Korona rokote?

Salaliittoteoreetikot ja ”raamattu-uskovaiset” ovat kylväneet pelkoa ja väärää tietoa rokotuksista. Selitetään mitä ihmeellisempiä skenaarioita mitä rokotuksista seuraa. Tietysti lahkon kyseessä olen se ”pedonmerkki” on ykkösepäilty.

Eihän siinä mitään jos joku ei ota rokotetta, omapa on asiansa. Nyt vaan on käymässä niin, että Trumpin ja amerikkalaisten evankelistojen aivopesun myötä uskotaan enemmän näitä hihhuleita kun selvää järkeä ja lääketiedettä. Nyt käy niin, että nämä ”valaistuneet” painostavat riskiryhmiin kuuluvia perheenjäseniä luopumaan rokotuksesta. Niin, vaikka nämä eivät kuuluisi mihinkään uskonlahkoon tai yhteisöön.

Aika vaarallista peliä vain oman uskomuksensa pohjalta ilman mitään faktaa. Kun vielä kielletään myös lapsilta rokotukset, ollaan kyllä syvällä idiotismin suossa. Te jotka kiellätte voitte kieltäytyä myös kaikista muistakin nykyaikaisuuksista vaikka nyt aluksi internetistä. Hoitakaa asioitanne niin, että pääsette sen Trumpin kaveriksi sinne taivaaseen. Teillä ei ole oikeutta päättää toisten asioista, vähiten tuomita heitä jonkun rokotuksen ottaneena helvettiin.
742224
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

Viiraako? Jokaisella on oikeus päättää ottaako narkolepsiaa, ja ties mitä muita sivuvaikutuksia sisältävän riskipitoisen aineen ihonsa alle. Trump vielä taivaassa ole, ja hänkin luultavasti ottaa jonkin noista rokotteista. En ainakaan ole kuullut että ei ottaisi.

Äänestä
  • Taitaa pienempi ongelma olla tuo "narkolepsia" varsinkin kun se ei liity mitenkään kronaan.
    Taitaa mielenterveydelliset ongelmat olla tässäkin lahkossa toiseksi suurin helvetin jälkeen.
    On väläytelty pakkorokotuksia, mutta ne kuuluvat samaan ryhmään kun nuo salaliittoteoriat rokotteista. En tiedä onko Petri Paavola saanut Jumalalta uutta tietoa rokotteista vai vieläkö mennään vanhoilla?

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa pienempi ongelma olla tuo "narkolepsia" varsinkin kun se ei liity mitenkään kronaan.

    Narkolepsia ei varsinaisesti liity virukseen, vaan rokotteen sidosaineeseen nimeltään skvaleeni. Sitä on joissain nyt tähän hätään tulossa olevissa rokotteissakin.

    Äänestä

  • Narkolepsia johtui sikainfluenssaviruksen proteiinin ja rokotteen adjuvantin yhdistelmästä, jota ei Suomen varaamissa koronarokotteissa ole. Sinäkin olet yksi salaliittoteorioiden levittäjistä. Mahtaa sinua ahdistaa oikein kunnolla kun purat ahdistustasi tällä mitättömällä palstalla.

    3Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Narkolepsia johtui sikainfluenssaviruksen proteiinin ja rokotteen adjuvantin yhdistelmästä, jota ei Suomen varaamissa koronarokotteissa ole. Sinäkin olet yksi salaliittoteorioiden levittäjistä. Mahtaa sinua ahdistaa oikein kunnolla kun purat ahdistustasi tällä mitättömällä palstalla.

    Ei tämäkään palsta niin litätön ole, ettei täältäkin totuutta löydä. Lue tuosta https://rokotetutkimus.fi/blogi-adjuvantti-tehostaa-rokotteen-vaikutusta/ mutta ota huomioon rokoteintoilijoiden vähättelevä asenne. Sitä on myös covid-19 taudin taltuttamiseen tarkoitetuissa rokotteissa.

    Kuten sanoin. Tämä kaikki oli tiedossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten sanoin. Tämä kaikki oli tiedossa.

    Juhannuksena me jo tiedettiin, sanoi Pulla, viime jouluna me se jo tiedettiin, sanoi Pilli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Narkolepsia ei varsinaisesti liity virukseen, vaan rokotteen sidosaineeseen nimeltään skvaleeni. Sitä on joissain nyt tähän hätään tulossa olevissa rokotteissakin.

    Mahtoikohan liittyä? Onko sinulla näyttöä siitä, että se olisi ollut sklaveeni, joka narkolepsian laukaisi.
    Lisäksi oireet olivat niin harvinaisia, että ne edellyttivät geneettistä poikkeamaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tämäkään palsta niin litätön ole, ettei täältäkin totuutta löydä. Lue tuosta https://rokotetutkimus.fi/blogi-adjuvantti-tehostaa-rokotteen-vaikutusta/ mutta ota huomioon rokoteintoilijoiden vähättelevä asenne. Sitä on myös covid-19 taudin taltuttamiseen tarkoitetuissa rokotteissa.

    Adjuvantteja - eli apuaineita - on erilaisia. Jos THL sanoo, että Suomeen tilatussa rokotteessa ei ole käytetty samaa adjuvanttia kuin sikainfluenssarokotteessa, niin se on tarkistettavissa oleva fakta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tämäkään palsta niin litätön ole, ettei täältäkin totuutta löydä. Lue tuosta https://rokotetutkimus.fi/blogi-adjuvantti-tehostaa-rokotteen-vaikutusta/ mutta ota huomioon rokoteintoilijoiden vähättelevä asenne. Sitä on myös covid-19 taudin taltuttamiseen tarkoitetuissa rokotteissa.

    Eiköhän tämän threadin aloittaja ole se
    suurin tuomitsija?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taitaa pienempi ongelma olla tuo "narkolepsia" varsinkin kun se ei liity mitenkään kronaan.
    Taitaa mielenterveydelliset ongelmat olla tässäkin lahkossa toiseksi suurin helvetin jälkeen.
    On väläytelty pakkorokotuksia, mutta ne kuuluvat samaan ryhmään kun nuo salaliittoteoriat rokotteista. En tiedä onko Petri Paavola saanut Jumalalta uutta tietoa rokotteista vai vieläkö mennään vanhoilla?

    Varmasti on mielenterveysongelmainen, joka väittää parantavaa koronarokotetta vaaralliseksi.

    Äänestä

En ota rokotetta ainakaan heti. Ei sen vuoksi, että pelkäisin salaliittoteorioissa levitettyjä uhkakuvia, vaan siksi, että haluan nähdä rokotteen toimivan ilman merkittäviä sivuvaikutuksia. Maltti on valttia.

Äänestä
  • Eihän sitä tarvitse ensimmäisten joukossa ottaakaan. Ehtiihän sitä. Pääasia, että epidemia laantuu kun riittävän moni ottaa. Koronarajoitiuset ovat silti voimassa vielä kuukausia, otit rokotteen tai et. Ja mikäs sitä on mökillä odotellessa ensi kesää.

    Äänestä

  • Eikö niitä ole jo testattu kymmenillä ellei sadoilla tuhansilla? Kenen aika riittää tapaamaan heidät kaikki? 😲

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän sitä tarvitse ensimmäisten joukossa ottaakaan. Ehtiihän sitä. Pääasia, että epidemia laantuu kun riittävän moni ottaa. Koronarajoitiuset ovat silti voimassa vielä kuukausia, otit rokotteen tai et. Ja mikäs sitä on mökillä odotellessa ensi kesää.

    Eikä tuolla muutenkaan ole merkitystä tässä vaiheessa. Kevään aikana ei ehditä edes rokottaa kaikkia riskiryhmäläisiä. Joten rokotusta joutuu odottamaan pitkään muutenkin, jos ei ole riskiryhmäläinen tai hoitoalalla. Ehkä vasta vuoden päästä ja sekin vain, jos mitään viivästyksiä ei tule.

    Äänestä

  • En minäkään heti ota rokotusta.
    Voi olla, että lääketehdas on laittanut pienen demonin rokotteesee.

    Äänestä

Minua kyllä mietityttää ottaa pikatuotettu rokote 🤔
Sikarokotteen osalta tuli ongelmia ihmisille niin meni luottamus rokotteiden turvallisuuteen.
Samoin olen kuullut HPV rokotteen osalta, että on aiheuttanut komplikaatioita, vaika sitäkin hyvin auliisti nuorisolle kouluissa tyrkytetään.

ST

Äänestä
  • Tietosi papilloomarokotteesta on on Pääosin väärä. Se estää monia syöpiä ja samaan aikaan aiheuttaa joitakin pieniä komplikaatioita. Sen ansiosta syöpäkuolleisuus on moninkertaisesti pienempi ja komplikaatioista kärsii vain murto-osa rokotteen saajista. Kumman sinä valitsisit: syövät vai komplikaatiot, joista syöpään kuolet varmasti ja komplikaation voi pienellä mahdollisuudella saada mutta se ei tapa, samalla pelastaen satoja lähimmäisiäsi.

    Tässä nähdään se lähimmäisenrakkaus. Sallitko mahdollisimman monen välttyä virukselta ottaen samalla itsellesi mahdollisuuden komplikaatioihin vai annatko satojen kuolla sairauteen varmistaen samalla oman terveytesi? Mitähän Jeesus tekisi?

    Ainakin sinä osaat pelotella rokotteiden muka-vaarallisuudella, joiden rokotteiden ansiosta tuhannet saavat pitää henkensä ja osa heistä julistaa Jumalan sanaa ja vain muutamat kymmenet sen ansiosta kärsiä joistakin haittavaikutuksista. Jos kaikki jättäisivät ottamasta rokotteen, koko yhteiskunta kärsisi. THL ajattelee yhteiskunnan parasta, että mahdollisimman moni välttyisi tältä sairaudelta, joka TAPPAA.

    Missä on siis sinun luottamuksesi Jumalaan ja siihen, että jos nyt kuolisitkin, niin hän ainakin pelastaisi sinut? Eivätkö ei-uskovat ihmiset ansaitse sitä mahdollisuutta, että he pelastuisivat edes virukselta kun sinä ottaisit rokotteen etkä levittäisi koronaa?

    Minä aion ottaa koronarokotteen.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietosi papilloomarokotteesta on on Pääosin väärä. Se estää monia syöpiä ja samaan aikaan aiheuttaa joitakin pieniä komplikaatioita. Sen ansiosta syöpäkuolleisuus on moninkertaisesti pienempi ja komplikaatioista kärsii vain murto-osa rokotteen saajista. Kumman sinä valitsisit: syövät vai komplikaatiot, joista syöpään kuolet varmasti ja komplikaation voi pienellä mahdollisuudella saada mutta se ei tapa, samalla pelastaen satoja lähimmäisiäsi.

    Tässä nähdään se lähimmäisenrakkaus. Sallitko mahdollisimman monen välttyä virukselta ottaen samalla itsellesi mahdollisuuden komplikaatioihin vai annatko satojen kuolla sairauteen varmistaen samalla oman terveytesi? Mitähän Jeesus tekisi?

    Ainakin sinä osaat pelotella rokotteiden muka-vaarallisuudella, joiden rokotteiden ansiosta tuhannet saavat pitää henkensä ja osa heistä julistaa Jumalan sanaa ja vain muutamat kymmenet sen ansiosta kärsiä joistakin haittavaikutuksista. Jos kaikki jättäisivät ottamasta rokotteen, koko yhteiskunta kärsisi. THL ajattelee yhteiskunnan parasta, että mahdollisimman moni välttyisi tältä sairaudelta, joka TAPPAA.

    Missä on siis sinun luottamuksesi Jumalaan ja siihen, että jos nyt kuolisitkin, niin hän ainakin pelastaisi sinut? Eivätkö ei-uskovat ihmiset ansaitse sitä mahdollisuutta, että he pelastuisivat edes virukselta kun sinä ottaisit rokotteen etkä levittäisi koronaa?

    Minä aion ottaa koronarokotteen.

    Googletit vajavaisesti. Jos haluat oaneutua todella syvällisesti HOV rokotuksen haittapuoliin ja vaikutuksiin, goigleta enemmän ja paneudu syvällisemmin aiheeseen.

    Tuskimpa ketään pelottelen kuules tällä yhdellä viestilläni täällä surkealla oalstalla senkin hapankaali.

    Ota vain rokote, sehän on sinun oikeutesi. Minä en ota.

    Kiitos

    Rokotteiden haitoista kerrotaan netissä salaliittotasoista skeidaa. Kun googletat, ota selvää, mihin lähteisiin artikkeli nojaa. Vakavia haittoja ei HPV rokoteen osalta ole havaittu.

    Usein sekoitetaan yksittäisiä haittoja rokotteeseenm miettimättä, onko siinä järkeä. Kun rokotetaan miljoonia ihmisiä, niin aina käy niin, että ajallisesti rokotteen jälkeen joku sairastuu. Ensimmäinen kysymys pitäisi olla, johtuiko sairastumminen rokotteesta, vai oliko ajallinen yhteys vain sattuma. Nämä tarkastelut jäävät disinformaation levittäjiltä tekemättä.

    Äänestä

  • "Kannattaa ainakin varoa Astra zenecan covid19 rokotta jos et halua ihmisen sikiötä rokotettavan sinuun. "
    Hyvin leviää tieto netissä varsinkin kun amerikkalaiset nettisaaraajat osaavat tehokkasti "levittää sanaa". Tausta sikön käytöön rokotehittelyssä juontaa 60 luvun alkuun.
    Toinen sikiöillä "mässäily" jota käytetään abortin vastustamiseen. Siinä veriset sikiöt tapetaan ja otetaan elimiä lääketieteelliseen käyttöön - ilmeisesti näissä kauhutarinoissa satanistit syövät verisiä eläviä sikiöitä.

    2Äänestä

  • Ei ihmisen sikiö mahdu injektioneulasta läpi.
    Rekombinaatti voidaan alunperin ottaa lukuisista eri lähteistä, mutta kyseessä on aina yksittäisistä soluista labrassa kasvatettu soluviljelmä. Ei todellakaan sikiö.

    Äänestä

Warning!!+Uusi+normaali+tulossaGlobalistit+ajavat+maailmantalouteen+ns. ”The+Great+Reset” (”Suuri+Nollaus”)+tilannetta+geopoliittisten+talusvaltapyrkimystensä+edistämiseksi,+käyttäen+hyväksi+Covid+pelotetta.Ketkä+tekevät+covidilla+rahaa.+Jotkut+HARVAT+tahot+hyötyvät.Kyseessähän+on+tauti+jonka+selviytymisprosentti+on+noin+99,99%+normi/terveellä+ihmisellä.Ilmeisesti+kun+kontrollifriikit+(poliitikot,muut+idiootit)+haluaa+käyttää+tilaisuutensa+kyykyttää+niin+me+tavalliset+ihmiset+joudumme+sijaiskärsijöiksi.Katsotaan+tilannetta+1/2+vuoden+kuluttua.

Äänestä

olkoon niin tai näin mutta kun sitä ei pakoteta ottamaa että ottakoon kuka haluaa.

pedon merkki on siru jota ei tule kenenkään ottaa.

Äänestä
  • NWO tulee...
    - se syötetään hyvänä asiana
    - kolmannen valtakunnan tulo epäonnistui
    - nyt tulee NWO
    - haluatko sitä?

    Äänestä

SARS-CoV-2-rokotteita on maailmalla kehitetty ja kehitetään satoja erilaisia.
Mikä niistä on paras?
Ko. viruksia on parikymmentä erilaista mutaatiota.

Äänestä
  • Alarmismi on synnyttänyt myös vaatimuksia yksilönvapauden rajoittamisesta.[10] Ehrlich vaati väestönkasvun rajoittamista pakkokeinoin.[10]. Myös Pentti Linkola on vaatinut syntyvyyden rajoittamista[12] ja kannattanut väkivaltaista väestön vähentämistä.[13]
    Helpoin keino rajoittaa maapallon väestönkasvua on esim. globaaliset rokotukset.

    Äänestä

Ensimmäistä kertaa virusten kohdalla haisee, ja haisee pahalle. En ole kovinkaan herkkä salaliittoteorioille, mutta nyt on niin hämärää menoa että oksat pois. Yleensä rokotteen kehittäminen kestää vuosia, nyt vajaa vuosi. Miksi? Siksi että kyseinen virus on manipuloitu ja tahallaan liikkeelle kaskettu. Genomi on avattu kauan sitten. Silloin kun virus laskettiin liikkeelle tiettyä tarkoitusta varten.

Äänestä
  • Valtamedialla on kova propaganda "pakkorokotuksille" kaikille ja koko maailmassa.
    Ei tämä ole mitään salaliittoteoriaa vaan totisinta totta.

    Äänestä

  • Höpö höpö. Asiaa tutkineet asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että virus on luonnollinen.

    Rokote on kehitetty nopeasti, koska koronavirus on jo tyyppinä ennestään paljon tutkittu ja nyt geenisekvenssi luovutettiin heti koko tiedeyhteisön käyttöön. Sekin nopeuttaa kehitystä, ettei ikinä rokotteeseen ole panostettu läheskään niin paljon kuin tähän. Lisäksi menetelmät kehittyvät molekyylibiologiassa valtavan nopeasti.

    En näe mitään hämärää rokotteen kehittelyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtamedialla on kova propaganda "pakkorokotuksille" kaikille ja koko maailmassa.
    Ei tämä ole mitään salaliittoteoriaa vaan totisinta totta.

    Suomessa ei ole ollut minkäännäköistä propagandaa pakkorokotuksille. Viranomaiset ovat nimen omaan sanoneet, ettei tämän taudin kohdalla rokotuspakkoa tule.
    Taidat elää omassa harhaisessa maailmassasi.

    Äänestä

  • "Yleensä rokotteen kehittäminen kestää vuosia, nyt vajaa vuosi. Miksi?"

    Kun täyttää päänsä salaliitoteorioilla, niin maalaisjärkikään ei enää juokse. Rokotteita on kehitetty poikkeuksellisen nopeasti siksi, että meneillään on TAPPAVA GLOBAALI PANDEMIA!!! Koronaviruksien perusrakenne on hyvin tiedossa. Sairauden aiheuttavat mutaatiot selviävät koronapotilailta otetuista näytteistä. Siitä selviää millaista rokotetta tarvitaan riittävään immuunivasteeseen.

    Äänestä

Hellallettas mui mui tui tui pusi pusi

Äänestä

Koronavirus on ja pysyy vielä ainakin vuoden 2022 loppuun. Riittävää määrää rokotteita ei ole kaikille ennen vuoden 2022 loppua.

Äänestä

Aika paljon on ikäihmisiä, 65 koska suuret ikäluokat ovat eläköityneet. No näitä valistaa saarnaajat rokotuksista eli mieluummin kuolema kun covid-19 kun rokotus, ei mitään järkeä. Ensinnäkin mikä antaa oikeuden pelkällä mu-tu tiedolla kieltää rokottamasta ja uhata helvetillä? Sitten se "pedonmerkki" täyttä bullshittia muutenkin, tuo on hyvin pienen fundamentalisti lahkon pään kivistys. Tuskin tarvitsee ihmetellä mistä tämäkin skenaario tulee.

1Äänestä

Ihmisellä+on+Jumalan+luoma+immuniteettijärjestelmä,+ei+siis+tarvita+mitään+rokotuksia.++Kannattaa+syödä+vain+hyvää+Jumalan+luomaa+ruokaa,+niin+immuniteetti+pysyy+vahvana.+Keväällä+Angela+Merkel+sanoi,että+70+%+saksalaisista+sairastuu.+Samoin+Suomessa+lääketeollisuustieteen+asiantuntija+Pekka+Reinikainen+sanoi,+että+70+%+suomalaisista+sairastuu,+kun+möhlittiin+alussa+ja+virus+päästettiin+maahan+lepsuilun+takia.+Mikä+on+tilanne,+sairastumisprosentti+on+aika+kaukana+alle+70.++Koronavirus+on+huijaus,+millä+tuhotaan+taloutta+ja+tuodaan+uusi+maailmanjärjestys.+Itse+olen+elänyt+puoli+vuotta+huoletta,+enkä+ole+sairastunut.+https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4304408-onko-koronahaly-tilastoharhaSaksalaisten+lääketieteen+professorien,+jotka+kirjoittivat+kirjan+"korona+väärä+hälytys",++mukaan+käytettävä+testi+on+epäluotettava,+ja+koronaleiman+saavat+otsaansa+monet,+jolla+virusta+ei+ole.+Tämä+selittää,+miksi+on+uutisoitu+koronatartunnoista+ilman+oireita,+esim.+julkkiksilla+ja+urheilutähdillä.+Jos+kyseessä+olisi+oikeasti+vakava+tilanne,+oireettomia+tartuntoja+ei+esiintyisi.+Median+mukaan+vaikuttaa+välillä,+että+kuninkaallisilla,+urheilutähdillä+ja+muilla+julkkiksilla+ja+eliitillä+on+aika+paljon+enemmän+koronaa+kuin+suomalaisilla.+Toki+moni+urheilutähti+on+kertonut,+että+ei+ole+oireita.Antti+Heikkilä+kirjoittaa+myös,+että+koronatesti+on+epämääräinen+ja+antavat+jopa+80+%+virheellisiä+positiivisiä+tuloksia.https://www.anttiheikkila.com/blogi/covid-19-vedatys/

Äänestä
  • Koronavirus on osoittanut, miten helppo ihmisiä on hallita, kun on valtamedia hallussa. Media on eliitille hyvä hallintaväline.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronavirus on osoittanut, miten helppo ihmisiä on hallita, kun on valtamedia hallussa. Media on eliitille hyvä hallintaväline.

    Herkkäuskoiset ovat nenästävedettäviä. Kun kerta Yle sanoo, ja hesari kertoo. Monopolitiedotusvälineistö vie tyhmää kansaa kuin litran mittaa.

    Äänestä

Tässä vailla todellista pohjaa olevaa tuubaa rokotteista.
https://rapsodia.fi/rokotettu-2-elokuva/
tarkoitushakuisia väärennöksiä ja täyttä valehtelua, tämäkö kuuluu uskovaisten ohjeiksi.

Äänestä
  • Tuota rapsodiaahan kirjoittaa petoksilla ja väärennöksillä elävä kriminaali.

    Äänestä

Homorokotetta ei ole vieläkään keksitty, ei edes se vanha valhettelija.

Äänestä

Mainiota kun meitä tyhmiä jotka täällä kertoo etteivät ota rokotetta niin nämä huippuviisaat vaahtoaa että ottakaa.
A. Mitä huippuviisas tekee hölmöjen saitilla.
B. Mitä se huippuviisasta häiritsee jos emme ota.
C. Saat ottaa meidänkin lienet
D. Saat imeä jopa suoraan pilin kärjestä...

Lähes sinne keskisoomeen keräämään vapaa ehtoosiii.

Äänestä
  • Te vatipäät, jotka ette ota uskonnollisten harhojenne takia rokotetta, vaarannatte etenkin vanhustemme turvallisuutta ja niiden, jotka eivät voi sairautensa takia rokotetta ottaa.

    Olette vastuuttomia itsekkäitä paskiaisia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Te vatipäät, jotka ette ota uskonnollisten harhojenne takia rokotetta, vaarannatte etenkin vanhustemme turvallisuutta ja niiden, jotka eivät voi sairautensa takia rokotetta ottaa.

    Olette vastuuttomia itsekkäitä paskiaisia.

    Älä hölötä hölmö. Nyt kehitetyt rokotteet suojaa korkeintaan sen saajan. Ei estä tartuttamista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä hölötä hölmö. Nyt kehitetyt rokotteet suojaa korkeintaan sen saajan. Ei estä tartuttamista.

    Kukahan tässä on hölmö?
    Jos ihmisellä on rokotteen (tai sairastetun taudin) aiheuttama immuniteetti virukselle, ei virus tartu, eikä henkilö tällöin voi myöskään sairastuttaa muita.
    Jos ja kun yleistietosi on tuolla tasolla, niin en suuresti ihmettele myöskään rokotevastaisuuttasi. Tietämättömyys on maaperä, jossa huuhaa tuottaa satoaan.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä hölötä hölmö. Nyt kehitetyt rokotteet suojaa korkeintaan sen saajan. Ei estä tartuttamista.

    Kuinka paljon täytyy ihmisiä kuolla typeryyden vuoksi? Ettekö te tajua, että pandemia ei katoa mihinkään, ennen kuin tarpeeksi moni on rokotettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukahan tässä on hölmö?
    Jos ihmisellä on rokotteen (tai sairastetun taudin) aiheuttama immuniteetti virukselle, ei virus tartu, eikä henkilö tällöin voi myöskään sairastuttaa muita.
    Jos ja kun yleistietosi on tuolla tasolla, niin en suuresti ihmettele myöskään rokotevastaisuuttasi. Tietämättömyys on maaperä, jossa huuhaa tuottaa satoaan.

    Ei immuniteetti sitä tarkoita. Virusta on edelleen ympäristössä ja myös rokotettu altistuu sille. Rokotetun immuniteetti kuitenkin tuhoaa sen, eikä se voi aiheuttaa hänessä sairautta. Rokotettu voi silti tartuttaa taudin rokottamattomaan naapuriin, jos esim. koskettaa saastunutta ovenkahvaa, ja sen jälkeen kättelee naapuria. Tai on saanut virusta hengitysteihinsä ja yskäisee. Laumaimmuniteetti syntyy vain siten, että väestö on tarpeeksi laajasti rokotettu. Virukset tarvitsevat isäntiä lisääntyäkseen. Ilman niitä epidemia tukahtuu.

    Kun on rokotettu ei tarvitse teho osaston paikkaa, kun ei sairastu. Myöskään kun ei sairastu ei ehkä kuole. Onpa vaikeaa ymmärtää.

    Onneksi uskovaisia on enää aika vähän nyky Suomessa ettei ole niin isoa väliä vaikka eivät ota rokotusta.

    Lapset käy sääliksi, tyhmien vanhempien takia.

    Äänestä

Raamatun lääkitys. 1Kun.20:7 Ja Jesaja sanoi: Toimittakaa tänne viikunakakkua. Niin he toivat sitä ja panivat paiseen päälle; ja hän parani. Jes.38:21 Ja Jesaja käski tuoda viikunakakkua ja hautoa paisetta, että hän tulisi terveeksi. Kokeilin viikunakakku lääkitystä, eikä ole enää paisumuksia housuissa.

Äänestä

seuraava virus tulee 2030 avaruudesta , saa liikkua vain töihin ja takaisin kotiin vain pimeällä, päivisin saa liikkua vaan maahanmuuttajat joita virus ei havaitse sekä johtokunta joilla on kalliit suojalasit naamalla
olen juuri kehittämässä 6 purkkia rohtoa virusta vastaan, makuina jäinen banaani ja kuiva lumu.

ottakaa nyt saatana sitä rokotetta kun toiset niin kauniisti käskee.

mikään ei oe niin huolellisesti tehty kuin pikarokote...no jooehkä noi uudet krs talot.

Äänestä

Uskisten ongelma on irtautuminen reaalimaailmasta. Kun uskoo yhteen satuun läpi menee muutkin - kuten se, että rokote muuttaa ihmisen DNA:n ja kansalaisesta tulee zombi - ai niin ja muunnettu DNA on koodi jolla sinut tunnistetaan joka paikassa ja jolla saat maksella bitcoineilla mikäli isoeli ei ole sulkenut tiliäsi - olet orja.

2Äänestä
  • Ja tietenkin siinä on mielenhallintasiru, joka aktivoidaan 5G verkon mielenhallintasignaalilla.

    1Äänestä

  • Hymyilemällähän se virus trjutaan ja tietenkin vegaaniruokaa mumeltamalla.

    Äänestä

  • Virallisen+lääke-+ja+ravitsemustieteen+saavutus+on,+että+60+%+suomalaisista+käyttää+reseptilääkkeitä,+eli+ovat+sairaita.

    Äänestä

Aika epäilyttävää että jokaisessa keskustelussa on tämä kiivas toimija joka huutaa vain yhtä huutoa jokaiseen vastineeseen...onkohan joku testatuista karannu......

Äänestä

Älä käy töissä , älä kokoonnu , älä liiku , ole kotona ,, älä lue suomi 24 saittia............tee mitä iltapäivälehti käskee ja 5 5 uutiset vaahtoaa......

Äänestä
  • Just`näin ja heko heko.
    Tulevan korona rokotteen voi ottaa ken haluaa, kunhan ottaja sitoituu olla valittamatta tai hakeutumatta sairaalahoitoon mahdollisesti tulevista sivuvaukutuksista.
    Järkevät katsoo mitä rokottaminen aiheuttaa ja harkinnan jälkeen päättävät,että ottavatko rokotteen vai ei. Kaikkein järkevimmät ei ota.

    Äänestä

joukkokanne tulossa, ihmisiä alistava ja manipuloiva juoni, vastaavaan ei ole päästy sitten 40 luvun lopun.
thl muutti korona kuolema nimityksen covid 19 aikainen kuolema, eivät siten viittaa mitenkään kuolinsyyhyn, .....

Äänestä

toinen syytekanne lähtee tuosta testistä miten sillä pidetään ja ylläpidetään tätä vallitsevaa olotilaa.

covid 19 testi. mieti nyt kerrankin niillä jumalan lahjalla minkä sait pääsi pystyssä pitämiseksi.

Äänestä

Se kuitenkin maailman parhaaksi ettei kukaan uskovainen ota rokotetta jolla estää koronan.

Äänestä
  • Ikävä kyllä siinä kuolee muitakin, jotka eivät pääse hoitoon. Yhden koronapotilaan tehohoito vaatii sulkemaan 4-5 leikkaussalia per päivä ja siirtää 15-20 leikkausta per päivä. Yhden koronapotilaan koko tehohoidon aikana siirtyy yli 100 leikkausta, kertoi HUS:n anesteria- ja tehohoidon lääkäri Kuosa US:ssa. Koska leikkaussalien henkilökunta joudutaan siirtämään koronapotilaiden tehohoitoon. Tuhansien ihmisten toimenpiteet siirtyvät jo nyt koronan vuoksi.

    Äänestä

Steinerilaisuudessa vastustetaan rokotuksia.

Äänestä

Olen itse riskiryhmässä mutta en aio osallistua
ensimmäisen rokotteen vastaanottoon?
Helppo muistaa miten kävi sikainfluenssan kanssa?

Äänestä
  • Sinulla on narkolepsia?

    Äänestä

Sputnikin saa ottaa. Siinä Sorosilla ei (toivon mukaan) ole sormiaan pelissä.

Äänestä

Mikä virukseen liittyy ja ihmisten tietämätömyyteen alueesta - sen haasteellisuudesta, soisin kaikkien ihmisten kuuntelevan pienen ohjelmapätkän Arto Nybergin TV ohjelmasta. Haastateltavana on JUMALAN aivooituksiin uskova biologian tutkimusprofessori Seppo Vainio.

https://t.co/k5K9s59lIU?amp=1

Markku Lievonen

Äänestä

Täältä poistettiin sellainen korona-ketju, jossa kerrottiin asiantuntija-linkein totuutta koronarokotuksesta ja muistakin rokotuksista.

Ilmeisesti tämä palsta siis haluaa edistää sitä, että salaliitot ja totuuden vastaiset terveys- ja rokoteväitteet saavat täällä rehottaa, koska totuudenmukaiset väitteet eliminoitiin.

Itse en ainakaan valista ketään enää totuuteen koronan ja rokotusten suhteen. Tein niin ison työn, tuodakseni asioita esille, mutta tämä typerä palsta poisti ne.

Uskokaa minun puolestani salaliittoteoreetikkoja sitten.

Äänestä

Rockefeller-säätiö teki vuonna 2010 dokumentin "Scenario For The Future of Technology And International Development". Siinä esitetään neljä mahdollista kuvaa tulevaisuudesta. Lukekaapa kuvaus nimeltä "Lock Step" alkaen sivulta 18.

https://issuu.com/dueprocesstv/docs/scenario-for_the-future

Äänestä

https://444prophecynews.com/the-vaccine-cannot-save-you-cryptic1/
3.2.21/Cryptic

Rokote ei voi pelastaa sinua. Itse asiassa se tuottaa korjaamatonta haittaa, ja sen vaikutuksia ei voi kumota. Monet ovat päättäneet uskoa tiedotusvälineiden ja lehdistön ja niin kutsuttujen tiedemiesten sanoja profeettojeni ja Sanani yli. Älä ota rokotetta äläkä merkkiä. Rokotteen tai merkin ottaminen on jo itsessään kuolema ruumiissa ja sielussa. Ne, jotka ottavat rokotteen, ottavat väistämättä merkin. Tämä on kansakunnan ja maailman järjestelmällistä kaatamista. Viimeisten vapauden ja kansalaisvapauksien riisuminen ja viimeinen isku johtavat maailman ja sen ihmisten tuhoutumiseen. Minä olen se joka Minä olen.

Ei ole toiveeni, että kukaan joutuisi kadotukseen mutta monet joutuvat sinne tulevina päivinä. Kutsun monia luokseni, mutta harvat vastaavat. Koputan sydämesi oveen. Etsikää minua ennen kaikkea. Minulla yksin on etusija sydämessäsi. Tunnen kunkin teistä nimeltä. Tämä on se hetki, tämä on se päivä, jona jokaisen on otettava kantaa. Valitse viisaasti. Ikuinen elämä ja kuolema riippuvat tasapainossa.

Menen nyt valmistelemaan paikkaa omilleni.

Tulen pian lapset kirkkauden pilvien päälle kirkkaudessa.

Amen Amen, Olen mitä olen, Herrasi, pelastajasi ja kuninkaasi

Yeshua Hamashiach

Näin olen puhunut

Amen Maranatha

This message was received at 3:33am on 2.3.21

The Vaccine cannot save you. In fact it will do irreparable harm and its effects cannot be undone. Many have chosen to believe the words of the media and press and so called scientists over My prophets and My Word. Do not take the Vaccine nor the Mark. Taking the Vaccine or the Mark is death itself in the body and in the soul. Those who take the Vaccine will inevitably take the Mark. This is the systematic planned overthrow of your nation and the world. It is the taking down of the last vestiges of freedom and civil liberties and the final blow that will result in the annihilation of the world and its people. I Am that I Am.

It is not my wish that any should perish but many will in the days to come. I call many to Me but few answer. I knock on the door of your heart. Seek Me above all else. I alone have your best interests at heart. I know each of you by name. This is the hour, this is the day that each must take a stand. Choose wisely. Eternal life and death hang in the balance.
I go now to prepare a place for My own

I come soon children upon the clouds of glory upon glory

Amen Amen,I Am that I Am, Your Lord your Savior and King

Yeshua Hamashiach

It is so I have spoken

Amen Maranatha

Äänestä

Monet tiedemiehet, lääkärit ja virologit varoittavat rokotteesta. CDC VAERsin mukaan n 2000 ihmistä on jo kuollut rokotteen otettuaan. Sadat ovat saaneet sydänkohtauksia, hermovaurioita, shokkeja, kasvohalvauksia ja aivopaineen nousua. Tämä kaikki löytyy VAERSin sivuilta, joita voi kuka tahansa englantia osaava itse tarkastella. Kyseessä ihan kylmää faktaa, ei mitään salaliittoteorioita. Kannattaa ehkä uskoa muitakin tahoja kuin valtavirtamediaa.

Äänestä

Ihmisiä kuolee joka päivä esim. tuhansia otettuaan saman päivänä jotakin särkylääkettä. Se vaan sattui tapahtumaan samana päivänä. Näin eräskin vanhus kuoli, jota oli jo alettu valmistelemaan saattohoitoon, mutta hänelle annettiin siinä vaiheessa vielä koronarokote. Hän kuoli parin päivänä päästä. Ja sukulaisisssa oli yksi salaliittoteoreetikko, joka teki valituksen, että mainittu vanhus tapettiin koronarokotteella. Mutta hän olisi menehtynyt ilman rokotettakin. Ei rokote ole ketään tappanut. Sellainen on sekavien ihmisten hörhöilyä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Salaliittoteoreetikot ja ”raamattu-uskovaiset” ovat kylväneet pelkoa ja väärää tietoa rokotuksista. Selitetään mitä ihmeellisempiä skenaarioita mitä rokotuksista seuraa. Tietysti lahkon kyseessä olen se ”pedonmerkki” on ykkösepäilty.

Eihän siinä mitään jos joku ei ota rokotetta, omapa on asiansa. Nyt vaan on käymässä niin, että Trumpin ja amerikkalaisten evankelistojen aivopesun myötä uskotaan enemmän näitä hihhuleita kun selvää järkeä ja lääketiedettä. Nyt käy niin, että nämä ”valaistuneet” painostavat riskiryhmiin kuuluvia perheenjäseniä luopumaan rokotuksesta. Niin, vaikka nämä eivät kuuluisi mihinkään uskonlahkoon tai yhteisöön.

Aika vaarallista peliä vain oman uskomuksensa pohjalta ilman mitään faktaa. Kun vielä kielletään myös lapsilta rokotukset, ollaan kyllä syvällä idiotismin suossa. Te jotka kiellätte voitte kieltäytyä myös kaikista muistakin nykyaikaisuuksista vaikka nyt aluksi internetistä. Hoitakaa asioitanne niin, että pääsette sen Trumpin kaveriksi sinne taivaaseen. Teillä ei ole oikeutta päättää toisten asioista, vähiten tuomita heitä jonkun rokotuksen ottaneena helvettiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu