Näin kertoo jopa Vihreä lanka kissan korkuisin kirjaimin. Sillä onhan toki jotakin aivan perustavanlaatuista vikaa puolueessa, jos persut marssivat jyrmyin askelin kohti lopullista voittoa. Monella vihreiden Koijärven veteraanilla on nyt vakavan pohdiskelun paikka, josko Touko sittenkin olisi persposkien läimäyttelyllä lunastanut kultaisen oksan maailman tuulien riepoteltavaksi ajautuneelle puolueelle?
Jotain tarttis tehdä suosion saavuttamiseksi, mutta hokemalla pelkkää asylumia ei enää jatkossa hallituksen ketkukerhoon päästä.
Persujen menestys on Ohisalon loppu
13
50
Vastaukset
- Anonyymi
epäilen Toukon joutuneen säälimättömän juonittelun uhriksi
- Anonyymi
Puolueissa juonitellan aina ja koko ajan. Kisa kalifiksi kalifin paikalle on jatkuva prosessi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Toukolle*
- Anonyymi
Vihreät eivät ole enää vihreä puolue vaan mamutuspuolue. Mamuliike olisi parempi nimi.
- Anonyymi
Persut laittaa hallituksessa kaikki muut kyykkyyn, ihan matalaks lattialle asti!😁😁😁
- Anonyymi
Juu!
Joukolla vaan kaikki persuja äänestämään!
KOHTA KAATUU , PYLLÄHTÄÄ VETEEN, KUIN VIRUS- NORPPA HUKKUU HALLITUS, TEKEE KUOLEMAA JO.
Uudet vaalit edessä? - Anonyymi
Mahtaa olla pian Ohisalon päivät luetut! Vihreät kulkeneet tiensä päähän, eikä paluuta entiseen ole?
...uusi normaali... ja vanha helvetti edessä....ha...haaaa....- Anonyymi
Herkuttelen usein ajatuksella, että hallituksen tytöt pyöritetään tervassa ja höyhenissä ja kannetaan kaupungin rajalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herkuttelen usein ajatuksella, että hallituksen tytöt pyöritetään tervassa ja höyhenissä ja kannetaan kaupungin rajalle.
Hmmmm ... munivatkohan vielä matkallakin?
kot-kot :P - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hmmmm ... munivatkohan vielä matkallakin?
kot-kot :PTuota en tiedä, mutta motto lienee kuitenkin hokemassa nyt kupataan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota en tiedä, mutta motto lienee kuitenkin hokemassa nyt kupataan.
Mite ois tollai härmäläisempi versio MAGAsta?
”Tehdään Yhdessä Työtä Suomen Yhdistämiseksi Tansaniaan” = TYTSYT! :P
- Anonyymi
Vihreät kun rakastavat mamuja niin voisivat mennä heidän luokseen. Ei sitten tarvisi roudata niitä tänne. Kaikki voittaisivat.
- Anonyymi
Vihreillä ei ole mitään itsesuojeluvaistoa
ainoastaan itsetuho ja sitä
ne viljelee mielellään muillekin.
Jos joku muu ei halua olla yhtä itsetuhoinen
se on ”populisti”.
Millaisen uuden arvomaalilman tällainen muodostaa?
Nyt ja pitkällä juoksulla?
Mitä vikaa oli Suomessa?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881