Trump ei ole tunnustanut vaalitappiotaan, vaikka ääntenlaskun perusteella Biden voitti vaalit selvin lukemin. Trump on toistuvasti sanonut aikovansa vielä kumota vaalituloksen oikeusteitse.
Trump ei ole esittänyt mitään todisteita vaalivilpistä, eikä mikään viittaa vaalien vilpillisyyteen.
Trump ei ole esittänyt mitään todisteita vaalivilpistä, eikä mikään viittaa vaalien vilpillisyyteen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Psykopaattinarsistin luonto ei anna periksi tunnustaa tappiota.
Juuri näin.
Te trumpvihafanaatikot olette aivan hulluja. Ei päätä eikä häntää, pelkkää fanaattista valehtelua ja propagandaa.
AFP
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi sunnuntaina ensimmäistä kertaa julkisesti Joe Bidenin voittaneen presidentinvaalit. Tappion myöntämisestä ei kuitenkaan ollut kyse, sillä Trump tviittasi Bidenin voittaneen, koska vaalit oli väärennetty.
Muotoilu oli ilmeisesti lipsahdus, sillä hieman myöhemmin Trump tviittasi uudelleen ja sanoi Bidenin voittaneen vain valemedian mielestä.
- En myönnä MITÄÄN! hän jatkoi.
Kummia kuuluu Amerikasta. Ääniä laskiessa ei ole annettu katsoa allekirjoituksia ovatko ne oikeita vai väärennettyjä äänestäjiä. Tehtailiko jotkut ääniä kuolleiltakin. Näin on uutisoitu.
" Ääniä laskiessa ei ole annettu katsoa allekirjoituksia ovatko ne oikeita vai väärennettyjä äänestäjiä. "
Kyllä on annettu.
"Tehtailiko jotkut ääniä kuolleiltakin."
On tarkastettu, onko henkilö ollut vaalipäivä elossa.
Miksi myöntäisi Bidenin voittaneen ennen kuin osavaltiot ovat nimenneet valitsijamiehet?
Ei olekaan, se on feikkiuutinen ja taas irroitettu asiayhteydestä ja väitetty sen tarkoittaneen jotain mitä se ei ollut. Tyypillistä valtamedian ja näiden pikku lakeijoiden valehtelua, yllättääkö tämä enää ketään 4 vuoden jälkeen?
Miksi Hillary Clinton onnitteli vuonna 2016 Donald Trumpia pian medioiden annettua voittajan?
Peli on nytkin selvä: Joseph Biden on vaalien voittaja ja siten tuleva Yhdysvaltain 46. presidentti.
Turha syyttää mediaa, jos Trump ei osaa tviiteissään ilmaista itseään selkeämmin.
"Miksi Hillary Clinton onnitteli vuonna 2016 Donald Trumpia pian medioiden annettua voittajan?"
Hillary ei ole suosikkini, mutta tässä asiassa hän toimi kuten sivistyneet ihmiset toimivat.
Trump voittaa vaalit 306 -232 jos lasketaan vain Suomen säännöillä annetut äänet. Äänestäjä tunnistaen ja vain kerran äänestäen.
Yhdysvalloissa postinjakajat olivat äimistyneitä.
Piirin tuttuihin osoitteisiin tuli äänestyslipukkeita olemattomille henkilöille.
Onneksi äänestyslipukkeet eivät olleet esipainettuja.
Nihin saattoi kirjoitella ehdokkaan nimen ja toimittaa laskentapaikkaan.
Tunnistautumista ei onneksi vaadittu.
Katselin kolmen toimittajan selostavan tätä CBS:llä 2.9.2020.
Taas on niin paljon höpöä etten edes viitsi pahemmin kommentoida, mutta tämän sanon; Äänestyslipukkeet ovat aina esipainettuja.
-Lincoln Project-
Trumpin ei tarvitse tunnustaa kuin vaalivoitto. Laillisissa äänissä hän voitti Bidenin ja median mennen tullen. Bidenille tehtailtiin laittomia ääniä ja hakkeroitiin tietokonesysteemejä sekä kutsuttiin media raportoimaan vilpillistä tulosta. Trumpin sanojen mukaan sopan selvittäminen kestää 2-3 viikkoa. Kongressi päättää 6.1 2021 presidentistä eikä ole vasemmistomedian lellikki.
Biden huijasi paremmin
Haaveet kaatuu...
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007621013.html
Se on sitten GameOver Turmpille