KEHITYSAPU

Sitä on Suomesta jaettu jo 60-luvulta lähtien ja olen syntynyt -57, jotta eiköhän minunkin muistini vielä pelaa. "Nalle" Wahlroosin sanoin kehitysapu on rahan heittämistä Kankkulan kaivoon. Parhaimmillaan suomen (kirjoitan pienellä koska kuuluu asiaan) oli 1,3MRD! Pienennettiin 900 milj. JA nyt taas nostamassa samalle tasolle ja ylikin. JA OTETAAN VELKAA ETTÄ SAADAAN JAKAA ILMAISTA RAHAA YHDEN JOS TOISEN HAMEEN JA KRAVATIN SEURAKSI. Ei saatanan saatana. No, onneksi olen jo kuudenkympin ja kuoleman välissä, niin ei tarvi jäädä tätä sotkua selvittää..
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näinhän se menee idioottipoliitikkojen ja puolueiden johtamassa Suomessa. Suomi on maailman ainoa maa, joka tuntuu olevan kiitollisuuden velassa joka puolelle.

Ei riittäneet epäoikeudenmukaiset massiiviset sotakorvaukset viime sotien jälkeen, vaan piti alkaa rahoittamaan kaikkia epämääräisiä ja suorastaan haitallisia hankkeita, kuten kehitysavun nimellä kulkeva "liikalisääntymis avustus" on.

No nytpä riittää Afrikasta tunkua Eurooppaan ja Suomeenkin ja otetaan lisävelkaa miljardien edestä, jotta saadaan näytellä omituista "oikeusvaltio" näytelmää kaikkine harhoineen:(

Mikä nämä valtion varoista päättävät luupäät ja umpikallot oikein palauttaisi ymmärtämään, että tämä on itsetuhoista politiikkaa, on ollut jo vuosikymmeniä, mutta erityisen härskiä nyt kun punavihervasemmisto "aisankannattajineen" sanelee marssijärjestystä tuppuraisineen, ohisaloineen, haavistoineen, mariniloineen, saarikkoineen,anderssoniloineen jne.jne.

Missä on tavallisten suomalaisten järki kun äänestyksien aika on? ollaanko taannuttu ajattelun tasossa kehitysmaiden tasolle, lullitaanko valtavalemedioiden ja mukatutkijoiden "maailman onnellisin maa" (huom. Ei kansa) harhoissa?

Valtion kassa puhallettu taivaan tuuliin ja velaksi eletään ja velkavaroin nostellaan rappiovaltioiden kansoja jaloilleen, mikä piru tätä maata ja kansaa vaivaa?

Äänestä

Jopa Afrikan maiden johtajista monet ovat sitä mieltä, että Afrikalle kehitysapu ei ole hyvä vaan, jos EU haluaisi auttaa, niin EU:n pitäisi madaltaa tekstiilien ja elintarvikkeiden korkeita suojatulleja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sitä on Suomesta jaettu jo 60-luvulta lähtien ja olen syntynyt -57, jotta eiköhän minunkin muistini vielä pelaa. "Nalle" Wahlroosin sanoin kehitysapu on rahan heittämistä Kankkulan kaivoon. Parhaimmillaan suomen (kirjoitan pienellä koska kuuluu asiaan) oli 1,3MRD! Pienennettiin 900 milj. JA nyt taas nostamassa samalle tasolle ja ylikin. JA OTETAAN VELKAA ETTÄ SAADAAN JAKAA ILMAISTA RAHAA YHDEN JOS TOISEN HAMEEN JA KRAVATIN SEURAKSI. Ei saatanan saatana. No, onneksi olen jo kuudenkympin ja kuoleman välissä, niin ei tarvi jäädä tätä sotkua selvittää..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu