalliset Ylioppilaat ry esitti 2014 "- - että Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko eivät enää olisi osa Suomen julkishallintoa." Puoluehallitus toki tyrmäsi esityksen. Pientä muutosta siis kuitenkin elää. Osaltaan tämä näkyy siinäkin, että tuntemistani vapaa-ajattelijoista Kokoomusta kannattaa yllättävän moni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu