Tämä myös osaltaan kertoo siitä että edellinen ja tämä hallitus on viisveisannut nuorista tai heidän tulevaisuudestaan. Jos olisin itse nuori niin en varmasti tekisi yhtään lasta samaan kurjuuteen minkä itse olen joutunut käymään läpi Suomessa.
Suomalaiset nuoret voivat yhä vaan huonommin.
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kokoomus ja 90- luvulla vallassa olleet suuret ikäluokat
laittoivat liian rikkaan Suomen EU kuntoon.
Katsokaa niiden osaamisen tuloksia.
Nuorten huonovointisuus ei johdu hallituksista vaan vanhemmista.
Osaavatko vanhemmat olla aikuisia, välittäviä?
Vai meneekö aika töiden tekemiseen?
Yhteiskunta kasvattaa?
Ihmiset ovat ulkoistaneet oman kasvatusvastuunsa hallitukselle, kouluille, sossuille, kaikille muille paitsi itselleen.
Suomi ei toipunut koskaan 90- luvun lamasta.
Työttömyys jäi pysyväksi.
Velat lankeaa lapsille, lapsilla ei ole töitä, eikä paikkaa yhteiskunnassa.
Hallitus on me - ja se liittyy kaikin tavoin meihin kaikkiin.
Jos poliitikko ryöstää, petostelee, valehtelee,
millaisen mallin se antaa nuorille?
Kaikille meille?
Mittee se mäkättää? Ei kai se kulloinenkin hallitus ja sen harrastama politiikka niitä lapsia tee. Jos omat eväät ja maalaisäly eivät riitä lasten kasvattamiseen "yhteiskuntakelpoisiksi", niin saattaa olla viisas valinta jättää jälkikasvu tekemättä. Kautta aikain uudet sukupolvet ovat syntyneet maailmaan vailla mahdollisuuksia ja tulevaisuutta. Silti, jokaiselle on joku polku löytynyt ja löytyy jatkossakin.
Sellainen hallitus kuin kansa ? Vai miten se menee....Jos äänestäjiltä on viety motivaatio yhteiskunnan asioihin niin totta hitossa se näkyy, ja nyt se näkyy nykyään näin.Välillä vaikuttaa että se motivaatio asioihin ja niiden hoitoon on mennyt myös sen EU:n myötä. Moni taatusti kokee että vaikuttamisen mahdollisuus meni Eu.n myötä oman maan asioihin ,niinkuin osittain on mennytkin. Jos epävarmuus näkyy vanhemmissa nin näkyy se silloin myös nuorissa.
Ja olet tässä oikeassa.
Yhteiskunta on me, ja jos tuleville sukupolville
ei anneta tilaa, ei paikkaa, vaaditaan töitä - mutta töitä ei ole.
Miten nuori rakentaa elämänsä?
Sossutuille? Kun muuta ei ole.
80- 90- luvuilla töitä oli kun käveli yritykseen ja kysyi, onko töitä.
Nuorille valehdellaan - että työttömyys on omaa syytä.
Se ei pidä paikkansa. Töitä ei ole.
Mutta meidän nuorillehan pitäisi töitä riittää kun on se huutava työvoimapulakin?