Protuleirit på svenska

Sivun https://www.protu.fi/prometheus-leirit/leirit-tyyppi perusteella ensi kesänä on neljä ruotsinkielistä leiriä, joista kolmella vielä tilaakin. Juttu on ollut sama minusta jo aiempina vuosina, suomenkieliset leirit täyttyvät paljon aiemmin.

Tiedetäänkö tähän syytä? Teoriassa noin on siis n. 6,5 % leireistä kun ruotsia äidinkielenään puhuu virallisesti n. 5 %; käytännössä iso osa on kaksikielisiä. Mutta onko silti tiedotuksessa jotain vikaa ruotsinkielisellä puolella?

Vertailuksi, mm. Porvoon hiippakunnassa kirkkoon kuuluvien osuus on jonkin verran suurempi kuin luulisi.
273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tukeeko Vapaa-ajattelijoiden liitto VAL Protua taloudellisesti? Kuinka paljon tuki vaikuttaa VAL taloudelliseen tilanteeseesn?

Protuun on kerääntymässä yhä enemmän NewAge-hih-huleita ja ..." lue Protu- hömpästä
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lehti/2002_0203/va2-02.pdf Vapaa-ajattelijain liiton liittohallitus päätti erota Prometheus-leirin tuki ry:stä Pitkän ajan kuluessa vaikuttaneet monet seikat johtivat eroon Liitto oli tehnyt päätöksen liittyä Protuun Vaherman leirin tukemiseksi

Äänestä
  • Aloittaja

    Va-liitto on joskus aikanaan tukenut suoraan isommalla summalla, mutta siitä on kauan.

    Nykyään va-liitto ja erikseen ainakin Tampereen va ovat yhteisöjäseniä. Sivun https://www.protu.fi/jaseneksi perusteella se maksaa 200 €.

    Viittaat vuoden 2002 lehteen. Siitä on aika kauan, eikä tuossakaan täsmennetä mitä tarkoitetaan new agella. Sinänsä tuo ero 2002 oli nolo tapaus; päätöshän peruttiin liittokokouksessa pari kuukautta myöhemmin ja liitto liittyi takaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jori.mantysalo kirjoitti:

Sivun https://www.protu.fi/prometheus-leirit/leirit-tyyppi perusteella ensi kesänä on neljä ruotsinkielistä leiriä, joista kolmella vielä tilaakin. Juttu on ollut sama minusta jo aiempina vuosina, suomenkieliset leirit täyttyvät paljon aiemmin.

Tiedetäänkö tähän syytä? Teoriassa noin on siis n. 6,5 % leireistä kun ruotsia äidinkielenään puhuu virallisesti n. 5 %; käytännössä iso osa on kaksikielisiä. Mutta onko silti tiedotuksessa jotain vikaa ruotsinkielisellä puolella?

Vertailuksi, mm. Porvoon hiippakunnassa kirkkoon kuuluvien osuus on jonkin verran suurempi kuin luulisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu