Poliittinen valtahinku - Oman nilkkansa pahoinpitely

Perinteinen oikeisto-vasemmisto -akseli on ryvettynyt jo melko ikävästi. Ideologiat jäykkänä kilpaillaan vallasta, sekä populistisesti äänestäjien suosiosta ja samalla lokeroidutaan omaan ideologiseen lokeroonsa, yhä kauemmas monipuoluejärjestelmälle tärkeästä, ja yhteiskunnalle tärkeästä, konsensuksesta ja synergiasta. Olemme nähneet, kuinka asenteet ovat muuttuneet negatiivisemmiksi ja jopa vihamieliseksi. Olemme nähneet, kuinka politiikassa vallasta taistellaan yhä enemmän pyrkimällä näyttämään kilpailija itseään huonommalta ja rumemmalta. Olemme nähneet maalittamista, propagointia, vääristelyitä ja valheita.

Linkin uutisessa Vihreä Heidi Hautala väittää toista, mutta osoittaa asenteillaan ja käytöksellään täsmälleen sitä suuntaa, johon politiikassa on menty; aina toisten mielipiteet, tavoitteet, agendat yms. on huonoja ja omat on niitä oikeita, ainoita oikeita, ja syytkin kaikkeen ikävään löytyy aina toisista, ei koskaan itsestään.

Viimeiaikaisten edesottamusten perusteella Vihreät(kin) ovat eksyneet siitä reaalimaailmasta, jossa maalaisjärki ja tolkku on, tai pitäisi olla, yhtenä ensisijaisimmista vaikuttimista. Sen sijaan omat ideologiat jäykistyy, erikoistuu liian suppeaksi, muuttuu sävyltään yhä aggressiivisemmaksi, eturyhmiä suositaan... Unohtuu se kaikkein tärkein eturyhmä: suomalainen yhteiskunta! Kunhan pysytään vallassa. Toisia haukkumalla ja maalittamalla.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1ffe6be2-73bf-490e-a979-54f34b74996a
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Perinteinen oikeisto-vasemmisto -akseli on ryvettynyt jo melko ikävästi. Ideologiat jäykkänä kilpaillaan vallasta, sekä populistisesti äänestäjien suosiosta ja samalla lokeroidutaan omaan ideologiseen lokeroonsa, yhä kauemmas monipuoluejärjestelmälle tärkeästä, ja yhteiskunnalle tärkeästä, konsensuksesta ja synergiasta. Olemme nähneet, kuinka asenteet ovat muuttuneet negatiivisemmiksi ja jopa vihamieliseksi. Olemme nähneet, kuinka politiikassa vallasta taistellaan yhä enemmän pyrkimällä näyttämään kilpailija itseään huonommalta ja rumemmalta. Olemme nähneet maalittamista, propagointia, vääristelyitä ja valheita.

Linkin uutisessa Vihreä Heidi Hautala väittää toista, mutta osoittaa asenteillaan ja käytöksellään täsmälleen sitä suuntaa, johon politiikassa on menty; aina toisten mielipiteet, tavoitteet, agendat yms. on huonoja ja omat on niitä oikeita, ainoita oikeita, ja syytkin kaikkeen ikävään löytyy aina toisista, ei koskaan itsestään.

Viimeiaikaisten edesottamusten perusteella Vihreät(kin) ovat eksyneet siitä reaalimaailmasta, jossa maalaisjärki ja tolkku on, tai pitäisi olla, yhtenä ensisijaisimmista vaikuttimista. Sen sijaan omat ideologiat jäykistyy, erikoistuu liian suppeaksi, muuttuu sävyltään yhä aggressiivisemmaksi, eturyhmiä suositaan... Unohtuu se kaikkein tärkein eturyhmä: suomalainen yhteiskunta! Kunhan pysytään vallassa. Toisia haukkumalla ja maalittamalla.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1ffe6be2-73bf-490e-a979-54f34b74996a

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu