Kaunis kirjoitus Wincapitasta

Anonyymi

Tämä kaunis ja opettavainen kirjoitus vuoden takaa on edelleen ajankohtainen ja jäänyt mielestäni aivan turhan pienelle huomiolle, sillä se tukee hienosti myös nimimerkin Valuuttakauppias vanhoja ja perinteisiä näkemyksiä. Savon Sanomat ja nim. Valuuttakauppias ovat sitä mieltä, että totuus ei pala tulessakaan, eikä tiedon ja taidon kynttilää pidä piilottaa vakan alle.

Savon Sanomat - Ote pääkirjoituksesta - 22.10.2019:

-Rikollisen huijauksen lopputulemana petoksesta tuomitut ovat saaneet leiman otsaansa: heihin on vaikea luottaa jatkossa. Toiseksi petoksen uhrit ovat saaneet otsaansa puolestaan idiootin ja narrattavan hölmön leiman – ja aivan aiheesta. Vaikka rikoshyötyä on yhä väärissä taskuissa, Wincapitan ympärillä tapahtuneiden rikostutkintojen, oikeudenkäyntien, rikoshyötyperimisten ja tuomioiden jälkeen on helppo todeta, ettei rikos todellakaan kannata. Sopii toivoa, että oppitunti meni perille, tosin on tyypillistä, että Wincapitan tyyppisiin huijauksiin sortuvat kerta toisensa jälkeen samat ihmiset.

56

521

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Häpeä on usein kätkettyä. Jotta häpeää voitaisiin käsitellä, sen olemassaolo on ensin osoitettava. Pääkirjoituksen ja Valuuttakauppiaan tarkoitus on ollut nostaa esille tunne ja tietoisuus häpeästä.

      Kyky kestää häpeää on samalla tavalla tärkeä kuin kyky sietää masennusta ja syyllisyyttä.

      Mitä muut mahtavatkaan ajatella petoksen uhreiksi joutuneista? Valuuttakauppias on kertonut napakasti, että eivät klubin jäsenet ole todellisia rikoksen uhreja, sillä he ovat "itse liput liehuen ja setelitukko kourassa rynnänneet mukaan kusetukseen". Oma vika - mitäs lähdit.

      Savon Sanomat ja Valuuttakauppias käyttävät yhdessä vanhaa kristillistä opetustapaa jo vuosisatojen takaa: kirkon eteen kannettua jalkapuuta mutta nykymuodossa. Kuten Valkku on sanonut, häpeä on hyvä ja tehokas opettaja. Samaa mieltä on Savon Sanomien pääkirjoittaja.

      • Anonyymi

        || Pääkirjoituksen ja Valuuttakauppiaan tarkoitus on ollut nostaa esille tunne ja tietoisuus häpeästä. ||

        Valuuttakauppiaan osalta asia on selkeä, sillä hän trollaava ja narsistinen koulukiusaajaluonne. Savon Sanomien pääkirjoitus puolestaan on täysin puhtaasti lapsellinen, ja sellaisen henkilön kirjoittama, joka ei ole jutun asiasisältöön halunnut paneutua, ja jota on käsketty kirjoittaa tarina.

        || Savon Sanomat ja Valuuttakauppias käyttävät yhdessä vanhaa kristillistä opetustapaa jo vuosisatojen takaa: kirkon eteen kannettua jalkapuuta mutta nykymuodossa. Kuten Valkku on sanonut, häpeä on hyvä ja tehokas opettaja. ||

        Oleellista Valuuttakauppiaalle on, että hänellä on riittävästi aktiivista yleisöä, jota opettaa omilla äärimmäisen kummallisilla menetelmillään. Nykyisin Valkku on Moktar-nimellä ryhtynyt opettamaan maahanmuuttoasioita, perussuomalaisuutta sekä nykyisen pääkaupungin, Mikkelin ja Lieksan välisiä eroja. Jos Valkku on todellinen kristitty, minä olen todellinen Japanin keisari. Valkussa ei ole mitään muuta kristittyä kuin kirkon eteen rakennettu jalkapuu ja sitä vartioiva vaivaisukko.


      • Anonyymi
        Valuuttakauppias kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Sinulla voi olla muita ajatuksia, mutta kyllä sinun suuntasi on jo määrätty. Ja se suunta on hiilihommiin - turvatonta matkaa.

        "Kun kerran itse on liput liehuen ja setelitukko kourassa rynnännyt mukaan kusetukseen, vastatkoon kukin omalla nimellään seurauksista..... Ei viranomainen suorittaessaan lain mukaista tehtäväänsä voi mitenkään rikkoa tietosuojalakia." (Valuuttakauppias)


      • Anonyymi
        Valuuttakauppias kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Oho, sinä et olekaan mikään tavallinen kirkkokristitty vaan ihan pesunkesävä larsleviläinen.


      • Anonyymi
        Valuuttakauppias kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mike Tyson: "–Rakastan vihaajia. Ilman heitä en olisi mitään."


      • Anonyymi kirjoitti:

        Oho, sinä et olekaan mikään tavallinen kirkkokristitty vaan ihan pesunkesävä larsleviläinen.

        Rauhansanalainen, ystävä kallis, pelkästään rauhansanalainen. ;)


      • Anonyymi
        Valuuttakauppias kirjoitti:

        Rauhansanalainen, ystävä kallis, pelkästään rauhansanalainen. ;)

        Hyi olkoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oho, sinä et olekaan mikään tavallinen kirkkokristitty vaan ihan pesunkesävä larsleviläinen.

        Mikä ukko tuo


    • Anonyymi

      || Valuuttakauppias on itse kertonut, että hän seisoo edelleen miehekkäästi sanojensa takana. ||

      Varmasti seisoo, vaikka epäilenkin että ainoa asia joka hänen kohdallaan seisoo, on järki, mutta nimettömänähän mikä tahansa seisominen on helppo tehdä. Sama koskee tosin Savon Sanomia, sillä päätoimittajahan ei laadi pääkirjoituksia. Kuka lie Savon Sanomissa kirjoittanut uskomattoman lapsellisen ja nimettömän tarinansa, siis ihan aidon arvauksiin perustuvan mielipiteensä; liekö K. Pentanen.

      || Valuuttakauppias huomioi aluksi, että oli vain hyvä ja hieno asia, että KRP julkaisi yli 3200 henkilön tarkat tiedot. ||

      Valkku perusteli näkemyksensä sillä, että klubin jäsenet olivat ihan itse liput liehuen ja setelitukko kourassa rynnänneet mukaan kusetukseen. Valkku jatkoi, että miten ihmeessä viranomainen voisi suorittaessaan lain mukaista tehtäväänsä mitenkään rikkoa tietosuojalakia. Ei voi rikkoa, ja KRP tekikin 100 % oikein, eikä KRP saanut mistään langettavaa tuomioita.

      Valkku jatkoi, että syyttömyysolettama on olettamana täysin yliarvostettua, sillä sekä rikoksesta epäiltyjen, epäilyksistä vapautettujen että asianomistajien henkilötunnusten, osoitteiden, puhelinnumeroiden ja pankkitilitietojen julkistaminen oli osa rangaistusta ja täysin itse aiheutettua. Valkku lopetti sanomalla, että "mitenpä minä mitenkään ja koskaan olisin itse vastuussa omista teoistani. Koko tallero-orkesterin piti ensin saada juosta nenänsä seinään, ennen kuin silmät avautuivat."

      --

      Sekä Mkoktar-Valuuttakauppias, KRP että Savon Sanomat ovat jatkaneet vanhaa 1600 - 1700 -lukujen kirkollista linjaa, jossa kirkon eteen räntäsateeseen viritetyn jalkapuun ja vaivaisukon yhdessä tuottama oletettu häpeä toimii erinomaisena kollektiivisena rangaistuksena. Siis opettajana.

      Kyky kestää häpeää on samalla tavalla tärkeä kuin kyky sietää masennusta ja syyllisyyttä. Nimimerkillä Valuuttakauppias on erinomainen kyky kestää häpeää, siitä hatun nosto, sillä niin hävettävää on seistä miehekkäästi edellä kuvattujen sanojen takana. Noita aivan samanlaisia Valuuttakauppiaan nimettömiä tekstejä on tunasia tai kymmeniä tuhansia lisää.

      --

      Ps. Voisivatkohan Valuuttakauppias ja Savon Sanomat kenties yhdessä tai jopa yhdessä KRP:n kanssa julkistaa jonkin tiedotteen, jossa he auttavat Vastaamon tietomurron kiristyksen uhreiksi joutuneita?

    • Anonyymi

      Kaikki jotka osallistuu johonkin kusetukseen pitää laittaa jalkapuuhun ainakin viikoksi.
      Ja holhoukseen, pitäähän lapsille jäädä jotain juotavaa rahaa

      • Anonyymi

        Tätähän Valuuttakauppias on pyrkinyt opetuksillaan sanomaan jo vuodesta 2008: "Mitenpä minä mitenkään ja koskaan olisin itse vastuussa omista teoistani. Koko tallero-orkesterin piti ensin saada juosta nenänsä seinään, ennen kuin silmät avautuivat."

        Ilmeisesti myös sinä olet rauhansanalainen tai Savon Sanomissa töissä, koska tykkäät opettaa jalkapuun kautta, se tuntuu olevan teidän suosiossa.

        Kuten Savon Sanomien pääkirjoitus totesi: "Petoksen uhrit ovat saaneet otsaansa puolestaan idiootin ja narrattavan hölmön leiman – ja aivan aiheesta. Sopii toivoa, että oppitunti meni perille, tosin on tyypillistä, että Wincapitan tyyppisiin huijauksiin sortuvat kerta toisensa jälkeen samat ihmiset."

        Ps. Koska Valuuttakauppias ei suostu vastaamaan, olisiko sinulla antaa ohjeita Vastaamon kiristyksen uhreiksi joutuneille?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tätähän Valuuttakauppias on pyrkinyt opetuksillaan sanomaan jo vuodesta 2008: "Mitenpä minä mitenkään ja koskaan olisin itse vastuussa omista teoistani. Koko tallero-orkesterin piti ensin saada juosta nenänsä seinään, ennen kuin silmät avautuivat."

        Ilmeisesti myös sinä olet rauhansanalainen tai Savon Sanomissa töissä, koska tykkäät opettaa jalkapuun kautta, se tuntuu olevan teidän suosiossa.

        Kuten Savon Sanomien pääkirjoitus totesi: "Petoksen uhrit ovat saaneet otsaansa puolestaan idiootin ja narrattavan hölmön leiman – ja aivan aiheesta. Sopii toivoa, että oppitunti meni perille, tosin on tyypillistä, että Wincapitan tyyppisiin huijauksiin sortuvat kerta toisensa jälkeen samat ihmiset."

        Ps. Koska Valuuttakauppias ei suostu vastaamaan, olisiko sinulla antaa ohjeita Vastaamon kiristyksen uhreiksi joutuneille?

        "Ilmeisesti myös sinä olet rauhansanalainen tai Savon Sanomissa töissä, koska tykkäät opettaa jalkapuun kautta, se tuntuu olevan teidän suosiossa."

        Eikös rauhansanalaiset ole larsleviläisiä, ei kuitenkaan mitään oikeita kristittyjä? Jalkapuu on muuttanut muotoaan, ja nykyinen häpeään perustuva opetus tapahtuu suvisissa kesäseuroissa ja netissä. Larsleviläiset ovat kaikki lähtöisin Pohjanmaalta, mutta Savon Sanomissakin on kannattajia.

        Wincapita oli hyvin suosittu rauhansanalaisten keskuudessa Pohjanmaalla.


    • Anonyymi

      || Vastaamon tietomurron uhreille on annettu vallan päteviä ohjeita. En katso tarpeelliseksi kirjoittaa niitä uudelleen. Eiköhän rikoksen uhrit löydä ohjeet ihan itsekin....... Wincapitan suhteen tilanne oli sikäli erilainen, että klubin jäsenet eivät itse edes ymmärtäneet osallistuneensa rikolliseen toimintaan. ||

      Siis rikoksen uhreja molemmat tahot: toinen taho tietämättään törkeän petoksen uhrina ja sittemmin KRP:n julkaisemien tietojen pohjalta ja toinen taho kiristyksen uhrina tietomurron seurauksena....?!

      Tällä tavallahan Valuuttakauppias opasti ja kannusti rikoksen uhreja aikaisemmin: "Sillä eihän viranomainen suorittaessaan lain mukaista tehtäväänsä voi mitenkään rikkoa tietosuojalakia."

      Jotta asia olisi varmasti selvä, Valuuttakauppias jatkoi opastustaan: "Syyttömyysolettama on yliarvostettua, mutta minäpä osaankin pysyä erossa kaikesta laittomasta. Olisi todella törkeää ja kunnian vastaista, että minua - viatonta sivullista - edes epäiltäisiin Winkkarin jäsenyydestä ;)))"

      Valkku tiivisti vielä opastuksen ytimen: "Kun kerran itse on liput liehuen ja setelitukko kourassa rynnännyt mukaan kusetukseen, vastatkoon kukin omalla nimellään seurauksista..... Jokainen normaalilla elämänkokemuksella varustetun kansalaisen tuli tietää se ja haistaa rikos jo kaukaa. Palataan sitten tähän winkkariasiaan, kun sponsseja päätyy satamäärin kanniskelemaan nilkassaan sitä valvontapantaa. Winkkarin jäsenistön suuri marssi kohti vaurauden aamunkoittoa oli kovasti koominen seikkailu. Lämmöllä ja syvällä ymmärryksellä minä tässä naureskelen."

      Siispä kiitos opastuksesta, on se hieno mies. (NOT)

      • Anonyymi

        > Palataan sitten tähän winkkariasiaan, kun sponsseja päätyy satamäärin kanniskelemaan nilkassaan sitä valvontapantaa. Winkkarin jäsenistön suuri marssi kohti vaurauden aamunkoittoa oli kovasti koominen seikkailu.

        Haluaako joku ko. valvontapannan kantajista ilmoittautua ja jakaa kokemuksiaan? Jos haluaa, niin nauretaan yhdessä tuolle koomiselle pannan kanssa seikkailulle.


      • Anonyymi

        "Sillä eihän viranomainen suorittaessaan lain mukaista tehtäväänsä voi mitenkään rikkoa tietosuojalakia...... Syyttömyysolettama on yliarvostettua, mutta minäpä osaankin pysyä erossa kaikesta laittomasta. Olisi todella törkeää ja kunnian vastaista, että minua - viatonta sivullista - edes epäiltäisiin Winkkarin jäsenyydestä."

        Syyttömyysolettama on yliarvostettua, toteaa Valuuttakauppias...?! Viranomainen ei voi rikkoa tietosuojalakia suorittaessaan lain mukaista tehtäväänsä, sama mies lopettaa...?!

        Mikä voi olla tuolla tavoin kirjoittavan henkilön asiallinen uskottavuus? Tasan puhdas NOLLA! Entäpä kiusaamis- ja trollaustarkoitus? Siitä lukema on ihan ok, ja sehän Valuuttakauppiaan tarkoitus on aina ollutkin.


    • Anonyymi

      Valuuttakauppiaan joulutervehdys:

      Evankeliumi entisen Rautalankakauppiaan mukaan 2: 1-20

      Siihen aikaan antoi Kultasydän käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava kusetus. Tämä kusetus oli ensimmäinen ja tapahtui Laihon ollessa poliisihallinnon kansliapäällikkönä. Kaikki menivät päätteensä luo seuraamaan FxTraderin signaalia, kukin oman pipsimittarinsa ääreen.

