Somen pelätyin ja samalla suosituin eurooppalainen on tällä viikolla ollut Unkarin pääministeri Viktor Orbán. Yhdessä Puolan kanssa Unkari ilmoitti, että se ei hyväksy oikeusvaltioperiaatteen sitomista EU-tukien saamiseen. Orbánilla oli vastustukselleen hyvin erikoinen peruste: hänen mielestään EU:n tavoite on vain pakottaa kaikki maat ottamaan lisää maahanmuuttajia.
Jo etukäteen tiedettiin, että Puola ja Unkari eivät tyydy "trilogin" eli jäsenmaiden ministerineuvoston, parlamentin ja komission vastikään neuvottelemaan sopuun. Vaikka maat lietsovat kriisitunnelmaa, todellisuudessa niillä – ja keskiviikkona porukkaan liittyneellä Slovenialla – on pelissä paljon enemmän kuin muilla EU-mailla, koska ne ovat erittäin suuria EU-rahan saajia.
Puolan elinkeinoelämä vetoaakin, että maa lopettaa ryppyilyn. Puolan ja Unkarin hallitukset ovat kovimpia demokratian pelisääntöjen rikkojia, joten uhitella pitää, kun rahavirrat uhkaavat hyytyä oikeusvaltioperiaatteen myötä.
Muilla EU-mailla ei selvästi ole aikeita antaa kiristää itseään: nyt valmistellaan jo vaihtoehtoa, että kaksikko tai kolmikko jätetään sitten EU-elvytyspaketin ulkopuolelle. Saksa ja Ranska selvittävät, miten se teknisesti toteutettaisiin. EU:lla on keinoja edetä ilman näitä maita, pohdittiin Twitter-keskusteluissa.
Ehkä EU voisi myös käyttää tilaisuutta hyväkseen ja luoda nyt kunnollisen oikeusvaltioperiaate-mekanismin ilman vastarannankiiskiä.
Ristiriitaista on se, että Orbánin Fidesz-puolueen annetaan yhä keikkua parlamentin suurimman, konservatiivioikeiston EPP-ryhmän jäsenenä. Yllä ekonomisti tiedustelee twiitissään ihan oikeutetusti ryhmän johtajalta, miksi Orbánia ei ole pantu kuriin aiemmin. Saksan liittokansleri Angela Merkel kuuluu EPP:hen, samoin Suomen kokoomus ja kristillisdemokraatit.
Unkari ja Puola ulos elvytyksestä?
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
SUOMEN pääministeri Sanna Marin (sd) piti todennäköisenä, että aiheeseen palataan johtajien joulukuun huippukokouksessa, joka on alustavasti tarkoitus järjestää fyysisesti Brysselissä.
Marin ei halunnut yksilöidä ratkaisumalleja, mutta painotti, että Suomi pitää kiinni jo sovitusta.
”On itsestäänselvää, että puolustamme oikeusvaltiomekanismia viimeiseen asti. Emme ole tässä yksin. On vaikea nähdä muuta tietä ulos kuin että oikeusvaltioperiaate on osa kokonaisuutta”, Marin sanoi kokouksen jälkeen.
Unkarin ja Puolan vastustus pysäyttää koko heinäkuussa sovitun paketin. EU-budjetti, 750 miljardin euron elpymisrahoitus ja rahojen käyttöön liittyvä oikeusvaltiomekanismi olivat osa saavutettua yhteissopua.
Yksi mahdollisuus on irrottaa osat toisistaan ja edistää niitä, joista on yhteisymmärrys. Unkari ja Puola kannattavat jo sovittuja budjetin jakolinjoja, ja ovat suuria saajamaita elpymisrahoituksessa.
”Suomi pitää tärkeänä, että heinäkuun päätöksiä seurataan tarkasti ja että päätöksiä käsitellään yhtenä kokonaisuutena”, Marin sanoi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082824Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 67990
Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies123982Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait267942Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka317909Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k507858Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768