Seurakunnan pullakahvit

Onneksi järki toimii sen verran hyvin etten ole lähtenyt vakavasti mihinkään uskonkuvioihin mukaan. Joskus tullut käytyä joissain tilaisuuksissa kun siellä ollut ilmainen kahvitarjoilu, mutta kovin kauaa siellä ei pysty olemaan, kun ei kestä kuunnella niitä uskovaisten jeesustelupuheita ja henk.koht. uskoontulotarinoita. Hyvin nopeasti alkaa hiostaa ja ahdistaa. Nappaan pari pullaa nopeasti mukaan, istun ehkä viisi minuuttia kärsimystä tuntien paikalla kuunnellen vastahakoisesti vanhempaa naista joka paasaa Jeesuksesta. Hän antaa minulle jonkin lehtisen, jota en kehtaa olla ottamatta vastaan. Sen jälkeen keksin jonkin tekosyyn minkä nojalla poistun paikalta. Nuo jutut eivät ole minua varten. Ulkona avaan tuon lehtisen, jossa on jokin ylistyslaulu Jeesukselle. Vähän pilkallisesti naurahdan ja heitän sen lähimpään roskakoriin. Nuo piirit eivät ole minua varten.

Sama pätee Jehovan todistajiin. Vuosia sitten oli viimeinen kerta kun kävin kokouksessa. Silloin tiesin jo, ettei tätä jaksa enää minuuttiakaan. Tuntui pelkältä tuputukselta ja pakkosyötöltä koko homma. Halusin puheiden sijaan kuunnella omaa itseäni, sisäistä ääntäni ja katsoa mitä se sanoo. Se on sairaus kuunnella aina jotain muuta ääntä kuin omaa itseä. Jeesusta, Raamattua, puheita tms...
5139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos sanoma Jeesuksesta ärsyttää, niin sinusta on vielä toivoa.
Kun kerran kahvi maistuu ja pullatkin ja tiedät etukäteen, että sanomaa Jeesuksesta on siellä tarjolla ja menet silti sinne, niin toivoa on.
Mitä Jeesus on tehnyt puolestasi?

Äänestä
  • Ehkä kysymys on vain
    yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä?

    Äänestä

  • Liimatta kirjoitti:

    Ehkä kysymys on vain
    yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä?

    Niin varmaankin.
    Yksinäisyys lisääntyy varsinkin nyt korona aikana.
    Mutta hyvä että menee tälläisiin kahvitilaisuuteen. 5 minuuttiakin sanomaa Jeesuksestakin on hyvä asia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin varmaankin.
    Yksinäisyys lisääntyy varsinkin nyt korona aikana.
    Mutta hyvä että menee tälläisiin kahvitilaisuuteen. 5 minuuttiakin sanomaa Jeesuksestakin on hyvä asia.

    Raamatunvastaista sanomaa siellä paasataan!

    Äänestä

Oletko pulla-addikti?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onneksi järki toimii sen verran hyvin etten ole lähtenyt vakavasti mihinkään uskonkuvioihin mukaan. Joskus tullut käytyä joissain tilaisuuksissa kun siellä ollut ilmainen kahvitarjoilu, mutta kovin kauaa siellä ei pysty olemaan, kun ei kestä kuunnella niitä uskovaisten jeesustelupuheita ja henk.koht. uskoontulotarinoita. Hyvin nopeasti alkaa hiostaa ja ahdistaa. Nappaan pari pullaa nopeasti mukaan, istun ehkä viisi minuuttia kärsimystä tuntien paikalla kuunnellen vastahakoisesti vanhempaa naista joka paasaa Jeesuksesta. Hän antaa minulle jonkin lehtisen, jota en kehtaa olla ottamatta vastaan. Sen jälkeen keksin jonkin tekosyyn minkä nojalla poistun paikalta. Nuo jutut eivät ole minua varten. Ulkona avaan tuon lehtisen, jossa on jokin ylistyslaulu Jeesukselle. Vähän pilkallisesti naurahdan ja heitän sen lähimpään roskakoriin. Nuo piirit eivät ole minua varten.

Sama pätee Jehovan todistajiin. Vuosia sitten oli viimeinen kerta kun kävin kokouksessa. Silloin tiesin jo, ettei tätä jaksa enää minuuttiakaan. Tuntui pelkältä tuputukselta ja pakkosyötöltä koko homma. Halusin puheiden sijaan kuunnella omaa itseäni, sisäistä ääntäni ja katsoa mitä se sanoo. Se on sairaus kuunnella aina jotain muuta ääntä kuin omaa itseä. Jeesusta, Raamattua, puheita tms...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu