Ruotsi ei edelleenkään suosittele kasvomaskia ja se näkyy tartuntaluvuissa

Anonyymi

WHO:n viesti Ruotsille: Maskit toimivat
Maanantaina Maailman terveysjärjestö WHO:n johtaja Mike Ryan sanoi tiedotustilaisuudessa, että Ruotsin tulisi muuttaa suhtautumistaan kasvomaskeihin.

– Suosittelemme, että kaikissa maissa, joissa on tartuntojen leviämistä yhteiskunnassa, harkittaisiin maskien käyttöä. Maskit toimivat ja ne toimivat erityisen hyvin ympäristöissä, joissa ei ole mahdollista pitää etäisyyttä, hän vastasi SvD:n toimittajan kysymykseen.

Hän kehui Ruotsia tiukennettujen määräysten käyttöön ottamisesta. Hänen mukaansa keväällä ruotsalaiset noudattivat suosituksia hyvin, mutta nyt syksyllä ihmiset ovat jo väsyneitä koronaan.

232

289

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toisin kuin yli 130 maailman maassa, Ruotsissa ei ole voimassa suositusta tai pakkoa käyttää kasvomaskia.

      Tartuntoja on ollut lokakuussa päivittäin useita tuhansia. Myös koronakuolemia on jälleen tullut, vaikka kevään synkistä tilasoista ollaankin vielä kaukana. Maanantaina pääministeri Stefan Löfven astui median eteen ilmoittamaan rajusti tiukennetuista koronatoimista.

      • Anonyymi

        Lövenin "tiukat" on vain korupuheita, ei niitä ruotsalaiset noudata, kun ei kukaan sakota.
        Ruotsalaiset on tottuneet hyviin aikoihin ja luottavat onneensa. Kaikki itsesuojeluvaistot puuttuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja silti Ruotsin tilanne on parempi kuin monessa muussa Euroopan maassa. Oli sitten maskipakkoa tai ei.

      • Anonyymi

        Yli 40 koronakuolemaa vuorokaudessa on paljon ja luvut kaiken aikaa tartuntalukujen kanssa kasvamassa, onhan varsinainen hengitystieinfektiokausi poikkeuksellisen lämpimän alkusyksyn jälkeen vasta tulossa ja sitä jatkuu huhtikuulle 2021. Eihän vielä ole onflienssaakaan saati influenssakuolemia, mutta covid-19 niittää jo nyt satoa, entä varsinaosena talvikautena.

        Ja tuo ei merkitse mitään, sama pätee koko Eurooppaan. Edelleenkään mitään todistetta siitä, että maskilla olisi mitään vaikutusta ei ole. Ei ainuttakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja silti Ruotsin tilanne on parempi kuin monessa muussa Euroopan maassa. Oli sitten maskipakkoa tai ei.

        Tartuntoja on enemmän immigranttien piireissä. Usassa mustien koronakuolleisuus on 3x suurempi kuin valkoisten. Eivät pese käsiään.

        Onhan se ollut selvää alusta asti että Ruotsalaiset haluaa että ihmisiä kuolee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tuo ei merkitse mitään, sama pätee koko Eurooppaan. Edelleenkään mitään todistetta siitä, että maskilla olisi mitään vaikutusta ei ole. Ei ainuttakaan.

        Eilisessä Hesarissa kirjoitettiin ranskalaisesta tutkimuksesta, jossa osoitettiin, ettei kasvomaski estä covid-19 tartuntaa.

        Kuitenkin käytän niitä kaupassa käydessä, koska ihmiset uskovat olevansa turvassa virustartunnalta. He mulkoilevat paheksuvasti maskittomia asiakkaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja silti Ruotsin tilanne on parempi kuin monessa muussa Euroopan maassa. Oli sitten maskipakkoa tai ei.

        Ei ainakaan kuolleiden määrillä mitattuna ole. Samassa sarjassa Belgian, Espanajan ja Italian kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tuo ei merkitse mitään, sama pätee koko Eurooppaan. Edelleenkään mitään todistetta siitä, että maskilla olisi mitään vaikutusta ei ole. Ei ainuttakaan.

        Ruotsin luvut jatkaa nousuaan.
        Ruotsissa on tänään raportoitu 243 uutta koronaviruskuolemaa vuorokaudessa.

    • Anonyymi

      Synnissä ei niin väsytä, kun tottumuksesta tulee toinen luonto.

    • Anonyymi

      Ja silti niissä maissa joissa on maskipakko, on vielä enemmän tapauksia ja kuolemia kuin Ruotsissa. Esimerkiksi Belgiassa, joka on saman kokoinen kuin Ruotsi, on melkein 2 kertaa enemmän koronakuolemia, vaikka siellä on ollut pitkään maskipakkoja ja muutenkin tiukat rajoitukset. Samoin on monissa Etelä-Euroopan maissa. Maskipakko ei ole auttanut yhtään mitään. Mitään todistetta siitä, että maskipakko toimisi, ei ole edelleenkään.

      Aasiassa on toki maskipakko, mutta siellä on samaan aikaan eristämispolitiikka. Jos tapauksia, pakotetaan ihmiset pysymään kotona ja ruokakauppaan pääsee vain yksi perheestä ja jopa laitetaan ulkoliikkumiskieltoja. Eristäminen on selvästi toiminut, pelkät maskit eivät toimineet ollenkaan.

      Maskeilla ei ole vaikutusta paljoakaan, mutta eristämisellä on. Jos tauti leviää pahasti, niin on parempi vain pysyä kotona.

      • Anonyymi

        Asukastiheys on suoraan verrannollinen tartuntojen lukumäärään. Ruotsi johtaa tuota tilastoa ylivoimaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asukastiheys on suoraan verrannollinen tartuntojen lukumäärään. Ruotsi johtaa tuota tilastoa ylivoimaisesti.

        Käytännön kannalta on täysin merkityksetöntä, mikä asukastiheys on. Normaalin ihmisen kannalta tärkeää on, millä todennäköisyydellä taudin saa. Ja tuossa asukastiheys on nollan arvoinen sontatieto.

        Ja vaikka miten höpötettäisiin, mitään todistetta siitä, että maskeilla olisi merkitystä ei ole. Maskit ovat pelkkää plaseboa.

        Lisään... Edelleen kaikki mahdolliset todisteet viittaavat samaan samaan. Ainoa järkevä keino suojautua on pysyä kotona. Maski on lähinnä näennäinen suojautumiskeino. Jos kuljet paljon ulkona, saat koronan oli sinulle sitten maski tai ei. Tämä on kylmä totuus.

        Eli lopettakaa ravintoloissa, muissa kuin ruokakaupoissa, partureissa, kuntosaleissa jne käynnit niin todennäköisyys saada korona vähentyy. Yksi hailee onko maskia tai ei, jos et käy paikoissa ollenkaan, ei mahdollisuutta saada koronaa kyseisissä paikoissa ole. En piittaa pätkääkään, jos paikat menee konkkaan, ei ole minun ongelmani.

        Asukas tiheys on merkittävä. Suurissa kaupungeissa ympäri maailmaa on suurimmat tartuntaluvut per 1000 asukasta. Oletko tyhmä vai miksi et ole huomannut tuota?

        Normaailin elämän kannalta asukastiheydellä ei ole merkitystä. Ainoa mikä normaalia ihmistä kiinnostaa, on millä todennäköisyydellä HÄN saa taudin. Yksi hailee muista kaupungeista tai muista maista, minua kiinnostaa vain oma todennäköisyys sairastua.

        Ja edelleen fakta on, että mitään todistettavaa merkitystä maskilla ei ole. Jos haluat, että et saa tautia, varmin keino on pysyä kotona. Yksi hailee, vaikka yritykset menisi konkkaan. Maski on lähinnä näennäinen keino, koska virushan menee helposti läpi kaikista maskeista. Jopa FFP3-tason maskeista.

        Lisään... Jos virus on todellakin vaarallinen, ei maskilla ole mitään erityistä merkitystä. Silloin kannattaa vain käydä ruokakaupassa ja muiden palvelujen käytön voi lopettaa kuin seinään. Yksi hailee vaikka yritykset menisi konkkaan. Maski on lähinnä näennäinen suoja, parhaiten suojautuu, jos ei lähde kotoaan ollenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytännön kannalta on täysin merkityksetöntä, mikä asukastiheys on. Normaalin ihmisen kannalta tärkeää on, millä todennäköisyydellä taudin saa. Ja tuossa asukastiheys on nollan arvoinen sontatieto.

        Ja vaikka miten höpötettäisiin, mitään todistetta siitä, että maskeilla olisi merkitystä ei ole. Maskit ovat pelkkää plaseboa.

        Asukas tiheys on suoraan verrannollinen tartuntojen lukumäärään per 100.000 asukasta. Siksi asukastiheydeltään runsaslukuiset maat ovat koronan kanssa helisemässä ja siellä tarvitaan kovempia otteita viruksen kuriin saamiseksi. Esim. Ranska, Espanja, Italia, Saksa, Itävalta, Belgia. Kun taas harvemin asutut maat pärjäävät huomattavasti helpommilla rajoitteilla. Esim. Norja, Suomi, Eesti, Tanska.

        Jos et pysty pitämään turvaväliä, pidä maskia.

        Jos et pysty pitämään turvaväliä, mene kotiin. Maskit ovat huijausta ja se ei korvaa mitään turvavälejä. Jos et pysty pitämään turvaväliä, on maski pelkkä arvoton sontaläjä.

        Maskit eivät korvaa turvavälejä. Sanonta "jos et pysty pitämään turvaväliä, pidä maskia" on valetta ja huijausta. Turvaväli pitää olla aina, maski ei muuta sitä sentinkään vertaa.

        Lisään... Esimerkiksi jos maskia pitää käyttää parturissa, kaupassa jne. voit vain päättää pysyä kotona. Lapsikin osaa leikata hiukset, joten turha maksaa parturille.

        Menkööt yritykset rääkyen konkkaan, ei kiinnosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos et pysty pitämään turvaväliä, mene kotiin. Maskit ovat huijausta ja se ei korvaa mitään turvavälejä. Jos et pysty pitämään turvaväliä, on maski pelkkä arvoton sontaläjä.

        Maskit eivät korvaa turvavälejä. Sanonta "jos et pysty pitämään turvaväliä, pidä maskia" on valetta ja huijausta. Turvaväli pitää olla aina, maski ei muuta sitä sentinkään vertaa.

        Onko sulla faktaa sanojesi tueksi? Vai onko ihan musta tuntuu pohjalta?

        Maailman sairaalat jotka hoitavat koronspotilaita ovat todiste maskien hyödyllisyydestä viruksen torjumisen kannalta.

        Meille jotka olemme töissä on maski korvaamaton apu, mahdollisuus tehdä työmme ja tienata elantomme. Emme mene kotia, vaan menemme töihin. Sinä joka menet kotiin ja pysyt siellä syöt meidän verorahoilla ostettua leipää.

        Todisteita on paljon siitä, että ulkonaliikkumiskiellot ja eristämiset tehoavat. Maskien tehosta väestötasolla ei ole yhtäkään. Kaikissa niissä paikoissa, joissa koronaa on saatu kuriin, on eristetty kokonaisia kaupunkeja karanteeniin ja suljettu kaikki palvelut määräajaksi. Kiinassa kokonaiset maakunnat (jopa Ranskaa vastaava väkimäärä) on eristetty koteihinsa. Ja tuo on toki tehonnut.

        Sellaisia maita, joissa pelkillä maskeilla koronaa olisi saatu kuriin ei ole olemassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meille jotka olemme töissä on maski korvaamaton apu, mahdollisuus tehdä työmme ja tienata elantomme. Emme mene kotia, vaan menemme töihin. Sinä joka menet kotiin ja pysyt siellä syöt meidän verorahoilla ostettua leipää.

        Jos on pakko mennä töihin niin silloin ehkä pitää käyttää maskia. Muutoin ei. Ei ole pakko käydä ravintolassa, ei käyttää julkisia liikennevälineitä jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meille jotka olemme töissä on maski korvaamaton apu, mahdollisuus tehdä työmme ja tienata elantomme. Emme mene kotia, vaan menemme töihin. Sinä joka menet kotiin ja pysyt siellä syöt meidän verorahoilla ostettua leipää.

        Lisään.. Ja mitä tuosta? Vaikka kaikki sanomasi onkin totta, pitää turvavälit huomioida aina. Mitään poikkeuksia ei ole. Jos olet työssä, jossa pitää olla paikan päällä, pitää turvavälit silti huomioida. Ei maskit tuota poista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään.. Ja mitä tuosta? Vaikka kaikki sanomasi onkin totta, pitää turvavälit huomioida aina. Mitään poikkeuksia ei ole. Jos olet työssä, jossa pitää olla paikan päällä, pitää turvavälit silti huomioida. Ei maskit tuota poista.

        Lisään... Toki maskia voi käyttää, mutta ei se turvaväliin vaikuta milliäkään. Maski ei koskaa turvaväliä, kuten jotkut täällä valehtelevat. Varsinkin, kun virus menee kevyesti läpi maskista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sulla faktaa sanojesi tueksi? Vai onko ihan musta tuntuu pohjalta?

        Maailman sairaalat jotka hoitavat koronspotilaita ovat todiste maskien hyödyllisyydestä viruksen torjumisen kannalta.

        Jos todisteita halutaan, niin parhaiten on onnistuttu siellä, joissa kansalaiset on pakotettu pysymään kotona. Eli tämä todistaa, että parhaiten koronaa torjutaan pysymällä kotona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sulla faktaa sanojesi tueksi? Vai onko ihan musta tuntuu pohjalta?

        Maailman sairaalat jotka hoitavat koronspotilaita ovat todiste maskien hyödyllisyydestä viruksen torjumisen kannalta.

        Teollisuudessa myrkyllisten kaasujen varalta on puolinaamari tai kokonaamari ja joissa ulospuhallettava hengitys tulee läpän kautta ulos.
        Jos teollisuudessa käytettäisiin maskeja niin ihmiset kuolisivat myrkkykaasuihin.

      • Anonyymi

        Maski voi jopa pahentaa. Kostea ilma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään... Edelleen kaikki mahdolliset todisteet viittaavat samaan samaan. Ainoa järkevä keino suojautua on pysyä kotona. Maski on lähinnä näennäinen suojautumiskeino. Jos kuljet paljon ulkona, saat koronan oli sinulle sitten maski tai ei. Tämä on kylmä totuus.

        Eli lopettakaa ravintoloissa, muissa kuin ruokakaupoissa, partureissa, kuntosaleissa jne käynnit niin todennäköisyys saada korona vähentyy. Yksi hailee onko maskia tai ei, jos et käy paikoissa ollenkaan, ei mahdollisuutta saada koronaa kyseisissä paikoissa ole. En piittaa pätkääkään, jos paikat menee konkkaan, ei ole minun ongelmani.

        Samaa mieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asukas tiheys on suoraan verrannollinen tartuntojen lukumäärään per 100.000 asukasta. Siksi asukastiheydeltään runsaslukuiset maat ovat koronan kanssa helisemässä ja siellä tarvitaan kovempia otteita viruksen kuriin saamiseksi. Esim. Ranska, Espanja, Italia, Saksa, Itävalta, Belgia. Kun taas harvemin asutut maat pärjäävät huomattavasti helpommilla rajoitteilla. Esim. Norja, Suomi, Eesti, Tanska.

        Jos et pysty pitämään turvaväliä, pidä maskia.

        Japani ja Koreako ovat sitten harvaan asuttuja maita?

    • Anonyymi

      Miksi suosittelisi, kun maskit nyt vaan ei toimi! :/ Kuten olen tolkuttanut kaiken aikaa.

      Espanjassa on ollut maskiPAKKO jo kesäkuusta lähtien.

      Google haualla ” Spain new corona cases” saa näkyviinsä käppyrän josta ensimulkasulla näkee että kuinka hyvin noi maskit on sielläkään auttaneet.

      • Anonyymi

        Ei maskeilla mitään suurempaa merkitystä olekaan. Etäisyydet on 100 kertaa tärkeämpi asia kuin maskit. Maskit eivät muuta tai korvaa mitään aiempia ohjeita.

      • Anonyymi

        Eikö sinulla edelleenkään ole faktoja?
        Onko sulla mitään faktaa sanojesi tueksi? Vai onko ihan musta tuntuu pohjalta?

        Maailman sairaalat jotka hoitavat koronapotilaita ovat todiste maskien hyödyllisyydestä viruksen torjumisen kannalta. Harvat lääkärit ja hoitajat sairastuvat vaikka ovat tekemisissä koronapotilaiden kanssa. Maskin käyttämisen oppii 4 minuutin opetus videolla, ei ole todellakaan vaikeata. Onnistuu yhdellä kädellä.

      • Anonyymi

        Espanjassa käytetään maskeja, uudet tartunnat tippuvat.

        Ruotsissa ei käytetä maskeja, uudet tartunnat jatkavat nousuaan.

        Oletko tyhmä vai yksinkertainen kun käsket katsoa Espanjan lukuja?

        Oikeasti koronaan sairastuneita lääkäreitä ja hoitajia on valtavia määriä. Heitä sairastuu jatkuvasti koronaan, vaikka heillä maskit onkin. Niin Suomessa kuin ulkomailla. Itse asiassa terveydenhuollon henkilöstö on Suomen pahin koronalinko.

        Lisäön... Ja edelleenkin maskit eivät muuta mitään aiempia ohjeita. Sanonta "jos et pysty pitämään turvaväliä, käytä maskia", on pitkälti valetta. Turvaväli pitää olla aina, oli sitten maski tai ei. Maski ei muuta turvaväliä milliäkään. Kuten ei mitään muutakaan. Sillä turvaväli on 100 kertaa tärkeämpi asia kuin maski.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeasti koronaan sairastuneita lääkäreitä ja hoitajia on valtavia määriä. Heitä sairastuu jatkuvasti koronaan, vaikka heillä maskit onkin. Niin Suomessa kuin ulkomailla. Itse asiassa terveydenhuollon henkilöstö on Suomen pahin koronalinko.

        Oikeasti koronaa hoitavia lääkäreitä ja hoitajia on valtavia määriä. Ja tuosta määrästä prosentuaalisesti sairastuneita on todella vähän vaikka he ovat kokoajan tekemisissä potilaiden kanssa.

        Kun esim. Perheissä joissa on koronapotilas prosentuaalinen sairastuneiden määrä on aivan toista luokkaa. Laskettelukeskus voi olla viruslinko ja tartuttaa tuhansia. Yleiset tapahtumat joissa ei käytetä maskeja. Esim hengellinen tapahtuma ja Tartuntoja on satoja. Mutta kas kummaa, sairaaloista joissa kaikki pakotetaan käyttämään maskia ei ole kuulunut vastaavia uutisia.

        Mutta kerro jo sinäkin mistä olet saanut nuo musta tuntuu mielipiteet. Faktaa pöytään, kiitos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Espanjassa käytetään maskeja, uudet tartunnat tippuvat.

        Ruotsissa ei käytetä maskeja, uudet tartunnat jatkavat nousuaan.

        Oletko tyhmä vai yksinkertainen kun käsket katsoa Espanjan lukuja?

        No voidaan me toki katsoa jonkun muunkin maan koronatilastoja, jossa on myös ollut maskipakko voimassa useamman kuukauden. Vinkkejä?

        Tv: Idiootti

        Ööö!?

        No sä sit ilmeisesti tsekkasit ton mun vinkkaamani käyrän?

        Kerrotkos vielä senkin, et mikä sai sut tekemään sen pohjalta ton tulkinnan et Espanjassa maskit toimivat, jos siellä on ollut maskipakko jo usemman kuukauden, ja se käyrä on ton muotoinen? Vai piditkö kenties läppäriäsi ylösalaisin sylissäsi/ et vaan osaa tulkita tilastoja edes alustavasti?

        Näköjään maailmanlaajusesti 570 000 terveydenhoitoalan työntekijää on sairastunut koronaan. Varmistettuja kuolemantapauksia yhteensä 44 maassa 1 500. Arvioidaan et kaiken kaikkiaan uhreja voi olla jopa 20 000 luokkaa.

        Maskit todellakin toimivat! :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeasti koronaa hoitavia lääkäreitä ja hoitajia on valtavia määriä. Ja tuosta määrästä prosentuaalisesti sairastuneita on todella vähän vaikka he ovat kokoajan tekemisissä potilaiden kanssa.

        Kun esim. Perheissä joissa on koronapotilas prosentuaalinen sairastuneiden määrä on aivan toista luokkaa. Laskettelukeskus voi olla viruslinko ja tartuttaa tuhansia. Yleiset tapahtumat joissa ei käytetä maskeja. Esim hengellinen tapahtuma ja Tartuntoja on satoja. Mutta kas kummaa, sairaaloista joissa kaikki pakotetaan käyttämään maskia ei ole kuulunut vastaavia uutisia.

        Mutta kerro jo sinäkin mistä olet saanut nuo musta tuntuu mielipiteet. Faktaa pöytään, kiitos.

        Jo keväällä todettiin, että kaikkein eniten koronaa on todettu terveydenhuollon henkilökunnassa. Monta kertaa enemmän kuin missä tahansa muussa amnattialassa. Sama pätee muihinkin maihin. Terveydenhuollossa on ollut ylivoimaisesti eniten koronaa. Mikään muu ala ei pääse lähellekään.

        Ja edelleen... Vaikka maskia käyttäisi, ei mikään aiempi ohje muutu yhtään. Maski ei muuta turvaväliä milliäkään. Väite "jos et pysty pitämään turvaväliä, pidä maskia" on valetta, koska maskin kanssakin turvaväli on pakollinen. Maski ei muuta mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo keväällä todettiin, että kaikkein eniten koronaa on todettu terveydenhuollon henkilökunnassa. Monta kertaa enemmän kuin missä tahansa muussa amnattialassa. Sama pätee muihinkin maihin. Terveydenhuollossa on ollut ylivoimaisesti eniten koronaa. Mikään muu ala ei pääse lähellekään.

        Miksiköhän koronapotilaita hoitavan sairaanhoitojan ja lääkärin on suurempi vaara sairastua koronaan kuin vaikka lentokoneasentajan?

        He altistuvat joka päivä taudille ja siitä huolimatta heitä sairastuu todella pieni määrä.

        Osaisitko selittää mistä on kyse?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksiköhän koronapotilaita hoitavan sairaanhoitojan ja lääkärin on suurempi vaara sairastua koronaan kuin vaikka lentokoneasentajan?

        He altistuvat joka päivä taudille ja siitä huolimatta heitä sairastuu todella pieni määrä.

        Osaisitko selittää mistä on kyse?

        Tuo on epäolennaista... Kaikissa niissä maissa joissa koronaa on saatu, on käytetty tukahduttamistaktiikkaa. Eli kokonaisia kaupunkeja on eristetty, palvelut suljettu ja vain ruokakaupat ovat olleet ja nekin rajoitetusti. Kaikki muu on suljettu. Sellaisia maita, joissa maissa korona olisi saatu laskemaan pelkästään maskeilla ei ole olemassa.

        Jopa Espanjassa on viime aikoina asetettu tiukkoja rajoituksia, jopa maakuntien rajoja on suljettu. Esim. Madridista ei voi matkustaa Barcelonaan, koska raja tuolla välillä on kiinni. Eikä tämä todellakaan ole edes ainoa rajoitus.

        ... sekä ulkonaliikkumiskiellot!

        Madrid ja Barcelona ovat todella väkirikkaita ja tiheästi asuttuja kaupunkeja joissa on vaikea pitää turvavälejä. Vaikka joku yksinkertainen väittikin ettei asukastiheydellä ole mitään tekemistä tartuntojen kanssa.

        Oletko yhä samaa mieltä?
        (Oletko tyhmä?)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ... sekä ulkonaliikkumiskiellot!

        Kyllä, tuo minulta unohtui. Saattaa olla, että Espanjassa viime aikoina olleella ulkonaliikkumiskiellolla on ollut vaikutusta... Jos kukaan ei voi kulkea illalla ja yöllä, ei silloin maskilla tai maskittomuudella ole paljon väliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No voidaan me toki katsoa jonkun muunkin maan koronatilastoja, jossa on myös ollut maskipakko voimassa useamman kuukauden. Vinkkejä?

        Tv: Idiootti

        Ranska

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ranska

        Euroopassa on jo kymmeniä maita, joissa on joko osittainen tai täydellinen maskipakko. Ei ole estänyt tapausten kasvua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ööö!?

        No sä sit ilmeisesti tsekkasit ton mun vinkkaamani käyrän?

        Kerrotkos vielä senkin, et mikä sai sut tekemään sen pohjalta ton tulkinnan et Espanjassa maskit toimivat, jos siellä on ollut maskipakko jo usemman kuukauden, ja se käyrä on ton muotoinen? Vai piditkö kenties läppäriäsi ylösalaisin sylissäsi/ et vaan osaa tulkita tilastoja edes alustavasti?

        Jos katsot eri kaupungien tartuntakäyriä ja koska kaupunkiin on tullut maskisuositukset. On maskien hyödyt kiistämättömät. Siksi yli 140, siis yli 140 maailman maista suosittaa kansalaisilleen maskeja.

        Miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos katsot eri kaupungien tartuntakäyriä ja koska kaupunkiin on tullut maskisuositukset. On maskien hyödyt kiistämättömät. Siksi yli 140, siis yli 140 maailman maista suosittaa kansalaisilleen maskeja.

        Miksi?

        Ja maskit tulee vasta muiden suositusten päälle. Maskit eivät missään ole tärkein keino. Turvavälit ovat tärkein keino, ei maskit. Maskit eivät ole missään korvanneet turvavälejä. Jos turvaväli on 2 metriä, on se 2 metriä maskin kanssakin. Joka väittää, että turvavälistä voi joustaa maskin kanssa on joko idiootti tai valehtelija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Euroopassa on jo kymmeniä maita, joissa on joko osittainen tai täydellinen maskipakko. Ei ole estänyt tapausten kasvua.

        Mutta ei ainuttakaan maata jossa maskit ei olisi hidastanut uusia Tartuntoja.

        Yli 140, siis yli 140 maan viranomaiset joilla on käytössä maailman viisaimmat lääkärit, tiedemiehet, tutkijat, virologit. Eri maissa maskien käytöstä saatu data. Suosittavat kansalaisilleen maskeja käytettäväksi. Siis yli 140 maassa.

        Mutta sohvatohtori kiistää siitä huolimatta niiden tehon. Mihin sinä oikein perustat musta tuntuu mielipiteesi?

        Ja kaikissa maissa joissa koronaa on saatu kuriin, on kaikki ravintolat ja muut epäolennaiset palvelut suljettu, asetettu ulkonaliikkumiskieltoja jne. Käytännössä niissä maissa, joissa koronaa on saatu hallittua, on sallittu vain ruokakaupassa käynti (yksi perheestä kerralla) ja muutoin pitänyt olla kotona. Pelkällä maskipakolla ei ole koronaa saatu kuriin missään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, tuo minulta unohtui. Saattaa olla, että Espanjassa viime aikoina olleella ulkonaliikkumiskiellolla on ollut vaikutusta... Jos kukaan ei voi kulkea illalla ja yöllä, ei silloin maskilla tai maskittomuudella ole paljon väliä.

        Ei tartunta kysy kellonaikaa, typerys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Euroopassa on jo kymmeniä maita, joissa on joko osittainen tai täydellinen maskipakko. Ei ole estänyt tapausten kasvua.

        Euroopassa on jo kymmeniä maita, joissa on joko osittainen tai täydellinen turvavälisuositus. Ei ole estänyt tapausten kasvua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Espanjassa käytetään maskeja, uudet tartunnat tippuvat.

        Ruotsissa ei käytetä maskeja, uudet tartunnat jatkavat nousuaan.

        Oletko tyhmä vai yksinkertainen kun käsket katsoa Espanjan lukuja?

        Saksassa jo kohta 9kk maskipakkoa, jos turvaväliä ei voi pitää. Tuli taas lockdownia kun ne ei näytä auttavan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ranska

        Niin?

        Vai siis MINUNKO nyt pitäisi taas etsiä SINUN esittämällesi argumentilla kaikki infot ja faktat? Vai osaisitkohan ihan itsekin? Koska mihin mä tätä keskustelua edes tarvitsen, koska mähän voin ihan vaan itsekseni googlaillakin eri maiden koronatilastoja jotka muo sattuu kiinnostamaan. Jos suo taas sattuu kiinnostamaan jotkut toiset maat, niin: Mitäs sen pitäis muhun vaikuttaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos katsot eri kaupungien tartuntakäyriä ja koska kaupunkiin on tullut maskisuositukset. On maskien hyödyt kiistämättömät. Siksi yli 140, siis yli 140 maailman maista suosittaa kansalaisilleen maskeja.

        Miksi?

        Siksi, koska: Mikä on sit muka reaalinen vaihtoehto maskikusetukselle? :D

        Pistää koko maa totaalisulkutilaan, ja määrätä kaikki kansalaiset koteihinsa sängyn alle vapisemaan koronanpelossa. Joka ajaa ihan minkä tahansa maan konkurssiin jo kuukaudessa.

        Joku muu, mikä: ____?

        Totaalisulkutila on osoittautunut tehokkaammaksi ja jopa taloudelle paremmaksi kuin pelkät maskit. Näinhän on tehty monissa maissa. Siellä on aina laitettu totaalinen sulkutila ja silti maat ovat selvinneet helpommalla.

    • Anonyymi

      Ruotsi ei edelleenkään suosittele kasvomaskia ja se näkyy tartuntaluvuissa

      WHO:n viesti Ruotsille: Maskit toimivat
      Maanantaina Maailman terveysjärjestö WHO:n johtaja Mike Ryan sanoi tiedotustilaisuudessa, että Ruotsin tulisi muuttaa suhtautumistaan kasvomaskeihin.

      – Suosittelemme, että kaikissa maissa, joissa on tartuntojen leviämistä yhteiskunnassa, harkittaisiin maskien käyttöä. Maskit toimivat ja ne toimivat erityisen hyvin ympäristöissä, joissa ei ole mahdollista pitää etäisyyttä, hän vastasi SvD:n toimittajan kysymykseen.

      Hän kehui Ruotsia tiukennettujen määräysten käyttöön ottamisesta. Hänen mukaansa keväällä ruotsalaiset noudattivat suosituksia hyvin, mutta nyt syksyllä ihmiset ovat jo väsyneitä koronaan.

      • Anonyymi

        Ruotsissa on vähemmän (512) uusi tautitapauksia 100 000 asukasta kohden viimeisen 14 pv aikana ilman maskisuositusta kuin Espanjassa (548) , jossa on paljon järeämmät rajoitukset maskipakkouneen ja ulkonaliikkummiskieltoineen. Joten moneen kertaan sen joutuu todistamaan et maskit = humpuukia?

        PS: Se sun Ranskas: 783.

    • Anonyymi

      Yli 140, siis yli 140 maan viranomaiset joilla on käytössä maailman viisaimmat lääkärit, tiedemiehet, tutkijat, virologit. Eri maissa maskien käytöstä saatu data. Suosittavat kansalaisilleen maskeja käytettäväksi. Siis yli 140 maassa.

      Mutta sohvatohtori kiistää siitä huolimatta niiden tehon. Mihin sinä oikein perustat musta tuntuu mielipiteesi?

      • Anonyymi

        Ja kaikissa noissa maissa ensisijainen suojakeino on turvaväli. Yhdessäkään noista maista ei maski korvaa mitään aiemmista suojakeinoista eikä maskia missään pidetä edes tärkeimpänä suojakeinona.

        Sairaalat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairaalat?

        So? Jos pidetään riittäviä etäisyyksiä ja vältetään sosiaalisia tilanteita, ei tauti tartu. Maskin pitämisellä ei ole merkitystä, jos ei ole edes tilaisuutta missä virus voisi tarttua.

        Lisään... Ja sairaaloissa on paljon muitakin suojakeinoja. Esim käsiä pestään tai desinfioidaan kymmeniä kertoja päivässä.

        Miten pidetään turvaväliä suurkaupungin aamuruuhkassa? Miten pidetään turvaväliä ammateissa joissa joudutaan koskemaan ihmisiä.

        Taidat olla joku pitkäaikaistyöttömien joukosta kun tuollaista hölynpölyä kirjoitat. "Jos et pysty pitämään turvaväliä, mene kotiin" Me Suomen työssäkäyvät kansalaiset emme mene kotiin vaan töihin.

        Jos et pysty pitämään turvaväliä, pidä maskia

        Itse kehoitankin kaikkia hylkäämään kaikki sellaiset palvelut, joissa toinen joutuu koskemaan sinua. Esimerkiksi parturissa, kosmetologilla, hierojalla jne käynnit voi kylmästi lopettaa. Menkööt konkkaan jos ei sitä kestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään... Ja sairaaloissa on paljon muitakin suojakeinoja. Esim käsiä pestään tai desinfioidaan kymmeniä kertoja päivässä.

        Onko olemassa yhtään sairaalaa joissa ei olisi maski pakkoa?

        Miksi ei ole?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse kehoitankin kaikkia hylkäämään kaikki sellaiset palvelut, joissa toinen joutuu koskemaan sinua. Esimerkiksi parturissa, kosmetologilla, hierojalla jne käynnit voi kylmästi lopettaa. Menkööt konkkaan jos ei sitä kestä.

        Miksi muuten et ole töissä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        So? Jos pidetään riittäviä etäisyyksiä ja vältetään sosiaalisia tilanteita, ei tauti tartu. Maskin pitämisellä ei ole merkitystä, jos ei ole edes tilaisuutta missä virus voisi tarttua.

        Kannattaa katsoa tämä pätkä saraalasta covidkiireiden ollessa kuumimmillaan. Maskit on, mutta turvavälejä ei voi aina pitää. Virus jyllää ja niittää kuulemma ihmisiä kuin heinää, mutta missä ovat potilaat??

        https://twitter.com/wayotworld/status/1254316131902468097

      • Anonyymi

        No kerroppas sit yks juttu?

        Miks Covid-19 on maailman ainoa viirus jolta maskit suojaa, mutta kun katsoo uutiskuvia ebolasta, marburgista tai mistä tahansa muusta viruksesta, niin hoitohenkilökunta on puettu täyteen avaruuspukusettiin ja potilaatkin on yleensä kapseloitu tai muuten eriöity.

        Covid on kusetus, jolla saadaan maailmantalous ja ihmiset polvilleen, jotta eliitti saa tiukemman otteen vallan kahvasta.

    • Anonyymi

      Jos et pysty pitämään turvaväliä pidä maskia

      Yli 140, siis yli 140 maan viranomaiset joilla on käytössä maailman viisaimmat lääkärit, tiedemiehet, tutkijat, virologit. Eri maissa maskien käytöstä saatu data. Suosittavat kansalaisilleen maskeja käytettäväksi. Siis yli 140 maassa.

      Mutta sohvatohtori kiistää siitä huolimatta niiden tehon. Mihin sinä oikein perustat musta tuntuu mielipiteesi?

      • Anonyymi

        Ja edelleen, kaikista suojakeinoista maskin käyttö on mitättömin. Jos haluat estää taudin saaminen niin ratkaisu on helppo. Pysy kotona ja lopeta kaikkien palvelujen käyttö. Ei partureita, ei kahviloita, ei ravintoloita, ei muita kuin ruokakauppoja jne. Kun et käy missään ylimääräisessä, vähennät todennäköisyyttä saada tauti tai levittää tautia paljon enemmän kuin maskilla. Maski on vain näennäinen keino.

        (Turvavälit eivät auta, Euroopan maissa on ollut turvavälisuositukset jo viime keväästä ja silti tartunnat ovat lisääntyneet.) En ole niin tyhmä että tuon perusteella väittäisin, ettei niistä ole hyötyä, mutta sinulle se varmasti riittäisi.

        Yli 140, siis yli 140 maan viranomaiset joilla on käytössä maailman viisaimmat lääkärit, tiedemiehet, tutkijat, virologit. Eri maissa maskien käytöstä saatu data. Suosittavat kansalaisilleen maskeja käytettäväksi. Siis yli 140 maassa.

        Mutta sohvatohtori kiistää siitä huolimatta niiden tehon. Mihin sinä oikein perustat musta tuntuu mielipiteesi? Mutta kerro jo vihdoin mihin perustuu väitteesi?

        Turvavälit auttavat paljon enemmän kuin maskit. Ja edelleenkin, maskien kanssakin turvavälejä pitää noudattaa. Maskit eivät muuta mitään.

        Ja jos kerran turvaväleistä ei ole apua niin miksi olisi maskeistakaan? Eli todistit juuri, että paras keino on yksinkertaisesti lopettaa sellaisten palvelujen käyttö, joissa turvavälejä voida pitää kokonaan. Jos lopetat palvelujen käytön, ei asiaa tarvitse miettiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja edelleen, kaikista suojakeinoista maskin käyttö on mitättömin. Jos haluat estää taudin saaminen niin ratkaisu on helppo. Pysy kotona ja lopeta kaikkien palvelujen käyttö. Ei partureita, ei kahviloita, ei ravintoloita, ei muita kuin ruokakauppoja jne. Kun et käy missään ylimääräisessä, vähennät todennäköisyyttä saada tauti tai levittää tautia paljon enemmän kuin maskilla. Maski on vain näennäinen keino.

        Itse ainakin elän mieluummin suht normaalisti maskin kanssa kuin lukkiudun vain kotia. Enkä tapaa ihmisiä. Onko se elämää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turvavälit auttavat paljon enemmän kuin maskit. Ja edelleenkin, maskien kanssakin turvavälejä pitää noudattaa. Maskit eivät muuta mitään.

        Ja jos kerran turvaväleistä ei ole apua niin miksi olisi maskeistakaan? Eli todistit juuri, että paras keino on yksinkertaisesti lopettaa sellaisten palvelujen käyttö, joissa turvavälejä voida pitää kokonaan. Jos lopetat palvelujen käytön, ei asiaa tarvitse miettiä.

        Eikö sulla ole mitään muuta kun musta tuntuu. Onko faktoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse ainakin elän mieluummin suht normaalisti maskin kanssa kuin lukkiudun vain kotia. Enkä tapaa ihmisiä. Onko se elämää?

        Eli altistat itsesi koronalle. Maski ei merkittävästi vaikuta viruksen leviämiseen. Jos et voi elää normaalisti ilman maskia, et voi elää normaalisti maskin kanssakaan. Maskista on teoreettinen hyöty ainoastaan, jos elät täsmälleen samalla tavalla kuin ilman maskia. Jos liikut 50% enemmän kun käytät maskia nollasit koko maskin hyödyn.

        Nimittäin virus pääsee kevyesti maskin läpi, se vain hieman vähentää todennäköisyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turvavälit auttavat paljon enemmän kuin maskit. Ja edelleenkin, maskien kanssakin turvavälejä pitää noudattaa. Maskit eivät muuta mitään.

        Ja jos kerran turvaväleistä ei ole apua niin miksi olisi maskeistakaan? Eli todistit juuri, että paras keino on yksinkertaisesti lopettaa sellaisten palvelujen käyttö, joissa turvavälejä voida pitää kokonaan. Jos lopetat palvelujen käytön, ei asiaa tarvitse miettiä.

        Euroopassa on jo kymmeniä maita, joissa on joko osittainen tai täydellinen turvavälisuositus. Ei ole estänyt tapausten kasvua.

        Eli mielestäsi turvavälit ei sitten autakaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Euroopassa on jo kymmeniä maita, joissa on joko osittainen tai täydellinen turvavälisuositus. Ei ole estänyt tapausten kasvua.

        Eli mielestäsi turvavälit ei sitten autakaan?

        Kaikkein eniten auttaa se, että pysyy kotona. Ei maskitkaan ole tehonnut, vaan niissä maissa joissa tapaukset on saatu laskuun on suljettu ravintolat, kuntosalit, uimahallit, kahvilat jne. Jos et ole huomannut tätä niin olet sokea.

    • Anonyymi

      Kerro ihmeessä.

      Onko olemassa yhtään sairaalaa joissa ei olisi maski pakkoa?

      Miksi ei ole?

      • Anonyymi

        Sairaaloiden maskit ovat pääosin tarkoitettu bakteereita, ei viruksia vastaan. Virukset menee helposti läpi kirurgisesta maskista. Ja lääkärit kyllä tietävät sen.

      • Anonyymi

        Miksi maailman sairaaloissa on maski pakko jos se ei kerran auta?

        Kerro ihmeessä ja kerro myös vihdoin faktaa musta tuntuu mielipiteellesi?

        Tuossa yli 140 maan viranomaisten mielipide tukemassa omaa väitettäni, maskit ovat yksi helppo, halpa ja tehokas keino torjua kotona virusta.

        Yli 140, siis yli 140 maan viranomaiset joilla on käytössä maailman viisaimmat lääkärit, tiedemiehet, tutkijat, virologit. Eri maissa maskien käytöstä saatu data. Suosittavat kansalaisilleen maskeja käytettäväksi. Siis yli 140 maassa.

        Mutta sohvatohtori kiistää siitä huolimatta niiden tehon. Mihin sinä oikein perustat musta tuntuu mielipiteesi? Mutta kerro jo vihdoin mihin perustuu väitteesi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi maailman sairaaloissa on maski pakko jos se ei kerran auta?

        Kerro ihmeessä ja kerro myös vihdoin faktaa musta tuntuu mielipiteellesi?

        Tuossa yli 140 maan viranomaisten mielipide tukemassa omaa väitettäni, maskit ovat yksi helppo, halpa ja tehokas keino torjua kotona virusta.

        Yli 140, siis yli 140 maan viranomaiset joilla on käytössä maailman viisaimmat lääkärit, tiedemiehet, tutkijat, virologit. Eri maissa maskien käytöstä saatu data. Suosittavat kansalaisilleen maskeja käytettäväksi. Siis yli 140 maassa.

        Mutta sohvatohtori kiistää siitä huolimatta niiden tehon. Mihin sinä oikein perustat musta tuntuu mielipiteesi? Mutta kerro jo vihdoin mihin perustuu väitteesi?

        Koska se auttaa bakteereita vastaan. Ja sairaalabakteerit ovat suuri ongelma sairaaloissa. Ja edelleenkin, bakteeri ja virus ovat täysin eri kokoisia, kirurginen maski ei estä viruksia.

        Joko vihdoin osaisit vastata, vai ymmärrätkö lukemaasi?

        Kotona sairaaloissa bakteerit ovat hyvinkin pieni ongelma verrattuna koronavirukseen. Ja kas kummaa jopa palomiehet jotka hakevat koronapotilaita sairaaloihin käyttävät maskeja. Pelkäävät bakteereita? Ihmiset jotka suorittavat menehtyneiden ruumiiden hautaamisia, käyttävät maskeja. Pelkäävät bakteereita?

        Kerro jo faktoja?
        Vai oletko tyhmä ettei niitä olekaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi maailman sairaaloissa on maski pakko jos se ei kerran auta?

        Kerro ihmeessä ja kerro myös vihdoin faktaa musta tuntuu mielipiteellesi?

        Tuossa yli 140 maan viranomaisten mielipide tukemassa omaa väitettäni, maskit ovat yksi helppo, halpa ja tehokas keino torjua kotona virusta.

        Yli 140, siis yli 140 maan viranomaiset joilla on käytössä maailman viisaimmat lääkärit, tiedemiehet, tutkijat, virologit. Eri maissa maskien käytöstä saatu data. Suosittavat kansalaisilleen maskeja käytettäväksi. Siis yli 140 maassa.

        Mutta sohvatohtori kiistää siitä huolimatta niiden tehon. Mihin sinä oikein perustat musta tuntuu mielipiteesi? Mutta kerro jo vihdoin mihin perustuu väitteesi?

        Siksi, että sairaaloissa on bakteereitakin, ja bakteeritkin on paha ja ihan yök juttu sairaaloissa.

        Kerroppas sinä, että millon ajattelit lopettaa ton kyselyikäsi ja alkaa etsimään itseäsi kiinnostavia tietoja ihan itsekin etkän vaan uli-ulisemaan niitä kaikilta myilta? Koska eipä tossa omassa postauksessasikaan mitäön lähteitä ole mainittu.

        Maski pakko sairaaloihin tuli vasta koronan myötä. Miksi ei ollut aikaisemmin bakteerien takia? Faktoja kiitos.

        Yli 140 maailman maan johtajat ovat kanssani samaa mieltä. Maskit ovat edullinen, helppo ja tehokas keino suojautua koronavirukselta.

        Esim.
        Suomi, Norja, Islanti, Tanska, Saksa, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa, Hollanti.... Katso itse lisää.

        Siksi, että ehkä hoitajat tulee mieluummin yleensä duuniin jos ne saa kuvittelemaan että maski auttaa?

        Vähän sama kun kaivosmiehet meni joskus muinoin paljon mieluummin kaivoskuiluun töihin kun niille antoi kynttilänpätkän mukaan lohduksi. Kaivossortumissa tosin kynttilänpätkä on lievä lohtu. Siks keksittiin kaivoskypärät. Jotka on ihan yhtä lievä ja toimimaton lohtu sortumia vastaan, mut parempi ku kynttilänpätkät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yli 140 maailman maan johtajat ovat kanssani samaa mieltä. Maskit ovat edullinen, helppo ja tehokas keino suojautua koronavirukselta.

        Esim.
        Suomi, Norja, Islanti, Tanska, Saksa, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa, Hollanti.... Katso itse lisää.

        Maiden johtajista tuli mieleeni: Trump, ja tietääkseni B. Johnsonkin, molemmat käytti maskia. Ja molemmat sai koronan.

        I rest my case

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko vihdoin osaisit vastata, vai ymmärrätkö lukemaasi?
        Kerro ihmeessä ja kerro myös vihdoin faktaa musta tuntuu mielipiteellesi?

        Tuossa yli 140 maan viranomaisten mielipide tukemassa omaa väitettäni, maskit ovat yksi helppo, halpa ja tehokas keino torjua kotona virusta.

        Yli 140, siis yli 140 maan viranomaiset joilla on käytössä maailman viisaimmat lääkärit, tiedemiehet, tutkijat, virologit. Eri maissa maskien käytöstä saatu data. Suosittavat kansalaisilleen maskeja käytettäväksi. Siis yli 140 maassa.

        Mutta sohvatohtori kiistää siitä huolimatta niiden tehon. Mihin sinä oikein perustat musta tuntuu mielipiteesi? Mutta kerro jo vihdoin mihin perustuu väitteesi?

        Tutkimuksia on toki paljon, mutta mikään niistä ei anna sellaista tulosta, että maski olisi erityisen tehokas. Tutkimuksissa on osoitettu pieni hyöty, mutta ei mitään kovin merkittävää. Käsien peseminenkin on paljon tehokkaampi kuin maski. Maskilla on vain marginaalisen pieni hyöty.

        Aivan kuten kaikki nuo tutkijat ovat korostaneet, tärkein asia on sosiaalisten tilanteiden välttely. Jopa maskien kanssa niitä pitää välttää. Jopa nuo 140 maan viranomaiset pitävät kaikkia muita toimia tärkeimpinä ja maskit tulevat vasta niiden jälkeen. Esimerkiksi niissäkin maissa, joissa on maskipakko, on suljettu ja rajoitettu ravintoloita, ei olla päästetty yleisöä stadioneihin (katsopa Keski-Euroopan jalkapallo-otteluita, niissä ei ole yleensä yleisöä ollenkaan) jne.

        Edelleenkin, jos virusta on paljon liikkeellä, silloin pysytään kotona. Tauti leviää, jos unohdetaan turvavälit ja muut ohjeet, vaikka maskia pidettäisiinkin. Maski ei estä viruksen leviämistä, tämä on todistettu jo moneen kertaan. Syksylläkin korona levisi räjähdysmäisesti niissäkin maissa, joissa on maskipakko. Maskit eivät estäneet mitään.

    • Anonyymi

      Vieläkin on olemassa niin hitaasti tajuavia ihmisiä jotka ei tajua maskien, turvävälien, hygienian hyötyjä. On jo lukemattomia testejä, tutkimuksia, selontekoja. Googlea jos et usko. Turhaan noitten kanssa väittelet. Ei niillä ole esittää mitään sanojensa tueksi.

    • Anonyymi

      "Koska se auttaa bakteereita vastaan. Ja sairaalabakteerit ovat suuri ongelma sairaaloissa."

      Maski pakko on tullut maailman sairaaloihin vasta koronaviruksen myötä. Miksi se muka olisi tullut sairaala bakteerin takia?

      Vastaus Faktojen kanssa kiitos.

      • Anonyymi

        Maskeja on käytetty sairaaloissa ennen koronaakin, mutta ei vain joka paikassa. Ei maskit mikään uusi asia ole, sairaaloissa on aina kulunut paljon maskeja.

        Edelleenkin maski on toissijainen keino, kaikki muut ovat tärkeämpiä. Ja muuten, jos hoidetaan koronapotilaita, pitää suojata koko vartalo. Maski ei riitä.

        Turvaväli on edelleen tärkein asia, ei maskit. Maskienkin kanssa on pakollista pitää turvavälejä, se ei muutu millinkään vertaa. Joka väittää muuta, valehtelee.

    • Anonyymi

      Metsäjussi jaksaa yksin inttää ja vastustaa maskeja

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kuten jo yllä todistin. Espanja, Ranska = Maskipakko = Enemmän uusia tautitapauksia kuin Ruotsissa, jossa ei ole maskipakkoa.

        Kauanko ajattelit jankata asian kanssa ton jo sata kertaan nähdyn lapsellisen argumenttisi kanssa? Jos kuvittelet määrän todistavan jostain yhtään mitään, niin sadassa maailman muslimimaassa piereskellään rivissä läntee päin useamman kerran päivässä, joten sun logiikallas Suomessa pitäisi myös?

        Se, että sopeutuu tilanteeseen ja vaihtaa strategiaa ei ole heikkous, se on vahvuus. Tarvitaan rohkeutta muuttaa toimintaansa ja nähdä, että uusia toimenpiteitä tarvitaan. Kyse ei ole epäonnistumisesta vaan merkki siitä, että järjestelmä kykenee kuuntelemaan ja sopeutumana uuteen todellisuuteen, joita ei ole odotettu. Tämä ei ole oikea aika osoittaa sormella.

        Aiemmin maskin käyttöön vielä kolme viikkoa sitten kriittisesti suhtautunut tartuntatautien professori Karolinska institutet -tutkimuslaitoksella Jan Albert sanoi sunnuntaina SVT:n Agenda-ohjelmassa, että ruotsalaisten on aika alkaa käyttää kasvomaskia.

        Siksikö, koska maski pelastaa psykoosi on samankaltainen joukkopsykoosi kuin maahanmuutto on rikkaus psykoosikin?

        Maski EI pelasta! Se vään hieman ehkäisee.

        Maahanmuutto EI ole rikkaus! Ei ole ollut yhdessäkään maassa, eikä se sellaiseksi yht’äkkiä tule muuttumaankaan.

        Joten: Kerroppas sit nyt et mikä on se sun omassa päässäs itsellesi jankkaama asia maskien erinomaisuudesta, että sä oot saanu sen psykoosit tulille?

    • Anonyymi

      Aloittaja ei pese käsiään vessakäynnin jälkeen. Helppo päätellä.

      • Anonyymi

        Tarkoitin tuota pitkäaikaistyötöntä, joka ei halua käyttää maskeja. Oikea syy on se, ettei ole rahaa ostaa maskeja, niin etsitään salaliittoteorioita käyttämättömyyden tueksi.
        Ettei vain persaukisuus paljastuisi.

        Maskien käyttö ei ole kovinkaan paljon "kalliimpaa" kuin käsienpesu. Turvavälienkin pitäminen tulee kalliimmaksi jos olet työssä käyvä ja työmatkasi on yli 4 kilometriä.

        Yli puolet suomalaisista voi tehdä etätyötä, joten silloin työmatka on 0 kilometriä. Etätöissä taudin tarttuminen on melko epätodennäköistä. Vaikka maskit olisivat pakollisia, olisi silti järkevämpää pysyä etätöissä. Etätyösuositus ei muuttuisi, kuten ei ole muuttunut missään muuallakaan.

    • Anonyymi

      Miksi Ruotsin luvut ovat niin korkeat?
      Ruotsi ei edelleenkään suosittele kasvomaskia ja se näkyy tartuntaluvuissa

      WHO:n viesti Ruotsille: Maskit toimivat
      Maanantaina Maailman terveysjärjestö WHO:n johtaja Mike Ryan sanoi tiedotustilaisuudessa, että Ruotsin tulisi muuttaa suhtautumistaan kasvomaskeihin.

      – Suosittelemme, että kaikissa maissa, joissa on tartuntojen leviämistä yhteiskunnassa, harkittaisiin maskien käyttöä. Maskit toimivat ja ne toimivat erityisen hyvin ympäristöissä, joissa ei ole mahdollista pitää etäisyyttä, hän vastasi SvD:n toimittajan kysymykseen.

    • Anonyymi

      ..käydään ravintoloissa ja ei pidetä maskeja. Tässä suurin syy taudin leviämiseen. Ravintolat, kuppilat, kahvilat jne. Ruotsissa on karmea esimerkki siitä, kuinka "ammattilaiset" voivat olla väärässä.
      Suomessakin puhuttiin joukkoimmuniteetista epidemian alkumetreillä. Ja on kummaa, kuinka juuri Suomessakin DDR-terveydenhuollon johtolääkärit, olivat ensimmäisenä ajattelmassa kustannuksia eikä ihmisten terveyttä...

    • Anonyymi

      Se, että sopeutuu tilanteeseen ja vaihtaa strategiaa ei ole heikkous, se on vahvuus. Tarvitaan rohkeutta muuttaa toimintaansa ja nähdä, että uusia toimenpiteitä tarvitaan. Kyse ei ole epäonnistumisesta vaan merkki siitä, että järjestelmä kykenee kuuntelemaan ja sopeutumana uuteen todellisuuteen, joita ei ole odotettu. Tämä ei ole oikea aika osoittaa sormella.

      Aiemmin maskin käyttöön vielä kolme viikkoa sitten kriittisesti suhtautunut tartuntatautien professori Karolinska institutet -tutkimuslaitoksella Jan Albert sanoi sunnuntaina SVT:n Agenda-ohjelmassa, että ruotsalaisten on aika alkaa käyttää kasvomaskia.

    • Anonyymi

      ECDC johtopäätös on, että maskeja kannattaa käyttää.

      • Anonyymi

        Myös kondomeja kannattaa käyttää.

        Ergo: Ihan jokainen mieshän niitä siis myös käyttää! Käsi ylös kaikki joka kerta kondomia käyttävät!

    • Anonyymi

      Ruotsissa Solnassa sijaitseva EU:n tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC suosittelee sen sijaan maskin käyttöä.

    • Anonyymi

      Edelleen, maskit eivät yksinään tee mitään. Paras keino on pysyä kotona ja hylätä kaikki sellaiset palvelut, joissa turvaväliä ei voi pitää. Partureissa, kosmetologilla, hierojalla jne ei tarvitse käydä ollenkaan. En usko, että maski noin pitkäkestoisessa lähellä tapahtuvassa toiminnassa auttaa yhtään, joten varmempi lopettaa noiden käyttö.

      Samoin ravintolassa ja kahvilassa käynti on turhaa, ruoan voi tehdä kotonakin. Jos nuo menevät konkkaan niin menköön.

      • Anonyymi

        Lisään... Jos vähänkin katsotaan, missä ollaan onnistuttu parhaiten, eli Aasiassa, on pääasiallinen keino ollut tukahduttaminen. Ei mikään maskien käyttö. Jos tautia on vähänkin esiintynyt, on kokonaisia kaupunginosia ja myöhemmin jopa maakuntia kokonaan eristetty, laitettu ulkonaliikkumiskieltoja, palvelut lopetettu (lukuun ottamatta pakollisia palveluja) jne. Eristäminen on tehonnut, ei maskit.

        Aasiassa käytettiin maskeja huomattavasti varhaisemmin kuin Euroopassa.

        Asiassa otettiin ensimmäiseksi maskit käyttöön huomattavasti nopeammin kuin Euroopassa, Amerikassa, Australiassa tai Afrikassa. Siksi juuri Aasiasta tulee suurinosa makeista. Jotkut maat ovat jo aloittaneet oman maski tuotannon jo kuukausia sitten.

        Kiinassa oli maski pakkoja alueilla jossa Tartuntoja ei oikeastaan juurikaan ollut. Euroopassa on alettu sammuttamaan paloa vasta kun liekit ovat olleet jo liian suuret.

      • Anonyymi

        "EN USKO, että maski noin pitkäkestoisessa lähellä tapahtuvassa toiminnassa auttaa yhtään, joten varmempi lopettaa noiden käyttö."

        Sohvatohtorin kuuluisat musta tuntuu kommentit. Jos kysyy faktoja, ei niitä ole. " En usko..."

      • Anonyymi

        Sohvatohtorin uskomuksia

        Siis tarkoitin yksinkertaisesti, että noita palveluja ei kannata käyttää ollenkaan. Ei parturissa ole pakko käydä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiinassa oli maski pakkoja alueilla jossa Tartuntoja ei oikeastaan juurikaan ollut. Euroopassa on alettu sammuttamaan paloa vasta kun liekit ovat olleet jo liian suuret.

        Siellä kuitenkin pääasiallinen keino oli karanteenit, ulkonaliikkumiskiellot ja palvelujen kieltäminen. Jos kerrostalossa oli yksi ainoa tapaus, koko kerrostalo pistettiin karanteeniin ja poliisit valvoivat, että kukaan ei lähde talosta. Jos tapauksia oli enemmän, laajennettiin karanteeneja. Maskit olivat toissijainen keino.

        Ja muuten, teknisesti ottaen Kiinassa ei ole maskipakkoa, vaikka suurin osa maskeja käyttääkin. Ja kiinalaisethan käyttivät maskeja jo ennen koronaa ilmansaasteiden takia.

    • Anonyymi

      Monet kuvittelee, että maskit estävät virusta täydellisesti tai lähes täydellisesti. Tuo on jo todistettu huuhaaksi, maskit ehkäisevät virusta vain marginaalisesti. Toki jonkin verran, mutta se on vain yksi lisä. Paras keino on edelleenkin vain pysyä kotona.

      On täysin tiedossa, että virus on niin pieni, että se voi mennä yksinään helposti maskista läpi. Kyllä, jopa kirurgisesta maskista. Tämän voi ihan selvittää itsekin netistä, jos haluaa. Toki maski estää osittain virusta, mutta jos virus ei ole kiinnittyneenä esim vesipisaraan (kuten räkä), ei maski estä virusta.

      • Anonyymi

        Heh heh

        "EN USKO, että maski noin pitkäkestoisessa lähellä tapahtuvassa toiminnassa auttaa yhtään, joten varmempi lopettaa noiden käyttö."

        Sohvatohtorin kuuluisat musta tuntuu kommentit. Jos kysyy faktoja, ei niitä ole. " En usko..."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh

        "EN USKO, että maski noin pitkäkestoisessa lähellä tapahtuvassa toiminnassa auttaa yhtään, joten varmempi lopettaa noiden käyttö."

        Sohvatohtorin kuuluisat musta tuntuu kommentit. Jos kysyy faktoja, ei niitä ole. " En usko..."

        No, jos ei käy parturissa ollenkaan, ei tauti voi siellä ainakaan levitä. Parturissa käynti ei sen pakollisempaa kuin pään hakkaaminen seinään.

        "EN USKO..."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh

        "EN USKO, että maski noin pitkäkestoisessa lähellä tapahtuvassa toiminnassa auttaa yhtään, joten varmempi lopettaa noiden käyttö."

        Sohvatohtorin kuuluisat musta tuntuu kommentit. Jos kysyy faktoja, ei niitä ole. " En usko..."

        Voit itsekin selvittää asiaa. Virus menee todistettavasti läpi kirurgisesta maskista, jos virus on ilmassa sellaisenaan.

    • Anonyymi

      Sohvatohtori, ei sinun uskomuksesi ole faktoja. Onko sinulla niitä uskomuksesi tueksi ollenkaan. Vai menetkö ihan musta tuntuu pohjalta?

      "EN USKO, että maski noin pitkäkestoisessa lähellä tapahtuvassa toiminnassa auttaa yhtään, joten varmempi lopettaa noiden käyttö."

      Sohvatohtorin kuuluisat musta tuntuu kommentit. Jos kysyy faktoja, ei niitä ole. " En usko..."

      • Anonyymi

        No, on jo sataan kertaan todistettu, että paras keino sairauksia vastaan on eristäminen. Tätä on käytetty keinona jo satoja vuosia ja se toimii. Maskien tehosta ei ole kunnon todisteita, sitä voi toki lisänä käyttää, mutta ei se korvaa eristämistä.

      • Anonyymi

        Ja muuten, sanontani "EN USKO, että maski noin pitkäkestoisessa lähellä tapahtuvassa toiminnassa auttaa yhtään, joten varmempi lopettaa noiden käyttö." tarkoittaa sitä, että noiden palvelujen käytön voi vain lopettaa.

        Edelleenkin, maskin hyöty on marginaalinen, kuten tutkimuksissa on tullut ilmi. Jos ollaan pitkän aikaa lähikontaktissa, ei maski riitä suojaksi. Joten ei kannata käydä parturissa, hierojalla jne ollenkaan. Ei niitä tarvitse käyttää.

        Maski auttaa vähän, käsien pesu vähän, etäisyyden pitäminen vähän, testaaminen vähän, rajoitustoimet vähän...

        Kyllä, tosin maski ei ole ensimmäinen eikä tärkein toimi. Etäisyydet ja rajoitustoimet ovat ensin ja niiden merkitys on ylivoimaisesti suurin.

    • Anonyymi

      että sopeutuu tilanteeseen ja vaihtaa strategiaa ei ole heikkous, se on vahvuus. Tarvitaan rohkeutta muuttaa toimintaansa ja nähdä, että uusia toimenpiteitä tarvitaan. Kyse ei ole epäonnistumisesta vaan merkki siitä, että järjestelmä kykenee kuuntelemaan ja sopeutumana uuteen todellisuuteen, joita ei ole odotettu. Tämä ei ole oikea aika osoittaa sormella.

      Aiemmin maskin käyttöön vielä kolme viikkoa sitten kriittisesti suhtautunut tartuntatautien professori Karolinska institutet -tutkimuslaitoksella Jan Albert sanoi sunnuntaina SVT:n Agenda-ohjelmassa, että ruotsalaisten on aika alkaa käyttää kasvomaskia.

    • Anonyymi

      Faktaa

      WHO:n viesti Ruotsille: Maskit toimivat
      Maanantaina Maailman terveysjärjestö WHO:n johtaja Mike Ryan sanoi tiedotustilaisuudessa, että Ruotsin tulisi muuttaa suhtautumistaan kasvomaskeihin.

      – Suosittelemme, että kaikissa maissa, joissa on tartuntojen leviämistä yhteiskunnassa, harkittaisiin maskien käyttöä. Maskit toimivat ja ne toimivat erityisen hyvin ympäristöissä, joissa ei ole mahdollista pitää etäisyyttä, hän vastasi SvD:n toimittajan kysymykseen.

      • Anonyymi

        Kerrotko vielä, että miksi korona on ainoa virustauti johon maskit tehoavat, mutta eboloita yms. hoidellaan täysissä avaruustamineissa potilaat kapseloituina tai eriöityinä!?

      • Anonyymi

        Faktampaa faktaa:

        Kasvomaskeilla ei merkittävää suojaa koronaa vastaan.
        Tanskan pääsairaalan tekemän tutkimuksen mukaan kasvomaskeista ei ollut juuri mitään hyötyä koronaa vastaan. Tutkimukseen osallistui 5000.

        Lähde: Suvakkien raamattu YLEn teksti-TV sivu 139.

        Uffaf-faf-faf-faaaaaaaa!!! :D :D

        Mikä siinä onkin et teiltä suvakeilta ei enää nykyään MIKÄÄN valhe mene läpi! :D

        Harmittaako?

        Harmittaako. Tutkimus oli yksi puolinen. Ei tutkittu ollenkaan kun koronapotilas piti maskia ja miten korona tarttui sillon muihin. Nimenomaan maskin teho on kun aurosolit menettävät maskin läpi virratessaan nopeutensa ja putoavat suhteellisen lähelle. Noita tutkimuksia on lukemattomia ja maski suojaa erinomaisesti jos oireettoman koronan saanut pitää maskia.

        Maskit suojaavat molempiin suuntiin.

        Aha! :)

        1. Mist tiiät? Luitko sen koko tutkimuksen? Vai pikkulinnutko lauloi?
        2. Väärin tutkittu?
        3. Väärin tulkittu?
        4. Väärin uutisoitu?
        5. Keksi joku uusi valhe, joka muuttaa ton tieteellisen tutkimuksen epätodeksi, ja tukee omaa pelkkään mielipiteeseesi perustuvaa ”tiedettä” että maskeista on apua: _____?

        "Tutkimus" oli todella suppea. Ainoastaan 95 sairastunutta. Ei edes suuntaa antava vaikka maskeja käyttävistä sairastui 11 henkilöä vähemmän.

        Maskillisista 42 sairastui
        Maskittomista 53 sairastui

        95 sairastunutta ihmistä. Ei siitä voi johtopäätöksiä tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Faktampaa faktaa:

        Kasvomaskeilla ei merkittävää suojaa koronaa vastaan.
        Tanskan pääsairaalan tekemän tutkimuksen mukaan kasvomaskeista ei ollut juuri mitään hyötyä koronaa vastaan. Tutkimukseen osallistui 5000.

        Lähde: Suvakkien raamattu YLEn teksti-TV sivu 139.

        Uffaf-faf-faf-faaaaaaaa!!! :D :D

        Mikä siinä onkin et teiltä suvakeilta ei enää nykyään MIKÄÄN valhe mene läpi! :D

        Harmittaako?

        Maskihysteerikko väitti 95 sairastuneen tutkimusta todisteeksi maskien hyödyttömyydestä. Aivan liian pieni otanta, aivan liian lieni. 95 sairastunutta ei kerro mitään. 42 maskeja käyttävää sairastui ja 53 maskitonta sairastui.

    • Anonyymi

      Onneksi olkoon olet viimeinkin löytänyt hieman tukea sanoillesi. Arvostan sitä. Arvostan kuitenkin suuremmin maailmanlaajuisia tutkimuksia ja tuloksia kuin yhden alle 5.000 tuhannen ihmisen tutkimusta joka on tehty alueella jossa korona epidemia oli hyvin alhainen tutkimuksen aikana ja sairastuneita oli koko Tanskassa todella vähän. Ja jo yksikin tartuntarypäs muuttaisi tutkimustuloksia suuresti. Esimerkiksi turvavälit ja vain kotona oleminen ei tee suurta eroa jos sairastuneita ole joukosta kuin joitakin kymmeniä.

      Yli 140 maan ja minun mielipiteeni maskien hyödyistäperustuu dataan joka on saatu ympäri maailmaa. Esim. Suurten miljoona kaupunkien tartuntakäyristä, maskisuositustesten astuttua voimaan ja maskisuositusten poistuttua. Niin monet kaupungit poistivat maskisuositukset ja ottivat ne pikaisesti uudelleen käyttöön tartuntojen lähdettyä leviämään nopeasti suositusten poistamisen jälkeen. Esim. Espanjasta ja Ranskasta on näitä tuloksia runsaasti. Maailman laajuisesti puhumme ihmisjoukosta ja tutkimuksista ja tuloksista joihin on osallistunut reilusti yli 1.000.000.000 ihmistä eri maissa ja joiden perusteella eri maat ovat päättäneet suositella maskeja käytettäviksi niiden helppouden, tehokkuuden ja edullisuuden vuoksi.

      Tuo yli 140 maan viranomaisten mielipide tukemassa omaa väitettäni, maskit ovat yksi helppo, halpa ja tehokas keino torjua kotona virusta.

      Yli 140, siis yli 140 maan viranomaiset joilla on käytössä maailman viisaimmat lääkärit, tiedemiehet, tutkijat, virologit. Maailmalta saadut ja maiden omat tutkimukset selvitykset puhuvat maskien etujen puolesta, kuten eri maissa maskien käytöstä saatu data. Suosittavat kansalaisilleen maskeja käytettäväksi. Siis yli 140 maassa.

    • Anonyymi

      Tanskalainen yhden sairaalan tutkimus perustuu reilusti alle 100 sairastapaukseen. Itse en kyllä sadasta sairastuneesta vetäisi minkäänlaisia johtopätöksiä koronan tarttuvuudesta ja naskien hyödyllisyydestä.

      Maskeja käyttävistä 42 sai tartunnan
      Maskeja käyttämättömistä 53 sai tartunnan

      Noin pienillä luvuilla ei voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä.

      • Anonyymi

        Sun pitää ottaa sit (uudestaan) yhteyttä JSN, kun eilen YLE vielä uutisoi että tutkinnan kohteita olisi ollut 5000!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun pitää ottaa sit (uudestaan) yhteyttä JSN, kun eilen YLE vielä uutisoi että tutkinnan kohteita olisi ollut 5000!

        Ja sinun äidinkielen opettajaan jos luetun ymmärtäminen tuottaa vaikeuksua

        Sairastuneita oli koko tutkimuksessa ainoastaan 95 kappaletta.

        Maskeja käyttävistä 42 sai tartunnan
        Maskeja käyttämättömistä 53 sai tartunnan

        95 sairastapauksesta en kyllä itse sanoisi onko makeista hyötyä vai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun pitää ottaa sit (uudestaan) yhteyttä JSN, kun eilen YLE vielä uutisoi että tutkinnan kohteita olisi ollut 5000!

        Sairastuneita oli tutkimuksessa ainoastaan 95 kappaletta. Tutkimus tehtiin aikana jolloin Tanskassa oli vähän tapauksia. Tutkimuksessa oli hieman alle 5.000 henkilöä.

        Maskeja käyttävistä 42 sai tartunnan
        Maskeja käyttämättömistä 53 sai tartunnan

        Alle 100 henkilöä.

        Tuosta on helppo nähdä että aineiston perusteella tilastollisesta hajonnasta aiheutuvat luottamusvälit ovat suuremmat kuin havaittu ilmiö. Kun havaitaan 42 tapahtumaa niin tuon luvun keskihajonta on neliöjuuri 42 eli 6.5. Havaintojen perusteella siis 67% todennäköisyydellä ollaan välillä 42-6.5 ... 42+6.5 ja 95% todennäköisyydellä ollaan välillä 42-2*6.5 ... 42+2*6.5. Ihan sama ongelma kun mikä tulee tutkittaessa puolueiden kannatusten muutoksia. Ilmiö on liian pieni verrattuna satunnaisuudesta aiheutuvaan kohinaan.

        Uusi tutkimus tarvitaan, tällä kertaa suurempi otanta ja erottelu sen mukaan millaista maskia on käytetty. Nyt laitettiin samaan kategoriaan sekä FFP2 että kangasmaskit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sairastuneita oli tutkimuksessa ainoastaan 95 kappaletta. Tutkimus tehtiin aikana jolloin Tanskassa oli vähän tapauksia. Tutkimuksessa oli hieman alle 5.000 henkilöä.

        Maskeja käyttävistä 42 sai tartunnan
        Maskeja käyttämättömistä 53 sai tartunnan

        Alle 100 henkilöä.

        uli-uli!

        ” Results:

        A total of 3030 participants were randomly assigned to the recommendation to wear masks, and 2994 were assigned to control; 4862 completed the study. Infection with SARS-CoV-2 occurred in 42 participants recommended masks (1.8%) and 53 control participants (2.1%). The between-group difference was −0.3 percentage point (95% CI, −1.2 to 0.4 percentage point; P = 0.38) (odds ratio, 0.82 [CI, 0.54 to 1.23]; P = 0.33). Multiple imputation accounting for loss to follow-up yielded similar results. Although the difference observed was not statistically significant, the 95% CIs are compatible with a 46% reduction to a 23% increase in infection.”

        5000.

        (Ja olipas taas vaikea todistaa trollailunne trollailuksi? :) Kesti varmaan 5 sekuntia löytää toi alkuperäinen tutkimus! :) ... try harder?

    • Anonyymi

      "Tautimäärät ja kuolinluvut kasvavat Ruotsissa, missä uusia rajoituksia on nyt asetettu. Tuoreimmat koronaluvut ovat synkät: vuorokauden aikana on rekisteröity 96 kuollutta ja yli 4 000 koronatartuntaa. Ruotsin tartuntamäärä lähenee nyt yhteensä 200 000 tapausta."

      "Pitkälti kehotuksiin perustuva strategia ei näytä Ruotsissa enää riittävän: nyt rajoitetaan muun muassa julkisten tilaisuuksien osallistujamäärää korkeintaan kahdeksaan ihmiseen, ja baarien on mentävä kiinni kello 22.30."

      IL 19.11.20 https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/a8c77ba7-9690-4206-91eb-4fec9b8302c9

    • Anonyymi

      "Faktampaa faktaa:

      Kasvomaskeilla ei merkittävää suojaa koronaa vastaan.
      Tanskan pääsairaalan tekemän tutkimuksen mukaan kasvomaskeista ei ollut juuri mitään hyötyä koronaa vastaan. Tutkimukseen osallistui 5000.

      Lähde: Suvakkien raamattu YLEn teksti-TV sivu 139.

      Uffaf-faf-faf-faaaaaaaa!!! :D :D

      Mikä siinä onkin et teiltä suvakeilta ei enää nykyään MIKÄÄN valhe mene läpi! :D

      Harmittaako?"

      Maskihysteerikko todisti 95 sairastuneen todistavan hysteerikon olevan oikeassa "maskeista ei ole hyötyä" Faktampaa faktaa. Maskeja käyttävistä 42 sai tartunnan
      Maskeja käyttämättömistä 53 sai tartunnan

      Vastapainona oli
      Onneksi olkoon olet viimeinkin löytänyt hieman tukea sanoillesi. Arvostan sitä. Arvostan kuitenkin suuremmin maailmanlaajuisia tutkimuksia ja tuloksia kuin yhden alle 5.000 tuhannen ihmisen tutkimusta joka on tehty alueella jossa korona epidemia oli hyvin alhainen tutkimuksen aikana ja sairastuneita oli koko Tanskassa todella vähän. Ja jo yksikin tartuntarypäs muuttaisi tutkimustuloksia suuresti. Esimerkiksi turvavälit ja vain kotona oleminen ei tee suurta eroa jos sairastuneita ole joukosta kuin joitakin kymmeniä.

      Yli 140 maan ja minun mielipiteeni maskien hyödyistäperustuu dataan joka on saatu ympäri maailmaa. Esim. Suurten miljoona kaupunkien tartuntakäyristä, maskisuositustesten astuttua voimaan ja maskisuositusten poistuttua. Niin monet kaupungit poistivat maskisuositukset ja ottivat ne pikaisesti uudelleen käyttöön tartuntojen lähdettyä leviämään nopeasti suositusten poistamisen jälkeen. Esim. Espanjasta ja Ranskasta on näitä tuloksia runsaasti. Maailman laajuisesti puhumme ihmisjoukosta ja tutkimuksista ja tuloksista joihin on osallistunut reilusti yli 1.000.000.000 ihmistä eri maissa ja joiden perusteella eri maat ovat päättäneet suositella maskeja käytettäviksi niiden helppouden, tehokkuuden ja edullisuuden vuoksi.

      Tuo yli 140 maan viranomaisten mielipide tukemassa omaa väitettäni, maskit ovat yksi helppo, halpa ja tehokas keino torjua kotona virusta.

      Yli 140, siis yli 140 maan viranomaiset joilla on käytössä maailman viisaimmat lääkärit, tiedemiehet, tutkijat, virologit. Maailmalta saadut ja maiden omat tutkimukset selvitykset puhuvat maskien etujen puolesta, kuten eri maissa maskien käytöstä saatu data. Suosittavat kansalaisilleen maskeja käytettäväksi. Siis yli 140 maassa.

      • Anonyymi

        uli-uli!

        ” Results:

        A total of 3030 participants were randomly assigned to the recommendation to wear masks, and 2994 were assigned to control; 4862 completed the study. Infection with SARS-CoV-2 occurred in 42 participants recommended masks (1.8%) and 53 control participants (2.1%). The between-group difference was −0.3 percentage point (95% CI, −1.2 to 0.4 percentage point; P = 0.38) (odds ratio, 0.82 [CI, 0.54 to 1.23]; P = 0.33). Multiple imputation accounting for loss to follow-up yielded similar results. Although the difference observed was not statistically significant, the 95% CIs are compatible with a 46% reduction to a 23% increase in infection.”

        5000.

        (Ja olipas taas vaikea todistaa trollailunne trollailuksi? :) Kesti varmaan 5 sekuntia löytää toi alkuperäinen tutkimus! :) ... try harder?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uli-uli!

        ” Results:

        A total of 3030 participants were randomly assigned to the recommendation to wear masks, and 2994 were assigned to control; 4862 completed the study. Infection with SARS-CoV-2 occurred in 42 participants recommended masks (1.8%) and 53 control participants (2.1%). The between-group difference was −0.3 percentage point (95% CI, −1.2 to 0.4 percentage point; P = 0.38) (odds ratio, 0.82 [CI, 0.54 to 1.23]; P = 0.33). Multiple imputation accounting for loss to follow-up yielded similar results. Although the difference observed was not statistically significant, the 95% CIs are compatible with a 46% reduction to a 23% increase in infection.”

        5000.

        (Ja olipas taas vaikea todistaa trollailunne trollailuksi? :) Kesti varmaan 5 sekuntia löytää toi alkuperäinen tutkimus! :) ... try harder?

        Ei kannata vetää minkäänlaista johtopäätöstä ainoastaan 95 sairastapauksesta puolesta tai vastaan.

        Kuten on todettu jo monesti, ainoastaan 95 sairastui. Siis alle sata.

        53 maskia käyttämätöntä
        42 maskia käyttävää.

        95 sairastapausta ei anna minkälaista kuvaa maskien hyödyllisyydestä tai hyödyttömyydestä.

    • Anonyymi

      Maskihysteerikko hiljenee väitteissään maskien olevan hyödyttömiä. Miksi?

    • Anonyymi

      Hehhehheehe...

      Sohvatohtorin uskomuksia

      "EN USKO, että maski noin pitkäkestoisessa lähellä tapahtuvassa toiminnassa auttaa yhtään, joten varmempi lopettaa noiden käyttö."

      Sohvatohtorin kuuluisat musta tuntuu kommentit. Jos kysyy faktoja, ei niitä ole. Ainostaan " En usko..."

    • Anonyymi

      Kaikki Ruotsin vastaiset rajat kiinni.

    • Anonyymi

      Riittää jos et pysty pitämään turvaväliä pidä maskia

    • Anonyymi

      Mikä on esimerkikssi Unkarissa politiikka? Väestömäärä melkein sama kuin Ruotsissa, yli 3000 kuollutta ja juuri nyt korona ryntää kuin lumivyöry.

      Vastakkainen esimerkki Belgiassa laitettiin koronasulku päälle 2.11.2020 ja sen todellakin näkee tilastoista:

      https://www.worldometers.info/coronavirus/country/belgium

      Päivittäisten uusien tartuntojen määrä putosi kahdessa viikossa kolmasosaan siitä, mitä se oli lokakuun lopussa. Eli nyt on enää luokkaa 5000 sairastumista päivässä...

      • Anonyymi

        Tietäisköhän internet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietäisköhän internet?

        Miten tuo todistaa maskien olevan hyödyttömiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tuo todistaa maskien olevan hyödyttömiä?

        Tämä on sitä somea ihmiset puskee totuuksiaa sylkilentäen esille. Mutta kukaan ei tiedä moniko sairasti vuosi sitten talvella kausiflunssan ja kuinka moni todellisuudessa kuoli siihen niinkuin korona kuolinsyy merkitään.koska ihmiset sairasti flunssan pois vanhukset sairasti keuhkokuumeen ja osa kuoli keuhkokuumeen komplikaatioihin. Moniko keväällä italiassa todellisuudessa kuoli koronaan kun niitä ei tutkittu. Kun oli flunssaa viitettä niin se on ollut korona........ Kiitos ei mulla muuta. Rauhaa ja rakkautta

        Ps. Tuossa faktaa epäilijöille. Ei mulla muuta.

        Faktampaa faktaa:

        Kasvomaskeilla ei merkittävää suojaa koronaa vastaan.
        Tanskan pääsairaalan tekemän tutkimuksen mukaan kasvomaskeista ei ollut juuri mitään hyötyä koronaa vastaan. Tutkimukseen osallistui 5000.

        Lähde: Suvakkien raamattu YLEn teksti-TV sivu 139.

        Uffaf-faf-faf-faaaaaaaa!!! :D :D

        Mikä siinä onkin et teiltä suvakeilta ei enää nykyään MIKÄÄN valhe mene läpi! :D

        Harmittaako?"

        Maskihysteerikko todisti 95 sairastuneen todistavan hysteerikon olevan oikeassa "maskeista ei ole hyötyä" Faktampaa faktaa. Maskeja käyttävistä 42 sai tartunnan
        Maskeja käyttämättömistä 53 sai tartunnan

        Vastapainona oli
        Onneksi olkoon olet viimeinkin löytänyt hieman tukea sanoillesi. Arvostan sitä. Arvostan kuitenkin suuremmin maailmanlaajuisia tutkimuksia ja tuloksia kuin yhden alle 5.000 tuhannen ihmisen tutkimusta joka on tehty alueella jossa korona epidemia oli hyvin alhainen tutkimuksen aikana ja sairastuneita oli koko Tanskassa todella vähän. Ja jo yksikin tartuntarypäs muuttaisi tutkimustuloksia suuresti. Esimerkiksi turvavälit ja vain kotona oleminen ei tee suurta eroa jos sairastuneita ole joukosta kuin joitakin kymmeniä.

        Yli 140 maan ja minun mielipiteeni maskien hyödyistäperustuu dataan joka on saatu ympäri maailmaa. Esim. Suurten miljoona kaupunkien tartuntakäyristä, maskisuositustesten astuttua voimaan ja maskisuositusten poistuttua. Niin monet kaupungit poistivat maskisuositukset ja ottivat ne pikaisesti uudelleen käyttöön tartuntojen lähdettyä leviämään nopeasti suositusten poistamisen jälkeen. Esim. Espanjasta ja Ranskasta on näitä tuloksia runsaasti. Maailman laajuisesti puhumme ihmisjoukosta ja tutkimuksista ja tuloksista joihin on osallistunut reilusti yli 1.000.000.000 ihmistä eri maissa ja joiden perusteella eri maat ovat päättäneet suositella maskeja käytettäviksi niiden helppouden, tehokkuuden ja edullisuuden vuoksi.

        Tuo yli 140 maan viranomaisten mielipide tukemassa omaa väitettäni, maskit ovat yksi helppo, halpa ja tehokas keino torjua kotona virusta.

        Yli 140, siis yli 140 maan viranomaiset joilla on käytössä maailman viisaimmat lääkärit, tiedemiehet, tutkijat, virologit. Maailmalta saadut ja maiden omat tutkimukset selvitykset puhuvat maskien etujen puolesta, kuten eri maissa maskien käytöstä saatu data. Suosittavat kansalaisilleen maskeja käytettäväksi. Siis yli 140 maassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ps. Tuossa faktaa epäilijöille. Ei mulla muuta.

        Faktampaa faktaa:

        Kasvomaskeilla ei merkittävää suojaa koronaa vastaan.
        Tanskan pääsairaalan tekemän tutkimuksen mukaan kasvomaskeista ei ollut juuri mitään hyötyä koronaa vastaan. Tutkimukseen osallistui 5000.

        Lähde: Suvakkien raamattu YLEn teksti-TV sivu 139.

        Uffaf-faf-faf-faaaaaaaa!!! :D :D

        Mikä siinä onkin et teiltä suvakeilta ei enää nykyään MIKÄÄN valhe mene läpi! :D

        Harmittaako?"

        Maskihysteerikko todisti 95 sairastuneen todistavan hysteerikon olevan oikeassa "maskeista ei ole hyötyä" Faktampaa faktaa. Maskeja käyttävistä 42 sai tartunnan
        Maskeja käyttämättömistä 53 sai tartunnan

        Vastapainona oli
        Onneksi olkoon olet viimeinkin löytänyt hieman tukea sanoillesi. Arvostan sitä. Arvostan kuitenkin suuremmin maailmanlaajuisia tutkimuksia ja tuloksia kuin yhden alle 5.000 tuhannen ihmisen tutkimusta joka on tehty alueella jossa korona epidemia oli hyvin alhainen tutkimuksen aikana ja sairastuneita oli koko Tanskassa todella vähän. Ja jo yksikin tartuntarypäs muuttaisi tutkimustuloksia suuresti. Esimerkiksi turvavälit ja vain kotona oleminen ei tee suurta eroa jos sairastuneita ole joukosta kuin joitakin kymmeniä.

        Yli 140 maan ja minun mielipiteeni maskien hyödyistäperustuu dataan joka on saatu ympäri maailmaa. Esim. Suurten miljoona kaupunkien tartuntakäyristä, maskisuositustesten astuttua voimaan ja maskisuositusten poistuttua. Niin monet kaupungit poistivat maskisuositukset ja ottivat ne pikaisesti uudelleen käyttöön tartuntojen lähdettyä leviämään nopeasti suositusten poistamisen jälkeen. Esim. Espanjasta ja Ranskasta on näitä tuloksia runsaasti. Maailman laajuisesti puhumme ihmisjoukosta ja tutkimuksista ja tuloksista joihin on osallistunut reilusti yli 1.000.000.000 ihmistä eri maissa ja joiden perusteella eri maat ovat päättäneet suositella maskeja käytettäviksi niiden helppouden, tehokkuuden ja edullisuuden vuoksi.

        Tuo yli 140 maan viranomaisten mielipide tukemassa omaa väitettäni, maskit ovat yksi helppo, halpa ja tehokas keino torjua kotona virusta.

        Yli 140, siis yli 140 maan viranomaiset joilla on käytössä maailman viisaimmat lääkärit, tiedemiehet, tutkijat, virologit. Maailmalta saadut ja maiden omat tutkimukset selvitykset puhuvat maskien etujen puolesta, kuten eri maissa maskien käytöstä saatu data. Suosittavat kansalaisilleen maskeja käytettäväksi. Siis yli 140 maassa.

        No huppist keikkaa kun trolli nyt oppi spämmäämisen jalon taidon! :)

        Noh! ei tää vaikeeta ole! :D

        uli-uli!

        ” Results:

        A total of 3030 participants were randomly assigned to the recommendation to wear masks, and 2994 were assigned to control; 4862 completed the study. Infection with SARS-CoV-2 occurred in 42 participants recommended masks (1.8%) and 53 control participants (2.1%). The between-group difference was −0.3 percentage point (95% CI, −1.2 to 0.4 percentage point; P = 0.38) (odds ratio, 0.82 [CI, 0.54 to 1.23]; P = 0.33). Multiple imputation accounting for loss to follow-up yielded similar results. Although the difference observed was not statistically significant, the 95% CIs are compatible with a 46% reduction to a 23% increase in infection.”

        5000.

        (Ja olipas taas vaikea todistaa trollailunne trollailuksi? :) Kesti varmaan 5 sekuntia löytää toi alkuperäinen tutkimus! :) ... try harder?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No huppist keikkaa kun trolli nyt oppi spämmäämisen jalon taidon! :)

        Noh! ei tää vaikeeta ole! :D

        uli-uli!

        ” Results:

        A total of 3030 participants were randomly assigned to the recommendation to wear masks, and 2994 were assigned to control; 4862 completed the study. Infection with SARS-CoV-2 occurred in 42 participants recommended masks (1.8%) and 53 control participants (2.1%). The between-group difference was −0.3 percentage point (95% CI, −1.2 to 0.4 percentage point; P = 0.38) (odds ratio, 0.82 [CI, 0.54 to 1.23]; P = 0.33). Multiple imputation accounting for loss to follow-up yielded similar results. Although the difference observed was not statistically significant, the 95% CIs are compatible with a 46% reduction to a 23% increase in infection.”

        5000.

        (Ja olipas taas vaikea todistaa trollailunne trollailuksi? :) Kesti varmaan 5 sekuntia löytää toi alkuperäinen tutkimus! :) ... try harder?

        Kuten on todettu jo monesti, ainoastaan 95 sairastui. Siis alle sata.

        53 maskia käyttämätöntä
        42 maskia käyttävää.

        95 sairastapausta ei anna minkälaista kuvaa maskien hyödyllisyydestä tai hyödyttömyydestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No huppist keikkaa kun trolli nyt oppi spämmäämisen jalon taidon! :)

        Noh! ei tää vaikeeta ole! :D

        uli-uli!

        ” Results:

        A total of 3030 participants were randomly assigned to the recommendation to wear masks, and 2994 were assigned to control; 4862 completed the study. Infection with SARS-CoV-2 occurred in 42 participants recommended masks (1.8%) and 53 control participants (2.1%). The between-group difference was −0.3 percentage point (95% CI, −1.2 to 0.4 percentage point; P = 0.38) (odds ratio, 0.82 [CI, 0.54 to 1.23]; P = 0.33). Multiple imputation accounting for loss to follow-up yielded similar results. Although the difference observed was not statistically significant, the 95% CIs are compatible with a 46% reduction to a 23% increase in infection.”

        5000.

        (Ja olipas taas vaikea todistaa trollailunne trollailuksi? :) Kesti varmaan 5 sekuntia löytää toi alkuperäinen tutkimus! :) ... try harder?

        Hienoa että Maskihysteerikko on löytänyt 95 sairastatausta sanojesi tueksi. 42 maskia jäyttävää sairastui ja 53 maskia käyttämätöntä sairastui. Luvut ovat todella liian pieniä antaakseen mitään kuvaa maskien hyödyllisyydestä tai hyödyttömyydestä.

        Yli 140 maan ja minun mielipiteeni maskien hyödyistäperustuu dataan joka on saatu ympäri maailmaa. Esim. Suurten miljoona kaupunkien tartuntakäyristä, maskisuositustesten astuttua voimaan ja maskisuositusten poistuttua. Niin monet kaupungit poistivat maskisuositukset ja ottivat ne pikaisesti uudelleen käyttöön tartuntojen lähdettyä leviämään nopeasti suositusten poistamisen jälkeen. Esim. Espanjasta ja Ranskasta on näitä tuloksia runsaasti. Maailman laajuisesti puhumme ihmisjoukosta ja tutkimuksista ja tuloksista joihin on osallistunut reilusti yli 1.000.000.000 ihmistä eri maissa ja joiden perusteella eri maat ovat päättäneet suositella maskeja käytettäviksi niiden helppouden, tehokkuuden ja edullisuuden vuoksi.

    • Anonyymi

      Olisiko Ruotsin katsottava omia tartuntojaan ja kuunneltava miten muut maat niitä torjuvat.

    • Anonyymi

      WHO:n viesti Ruotsille ja maskihysteerikolle: Maskit toimivat

    • Anonyymi

      Hyvät ihmiset ei ainoastaan vihervassarit kannata maskeja. Meitä on runsaasti muitakin.

      • Anonyymi

        Varmasti on muitakin maskien kannattajia kuin vain vasemmalta. Enempi kuulostaa tuo maskien vastustaminen olevan yhden Maskihysteerikon tai korkeintaan kahden harteilla ainakin tällä palstalla.

    • Anonyymi

      Jos joku asia tapahtuu satunnaisesti ja se osuu ihmisjoukossa 100 henkilön kohdalle niin tuo sata voi seuraavassa samankokoisessa ihmisjoukossa ollakin johonkin suuntaan siirtynyt enemmän kuin yhden keskihajonnan verran eli tekijällä neliöjuuri sata eli sqrt(100)=10 todennäköisyydellä 33%. Eli sadan 67% luottamisväli olisi 90 ... 110.

      Tämä koskee niin vaaligalluppeja kuin sairastumisia kuin monia muitakin ilmiöitä. Jos on N tapausta niin tapauksein lukumäärän 95% luottamusväli on plusmiinus kaksi keskihajontaa eli N-2*sqrt(N) ... N+2*sqrt(N). Keskiarvon ollessa sata tulee peräkkäisissä testauksissa osumia 95% todennäköisyydellä sellainen määrä, joka on välillä 80 ... 120.

      Pienillä havaintojen määrillä on mahdotonta sanoa mitään varmaa eli tulokset ovat tilastollisesti merkityksettömiä.

      • Anonyymi

        95 sairastunutta on aivan liian pieni määrä jotta siitä voisi vetää johtopäätöksiä puoleen tai toiseen. Esim. Jos 5 henkinen perhe osallistuu tutkimukseen ja joku heistä sairastuu ja tartuttaa muut kotonaan kääntyy tulos yli 5 prosentilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        "Pienillä havaintojen määrillä on mahdotonta sanoa mitään varmaa eli tulokset ovat tilastollisesti merkityksettömiä."

        Juuri noin se on.

    • Anonyymi

      Ruotsin malli ei ole oikein toiminut.

      • Anonyymi

        Maskihysteerikon maskien hyödyttömyydestä kertova 95 sairastuneen "Tutkimus" sai hieman pilkallisen vastaan oton. Hysteerikko ei sitä itse varmaan edes tajunnut. Suomessa on pelkkä suositus ja jokainen Maskihysteerikko voi olla vapaasti ilman maskia. Suositus on suositus.

    • Anonyymi

      Muun taustan omaavat sairastavat ja levittävät Ruotsissa aivan kuten Suomessakin. Kalliiksi tulee veronmaksajille tämäkin ylimääräinen rahareikä kaiken muun kulun lisäksi.

      • Anonyymi

        Helppo, edullinen ja tehokas keino pidä maskia jos et pysty pitämään turvaväliä.

        Koskee kaikkia.

        Niin suomalaisia kuin Suomessa asuvia. Kiitos!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppo, edullinen ja tehokas keino pidä maskia jos et pysty pitämään turvaväliä.

        Koskee kaikkia.

        Niin suomalaisia kuin Suomessa asuvia. Kiitos!

        Edes Maskihysteerikko, maskeja vastustava ei enään sitä kiistä vaan menee PolPottaan agendaansa seuraaviin ketjuihin.

        JOS ET PYSTY PITÄMÄÄN TURVAVÄLIÄ PIDÄ MASKIA, KIITOS

        Juuri noin pääsemme helpoimmalla vaikeina aikoina.

        Vielä yksinkertaisempi ohje on, että jos et pysty pitämään turvaväliä, mene kotiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helppo, edullinen ja tehokas keino pidä maskia jos et pysty pitämään turvaväliä.

        Koskee kaikkia.

        Niin suomalaisia kuin Suomessa asuvia. Kiitos!

        Jos ei pysty pitämään turvaväliä, mene kotiin. Ei sen monimutkaisempaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri noin pääsemme helpoimmalla vaikeina aikoina.

        Ei tuosta maskin käytöstä haittakaan ole, hyötyä varmasti jos sitä kaikki käyttäisi. Ruotsin tapauksessa ei maskin käyttö ole ollut oleellisin vaan kaikki muukin tehty täysin väärin.

        Suomessakin pitää nyt laittaa jo päättetyjen lisäksi samoja asioita mitä oli keväällä.

        Oli hiukan hiukan ihmettelemistä tuossa uutisessa.
        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007632729.html

        Taiteet ja kulttuuri ei ole elämän kannalta tärkeimpiä asioita. Niihinkin voidaan taas keskittyä kun tilanne saadaan hallintaan.

    • Anonyymi

      Yksinkertainen ja toimiva. Jos hysteerikko pelkää maskeja, hän voi olla ilman. Ja kaikki voittaa.
      Jos et pysty pitämään turvaväliä pidä maskia

      • Anonyymi

        Jos ei pysty pitämään turvaväliä, mene kotiin. Tämä on vielä yksinkertaisempaa. Maskit ovat muutenkin lähinnä plaseboa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ei pysty pitämään turvaväliä, mene kotiin. Tämä on vielä yksinkertaisempaa. Maskit ovat muutenkin lähinnä plaseboa.

        Ymmärrän kun et ole kuitenkaan töissä niin voit mennä nukkumaan kotiin. Me muut pidämme maskeja jos emme voi pitää turvaväliä. Ja menemme töihin ja pidämme maatamme pystyssä. Sillä olemme oikeita Isänmaallisia. P

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän kun et ole kuitenkaan töissä niin voit mennä nukkumaan kotiin. Me muut pidämme maskeja jos emme voi pitää turvaväliä. Ja menemme töihin ja pidämme maatamme pystyssä. Sillä olemme oikeita Isänmaallisia. P

        Olet töissä, mutta sitä enempää en kerro... Maskia pidän vain, jos siihen löytyy järkevä perustelu. Tähän asti en ole löytänyt yhtäkään hyvää perustelua käyttää maskia.

        Maskit ovat pääosin valetta ja huijausta. Jos haluat suojata muita, niin paras suojautumiskeino on pysyä kotona. Jos joku väittää, että on parempia keinoja, he valehtelevat.

        Tai osa on isänmaallisia lopettamattamalla kaikkien turhien palvelujen käytön. Turhia palveluja ovat: ravintolat, kahvilat, museot, kirjastot, teatterit, elokuvat, musikaalit jne. Eli nuo palvelut menkööt rääkyen konkkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän kun et ole kuitenkaan töissä niin voit mennä nukkumaan kotiin. Me muut pidämme maskeja jos emme voi pitää turvaväliä. Ja menemme töihin ja pidämme maatamme pystyssä. Sillä olemme oikeita Isänmaallisia. P

        Lisään... Ja yksinkertainen periaate on edelleen "jos et pysty pitämään turvaväliä, mene kotiin".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisään... Ja yksinkertainen periaate on edelleen "jos et pysty pitämään turvaväliä, mene kotiin".

        Mieluummin maskin kanssa töihin kuin maskitta tubettamaan maskien hyödyttömyydestä.

        Jos et pysty pitämään turvaväliä pidä maskia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet töissä, mutta sitä enempää en kerro... Maskia pidän vain, jos siihen löytyy järkevä perustelu. Tähän asti en ole löytänyt yhtäkään hyvää perustelua käyttää maskia.

        Maskit ovat pääosin valetta ja huijausta. Jos haluat suojata muita, niin paras suojautumiskeino on pysyä kotona. Jos joku väittää, että on parempia keinoja, he valehtelevat.

        Kyllä kotona pysymällä pysyy terveenä. Mut pitäis täyttää välillä jääkaappi. Ja kun siellä jääkaapin täyttöpaikoissa kysyvät rahaa. Niin täytyy käydä töissä että on pankkitilillä tarvittava summa. Pomo ei tykkää jos lähden heti aamusta takaisin kotia ja jättää palkanmaksamatta. Miten pystyn menemään kotia jos en pysty pitämään turvaväliä?

    • Anonyymi

      Kuka voi olla vaan kotona? Mieluummin maskin kanssa ulos kuin lukittuna kotiin.

    • Anonyymi

      Jos et pysty pitämään turvaväliä pidä maskia.

    • Anonyymi

      Ruotsi julistettiin pahaksi kriisimaaksi – Anders Tegnell suivaantui
      https://www.verkkouutiset.fi/ruotsi-julistettiin-pahaksi-kriisimaaksi-anders-tegnell-suivaantui/
      "OECD:n raportti kertoo Ruotsin suoriutuneen 28 maasta kaikista huonoiten epidemian leviämisen estämisessä.

      Ruotsin ilmoitettiin suoriutuneen 28 maasta kaikista huonoiten esimerkiksi siinä, ettei se kyennyt vähentämään väestön liikkuvuutta koronakriisin aikana.

      Kun esimerkiksi Alankomaat ja Ranska kykenivät vähentämään tehohoitoa tarvitsevien määrää viidessä viikossa, Ruotsilta samaan kului 11 viikkoa.

      Raportista on kuitenkin selvästi nähtävissä, että ne maat, jotka pyrkivät nopeasti hillitsemään ihmisten kokoontumista, saivat myös tartuntaluvut laskemaan kaikista nopeiten."

      Hyvä analyysi: Kun olen katsonut Trumpia ja Tegnelliä, en voi todeta kuin Cheekin sanoin;"Jotain samaa niissä on....." Anders Tegnell saa minun puolestani olla maailman paras ja kuolleet eivät väitä vastaan!

      Suomen tulisi pyrkiä nyt koronatilanteen pahentuessa myös hillitsemään nopeasti ihmisten kokoontumista rajoittamalla juttoloiden toimintaa rankasti. Niiden toimintaahan ei puututtu lainkaan kun muualle laitettiin 20 hengen rajoituksia. Pian on jo myöhäistä.

      • Anonyymi

        Kun Tengell ei enää yli 6500 turhaan kuolleen jälkeen pääse tekemään päätöksiä vaan on korkeintaan asiantuntijana niin tuolla mielensäpahoittamisella ei ole merkitystä.

