200 suomalaista, 8 koiraa ja kaksi kissaa Kanarialle

Pelkällä menolipulla, jotka revittiin käsistä. Nythän siellä Kanariansaarilla on tuoretta vertakin, kun afrikkalaiset muuttavat Italian ja Kreikan sijasta sinne.

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/a0fe3480-cbea-417a-976a-7d68ba0800de
3761
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Afrikkalaiset komistukset savat muuttaa minne ikinä haluavat. Meidän pitäisi olla ylpeitä että heille kelpaa kylmä ja juntisti pukeutuva suomikin, jossa kantasuomalaiset mököttävät ja ovat kateellisia. Afrikkalaiset ovat iloisia ja välittömiä ja he tanssivat ja laulavat.

Äänestä

Pysykööt siellä Kanarialla nuo kouhot, ei asiaa takaisin Suomeen tässä tilanteessa.

Äänestä
  • Kotiinsa he lähtevätkin. Jokaisella on siihen oikeus.

    Äänestä

Maantieteellisesti Kanaria on aivan selvästi osa Afrikkaa, yhtä etelässä kuin Marokon eteläkärki. Musta populaatio varmaankin viihtyy siellä.

Äänestä
  • Kyllä suomessakin viihtyy kunhan ihmiset saadaan muutettua kansainvälisemmiksi eikä perähikiän aapoiksi.

    Äänestä

  • Kansainliitto tuomitsi aikoinaan Ahvenanmaan Suomelle, vaikkei se maantieteellisesti ole lainkaan osa Suomea. Ahvenanmaa onkin ollut melkoinen murheenkryyni suomalaisille. On jouduttu elättämään ruotsalaista saarta vasten tahtoamme.

    Äänestä

Espanjan telkkarissa näytettiin, miten nuoria miehiä asutetaan paikallisiin hotelleihin. Saavathan suomalaiset seuraa näin turistikadon aikana.

Äänestä
  • Servatur Waikiki oli ainakin yksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Servatur Waikiki oli ainakin yksi.

    Eihän lapsukaisia voi telttaankaan majoittaa, rankan merimatkan jälkeen.
    Leipooko niille kukaan edes pullaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän lapsukaisia voi telttaankaan majoittaa, rankan merimatkan jälkeen.
    Leipooko niille kukaan edes pullaa?

    Voisiko SPR lähettää niille edes vierihoitajia, kun espanjalaiset naiset eivät halua mennä lähellekään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisiko SPR lähettää niille edes vierihoitajia, kun espanjalaiset naiset eivät halua mennä lähellekään.

    YLE varmaan lähettää mielellään hiekalla ISIStuvan itkevän Antin raportoimaan
    Inglesin dyyneille näiden "siirtolaisten" kurjista oloista.

    Äänestä

Seiväsmatkoilla on nyt afrikkalaista mustaa seivästä tarjolla.

Äänestä
  • Kiitti tiedosta, meikä plikka lähtee kanarialle helmikuussa yksin.

    Äänestä

Jaa, jos olis tiennyt lennosta olisi voinut myös lähteä

Äänestä

Mitä viihdettä Kanarialla on tarjolla nuorille miehille? Koronaako ne siellä pelaa aikansa kuluksi? Kuinka rahat riittää elintason ylläpitämiseen, vai maksaako Espania kaikki hotellikulut?

Äänestä
  • Kai Haavisto ja Ohisalo ovat tarjonneet jo apua.

    Äänestä

  • Juopoteltu siellä ollaan yleensä. Niin nuorempana kuin vielä näin vanhalla iällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai Haavisto ja Ohisalo ovat tarjonneet jo apua.

    Ketä on Kai Haavisto?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketä on Kai Haavisto?

    Mikä vitun ketä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä vitun ketä?

    Häh? Kysyttiin Kai Haavistosta.

    Äänestä

  • Suomen veronmaksajat ne matujen kulut siellä maksaa. Punikkihallitus luvannut lähettää säkkikaupalla rahaa Italiaan ja Espanjaan. Ehkä ne afrikkalaiset matut ostaa vastavuoroisesti jotain Suomessa valmistettuja tuotteita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Häh? Kysyttiin Kai Haavistosta.

    Ketä on jonkun poronpurijaperäkammarinpojan kieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketä on jonkun poronpurijaperäkammarinpojan kieltä.

    Kuka vitun Ketä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka vitun Ketä?

    Ihmiset käyttävät kuka-sanaa, poronpurijat ketä-sanaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmiset käyttävät kuka-sanaa, poronpurijat ketä-sanaa.

    Ja sinä puret ketä?

    Äänestä

Kanarialle saa lentää, mutta Lappiin ei

Äänestä
  • Finnairihan lentää Lappiin ihan sikana.

    Äänestä

Nuo ihmisethän palaavat kotiinsa Kanarialle. Lento on pelkkä meno lento.

Äänestä
  • Talveksi mennään Espanjan kotiin, kesäksi mennään Suomen mökille. Ei tarvita kuin menolippuja.

    Äänestä

  • Se on paluulento, jos palaavat koteihinsa.

    Äänestä

Suurin osa on yksinäisiä naisia, jotka hakevat itselleen siirtolaisen.
Lentävät sitten kela-suomeen.

Äänestä
  • Eivät vanhat siiderivalaat saa muuta munaa.

    Äänestä

  • Menevät ostamaan seksiä sinne, siksi ne haluaa niitä Suomeenkin että saisivat halvalla seksiä.

    Äänestä

Vaaditaan jonninverran mielikuvitusta, kun 25 n33keripoju ottaa 63 läskin, appelsiiniperseihisen suomialman työn alle painettavaksi ja edes yrittää eläytyä rooliinsa uskottavasti. Itseltäni jäisi tämä tekemättä. (51 vuotta, kantasuomalainen)

Äänestä
  • Ei edes kännissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei edes kännissä.

    Niin paljoa maailmassa ei löydy viinaa, jotta tuota toteuttaisin.....ja jos löytyisikin, niin luojan kiitos kull*ni ei enää seisoisi. Tuollaisen ryppyisen suomalaisen läskin möykkypuuman vierestä jos aamulla heräisi niin siitä järkytyksestä ei selviäisi ikinä.

    Äänestä

Mä voisin ottaa menolipun Israeliin, jos saisin töitä sieltä tai puoliso saisi. Harkinnassa on. Takaisin ei pystyisi näillä näkymin helposti tulemaan, koska koronatestaus. Tosin tiettävästi ainakin yksi on ulkomaan reissun jälkeen kieltäytynyt testistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pelkällä menolipulla, jotka revittiin käsistä. Nythän siellä Kanariansaarilla on tuoretta vertakin, kun afrikkalaiset muuttavat Italian ja Kreikan sijasta sinne.

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/a0fe3480-cbea-417a-976a-7d68ba0800de

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu