Eilen aamulla vesirotta piti taas tolkuttoman kakofoonisen 5 minuutin luennon radion ykkösaamussa jossa hölynpölyn ydin oli että Suomen pitää hankkia viholliset läheltä, ja mahdollisimman isot ja estävän toiselta puolelta maapalloa. Jopa kengurumaasta.
Vesirotta yrittää tehdä ausseista Suomen "liittolaisia"
8
62
Vastaukset
- Anonyymi
Suomalaisten pitäisi oppia luottamaan itseensä ja diplomatiaansa eikä muiden epätodennäköiseen apuun.
- Anonyymi
On maita, jotka eivät ymmärrä kahden valtion tasavertaista suhdetta vaan pyrkivät aina alistamaan. Silloin ei pelkkä diplomatia auta.
- Anonyymi
Tottakai Australia olisi sopiva liittolainen Suomelle, mehän jaamme samat arvot. Iltalehti tänään kertoo Australialaisten tappaneen Afganistanissa vanhuksia ja lapsia, aivan samoin kuten Suomi tappoi sotien aikaan. Austraaliassa tosin joutuvat oikeuteen, Suomessa tappajat ei joutuneet oikeuteen vaan palkittiin kunniamerkeillä
- Anonyymi
Tarkkispojan oänikuista tuubaa!
Punaisia kuoli taistelussa 5.199 ja teloitettiin oikeuden päätöksellä ampumalla 7.390 eli YHTEENSÄ punaisia surmattiin 12.589 henkeä eli suurin piirtein se, mitä kerrottiin.
Loput kuolivat, mutta kuolinsyy on epävarma. Ei esim Espanjan tautiin kuollutta ”tapettu” vaan hän kuoli tautiin.
Kadonneista lienee melkoinen osa päätynyt Venäjälle. Kuoli muutoin kuvannee juuri sitä mitä sanookin. Kuoli tuohon aikaan, jostakin syystä.
Jos mietimme verisiä vallankumouksia niin pahin niistä oli Venäjän sisällissota, jossa mehehtyi 9 miljoonaa ihmistä eli n. 6,5 % väestöstä!
Espanjan sisällissodassa 1936-1939 menehtyi 1,5 % väestöstä ja punaisia surmattiin 1938 n. 0,4 % väestöstä.
- Anonyymi
Yhtä tiheällä kammalla jos autoritaariset maat tutkisivat sotilaidensa tekemisiä, niin yksikään ei seviäisi puhtain paperein. Joutuisivat kaikki sotarikoksista tuomituiksi. Tässä onkin se ero suljetuissa ja vapaissa yhteiskunnissa. Ensimmäiset salaavat kaikki ikävät asiat, eikä valtion paimentava media perään hauku.
- Anonyymi
Kyllä nk vapaat yhteiskunnat on aina ohittaneet sotarikokset ilman oikeuden käyntejä ja USA ja Englanti on siinä oikein kunnostautuneet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nk vapaat yhteiskunnat on aina ohittaneet sotarikokset ilman oikeuden käyntejä ja USA ja Englanti on siinä oikein kunnostautuneet
Tuleekohan Trumpille vapahtaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuleekohan Trumpille vapahtaja.
Ei ne Trumppia armahda kun se yrittää vetää joukkoja pois viimeiseen asti mikä ei sovi USAn aseteollisuudelle eikä Bidenille
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883