        Vuodenvaihteeseen mennessä Ruotsissa on yli 7000 koronaan kuollutta, kiitos Tengelin. Vaikka mitä rajoituksia nyt asetetaankin päälle niin tauti on tiukkaan juurtunut Ruotsin maahanmuuttajien keskuuteen, jotka eivät tule ohjeita noudattamaan ja siten jatkavat taudin levittämistä.

    • Anonyymi

      Näin Ruotsi muutti korona­strategiaansa – Tegnell siirrettiin syrjään

    • Anonyymi

      Ruotsissa otettiin tänään käyttöön kovat kokoontumisrajoitukset koronavirus­tartuntojen ehkäisemiseksi. Toistaiseksi julkisiin kokoontumisiin saa osallistua enintään kahdeksan ihmistä, ja maan pääministeri Stefan Löfven on kehottanut ihmisiä olemaan tapaamatta muita kuin oman kotitalouden jäseniä.

      Kyse oli selvästä käännekohdasta Ruotsin koronastrategiassa, sillä keväällä viruksen ensimmäisen aallon aikana strategian loi kansanterveys­viranomainen, jonka keulakasvona toimi valtionepidemiologi Anders Tegnell.

      • Anonyymi

        Ruotsi on viimeisempiä maita Euroopassa ja koko maailmassa joissa ei ole maski suosituksia. Yli 140 maata suosittaa maskeja kansalaisilleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi on viimeisempiä maita Euroopassa ja koko maailmassa joissa ei ole maski suosituksia. Yli 140 maata suosittaa maskeja kansalaisilleen.

        Ruotsalainen joukkopsykoosi alkaa olla ohitse. Tartuntatautien leviämistä tutkittaessa Ruotsin tapaus tulee olemaan hyvin arvokas sillä missään muualla ei tahallisesti ole aiheutettu vastaavanlaista tilannetta. Sellainen ihmiskoe kun ei ole eettisesti perusteltavissa.

        Toivoisin että tautiin turhaan kuolleiden omaiset Ruotsissa tekisivät yhdessä Ruotsin viranomaisten käsittämättömistä toimista kantelun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle. Rikossyytteet niistä tapauksista joissa vanhusten kuolemaa koronaan on joudutettu morfiinilla.

    • Anonyymi

      Eihän noille herraskansan paskoille kelpaa maskit, kun menee herraskainen profiili pilalle selfie kuvissa..

    • Anonyymi

      Ruotsin luvut on synkkää luettavaa. Maskien vastustajat haluaa tehdä saman Suomen korona tauti luvuille.

    • Anonyymi

      Luottamus murenee
      Kun koronaviruksen määrät nousivat valtavaan kasvuun lokakuulla, Tegnell myönsi itsekin, että toinen aalto on totta esimerkiksi Ranskassa, Hollannissa sekä Italiassa – mutta ei kuitenkaan Ruotsissa.

      – Se vaatii viruksen laajaa leviämistä suuressa osassa yhteiskuntaa. Tätä ei ole tapahtunut Ruotsissa ollenkaan, Tegnell sanoi.

      Tegnellin sanomisten perusteella Ruotsin sairaanhoitopiirit varautuivat vain paikallisiin tautiryppäisiin. Ruotsiinkin saapunut raju aalto siis yllätti maan sairaanhoidon totaalisesti.

      Svenska Dagbladetin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan alkaa näyttää siltä, että hallitus alkaa pikkuhiljaa menettää luottamustaan Tegnelliä kohtaan.

      Pääministeri Stefan Löfven on ottanut viime aikoina ohjat käsiinsä koronarajoitusten asettamisessa, vaikka aiemmin hän tuntui antavan vastuun päätöksistä Tegnellille. Valtiotieteilijä Marja Lemne sanoi Expressenille, että hallituksen olisi pitänyt ottaa ohjat käsiinsä jo ajat sitten.

      Ruotsin koronatoimia on kritisoitu myös hyvinvointia ja talouskasvua valvovan OECD:n raportissa. Sen mukaan muihin maihin verrattuna Ruotsi pärjäsi vertailussa erittäin huonosti. Expressenin mukaan Tegnell on tyrmännyt myös OCDN:n vertailun ”asiayhteyden ulkopuolella olevana”.

      – He eivät sanoneet, että Ruotsi on epäonnistunut, Tegnellin kerrotaan sanoneen, vaikka raportti kertoo täysin toista totuutta.

      • Anonyymi

        Ruotsi hoiti tonttinsa todella huonosti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi hoiti tonttinsa todella huonosti.

        Maskituputtajat jne jaksavat haukkua Ruotsia, totuus on kuitenkin toisenlainen. Saksa, Espanja ja Ranska ovat helisemässä rajoitustensa kanssa, ja silti ilmoitetut kuolemantapaukset ovat nousseet suhteessa palon pahemmin nyt syksyllä kuin Ruotsissa.

        Etenkin Saksassa!

        Mistä näitä silmänkääntötemppujen tarjoajia oikein riittää??!!! !

        Sitäpaiti kyse on Ruotsissakin laitostartunnoista, eli WHO:n asettamalla tavoitteella koko epidemian painamiseksi riittävän alas ei ole näihin välttämättä suoraa vaikutusta. Sehän on nähty Suomessakin

        Sodankylässä kaikkiaan vain 53 tartuntaa, mutta onnistuivat silti tartuttamaan kokonaisen hoitokodin koronaan......

        Melkoinen suoritus kyllä

    • Anonyymi
      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikaisemmin Äärioikeisto puolusti omia politikkojaan.

        https://youtu.be/sftR6O7Lin8

        Marco de Wit: Missään tapauksessa näistä asioita ei voi puhua..

        Miksei Mano de Wit voi? Etkö kuitenkaan kannata sananvapautta?

    • Anonyymi

      Sananvapaus, mutta tuossa tapauksessa se ei ole hyväksi.

    • Anonyymi

      Äärioikeisto veti minut löyhään hirteen ja ei puolusta nyt vastavuoroisesti minua.
      Äärioikeisto ei puolusta omiaan?

      Olen lukuisia kertoja selittänyt videoillani, blogissani ja somessa, miten oikeus ja poliisisetä Levonen valehtelevat ja vääristelevät asioita jutussani. Tässä väännän rautalangasta muutaman esimerkin Levosen valheista, joihin oikeuslaitos uskoo ja sen mukaan oikeusmurhasi minut.
      http://markusjansson.blogspot.com/2018/02/videot-vs-levosen-ja-hovioikeuden-totuus.html (20180211)

      • Anonyymi

        Äärioikeisto petti Markuksen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äärioikeisto petti Markuksen...

        Vai Matkun Jansson äärioikeiston?

    • Anonyymi

      Ruotsin koronalukujen nousu jatkuu: vuorokaudessa 67 kuollutta ja yli 5 800 uutta tapausta.

      Missä vika?

    • Anonyymi

      Tukholma toiseksi eniten koronasta kärsinyt Euroopan pääkaupunki.

      • Anonyymi

        Ruotsi on harvoja maailman maita missä ei suositella maskeja käytettäviksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsi on harvoja maailman maita missä ei suositella maskeja käytettäviksi.

        Trump mokasi Koronaviruksen torjumisen

        Covid Tracking Projectin mukaan keskiviikkona oli tehohoidossa lähes 19 400 ihmistä. Myös tehohoidossa olevien määrän osalta tuore lukema on jälleen korkeampi kuin koskaan aiemmin tämän pandemian aikana.

        Hengityskoneessa oli keskiviikkona yhteensä 6 855 koronasairasta.

    • Anonyymi

      Ruotsin Tegnell mokasi taas: ilmoitti koronaan liittyvien kuolemien määrän täysin alakanttiin.

    • Anonyymi

      Ruotsin Tegnell: Emme tiedä, mistä Norjan ja Suomen parempi koronatilanne johtuu

    • Anonyymi

      9.12. Ruotsissa jälleen lähes sata uutta kuolemaa
      Ruotsissa on raportoitu vuorokaudessa jälleen 96 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Maan terveysviranomaisten mukaan Ruotsissa on tilastoitu nyt yhteensä lähes 7 300 koronakuolemaa.

      Uusia tartuntoja on vahvistettu vuorokauden aikana hieman yli 7 000. Tehohoidossa Ruotsissa on Ruotsin television SVT:n mukaan 261 ihmistä.

      Lähteet: SVT, Ruotsin radio SR

    • Anonyymi

      Ruotsissa on torstaina raportoitu uusi ennätys päiväkohtaisissa koronavirustartunnoissa.

      Ruotsi kertoi 7 935 uudesta raportoidusta tartunnasta viimeisen vuorokauden aikana. Worldometers-sivuston mukaan edellinen ennätys oli marraskuun 19. päivä, jolloin maa raportoi yli 7 600 tapausta. Yhteensä tartuntoja on tähän mennessä raportoitu 312 728.

      Lisäksi Ruotsi kertoi torstaina 58 uudesta koronaan liittyvästä kuolemasta. Kuolleita on nyt yhteensä 7 358.

    • Anonyymi

      "Ruotsalais­sairaalan hätä­huuto täyttyvistä potilas­paikoista – ”Älkää ajako edes autoa, jos se ei ole välttämätöntä”
      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007678154.html
      "Göteborgilaisen Sahlgrenskan sairaalan johtajaylilääkäri vetosi, että kaupungissa ei pitäisi tehdä nyt mitään sellaista, joka voi johtaa loukkaantumiseen ja sairaalahoidon tarpeeseen.
      Ruotsissa ilmoitettiin perjantaina 7 370 uutta vahvistettua koronavirustartuntaa ja 160 kuollutta."

      Jossain vaiheessa Suomessa puhuttiin että katsotaan kesän jälkeen, kun Ruotsissa on laumasuoja ja täällä taistellaan toisen aallon kanssa. Nyt täytyy skarpata, mitään laumasuojaa ei tule ja toivotaan turnauskestävyyttä, jotta tauti saadaan nujerrettua rokotteella ensi kesään. Rukoillaan ja yritetään rakastaa lähimmäisiä."

    • Anonyymi

      Entinen tv-juontaja ja nykyinen hyvinvointivalmentaja Kirsi Salo tiivistää mielenosoituksen sanoman: maskit, turvavälit ja muut koronarajoitukset ovat paljon haitallisempia kuin itse koronavirus.

    • Anonyymi

      Tukholmalaissairaala lopettaa lasten leikkaukset koronapotilaiden määrän takia

    • Anonyymi

      Ruotsi pyytänee pian Suomelta apua hoitajakriisissä – Tukholma kääntyi jo puolustusvoimien puoleen

    • Anonyymi

      Ruotsin puolustusvoimien joukkoja rakentamassa koronapotilaiden kenttäsairaalaa Tukholmassa. Sairaala ei ilmeisesti ole tällä hetkellä käytössä. Kuva maaliskuulta. EPA
      Ruotsi joutunee pyytämään pian apua Suomelta tehohoitopaikkojensa ollessa lopussa koronaviruspandemian vuoksi. Asiasta kertoo maan sosiaalihallituksen ylilääkäri Sten Rubertsson Dagens Medicin -lehdelle.

      – Kansallisesta hätäsuunnitelmasta tulee päätös seuraavan vuorokauden aikana, Rubertsson arvioi lehdelle.

    • Anonyymi

      Suomalainen Sonja laukoo suorat sanat Tukholman koronakaaoksesta: hoitajat sairaita ja uupuneita, potilaita tulee "ovista ja ikkunoista"

    • Anonyymi

      "Ruotsiko se määrää Suomen sairaalat ottamaan korona potilaita Suomeen hoidettavaksi ? STM Varhiala Suomi ei ole vapauttamassa tehohoitopaikkoja Ruotsalaisille. Onko Suomi ja sen hallitus Ruotsin määräys vallassa ?
      Tuliko se totuus nyt julki siitä, että Suomi ei olekkaan itsenäinen maa joka päättää asioista itse ?" ILtalehti.

    • Anonyymi

      Ruotsissa on parhaillaan ennätysmäärä potilaita sairaalahoidossa, SVT kertoo laskuihinsa perustuen.(siirryt toiseen palveluun)

      Potilaita on tällä hetkellä sairaalahoidossa 2 389, mukaan lukien tehohoidon potilaat. Edellinen ennätys on huhtikuulta, jolloin potilaita oli sairaalahoidossa vain 65 vähemmän.

      Yhteensä Ruotsi on raportoinut epidemian aikana yli 320 000 tartuntaa ja 7514 koronaan liittyvää kuolemantapausta.

    • Anonyymi

      Ruotsi ilmoitti yli sadasta koronakuolemasta – vuorokaudessa tartuntoja 7500

    • Anonyymi

      Ruotsin kuningas koronatilanteesta: "Ruotsi on epäonnistunut"
      Ruotsissa kuningas Kaarle Kustaa sanoo, että Ruotsi on epäonnistunut koronan torjunnassa. Ruotsin television SVT:n haastattelussa(siirryt toiseen palveluun) kuningas luonnehtii päättyvää vuotta "hirvittäväksi".

      – Mielestäni olemme epäonnistuneet. Meillä on ollut paljon kuolleita ja se on kauheaa. Tästä me kaikki kärsimme, kuningas sanoo.

      • Anonyymi

        Ruotsi ei pellemasjeja tarvi

    • Anonyymi

      Toinen aalto on nakertanut Ruotsin koronastrategin luotettavuutta – usko Anders Tegnellin linjaan hiipuu, ja hallitus käyttää nyt tiukkoja rajoituksia.

    • Anonyymi

      Ruotsi sulki ensimmäistä kertaa rajansa pandemian aikana – toimenpide on tarpeellinen, vaikka pahin on ehkä jo tapahtunut: "Ennenkuulumatonta"

    • Anonyymi

      Ruotsissa jälleen koronakuolemia ennätysmäärä päivän aikana.

    • Anonyymi

      Ruotsissa koronavirustilanne on ollut viime kuukaudet selvästi heikompi kuin naapurimaissa Suomessa ja Norjassa. Euroopan tartuntatautiviraston mukaan viruksen ilmaantuvuusluku on Ruotsissa 814, kun se on Suomessa vain 78. Norjassa luku on 113.

      Ruotsin tartuntamäärät alkoivat lokakuussa nousta tasaisesti, kunnes ne ovat viimeisen viikon aikana laskeneet jonkin verran.

      Myös Tegnell käänsi takkinsa ja alkoi suosittelemaan maskeja ja rokotuksia.
      Trump ja Britti pääministeri Boris Johnson, käänsivät takkinsa jo aikaisemmin.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4468
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3601
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1897
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1799
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1477
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1027
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      957
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      911
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe