Pelastuksen saa lahjana, armosta

Voi vain ku­vi­tel­la, mi­ten iloi­nen on van­ki, joka pää­see va­paak­si vuo­sien van­keu­des­ta, jopa elin­kau­ti­ses­ta. Suo­mes­sa ta­sa­val­lan pre­si­den­til­lä on ar­mah­dus­val­ta. Hän voi lie­ven­tää van­gin ran­gais­tus­ta tai va­paut­taa tä­män sii­tä ko­ko­naan. Pre­si­den­tin ar­mah­dus­val­ta ra­jau­tuu maal­li­siin asi­oi­hin.

Raa­mat­tu pu­huu myös toi­sen­lai­ses­ta van­keu­des­ta ja ar­mah­duk­ses­ta. Kun ih­mi­nen luo­puu Ju­ma­las­ta, hän jou­tuu syn­nin kah­lei­siin, sie­lun­vi­hol­li­sen van­gik­si. Sil­loin hän on ko­ke­nut hen­gel­li­sen kuo­le­man, jos­ta hä­net voi ar­mah­taa ja va­paut­taa vain Ju­ma­la.

Syn­ti vie epä­us­koon

Paa­va­li to­te­si pa­ka­nuu­des­ta kris­ti­nus­koon kään­ty­neil­le efe­so­lai­sil­le, et­tä nämä oli­vat ai­em­min ol­leet kuol­lei­ta rik­ko­mus­ten­sa ja syn­tien­sä täh­den (Ef. 2:1). Täs­sä Paa­va­li viit­taa sii­hen, et­tä jo­kai­nen ih­mi­nen syn­tyy maa­il­maan us­ko­vai­se­na, Ju­ma­lan lap­se­na. Efe­so­lai­set ei­vät oli­si voi­neet kuol­la, el­lei­vät he oli­si sitä en­nen elä­neet.

Apos­to­li Pie­ta­rin mu­kaan Ju­ma­lan vas­tus­ta­ja, Saa­ta­na, kul­kee ym­pä­riin­sä kuin är­jy­vä lei­jo­na ja et­sii, ke­net voi­si niel­lä (1. Piet. 5:8). Ju­ma­lan lap­si jou­tuu tais­te­le­maan syn­tiä ja sie­lun­vi­hol­lis­ta vas­taan. Sii­nä hä­nel­lä on voi­ma­naan evan­ke­liu­mi, jota Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta ju­lis­te­taan eh­doit­ta ja ra­joi­tuk­sit­ta. Jo­kai­sel­la on lupa us­koa evan­ke­liu­min sa­no­ma syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta ja am­men­taa sii­tä elä­män ja us­kon voi­maa.

Kah­leet kat­ke­a­vat

Kris­tus on kär­si­mi­sel­lään, kuo­le­mal­laan ja ylös­nou­se­muk­sel­laan lu­nas­ta­nut ih­mi­set va­paak­si syn­nin, kuo­le­man ja sie­lun­vi­hol­li­sen val­las­ta. Vir­res­sä lau­le­taan Jee­suk­sen so­vin­to­työs­tä: ”Hän mun syy­ni suu­ret pois­ti ve­rel­lään, ot­ti syn­nin or­jan ar­moon, elä­mään ­– –. Kat­koi ver­kot val­heen, kah­leet kuo­le­man, van­gin va­paut­ti, laps oon Ju­ma­lan.” (Vk. 276:2–3.)

Ju­ma­la ar­mah­taa Jee­suk­sen so­vin­to­työn pe­rus­teel­la ih­mi­sen, niin et­tä tämä saa hen­gel­li­sen kuo­le­man jäl­keen uu­den elä­män. Paa­va­li kir­joit­ti efe­so­lai­sil­le: ”Ju­ma­lan lau­peus on kui­ten­kin niin run­sas ja hän ra­kas­ti mei­tä niin suu­res­ti, et­tä hän teki mei­dät, rik­ko­mus­tem­me täh­den kuol­leet, elä­vik­si Kris­tuk­sen kans­sa. – – Ar­mos­ta Ju­ma­la on tei­dät pe­las­ta­nut an­ta­mal­la teil­le us­kon.” (Ef. 2:4–8.)

Efe­so­lai­set oli­vat saa­neet us­kon lah­jan kuul­tu­aan ja us­kot­tu­aan evan­ke­liu­min saar­nan. Paa­va­li to­te­si heil­le: ”Kris­tuk­seen te­kin nyt us­kot­te kuul­tu­an­ne to­tuu­den sa­nan, pe­las­tuk­sen­ne evan­ke­liu­min. Hä­neen us­ko­es­san­ne te myös olet­te saa­neet lu­va­tun Py­hän Hen­gen si­ne­tik­sen­ne.” (Ef. 1:3.) Toi­saal­la Paa­va­li sel­ven­tää­kin, et­tä us­ko tu­lee kuu­los­ta ja kuu­lo Ju­ma­lan sa­nan kaut­ta (Room. 10:17).

Il­man omia an­si­oi­ta

Raa­mat­tu ko­ros­taa, et­tä ih­mi­nen ei voi an­sai­ta pe­las­tus­ta omil­la töil­lään tai te­ke­mät­tä jät­tä­mi­sil­lään. Paa­va­li to­te­aa: ”Pe­las­tus ei ole läh­töi­sin teis­tä, vaan se on Ju­ma­lan lah­ja. Se ei pe­rus­tu ih­mi­sen te­koi­hin, jot­tei ku­kaan voi­si yl­peil­lä.” (Ef. 2:8–9.)

Us­ko­vai­sen sy­dä­mes­sä asu­va Pyhä Hen­ki syn­nyt­tää ha­lun aut­taa lä­him­mäis­tä ja osal­lis­tua evan­ke­liu­min työ­hön pyy­teet­tö­mäs­ti, il­man toi­vet­ta palk­ki­os­ta. Sa­mal­la us­ko­vai­nen saa kui­ten­kin ko­kea iloa, jon­ka aut­ta­mi­nen ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ­hön osal­lis­tu­mi­nen an­taa.

Suu­rim­man ilon ja sy­vim­män rau­han an­taa hen­ki­lö­koh­tai­nen sy­dä­men us­ko. Sen Ju­ma­la lah­joit­taa ar­mos­ta, us­kon kaut­ta, Kris­tuk­sen an­si­on täh­den.

Pek­ka Ait­ta­kum­pu