Seurakunnan pullakahvit

Onneksi järki toimii sen verran hyvin etten ole lähtenyt vakavasti mihinkään uskonkuvioihin mukaan. Joskus tullut käytyä joissain tilaisuuksissa kun siellä ollut ilmainen kahvitarjoilu, mutta kovin kauaa siellä ei pysty olemaan, kun ei kestä kuunnella niitä uskovaisten jeesustelupuheita ja henk.koht. uskoontulotarinoita. Hyvin nopeasti alkaa hiostaa ja ahdistaa. Nappaan pari pullaa nopeasti mukaan, istun ehkä viisi minuuttia kärsimystä tuntien paikalla kuunnellen vastahakoisesti vanhempaa naista joka paasaa Jeesuksesta. Hän antaa minulle jonkin lehtisen, jota en kehtaa olla ottamatta vastaan. Sen jälkeen keksin jonkin tekosyyn minkä nojalla poistun paikalta. Nuo jutut eivät ole minua varten. Ulkona avaan tuon lehtisen, jossa on jokin ylistyslaulu Jeesukselle. Vähän pilkallisesti naurahdan ja heitän sen lähimpään roskakoriin. Nuo piirit eivät ole minua varten.

Sama pätee Jehovan todistajiin. Vuosia sitten oli viimeinen kerta kun kävin kokouksessa. Silloin tiesin jo, ettei tätä jaksa enää minuuttiakaan. Tuntui pelkältä tuputukselta ja pakkosyötöltä koko homma. Halusin puheiden sijaan kuunnella omaa itseäni, sisäistä ääntäni ja katsoa mitä se sanoo. Se on sairaus kuunnella aina jotain muuta ääntä kuin omaa itseä. Jeesusta, Raamattua, puheita tms...