Òn vierähtänyt aikaa näistä niin, että niiden muistjatkin alkaa olla menehtyneet, siis kaikki ne jää sattuman löydöiksi !?
Suomalainen totuus on kirjoitettu verellä ja orjuuttamalla, joista hautoja ympäi Suomes metsissä !
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Punaisia kuoli taistelussa 5.199 ja teloitettiin oikeuden päätöksellä ampumalla 7.390 eli YHTEENSÄ punaisia surmattiin 12.589 henkeä eli suurin piirtein se, mitä kerrottiin.
Loput kuolivat, mutta kuolinsyy on epävarma. Ei esim Espanjan tautiin kuollutta ”tapettu” vaan hän kuoli tautiin.
Kadonneista lienee melkoinen osa päätynyt Venäjälle. Kuoli muutoin kuvannee juuri sitä mitä sanookin. Kuoli tuohon aikaan, jostakin syystä.
Jos mietimme verisiä vallankumouksia niin pahin niistä oli Venäjän sisällissota, jossa mehehtyi 9 miljoonaa ihmistä eli n. 6,5 % väestöstä!
Espanjan sisällissodassa 1936-1939 menehtyi 1,5 % väestöstä ja punaisia surmattiin 1938 n. 0,4 % väestöstä. - Anonyymi
Sekavaa höpinää sairaseläkeläiseltä eli vanhalta autistilta?
- Anonyymi
Siinä oli tarkat luvut ja selkeä esitys! Et sitten osannut yhtään tähdellistä sanottavaa keksiä? En liioin ole sairaseläkeläinen tai autisti!
- Anonyymi
Erään naapurimaamme trollit yrittävät projisioida muiden maiden historian muistuttamaan omaansa, koska he eivät tästä omastaan poikkeavia yhteiskuntia ymmärrä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734532Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673649Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621938Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261839Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3021499Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351045Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18986en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va124938Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235885