      Niin myös Muistinero lähti Pispalasta, Tampereen kaupungista ja meni treidausta varten Etelä-Ruotsiin, Taalainmaan kaupunkiin Nöttöseen, sillä hän kuului rantaruotsalaiseen Guggenbergin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marcon kanssa, jolla ei ollut aikeitakaan odottaa lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marcon pidättämisen aika, ja hän jätti läppärinsä, ainokaisensa. Hän sammutti läppärin ja pani sen läppärilaukkuun, koska läppärille ei ollut sijaan tutkintovankilassa.

      Kuortaneella oli sponsseja yöllä ulkona vartioimassa tunkkejaan. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Viran Omais Rikollinen, ja Viranomaisten kavaluus ympäröi heidät. Pelko valtasi Sponssit, mutta Viran Omais Rikollinen sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään me olemme Taalainmaan Nöttösen kaupungista löytäneet läppärin ja pidättäneet kusettajan. Hän on Muistinero, Kultasydän. Tämä on merkkinä teille: ”Te löydätte hukkaamiskieltopäätöksen, joka makaa kirjattuna kirjeenä postissa." Ja samalla hetkellä oli Viran Omais Rikollisen ympärillä suuri syyttäjän tutkijajoukko, joka ylisti Viranomaisia sanoen: ”Syytön, kunnes tuomitaan. Maan päältä rosvot linnaan ja rahat ihmisille, joita on kusetettu.”

      Kun Viranomaiset olivat menneet takaisin oikeustaloon, sponssit sanoivat toisilleen: "Nyt Peurungalle! Siellä me kuulemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Viran Omais Rikollinen meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät hukkaamiskieltopäätöksen, joka yhä makasi postilaatikossa. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli hukkaamiskiellosta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat sponssien sanat, olivat ihmeissään. Mutta Joulupukki kätki Pattajalle kaiken, mitä oli muilta nussinut ja palasi valtion kyydillä kotiin.

      Sponssit palasivat Peurungalta kiittäen ja ylistäen EOK:ta siitä, mitä olivat Peurungalla kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli valuuttakaupasta sanottu ja mitään kusetusta ei ollutkaan tapahtunut.

      Pidän aina lupaukseni. Rauhallista Joulua.

    • Anonyymi

      Valuuttakauppias jatkoi joulutervehdystään uuden vuoden tervehdyksellä: "Asioita seuraavan ja oikeusprosesseja tuntevan kansalaisen näkökulmasta poliisin toiminnasta ei tältä osin ole arvosteltavaa. Eräät todellisuuspakoiset kirjoittajat ovat tosin parkuneet tällä palstalla sitä, että poliisi toimi tässä asiassa rikollisesti. Heidän mielipiteensä on pohjautunut oikean tiedon puutteeseen...... Ymmärränhän minä Kimmo Kakkiaisen pahan mielen. Eikö se nyt yhtään mieltä piristä, että olit tyhmä hyvässä seurassa?"

      Edellisen lisäksi Valuuttakauppias tervehti kaikkina muina kuin joulun ja uuden vuoden aikoina aikoina eri tavoin. Valuuttakauppias korosti aluksi, että "syyttömyysolettama on yliarvostettua" ja jatkoi siihen, että "mitäs läksit". On siis aivan turha puolustaa itseään ja hakea itselleen tai kohtalotovereilleen oikeutta jutussa, jos on "itse liput liehuen ja setelitukko kourassa rynnännyt mukaan kusetukseen". Valkku totesi nähneensä "viihdettä, huimia hyppyjä ja sirkustemppuja koko rahan edestä", ja sen vuoksi "kukin vastatkoon omalla nimellään seurauksista". Oli siis Valkun mukaan vain oikeus ja kohtuus, että KRP julkaisi sekä rikoksesta epäiltyjen, epäilyksistä vapautettujen että asianomistajien henkilötunnukset, osoitteet, puhelinnumerot ja pankkitilitiedot. Valkun mukaan se oli osa rangaistusta ja täysin itse aiheutettua.

      Valuuttakauppiaan joulutervehdys on kuin viinapullon ostaminen alkoholistille, iana yhtä tervetullut. Valuuttakauppias on luvannut seistä kerran kirjoittamiensa sanojen takana tästä ikuisuuteen. Se on paljon luvattu, mutta onhan hänen mukaansa syyttömyysolettamakin täysin yliarvostettua.

    • Anonyymi

      Olipa taas tosi irvokasta! Palataan tähän jouluasiaan sitten, kun olet tosissasi."

      Valuuttakauppias-MG on aina ollut tunnettu narsistisesta irvokkuudestaan.

    • Anonyymi

      "Olet varmasti siellä TODELLA suosittu."

      Mihin MG asettuukaan, sillä ei enää mikään vihreä kasva.

      • Anonyymi

        ValkkuMG mainostaa mielikanavaansa al-Jazeeraa näkyvästi maahanmuuttopalstalla oivana viihde- ja tiedonhankkimiskanavanaan.
        Ottaen huomioon raivokkaan halunsa etenkin paropagandamokutuksensa, olisiko viranomaisten tarkistaa tuon taustat, fanaattista on käytös.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ValkkuMG mainostaa mielikanavaansa al-Jazeeraa näkyvästi maahanmuuttopalstalla oivana viihde- ja tiedonhankkimiskanavanaan.
        Ottaen huomioon raivokkaan halunsa etenkin paropagandamokutuksensa, olisiko viranomaisten tarkistaa tuon taustat, fanaattista on käytös.

        Paropaganda hihhii. No propaganda se on, siitä tuo laululintuseksikin itseään luuleva valkku
        mielellään suu hymyssä hyreksien vääntäisi jollotuksen Eino Leinon tyyliin suvereenisti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paropaganda hihhii. No propaganda se on, siitä tuo laululintuseksikin itseään luuleva valkku
        mielellään suu hymyssä hyreksien vääntäisi jollotuksen Eino Leinon tyyliin suvereenisti.

        Älä välitä, vaikka jäitkin toiseksi Valuuttakauppiaalle. Kyllä Hannu treidaa hilloa sinullekin vielä joku päivä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä välitä, vaikka jäitkin toiseksi Valuuttakauppiaalle. Kyllä Hannu treidaa hilloa sinullekin vielä joku päivä.

        Kirjoita vain omalla sinisellä nikilläsi, Valkku-MG, siis niin kuin lupasit pyhästi.


    • Anonyymi

      "Siihen saakka tyydymme pohtimaan seuraavia Valuuttakauppiaan sanoja: "Sponsseja päätyy satamäärin kanniskelemaan nilkassaan valvontapantaa. Winkkarin jäsenistön suuri marssi kohti vaurauden aamunkoittoa oli kovasti koominen seikkailu. Lämmöllä ja syvällä ymmärryksellä minä tässä naureskelen.""

      Tuossa ei ole sen enempää pohtimista, vaan Valkku kertoo omat tuntemuksensa. Valkulla oli myös tarjota postikuluja vastaan tummelia manillaköyteen.

      • Anonyymi

        Tuntee siis iloa toisten ahdingosta, ja perustelee sitä näiden tekemillä omilla virheillä. Tuntee samalla iloa siitä, että ei tehnyt itse samoja virheitä., ja kertoo sen ääneen. Tuo on niin inhimillistä, ellei siitä ole oppinut ja opetettu pois.


    • Anonyymi

      Joku otti joulukertomuksesta herneen nenäänsä. Rautakauppiaan joulukertomus on tosi . Toinen muutaman tuhatvuotta sittenoleva kertomus on tarua kun Joosef tunnusti !

      • Anonyymi

        Joo, hyvin sä noit ton! Olisiko koko hernepurkki nenässä ihan Valuuttakauppiaan malliin; muutama kirjoitusvirhe lisää, ja homma on ihan uskottava.


      • Anonyymi

        Sinisellä nikillä ja välillä myös muilla.


      • Anonyymi

        Sekä Savon Sanominen pääkirjoituksen että Valuuttakauppiaan tarkoitus on ollut nostaa esille tunne ja tietoisuus häpeästä.


    • Anonyymi

      || Tuntee siis iloa toisten ahdingosta, ja perustelee sitä näiden tekemillä omilla virheillä. ||

      Opetustarkoitus. Valkulla on ollut aina opetustarkoitus jälkiviisautta ja vahingoniloa hyväksi käyttämällä.

      • Anonyymi

        Tällä hetkellä Valkku purkaa pahaa oloaan maahanmuuttokriitikkoja kohtaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä hetkellä Valkku purkaa pahaa oloaan maahanmuuttokriitikkoja kohtaan.

        Ja edelleen samaa, heikolla, suorastaan olemattomalla menestyksellä sekä koulukiusaajan ottein, yrittää pullistella tyhjällä etumuksellaan antaessaan vastakommenteista hylättyjä arvosanojaan.
        Muut (paitsi hän itse) eivät osaa mitään ja öyhöttävät.
        Me kaikki suomalaiset olemme maahanmuuttajia, näin julistaa kantasuomalaisia halveksuen antropologian professorina ja lapiotieteen tohtorinakin kosolti arvostusta saanut tuhannen ammatin huippuosaaja.


    • Anonyymi

      >>>> || Toivotan teille kaikille rauhallista joulua, rakkaat ystävät. ;) ||

      Olipa taas tosi irvokasta! Palataan tähän jouluasiaan sitten, kun olet tosissasi. <<<<<

      Uskottavuus on mennyt jopa tuossa asiassa, ei voi ottaa tosissaan.

    • Anonyymi

      "Opetustarkoitus. Valkulla on ollut aina opetustarkoitus jälkiviisautta ja vahingoniloa hyväksi käyttämällä."

      Kyllä, tuon asian Valuuttakauppias tunnusti aikaa sitten. Ihmettelen tosi paljon, miten Savon Sanomat on alentunut samalle tasolle.

      • Anonyymi

        On osittain myös inhimillistä tuntea iloa toisten ahdingosta ja perustella omia tuntemuksiaan muiden tekemillä virheillä. Valkku ei ole oppinut VIELÄ tuollaisesta pois, mutta tuollaisista pahoista tavoista ja opetustarkoituksesta voi oppia pois. Jos siis haluaa.


    • Anonyymi

      Kuka lausui kauniisti näin, kun KRP julkaisi DVD:nsä myyntiin: "Capinautti pysyy tyhmänä ja ahneena ja on aivan oikein, että me normikansalaiset saamme päivitetyn listan keskuudessamme elävistä vajaakykyisistä." Täytyypä vielä tarkastaa, oliko asialla foorumin paikallinen vaiko SS Kuopiosta.

      • Anonyymi

        Avauksessa "Lunta tupsuttaa - taas", 09.09.2011 09:41. Ja kukas siellä olikaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avauksessa "Lunta tupsuttaa - taas", 09.09.2011 09:41. Ja kukas siellä olikaan.

        No sieltähän löytyi se V-kirjaimella alkava filantrooppi, nykyinen MG.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sieltähän löytyi se V-kirjaimella alkava filantrooppi, nykyinen MG.

        Hän hoiti aluksi reilun kymmenen vuoden aikana Wincapitan ja mm. Talvivaaran talous- ja ympäristöasiat kuntoon, ja nykyisin hän hoitaa tämän maan maahanmuuttoasiat kuntoon. Kaikki tapahtui ja tapahtuu eri nimimerkeillä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän hoiti aluksi reilun kymmenen vuoden aikana Wincapitan ja mm. Talvivaaran talous- ja ympäristöasiat kuntoon, ja nykyisin hän hoitaa tämän maan maahanmuuttoasiat kuntoon. Kaikki tapahtui ja tapahtuu eri nimimerkeillä.

        Vaturalleen meni nekin projektit.
        Nykyään kerjää 88 c per viesti konsultointipalkkiota. Veronpalautuksistakin tuli 6468 euroa jonkun muun rahoja taskuunsa.
        Vanhana ukkona huomasin että vaivat ne valkullakin, hän kirjoittaa samalla tavoin kuin minä lirittelen, prostata sentään! Toki valkku on märkäkorvainen pojankloppi itseeni verrattuna.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaturalleen meni nekin projektit.
        Nykyään kerjää 88 c per viesti konsultointipalkkiota. Veronpalautuksistakin tuli 6468 euroa jonkun muun rahoja taskuunsa.
        Vanhana ukkona huomasin että vaivat ne valkullakin, hän kirjoittaa samalla tavoin kuin minä lirittelen, prostata sentään! Toki valkku on märkäkorvainen pojankloppi itseeni verrattuna.

        Köhömm..linkkihän on aina hyvä olla
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16840063/suomalaiset-ovat-itsekin-maahanmuuttajia---voi-sentaan-mika-yllatys-monelle


    • Anonyymi

      huhuu niin sitten

    • Anonyymi

      Valuuttamoktarin paras: "Kyllä rikoksesta epäiltyä voidaan kohdella syyllisenä, jos on syytä epäillä vakavaa rikosta."

      Tuohon ei voi asiayhteydessään lisätä kerrassaan mitään!

    • Anonyymi

      || Valuuttamoktarin paras: "Kyllä rikoksesta epäiltyä voidaan kohdella syyllisenä, jos on syytä epäillä vakavaa rikosta."

      Tuohon ei voi asiayhteydessään lisätä kerrassaan mitään! ||

      Siinäpä Valuuttamoktarin huomiontavoittelua parhaimmillaan. Hän vääristi jopa asiat, jotka oli omista satukirjoistaan (Valkun oikeus & kohtuus) oikeaksi havainnut. Miten joku on voinut joskus uskoa tuo kaverin tarinoita?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mondeojeejee- nikillään antoi ohjeita aikoinaan Fordin mekaanikkona.
        Nyt väittää ettei väestö vaihdu
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16862671/onko-maahanmuutto-osa-suunnitelmallista-vaestonvaihtoa

        Ja sikailu jatkuu
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16860435/maahanmuuttajat-levittavat-tautia-ruotsissa
        Talousrikosasiantuntijasta maahanmuuttotrolliksi.
        Ja vihattu kovin, ei pelätty ollenkaan.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Epävakaa on lievä ja kohtelias ilmaus


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epävakaa on lievä ja kohtelias ilmaus

        Nykyisin rikos ei ole rikos - ainakaan pienempi paha ei ole
        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3f2b2e4c-c38e-4ff7-b440-1bf91329d992

        Kyllä hävettää. Luulin kaikkien lainvastaisten toimien olevan rikoksia, mutta vain rikoslaissa erikseen nimetyt ovat. Nyt on vaarana kaidan tieni laveneminen... eihän poliisi tutki.
        Menenee ihan näin: Rikosilmoituksen tekijän on paras selvittää ko. rikos itse tarkasti ja missään erehtymättä. Sitten valmis tapaus perusteluineen, rikoslain pykälineen, rangaistus- ja korvausvaatimuksineen asianajotoimiston viilattavaksi. Yksittäinen asianajaja ei uskalla kepilläkään koskea juttuun, jossa on kunnallispoliitikko epäiltynä ... niin tutkinnanjohtaja siitä poliitikkosyystäkin päättää tutkinnan ilmoittaen ettei rikosta ole tapahtunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Narskuun on yleensä liitetty ylimielinen käyttäytyminen, jatkuvan huomion ja ihailun tarve, korostunut itsetunto ja empatian puute.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4486
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3615
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1911
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1818
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1485
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1031
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      970
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      922
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe