NYT: Presidentti Trump soitti henkilökohtaisesti suoraan vaalivirkailijalle
Joe Biden: ”On hankala ymmärtää, miten tämä mies ajattelee”
Shealah Craighead/White House© Toimittanut Uusi Suomi Shealah Craighead/White House
Presidentti Donald Trump joukkoineen yrittää kumota Yhdysvaltain osavaltioiden vaalituloksia ja ryhtyi poikkeukselliseen operaatioon estääkseen Michiganin osavaltion tuloksen vahvistamisen, New York Times kertoo.
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on henkilökohtaisesti soittanut ainakin yhdelle detroitilaiselle vaalivirkailijalle yrittääkseen estää Michiganin osavaltion presidentinvaalituloksen vahvistamisen, kertoo sanomalehti New York Times.
Lehden mukaan Trump ja hänen republikaaniliittolaisensa kiihdyttivät torstaina yritystään puuttua vaalituloksen vahvistamiseen osavaltioissa ja lopulta valtakunnallisesti. Trump, joka ei suostu väistyväksi presidentiksi, ryhtyi äärimmäisen poikkeukselliseen operaatioon ja kutsui michiganilaiset republikaanilainsäätäjät vieraakseen Valkoiseen taloon juuri kun osavaltio on aikeissa vahvistaa Joe Bidenin voiton.
Vaalivirkailija, jolle Trump itse soitti, on republikaanipuolueen jäsen ja hän oli äänestänyt Bidenin vaalivoiton vahvistamisen puolesta.
NYT:n mukaan Trump on myös tiedustellut avustajiltaan, keihin republikaanivirkailijoihin hän voisi ottaa yhteyttä osavaltioissa, joissa vaalitulos on vielä vahvistamatta. Lehden mukaan Trumpin leirin pyrkimyksenä saattaa olla estää tai hidastaa vaalituloksen vahvistamista, jotta republikaanit saisivat vahvistettua asemiaan ennen joulukuun valitsijamieskokousta.
Vaalivoittaja Joe Biden otti torstaina kantaa Trumpin pyrkimyksiin. Kommentteja pidetään Bidenin tähän asti voimakkaimpana julkisena tuomiona Trumpille. Bidenin mukaan Trump tullaan muistamaan ”yhtenä kaikkein vastuuttomimmista presidenteistä Amerikan historiassa”.
”On vaikea ymmärtää, miten tämä mies ajattelee”, Biden sanoi NYT:n mukaan Michiganin tilanteeseen viitaten.
”Olen varma, että hän tietää, ettei ole voittanut eikä tule voittamaan.”
Bidenin mukaan Trumpin toiminta lähettää maailmalle vahingollista kuvaa siitä, miten demokratia toimii ja millainen valtio Yhdysvallat on.
Trumpin yrityksen ei uskota onnistuvan, sillä jopa monet republikaaniliittolaiset myöntävät Bidenin voittaneen ja vaalituloksen olevan jo varma. Trump on kärsinyt useita tappioita osavaltioiden tuomioistuimissa yritettyään riitauttaa tuloksen. Viimeisimpänä Georgia ja Arizona määräsivät asiassa Trumpin kampanjaa vastaan. Georgian uudelleenlaskenta, joka suoritettiin republikaanien vaatimuksesta, myös vahvisti Bidenin voiton osavaltiossa.
Trumpin toiminta on tosi häpeällistä ja Trump pyrkii muuttamaan USA kansalaisten äänestämän vaalituloksen.
Trump soitti itse vaalivirkailijalle!
12
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ymmärtäisin jos tämä tapahtuisi jossain diktatuurissa. Mutta Vapaassa Amerikassa.
- Anonyymi
Onko tuossa eroa diktatuuriin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tuossa eroa diktatuuriin?
Jep. Amerikka ei ole enää todella pitkään aikaan ollut mikään demokratia. Vähän kun kiinnittää huomiota, miten esim. lait on Amerikassa valjastettu palvelemaan isoja yrityksiä, päättäjiä ja johtajasukuja. Tai ihan vaan rikkaita. Jos esim. maan johtavan elintarviketeollisuusyrityksen, Monsanton pellolta sattuu lentämään yksi siemen sun pellolle niin sun koko elämäntyön kaikki oikeudet siirtyy Monsantolle. Samalle ne geenimanipuloi eläimiä,ym. Ja sitä katsotaan silmien läpi koska sen firman isoimmat kihot kuuluu samoihin piireihin missä on noita Amerikan päättäjiä.
Toinen hyvä esimerkki tuo Snowden joka paljasti ihmisoikeusirikoksen. Koska tekijänä oli valtion firma niin tottakai paljastajasta täytyi tehdä syntipukki. Siinä viimeistään katosi demokratia ja paljastui Pohjois-Korea 2 naamion alta.
Muutenkin sen koko kansakunnan opetuslaitos, kasvatusoppi, propaganda, talous, kaikki ajaa kansalaiset siihen jamaan että siellä osa aikuisistakaan ei tyyliin tiedä ihan perusasioista mitään. Tämä mahdollistaa kansan ohjailun, miksi heillä on olemassa noita täysin sekopäisiä lakeja ja miksei niistä luovuta.
Esimerkki maasta joka on itsessään yksi iso moraali-ja oikeusrikos
- Anonyymi
' Bidenin mukaan Trump tullaan muistamaan ”yhtenä kaikkein
vastuuttomimmista presidenteistä Amerikan historiassa”. '
Onko tuollaisen sanominen maan virassa istuvasta presidentistä salonkikelpoista, hyvää ilmaisua? Lisääkö tämä puhe Yhdysvaltain kunnioitusta ja luottamusta muualla maailmassa?
Varsinkin kun presidentinvaalit ovat ohitse, ja Bidenin pitäisi pystyä jo esiintymään ikään kuin tulevana presidenttinä. Aika pahasti kuohuu pissa yli tämänkin vanhan seniiliukon korvista.- Anonyymi
Trump on kriisissä tekoineen ja sanoisineen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Trump on kriisissä tekoineen ja sanoisineen.
Trumppi mokaa itsensä täydellisesti kenenkään edes auttamatta siinä
- Anonyymi
Onko mikään mitä Trump päästelee suustaan istuvana presidenttinä salonkikelpoista, hyvää ilmaisua? Lisääkö tämän puhe Yhdysvaltain kunnioitusta ja luottamusta muualla maailmassa?
Kyllä historiankirjat tulevat kuvailemaan Trumpin juuri noin kuten Biden suoraan sanoo, turha sitä on enää koittaa kaunistella. - Anonyymi
Miksi jatkuvasti puolustat rikollista valehtelevaa huijaria? Tiedät hyvin Trumpin olevan historian suurin rasisti ja täysin epäpätevä mihinkään virkaan. Ei hän ole ollut päivääkään presidenttinä. Pelkkää näyttelemistä ja huijaamista.
Ymmärrän hyvin sinunkin vain valehtelevan ja huijaavan kirjoituksillasi. Syytä en tiedä?
- Anonyymi
Aikamoinen juoruakkojen kerho levinnyt Yhdysvaltiojen mediasta tänne Suomeenkin, median kautta tavallisiin suomalaisiin aiheesta; mitä on joku Trumpista sanonut ja mitä Biden sanoo. Mitähän Trumppi ajattelee, mitähän hänen lähipiiri ajattelee. Kenelle soittaa. Miten Trumpin hiukset on, ottaako Melania eron, tai miksi Trumpin asianajajalta näytti valuvan tummaa hikeä, onko värjännyt hiuksensa...
No, kai sitä näin tärkeistä asiapitoisista uutisoinnista, jotkut kuvittelevat ymmärtävänsä Yhdysvaltain presidentin vaaleja tai Yhdysvaltain presidentillä ja hänen lähipiirillä olevan tärkeintä se miltä näyttää..hiukset. tai politiikka on sitä, että arvaillaan ajatuksia eikä kiinnitetä huomiota mitä päätetään tai on päätetty. Eli niitä factoja.
Trumppi nyt sattuu olemaan vielä ainakin 20.1. 2021 Yhdysvaltain presidentti, jonka pitää hoitaa ja on vastuussa Yhdysvaltojen asioista! Ei Biden!
Mitä enemmän tällaisia "jatkoromaaneja" mediassa julkaistaan, sitä enemmän Yhdysvaltain presidentin arvovalta kärsii oli se sitten Biden tai ei. Mikä ei ole hyväksi ajatellen länsimaisia. EUnkin ja Suomen poliitikkojen hokemaa oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksia ja arvomaailmaa.- Anonyymi
Mutta kuitenkin. Trumppi ei näy olevan vastuussa enää mistään, kunhan yrittää pelastaa oman nahkansa.
- Anonyymi
Trump hävisi vaalit ja häviäjän osa ei ole usein mieluisa.
- Anonyymi
Loser Trump hävisi paljon muutakin. Vaalit on niistä se pienin paha.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883