Lapin turismin kannalta olisi erittäin oleellista, että hinnat normalisoidaan siten, että suomalaiset pääsevät nauttimaan lumesta, upeista tunturimaisemista ja laadukkaasta kotimaisesta palvelusta, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimittaja Katri Utula.
Suomalaiset haluavat nyt aktiivisesti auttaa kotimaisia yrityksiä, jotta pahimmalta koronan aiheuttamalta kriisiltä selvitään: ostetaan kotimaisia tuotteita ja tuetaan kotimaisia yrityksiä.
Myös monet yritykset tekevät osansa. Esimerkiksi Helsingissä monet suuret hotellit tarjoavat hotelliöitä tällä hetkellä paljon aiempaa halvemmalla, koska pula asiakkaista on kova.
Hotelliöiden lisäksi on kehitelty uusia ideoita – tarjolla on erilaisia pakettitarjouksia illallisineen, hotellipasseja, työtiloja etätyöläisille ja vaikka mitä. Uusia innovaatioita syntyy koko ajan.
Suurta ihmetystä on sen sijaan aiheuttanut se, miten suomalaisiin turisteihin suhtaudutaan joissakin Lapin yrityksissä.
Matkailujätti TUI kertoi tiistaina, että loppuvuoden lennot Briteistä Suomen Lappiin on peruttu. Uutinen otettiin Lapissa vastaan tyrmistynein mielin, mikä on erittäin ymmärrettävää.!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lapin matkailuyrittäjät ilmeisesti luulevat että lunta ja revontulia on ainoastaan suomen lapissa.
Eräs norjalainen aikoinaan sanoi levillä että "te suomalaiset olette bisnesihmisiä kun rakennatte tänne tasamaalle laskettelukeskuksia".