Olivatko natsit vapaamuurareita?

Vanhat aikalaisuutislähteet väittää että natsit ja fasistit olisivat aikoinaan ajaneet ahtaalle salaseuroja kuten vapaamuurareita, mutta näyttää ennemminkin että natsiaate ja vapaamuurarius, siihen liittyvine okkultistisuuksineen ja teosofisuuksineen olisivat yhteydessä toisiinsa niitä harjoittavien jäseniensä kautta, symboliikkansa kautta kuin muutenkin.

Natsiaatteen juuret löytyy Thule seurasta, joka oli esoteerinen salaseura jossa harjoitettiin okkultismia ja arjalisten juurten tutkimusta. Sen perustaja oli tunnetusti vapaamuurari. Thule seura perustettiin Germanen ordenin jaostoksi, jonka perustaja taas perusti ennen natsiaikaa muitakin liikkeitä joiden aatteet oli yhtenäisiä natsiaatteen kanssa. Yhdestä niistä swastikan käyttökin juontaa juurensa. Thule-seuralaisia löytyy niin Hitlerin natsipuolueen perustajajäsenistä kuin sitä edeltävän puolueenkin perustajajäsenistä. Thule seura myös rahoitti natsipuoluetta. Hitlerin Mein Kampf on omistettu Thule-seuralaiselle kolmas valtakunta idean isälle. Wikipedian mukaan käsite oli noudettu yhtäältä esoteerisesta mystiikasta ja toisaalta poliittisesta historiasta. Muutkin tässä mainitsemani asiat on ihan perus Wikipedia-tietoa.

Suomen silloisista vapaamuurareista ainakin Risto Ryti puhui natsien tavoin eugeniikan puolesta. Taiteilija Wettenhovi-Aspa ihaili saksalaista kulttuuria, samalla kun Saksassa Thule seuralaisen Himmlerin kerrotaan ihastelleen Wettenhovi-Aspan suuruuden hulluja käsityksiä suomenkielen historiallisesta erityisyydestä. Myös Vapaamuurari Jean Sibeliusta ihailtiin natsien keskuudessa. Otteita alla olevasta uutisjutusta:

"Natsi-Saksa käytti säveltäjä Jean Sibeliusta kulttuuripropagandansa välikappaleena laajemmin kuin tähän asti on luultu."
"Jo vuonna 1935 Adolf Hitler myönsi Sibeliukselle kolmannen valtakunnan korkeimman mahdollisen kulttuuritunnustuksen, hopeisen Goethe-mitalin. Sotavuonna 1942 Berliiniin perustettiin Saksan ensimmäinen Sibelius-seura itse propagandaministeri Joseph Goebbelsin määräyksestä.
Sibelius oli myös natsien perustaman kansainvälisen säveltäjäjärjestön varapresidentti..."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/natsit-hyodynsivat-sibeliusta-propagandassaan/2016144
22353
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tottakai osa natseista oli vapaamuurareita. Voiko siitä vetää johtopäätöksiä nykyisistä rappareista? Natseja?

Äänestä
  • Aloittaja

    En vedä johtopäätöksiä nykyisistä rappareista, eikä yleisen käsityksen mukaan natsit olleet vapaamuurareita vaan päinvastoin olisivat vaikeuttaneet heidän toimiaan. Mutta kiinnitin vaan huomiota että natsien yhteys vapaamuurariuuteen vaikutti silti selvältä. On kuin Suomen veljeilyt natsisaksan suuntaan olisi ollutkin vaan vapaamuurareiden keskenäistä yhteydenpitoa ja jotain muurariveljeyttä. Esimerkkinä: vapaamuuranina tunnettu kenraali Paavo Talvela oli Wikipedian mukaan Mannerheimin luottomies, joka neuvotteli Saksan korkeimman johdon kanssa.

    Äänestä

  • Polariz- kirjoitti:

    Suomen vapaamurarit vaikuttivat päätökseen hylätä Saksa toisessa maailmansodassa ja julistaa sota Saksaa vastaan

    Äänestä

Vasta vapamuurareiden ylimmillä asteilla jäsenelle kerrotaan ettö Maa on litteä.

Äänestä
  • Miksi he valehtelisivat jäsenilleen maan muodosta? 🤔

    Äänestä

  • Mee roskiin nyt siitä. Ei kerrota. :D

    Äänestä

  • Mee ny roskiin. :D

    Äänestä

  • Mistä sulle moinen tieto on tullut? Kiinnostavaa jos näin on?

    Äänestä

Natsit eivät olleet vapaamuurareita. Churchilla ja Roosevelt olivat Vapaamuurareita ja keskitysleirielle joutui monia vapaamuurareita. Nazit katsoivat Ranskan ja Benelux maiden olevan Vapaamuurareiden käsissä ja miehittivät ne sen takia

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa. Aatu ei tietenkään ollut rappari, mutta wehrmachtin porukoissa oli merkittävä määrä rappareita, siinä missä Marski oli Venäjän keisarikunnan upseeri ja kävi sen vuoksi tiivistä kirjeenvaihtoa Tukholman kautta Moskovaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Aatu ei tietenkään ollut rappari, mutta wehrmachtin porukoissa oli merkittävä määrä rappareita, siinä missä Marski oli Venäjän keisarikunnan upseeri ja kävi sen vuoksi tiivistä kirjeenvaihtoa Tukholman kautta Moskovaan.

    Kyllä se pitää paikkansa. Natsit antoivat kyllä kaikille mahdollisuuden kääntää takkia ja vannoa uskollisuutta Hitlerille. Eivät he tappaneet ketään noin vain, kuten yleisesti luullaan.

    Äänestä

  • Korkeintaan välillisesti tai nimellisesti eivät olleet mutta rahoituspuolella on useita tunnettuja rikkaita vapareita p-ameriaksta. Eihän koko temppu ollutkaan muuta kuin heille yks iso puhallus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Korkeintaan välillisesti tai nimellisesti eivät olleet mutta rahoituspuolella on useita tunnettuja rikkaita vapareita p-ameriaksta. Eihän koko temppu ollutkaan muuta kuin heille yks iso puhallus.

    Natsi/nasu tietää varmaan...

    Äänestä

Aah, näissä jutuissa vilahtaa joskus se nätin näköinen natsipimu, että alkaa jöpöttämään.

Äänestä

Natsit murhasivat 100000-200000 vapaamuuraria vain vapaamuurariuden vuoksi ja asettia vielä useampia keskitysleireille.

Äänestä

oli myös suur pankkiiri joka rahoitti natseja james b warburger ei kieltänyt eikä myöntänyt osuuttaan natseille, totesi vaan häntä ei juutalainen kansa kiinnosta vaan juutalaisten oppi,

Äänestä

Olen kuullut että vasta muurareiden ylimmillä asteilla jäsenelle paljastetaan että Maa on litteä.

Äänestä
  • Minä olen kuullut että sinä olisit niitä Tasa-Arvoisia ja transitio menossa.

    Koska olen näin kuullut sen täytyy olla siis totta.

    Äänestä

  • Oletko sitä mieltä että vapaamuurareilla on salattu totuus? Miksei Ruusuristiläisillä (ei sillä Ervastin porukalla) olisi sitä? Vai onko molemmilla?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko sitä mieltä että vapaamuurareilla on salattu totuus? Miksei Ruusuristiläisillä (ei sillä Ervastin porukalla) olisi sitä? Vai onko molemmilla?

    Miksi Ervastin lahkolla ei voisi olla sitä totuutta? Hehän tietävät jopa Väinämöisen ruusulinjoista. :D

    Äänestä

Natsit eivät oikein suvainneet vapaamuurareita. Syynä lienee ollut se että itse Hitler oli maalari . Ja eri ammattikunnillahan on tunnetusti katkuiset välit.

Äänestä
  • Taidemaalareiden ja kivenhakkaajien vuosituhansia vanha viha on varsin hyvin dokumentoitu... =D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Polariz- kirjoitti:

Vanhat aikalaisuutislähteet väittää että natsit ja fasistit olisivat aikoinaan ajaneet ahtaalle salaseuroja kuten vapaamuurareita, mutta näyttää ennemminkin että natsiaate ja vapaamuurarius, siihen liittyvine okkultistisuuksineen ja teosofisuuksineen olisivat yhteydessä toisiinsa niitä harjoittavien jäseniensä kautta, symboliikkansa kautta kuin muutenkin.

Natsiaatteen juuret löytyy Thule seurasta, joka oli esoteerinen salaseura jossa harjoitettiin okkultismia ja arjalisten juurten tutkimusta. Sen perustaja oli tunnetusti vapaamuurari. Thule seura perustettiin Germanen ordenin jaostoksi, jonka perustaja taas perusti ennen natsiaikaa muitakin liikkeitä joiden aatteet oli yhtenäisiä natsiaatteen kanssa. Yhdestä niistä swastikan käyttökin juontaa juurensa. Thule-seuralaisia löytyy niin Hitlerin natsipuolueen perustajajäsenistä kuin sitä edeltävän puolueenkin perustajajäsenistä. Thule seura myös rahoitti natsipuoluetta. Hitlerin Mein Kampf on omistettu Thule-seuralaiselle kolmas valtakunta idean isälle. Wikipedian mukaan käsite oli noudettu yhtäältä esoteerisesta mystiikasta ja toisaalta poliittisesta historiasta. Muutkin tässä mainitsemani asiat on ihan perus Wikipedia-tietoa.

Suomen silloisista vapaamuurareista ainakin Risto Ryti puhui natsien tavoin eugeniikan puolesta. Taiteilija Wettenhovi-Aspa ihaili saksalaista kulttuuria, samalla kun Saksassa Thule seuralaisen Himmlerin kerrotaan ihastelleen Wettenhovi-Aspan suuruuden hulluja käsityksiä suomenkielen historiallisesta erityisyydestä. Myös Vapaamuurari Jean Sibeliusta ihailtiin natsien keskuudessa. Otteita alla olevasta uutisjutusta:

"Natsi-Saksa käytti säveltäjä Jean Sibeliusta kulttuuripropagandansa välikappaleena laajemmin kuin tähän asti on luultu."
"Jo vuonna 1935 Adolf Hitler myönsi Sibeliukselle kolmannen valtakunnan korkeimman mahdollisen kulttuuritunnustuksen, hopeisen Goethe-mitalin. Sotavuonna 1942 Berliiniin perustettiin Saksan ensimmäinen Sibelius-seura itse propagandaministeri Joseph Goebbelsin määräyksestä.
Sibelius oli myös natsien perustaman kansainvälisen säveltäjäjärjestön varapresidentti..."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/natsit-hyodynsivat-sibeliusta-propagandassaan/2016144

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu