Jumala tiesi, että ihminen tarvitsee häntä. Hän järjesti asiat niin, että ihmisellä on Raamattu, mitä tutkia ja mistä saada tietoa...varsinkin lopun aikoina, jolloin tieto Raamatun mukaan lisääntyy.
Mutta miten on mahdollista, että helluntailaiset uskovat hammaslääketieteeseen, tähtitieteeseen, lääketieteeseen, kännykkä- ja tietokoneteknologioihin, insinööritieteisiin, kemian tieteeseen ja arkeologiaankin mutta kun tiede otetaan käyttöön Raamatun tutkimuksessa, niin yht'äkkiä tiede ei enää olekaan uskottavaa? Nykytiede sanoo, että kolminaisuus keksittiin vasta neljännellä vuosisadalla ja että Jeesus ei ollut Jumala vielä 30 vuotta kuolemansa jälkeen.
Eikö nyt samaan syssyyn kannattaisi olla uskomatta lääketieteen syöpähoitoihin tai vaikkapa hammaskirurgiaan? Miksi uskoa sääennusteisiin tai painovoimaankaan, eihän niitä ole Raamatulla toteen näytetty.
Löytyykö teiltä perusteita tähän epäloogiseen ajatteluun?
Minä tiedän, että Raamattu ei ole historiallisesti täysin luotettava. Näin sanoo tiedekin. Mutta tiedätkö sinä? Onko silloin paras unohtaa myös lääketieteen hoidot ja autolla ajo tai joukkoliikennevälineet, jotka perustuvat samaan tieteeseen kuin raamatunhistoriakin?
Meillä on vain yksi Jumala: Isä Jumala. Se perustuu parhaaseen mahdolliseen raamatuntutkimukseen. Tämä tutkimus tietää, että Jeesus ei ollut Jumala vaan ihminen, jonka Jumala herätti kuolleista.
Miksi sitten sinä valitset mihin tieteisiin uskoa ja ei uskoa, ja toisaalta mihin raamatunkohtiin uskoa, vaikka vain osa raamatunkohdista on totta ja osa silkkaa epätieteellistä höpöhöpöä.
Missä menee logiikka? Entä se Jumalan antama viisaus, joka käskee uudistumaan tiedossa Jumalan tuntemiseksi?!!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.