Sateenkaariparien kirkollisille vihkimisille tarjontaa

“Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.” Ensimmäinen kirje korinttilaisille 13:13

Syyskuinen KHO:n päätös sallia rangaistus samaa sukupuolta vihkineelle papille olikin aika paha isku kirkon vanhoillisille.
Tuomiokapitulissa ei arvattu seurauksien kaatuvan omaan niskaan valitettaessa KHO:n.

Syyskuun alussa sateenkaaripapit-sivuston listalla oli noin 80 pappia ja nyt heitä on 150.
Listalla ei ole edes kaikki sateenkaaripareja vihkivät papit.
Jo syyskuussa sateenkaaripappien Facebook-ryhmässä oli 400 pappia.

Myös kirkkoja tarjotaan vihkimispaikoiksi entistä enemmän.
Sateenkariparien kirkkovihkimisenkin voi nyt tehdä jo kymmenissä kirkoissa.

20

<50

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katsoin hieman tilastotietoa.

      Viime vuonna eri sukupuolta olevien avioliittoja solmittiin 21900, joista ainoastaan 41% oli kirkollisia.
      Olisiko niin että kokonaismäärän vähentyessä avioliittojen laatu on parantunut.

      Viime vuonna samaa sukupuolta olevien avioliittoja vihittiin 376.

    • Anonyymi

      Kirkolliskokous ei onnistu tekemään päätöksiä.
      Miten jotkut kirkon vaikuttajat voi kuvitella, että tuossa tilanteessa voisi vielä palata ajassa taaksepäinn ja alkaa alusta pitäen laittamaan uudelleen pappeja ruotuun.

      • Sanos muuta. Voi olla todella vaikeaa peruuttaa ajassa taaksepäin.


    • Anonyymi

      Kirkon ovet näyttävät suunnan 🤣

    • Anonyymi

      Pekun tuhannes kirje foorumille.

    • Anonyymi

      Sateenkaariparien kirkollisella siunauksella ei ole Jumalan siunausta ellei sillä ole myös Päivi Räsäsen siunausta.

    • Papit on taatusti koko ajan vihkineet myös sateenkaaripareja ympäri Suomea, mutta tuomiokapituleissa ei ole rangaistuksia jaettu, koska ne eivät ole päätyneet lööppeihin.

      Näyttää siltä, että tilanne on rauhoittunut ja vakiintunut.

      Kirkon uusi normaali on nyt siis se, että siellä vihitään myös sateenkaariparit, eikä rangaistuksia jaeta.

      • Missään muussa työpaikassa ei katseltavia moista kapinointia ja työnantajan vastaisuutta 😺


      • Juu, papit vihkii samaa sukupuolta olevia pareja koko ajan ja se lisää pappien ja kirkonkin arvostusta kansalaisten keskuudessa.

        Kirkon arvostusta puolestaan vähentää kirkolliskokouksen saamattomuus ja kirkossa olevien äärilaidan luterilaisten viha seksuaalivähemmistöjä vastaan.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Juu, papit vihkii samaa sukupuolta olevia pareja koko ajan ja se lisää pappien ja kirkonkin arvostusta kansalaisten keskuudessa.

        Kirkon arvostusta puolestaan vähentää kirkolliskokouksen saamattomuus ja kirkossa olevien äärilaidan luterilaisten viha seksuaalivähemmistöjä vastaan.

        Ääripään konsut pissii kirkon housuihin. Mutta sopii minulle.
        Nyt kirkko ei saa ääntään kuuluville, kun mitään selkeää ääntä ei ole, on vain riitaäänten kakofonia.

        Riitainen kirkko on munaton kirkko.

        ps kirkon ulostulot on lähinnä sisäisten ristiriitojen julkista käsittelyä ;-)


    • Anonyymi

      Kyllä kristillisyyteen kuuluu yhteisöllisyys kaikkien kanssa. Yhdessä sopusoinnussa rakennamme kirkkoa. Kirkko kuuluu kaikille tasapuolisesti ketään erottamatta.

      • Tuskinpa missään muussa yhteisölssä on yhtä rajuja keskinäisiä riitoja kuin Evl-kirkossa.


      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Tuskinpa missään muussa yhteisölssä on yhtä rajuja keskinäisiä riitoja kuin Evl-kirkossa.

        Sunnat ja shiiat ....


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sunnat ja shiiat ....

        Niin, sunneilla ja shiioilla on sama Jumala kuin luterilaisillakin, joten riidat ei tule yllätyksenä.


      • Pe.ku kirjoitti:

        Tuskinpa missään muussa yhteisölssä on yhtä rajuja keskinäisiä riitoja kuin Evl-kirkossa.

        ”Tuskinpa missään muussa yhteisölssä on yhtä rajuja keskinäisiä riitoja kuin Evl-kirkossa.”

        Kyllä vain on, ei suomalainen ev. lut kirkko siinä mielessä poikkea muista perinteisistä kirkoista. Huomioiden se, että erilaisia yleiskristillisiä liikkeitä on syntynyt ja syntyy koko ajan lisää.


    • Anonyymi

      Epäillä sopii noita lukuja, mutta vaikka olisivatkin, niin eiköhän nuo mainitsemasi sateenkaari"papit" ole jo sielunsa myyneet pahan palvelukseen ennen tätä kHO:n päätöstäkin.

      Heihin sopii sna jonka Pyhä Pietari antoi noita Simonille tämän pyydettyä saada toimittaa pyhää virkaa yhdessä Kristuksen apostolien kanssa:

      "Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä." (Ap.t. 8:21)

      Kristuksen seurakunnalleen asettama pyhä virka on arvokas ja vain kutsutuille ja valituille.

      "Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät. " Ilm.k. 22:15)

      • Anonyymi

        Esittämäsi Ilm. k 22:15 osuu varsin hyvin meihin, jotka Raamatun Sanoilla toisiamme kivitämme. Puhtaita emme ole kukaan ja aina vaan likaisemmiksi käymme, mitä enemmän toisiamme osoittelemme.


    • Anonyymi

      Rakkaus ei tee mitään pahaa lukee myös .

    • Anonyymi

      Oikeuden päätös ei sateenkaarivihkimisiä lopettanut. Aivan kuten realistit osasivat hyvin ennustaakin. Niiden loppumisesta varmoja olivat vain asiakokonaisuuksien hahmottamisvaikeuksista kärsivät aitouskovat. Ymmärrys ei vaan pelaa.

    • Anonyymi

      Mal. 3:20 autuaita ovat rauhantekijät.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      50
      969
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      953
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      805
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      119
      758
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      115
      735
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      663
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      586
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      559
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      506
    16. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      108
      500
    18. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    19. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      488
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      477
    Aihe