"Espoolainen opiskelijamies kertoo twitterissä sairastumisestaan koronatautiin. Hän twiittasi asiasta ensi kertaa 5. marraskuuta.
Opiskelija ei tiedä lainkaan, mistä hän tartunnan sai. Hän kertoo olleesa tosi erakko ja käyneensä koululla kerran edeltäneen parin viikon aikana sekä kaupassa, asioilla ja kirjastossa joitain kertoja. Hän sanoo käyttäneensä kirurgisia maskeja ja olleensa ”tosi vähän” pidemmän aikaa kenenkään seurassa.
Miehen ensimmäiset oireet tuolloin olivat hänen mukaansa vähäisiä. Hän kertoi pienestä kipeästä perusflunssaisesta olosta, lievästä tuntumasta kurkussa ja ajoittaisesta lihassärystä".
https://www.verkkouutiset.fi/valttakaa-covid-19aa-kuin-ruttoa/
Perjantaina 13. marraskuuta mies twiittasi päässeensä viimein ambulanssilla sairaalaan.
– Sairaalaan minut otettiin, koska ”keuhkot ovat saaneet iskuja” ja koska tarvitsen lisähappea.
– Viime yö meni taas yskiessä, väristessä ja siinä pelossa, että henki loppuu.
– Välttäkää Covid-19:ä kuin ruttoa! Tässä on yli viikon räytyminen jo takana, hän twiittasi selfiekuvan happinaamarissa sairaalavuoteelta.
Hän sanoo viestiensä tarkoituksena olevan muistuttaa ihmisiä.
– Jossain vaiheessa minäkin olin aika kyllästynyt koronaan jo.
Lauantaina mies kertoi viettäneensä vuorokauden sairaalassa, jossa hän on karanteenissa neljän potilaan sairaalahuoneessa.
– Saan apua, koska korona teki tuhojaan keuhkoissani. Nyt mulla on jatkuvasti happiviikset. Hengästyn nopeasti. Suihkussa kykenin olemaan melko lyhyen aikaa, koska kunto uhkasi loppua. Muuten oloni on melko hyvä nyt.
Sunnuntaina mies twiittasi toivovansa helpotusta parin päivän päästä. Sitä ennen hän ei pääse sairaalasta, vaikka kuumetta ei ole ollutkaan pariin päivään.
– Nyt yrittävät sitä ennen estää, ettei keuhko-ongelmat muutu keuhkokuumeeksi ja että kykenen hengittämään.
Välttäkää Covid-19:ää kuin ruttoa
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Toi kuulosti kylläkin mun mielestä ennemminkin siltä SARSilta, eikä koronan aiheuttamalta influenssalta.
Mut tottahan tuo aloitus, juu! Kannattaa todellakin välttää ihan kaikkia tappavia tauteja, ei pelkästään mainittuja! :)- Anonyymi
Mahtaisiko hänen sairastumiseensa liittyä interferoni ongelmiin jonka takia jotkut nuoremmat, nimenomaan miehet, voivat sairastua vakavammin.
- Anonyymi
BELGIAA kannattaa välttää.
- Anonyymi
Terveyden Hävittämisen Laitos (THL) antaa radion "tietoiskuissa" turvavälin vaihtoehdoksi maskin käytön.
Tarkoittaa viruksen leviämisen edistämistä
Tartunnan estävistä kymmenesosaan halventuneista FFP2-suojaimista ei mainita, vaikka niitä huhtikuussa tilattiin miljoona kappaletta sairaaloille. - Anonyymi
Voimia ja paranemisia sinne.
- Anonyymi
Ebola se on eikä korona.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2714427Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663572Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591891Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251780Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991471Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341012Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18932en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120887Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235875