Yhdysvalloissa muutamat presidentti Donald Trumpin hallinnon jäsenet ovat olleet vaivihkaa yhteydessä tulevan presidentin Joe Bidenin tiimiin ja tarjonneet apuaan vallanvaihtoprosessissa.
Hallinnon jäsenet ovat toimineet tässä vastoin Trumpin määräyksiä, sillä presidentti on kieltäytynyt tunnustamasta vaalitappiotaan ja vaikeuttanut tarkoituksella Bidenin vallanvaihtotiimin työtä.
Tuki Trumpille rakoilee hänen oman hallintonsakin sisällä, vaikka harva uskaltaa vastustaa presidenttiä julkisesti. Amerikkalaismedioiden mukaan moni hallinnon jäsen tietää Trumpin hävinneen vaalit ja on turhautunut siihen, että tämä ei tunnusta tilannetta.
Tavallisesti väistyvän hallinnon jäsenet tekevät siirtymäaikana yhteistyötä tulevan hallinnon kanssa ja auttavat tekemään vallanvaihdosta mahdollisimman sujuvan. Nyt näin ei ole toistaiseksi tapahtunut, minkä on pelätty vaikuttavan kielteisesti Yhdysvaltain koronatoimiin sekä kansalliseen turvallisuuteen.
Trumpin alaiset tarjoavat Bidenille nyt salaista apua. He tietävät mitä me tarkoitamme
8
58
Vastaukset
- Anonyymi
Trumpin hallinto on jopa kieltänyt monia ministeriöitä tekemästä yhteistyötä Bidenin tiimin kanssa.
Yksi Trumpin hallinnon nykyisistä jäsenistä vahvisti CNN:lle, että hallinnosta ollaan oltu yhteydessä Bidenin tiimiin epämuodollisesti.
– Ei mitään sellaista, josta joutuisimme vaikeuksiin. Olemme vain tarjoutuneet olemaan avuksi. He tietävät mitä me tarkoitamme, ja mitä me voimme ja mitä me emme voi tehdä tai sanoa, nimettömänä pysytellyt hallinnon jäsen kertoi- Anonyymi
CNN:lle =D hahah!
- Anonyymi
Kova on kiima saada Biden pressaksi. Eikö nämä tiedä, että Biden kannattaa mm sellaista hirvittävyyttä kuin abortti?
- Anonyymi
Henkilökohtaisesti Biden ei kannata aborttia.
- Anonyymi
Entä sitten?
- Anonyymi
Jos ennen olisi abortilla estetty kehitysvammaisten syntyminen niin meillä ei olisi Mestaria.
- Anonyymi
Monet ovat puolueettomia ammattilaisia. Osaavat hommat. Eivät ole niitä erotettavia epäpäteviäjotain puoluetta kannattavia johtajia.
- Anonyymi
Liittovaltion ja osavaltioiden hallinnoissa on yli miljoona työntekijää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734532Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673649Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621938Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261839Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3021499Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351045Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18986en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va124938Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235885