Opetus alkaa ensi alkuun vaasassa, jonne kaikki halukkaat saavat osallistua.
Jos oppilaita tulee Lapualta riittävän paljon niin opetus voi alkaa myös lapualla
Islamin opetus alkaa
9
104
Vastaukset
- Anonyymi
Netistä voipi lukea tuolla hakemalla.
> Mitä lännen tulee tietää - islamista <
ja näin levitäytyvät
> Miksi Persianlahden vauraat öljymaat eivät vastaanota pakolaisia? <
Muutakin totuuta nykyisestä tilanteessa on netis selvitettynä hakemalla kyllä löytyy sitä järkytystä totuuteen
- jos näitä kamoisuuta ootellen - Anonyymi
Jos tulisi sivistystä lapualaisille tasapäähän. Sen sinimustan umpimielisyyden lisäksi.
- Anonyymi
Seinäjoella se on se kuuhoilijoitten kasvatamo, sese on pahhinta huluutta se oottaa suuhusa saetta
- Anonyymi
Tämä kohta herätti minussa eniten hilpeyttä
"
Lapsiavioliitto kuuluu myös šiialaisuuteen, jossa se voi olla joko kestoltaan jatkuva tai esimerkiksi tunnin pituinen mut'a-avioliitto (نكاح المتعة eli "nautintoavioliitto"). Isällä tai isänpuoleisella sukulaisella on oikeus naittaa edustamansa lapsi tai mielipuoli. Aikuisena lapsi ei voi tällaista avioliittoa purkaa
"
Tuo on varsin koomista kun huomio sen seikan että islamia fanittaa Suomessa feminismiä kiivaasti kannattavat naiset.- Anonyymi
Noilla naisil on lanttu paleltunut, ja vielä kun hakee tuolla pätkällä
> islam ja nainen <
voe taitamu ralla - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noilla naisil on lanttu paleltunut, ja vielä kun hakee tuolla pätkällä
> islam ja nainen <
voe taitamu rallaMitä kettu naiset on,
- tuo nimi kuvaa hyvin mitä ovat suomelle ja suomalaiselle ja suomen heikompiosaisille
- Anonyymi
Oikeusvaltio on nääs sitä että kansalaisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia noudatetaan.
Näin ministerit vastaavat ihan joka kysymyksen, kuunnelkaa vaiks.
Suomeksi se tarkoittaa että että maahanmuuttajilla on oikeuksia joita kantasuomalaisella ei ole. - Anonyymi
Minkä näköönen hyypiö tämä allahi on, onko joku nähäny? Tämä muhametti on vissihin joku karvakäsi syyriasta. En tällä syämällä alakaa polovistumaha.
- Anonyymi
Näöstä en tiedä mutta katseles tuolla oiskos siitä paranusta tietoihisi.
Koraanin ilmestykset kertovat yhä uudelleen miten Muhammed on Jumalan lähettiläs ja kaikki, jotka eivät usko häneen, joutuvat helvetin tuleen
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1117686
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1215327Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1213554Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293547Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352584Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3571544Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?971530Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?691381Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366