Pääministerin virasta jo kahden kuukauden jälkeen erotettu Anneli Jäätteenmäki selitteli tekemisisään televisiossa. Jäätteenmäki on tyypillinen kepulainen. Kaikki on ollut toisten syytä, minä olen erinomainen.
Jäätteenmäki varasti presidentin kansliaan solutetun kepulaisen virkamiehen avulla presidentti Koiviston salaisia papereita. Kun varkautta selvitettiin eduskunnassa, Jäätteenmäki valehteli eduskunnalle ja väitti puhuvansa "niin totta kuin osaa".
Se tiedetään, että Jäätteenmäki ei osannut puhua totta, mutta rehellisiä eivät olleet ne kepulaiset äänestäjätkään, jotka äänestivät Jäätteenmäen europarlamenttiin eduskunnasta annettujen potkujen jälkeen. Kepu pettää aina ja kepulaiset ovat samanlaisia.
"Puhun niin totta kuin osaan" - Jäätteenmäki televisiossa
24
142
Vastaukset
- Anonyymi
Opiskeluaikanaan Jäätteenmäki oli puolikommunisti. Hän toimi aktiivisesti muun muassa taistolaisten Demokraattisissa lakimiehissä. Jäätteenmäen pitäisi hävetä poliittista menneisyyttään.
- Anonyymi
Entäs se pornolehtikohu?
- Anonyymi
Aloitus on täyttä sontaa ! Tiedot Jäätteenmäki sai Martti Manniselta faksina, mitään varastamista ei tapahtunut, sen sijaan Paavo Lipponen valehteli minkä ehti Irakgate jutussa. Lipponen siitä olisi pitänyt nostaa nahkurin orsille, niinkuin hänen itse käyttämänsä sanonta oli.
- Anonyymi
Tiedot voi varastaa myös faksin avulla. Jäätteenmäki sopi Mannisen kanssa salaisten asiakirjojen varastamisesta siten, että asiakirjat lähetetään lopioina faksin avulla.
- Anonyymi
Manninen oli typerys, joka ei ymmärtänyt kuinka FAXin lokeihin jää dokumentti jokaisesta lähetetystä ja vastaanotetusta FAXista. FAXit kelpasi virallisina dokumentteina esim. oikeudessa jne.
- Anonyymi
"... virkamiehen avulla presidentti Koiviston salaisia papereita."
Ottaisit ensin selvää asioista ennen kuin alat kirjoittelemaan tänne!
Presitenttinä oli Halonen ja Jäätteenmäki oli pääministeri.
Kysymys oli "mörkö" Paavon privateista lupaukset USA:lle Suomen tuesta tulevaa sotaa silmälläpiäen ennen YK:n päätösestä sodan aloittamisesta ja sodan alkua! - Anonyymi
Jäättenmäki on vastemielinen poliitikko. Hyvä että jäi kiinni rötöksisään.
- Anonyymi
Sehän paljasti lipposen kieroilut kulissien takana.
Hyvin teki! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän paljasti lipposen kieroilut kulissien takana.
Hyvin teki!Lipposta pitää kiittää siitä, että hän paljasti Jäätteenmäen ja kepun kioroudet ja valehtelut. Oikeus tuomitsi presidentin kanslian kepulaisen virkamiehen ja Jäätteenmäkikin sai oikeudelta nuhteet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lipposta pitää kiittää siitä, että hän paljasti Jäätteenmäen ja kepun kioroudet ja valehtelut. Oikeus tuomitsi presidentin kanslian kepulaisen virkamiehen ja Jäätteenmäkikin sai oikeudelta nuhteet.
Demareitten kieroudella ei ole mitään rajaa. Lipponen sopi kulisseissa George Bush nuoremman kanssa, että Suomi tukee Usa :n hyökkäystä Irakiin. Lipponen siinä oli petoksellinen ja olisi pitänyt antaa kenkää. Taisi olla hyväveliverkoston maksettu oikeudenkäynti.
- Anonyymi
Jäätteenmäki on ainoa suomalainen nainen, joka on noussut vaalien kautta pääministeriksi. (Muut naispääministerit ovat nousseet pääministeriksi edellisen pääministerin erottua kesken hallituskauden.)
Demareita harmitti, kun jääteenmäki paljasti lipposen kieroilut.
Demarit:
- valehtelee enemmän
- verottaa kovemmin- Anonyymi
Jäätteenmäki jäi kiinni, vaikka nainen niin pakkohan se on tunnustaa. Jos olisi ollut mies niin olisi joutunut valtakunnanoikeuteen.
Se että keskustalaiset edelleen äänesti häntä ja Juhnataloa kertoo jotain Keskustan äänestäjistä.
Faktat on faktoja ja muuksi eivät muutu. - Anonyymi
"Jäätteenmäki on ainoa suomalainen nainen, joka on noussut vaalien kautta pääministeriksi. "
Miksi taas vain valehtelet?
Sillä eihän todellakaan nyt täällä Suomessa koskaan ketään pääministeriä valita minkäänlaisten vaalien kautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jäätteenmäki on ainoa suomalainen nainen, joka on noussut vaalien kautta pääministeriksi. "
Miksi taas vain valehtelet?
Sillä eihän todellakaan nyt täällä Suomessa koskaan ketään pääministeriä valita minkäänlaisten vaalien kautta.Paitsi eduskuntavaalien, Jäättenmäen sijaan keskustelkaa Sundqvistista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi eduskuntavaalien, Jäättenmäen sijaan keskustelkaa Sundqvistista.
Mitä Sundqvist tähän kuuluu? Uffe sai rahansa ja elelee vieläkin herroiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä Sundqvist tähän kuuluu? Uffe sai rahansa ja elelee vieläkin herroiksi.
Toiset voivat vain itkeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toiset voivat vain itkeä.
Uffe sai rahansa. Sai niin, sotki omat ja pankin rahat ja sai vielä anteeksi suurimman osan pankille aiheuttamistaan tappioista. Tyypillistä demaripeliä.
- Anonyymi
Ulf oli kuin antakee armoa teknomies, jäätteenmies kesti kuin miäs!
- Anonyymi
Muistan kun hän kertoi, että hänellä on silmät ja korvat selässäkin ja et fakseja alkoi tulla pyytämättä ja aivan yllättäen? Tuollaisen valehtelijan kuuluisi olla ollut vankilassa noista teoistaan ja olihan hän pääministeri. Ei helvetti onko meillä todellakin korruptio olemassa.
- Anonyymi
Lipponen siinä suurin valehtelija oli ja olisi kuulunut linnaan, samoin sinä ja silloiset iltalehtien toimittajat.
-Yksi kohta Lipposen valehtelusta:
Hymy paljasti myös sen, mistä iltapäivälehdet olivat vaienneet, Lipponen oli kaupannut varapresidentti Cheneylle AMOS-kranaatinheitinjärjestelmää. Aseviennissä Suomen ulkopolitiikan keskeinen opinkappale on, ettei aseita viedä kriisialueille eikä sotaakäyviin maihin. Lipponen poikkesi tästä periaatteesta.
Pekka Ervasti selittää IS:n vaikenemista kirjassaan: ”… niiden kauppaamisesta Yhdysvaltoihin oli tiedotusvälineissä ollut useita juttuja jo aikaisemmin. Se ei ollut enää uutinen”. Selitys on ongelmallinen. Ei Patrian pyrkimyksiä myydä AMOS Yhdysvaltoihin kovin näkyvästi oltu uutisoitu. Kun Lipponen tarjosi niitä samassa yhteydessä, jossa osapuolet kiittelivät toisiaan Irakin vastaiseen koalitioon osallistumisesta, ”korohoro” -tarjous sai aivan uuden merkityksen.
Juttu kokonaisuutena : https://www.mikkoniskasaari.fi/node/58
Hymyn paljastus muutti tilanteen lopullisesti, eikä media voinut enää puolustautua tiedon puutteella. Jäätteenmäki oli osunut Washington-keskustelujen arvioissaan hyvin lähelle totuutta. Sen sijaan Lipponen ja Tuomioja olivat antaneet medialle perättömiä lausuntoja, vastoin parempaa tietoaan. Tästä median valtaosa kuitenkin vaikeni.
- Anonyymi
Taustallahan oli se, että Lipponen kävi Washingtonissa tapaamassa pres. Bushia ja Suomeen tultuaan valehteli niin Eduskunnalle kuin Suomen kansallekin kaikesta mitä ja mistä siellä oli Irakin sodan suhteen puhuttu. Tämän valeen Jäätteenmäki paljasti mutta tuhottiin Suomen sotahaukkojen toimesta.
- Anonyymi
------presidentti Koiviston salaisia papereita.------
Mitähän sinä oikein pöpötät, presidenttinä oli silloin Tarja Halonen. Oletko ihan pihalla ? - Anonyymi
Tässä asia on oikein kerrottuna:
"Ennen eduskuntavaaleja 2003 Jäätteenmäki oli tuonut julkisuuteen katkelmia ulkoasiainministeriössä salaisiksi luokiteltujen asiakirjojen sisällöistä pääministeri Paavo Lipposen (sd) keskusteluista Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin kanssa Washingtonissa 9. joulukuuta 2002. Nämä keskustelut liittyivät valmisteluihin Suomen osallistumiseksi Yhdysvaltain johtamaan vapaaehtoisten koalitioon Irakin sotaa koskien.
Jäätteenmäki syytti Lipposta Suomen liittämisestä maan linjausten vastaisesti Yhdysvaltojen Irakin miehitystä kannattaneiden valtioiden koalitioon. "
Että näin Suomessa toimitaan, aivan kuten Putinin valtakunnassa. Syyllinen ei saa mitään mutta konnuuksien paljastajaa rangaistaan.- Anonyymi
----Että näin Suomessa toimitaan, aivan kuten Putinin valtakunnassa. Syyllinen ei saa mitään mutta konnuuksien paljastajaa rangaistaan.------
Ei länsimaissa noin mutta Suomessa kyllä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724486Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673615Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621911Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261818Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991485Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341031Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18970en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122922Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883