6.12.2020 Sauli ja Jenni pitävät pikku "bileet" Ylen avustamana!

Anonyymi

IIHANAA! Medborgare ja medbörhare ja Suomen kansa ym.!
Ns. valtakunnan itsenäisyyden ( jo edesmenneen sellaisen ) itsenäisyyden muistojuhlat peruuntuivat suuremmassa mittakaavassa 6.12.
- Mutta ei hätää maan ja kansakunnan edeskäypä vapaapariskunta ( exempel veroista ja kustannuksista) eivät luovuta!
Asia on ratkaistu nyt niin Suomen kansan ylläpitämä Yleisradio ja tv, ovat järjestämässä sijaistoimintaa ja ohjelmaa Linnan ja Mäntyniemen jne. haltijaparin osin omalla itsensä suunnittelemalla ja esittämällä ohjelmalla yleiseen jakoon!
Jenni -rouva Haukio on ollut aktiivisesi mukana järjestelyissä kerrotaan "perillä olevista lähteistä"!

Linnan tiloihin saapuu suppea ja tarkkaan valittu ( testattu?) joukko maan merkittävempiä osallistujia joista suuremman osan kerrotaan olevan Yleisradion/TV:n ja esiintyjä kaartin ohella isäntäparin hyvin tuntevia tahoja!

Ohjelmassa on mm. musiikkia luonnollisesti mm. kitaristina tunnustusta saaneen Erja Lyytisen hahmossa. Ja kulttuurista runoutta ja teatterinomaista esiintymistä, oletettavasti mm.
rakastetun Seelan Sellan persoonan muodossa. ( Joka myös hra tasavallan tämänhetkisen päämiehen kaukainen sukulainen Huittisten Takun suvusta mm.)!

Isäntäparin lähisukua ei voi valtakunnan juhlassa tänäkään vuonna ohittaa! Se on vaan MUST! Hinnasta välittämättä!

Pukuloisto on toissijainen ja iltapukuja emme tule näkemään! :(
Itsenäisyyden muisto ja Linnan juhlapuvut - ovat nyt poissa -kjäääk!

Joten pienellä porukalla saamme kunnian seurata ja kiittää että tänäkään vuonna ei esim. Hurstin joulunvieton osallistujat ja Linnat juhlat eivät yhdistä toimintaansa ja RAHOITUSTAAN!

Liput salkoon ( puolisalkoon) 6.12.2020

Kiitos! - Tack!

4

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Näin itsenäisyys­päivää vietetään tänä vuonna – Presidentti­pari juhlii esiintyjien tahtiin Linnassa, yleisölle lähetyksiä eri puolilta Suomea
      Poikkeuksellisissa Linnan juhlissa esiintyvät muun muassa Seela Sella, Esko Salminen ja Diandra."

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007623263.html

      >>> Oi milloin saamme itsenäsiyyspäivän muistorahaston lahjakassit koteihimme?
      Joko nyt?

    • Anonyymi

      Muistakaa liputtaa 6.12. puolitangossa lippu ja suruvaatteet päällä mustissa!

    • Anonyymi

      Ei näytä korona häiritsevän eliittiä!

    • Anonyymi

      "vuoropuhelumaisesti etenevä teatteriesitys, jossa esiintyvät Seela Sella ja Esko Salminen. Mika Myllyahon ohjaama esitys perustuu rouva Jenni Haukion kokoamaan ja toimittamaan sitaattikollaasiin."
      Eh, ehheh...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4486
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3615
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1911
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1818
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1485
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1031
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      970
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      922
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe