Elämän salaisuus on se, että elämme yhdessä. Kukin tahollaan

Anonyymi

Prisma: Pitkän elämän salaisuudet kertoo karua kieltä teille, jotka vastustatte ihmisten uskoa.
Ihmisyys on yhteistä elämää, tavalla tahi toisella, ja siellä on kuorolaulajat, runolausujat, harrastajat, urheilijat, vertaistuet, jne. jne.
Nyt varsinkin korona-aikana luemme yksinäisyyden kiroista.

Eli ottakaas lusikka kauniiseen käteen, jättäkää huumepiiput syrjään sekä airueitten räksytystavoista hieman etäisyyttä. Te puhutte ihmisyyttä vastaan.

Vaikka räksykoirina syljette näitä adventisteja vastaan, teette typeryydessäne ja ahdasmielisyydessänne suuren harhan. Noissakin seurakunnissa juuri se yhteinen asia on heille elämä. Miksi sitä vastustatte, vaikka päällänne seisten se on teille asia, johon ette TE yhdy, niin miksi sielunne on niin sairaan pimeä elämälle?

Eikö teillä raksuta yhtään elämän suuri kirjo, elää. Uskovaisuus ei ole mikään poisheitettävä juttu ja ottaa airueen harhat tilalle, tai huumepiiput huuleen.
Sekö olisi teitin vanhuudenkin ideaalinen elämäntapa.
Tuskin. Tulette kuin koronassa ihmiset elämään ehtoonne yksin.

Kannattaako siten olla ihmisyyteen törmäsykurssilla?
Meilläkin on uskonto vapaa- Suomessa on myös vapaus olla ja elää!
Ja jos teitä ei kiinnosta elää jossain sisällä, jakamassa joidenkin elämänarvoa, niin miksi roikkua ovissa?

Silloin on sanomista, jos ihmiskauppa tuhoaa aikaa, ja se oma elämä kannattaa kyseissäolevaa asiaa, jota Suomenkin lehdistä, eilen viimeksi luettiin, niin sitä vastaan voi elää. Ei siellä tehdä muutakuin paritetaan alaikäisiäkin, että saadaan itselle huumetta. Se on koko maailmassakin sama. Lihassa ei asu mitään hyvää, mutta menkää järkeviin harrastuksiin ja puhukaan sen puolesta. Mutta, missään nimessä, älkää menkö sinne adventtikirkkoon. Siitä teille ei ole iloa, mutta annetaan heidän iloita, jotka siellä ovat kotonaan.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1575
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1214
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1137
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1056
      5. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        997
      6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        580
        995
      7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        902
      8. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        20
        890
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        9
        744
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        680
      Aihe