Assyrologia tuo esiin oikeita asioita muinaisesta Mesopotamiasta Irving Finkel kertoo minkälainen oli tuo asuntolautta jota arkkiksi sitemmin kutsuttiin. Tämä tapahtui 1000 vuotta ennen vedenpaisumustarinaa, siis "tarinaa". Vasta juutalaiset värittivät vedenpaisumuskertomuksen uskolleen sopovaksi, mutta samalla siitä hävisi ukosttavuus, no sehän ei ole usnnoissa niin tärkeää. Ihan loogisesti tuon kelluntavälineen piti palvella paikallisesti Eufrat ja Tigris joen suistossa. Sinne paattiin ei pitänyt ottaa kaikenmaailman elikoita vain niitä joita oli ihmisten asuinypäristössä.
Jos otetaan rinnalle maapallon geologiset tapahtumat, jäätiköiden sulamishuippu sattui noin 8000-9000 vuotta sitten. Ilmeisesti myös sateet lisääntyivät jolloin vuoristot sylkivät sadevesiä Eufrat ja Tigris virtaan. Sulamisvedet nostivat merenpintaa Hormuzin salmen taakse syntyi Persian lahti, joka oli aijemmin Eufrat ja Tigris jokien suistoalue.
Irving Finkel on brittiläinen filologi ja assyrologi. Hän on tällä hetkellä muinaisen Mesopotamian kirjojen, kielten ja kulttuurien ylläpitäjä Lähi-idän osastolla British Museumissa, jossa hän on erikoistunut muinaisista Mesopotamian savitableteihin tehtyihin nuolempää kirjoituksiin.
Parpolan veljekset
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ilmari/216594-parpolan-veljekset/
Irving Finkel |Arkki ennen Nooaa: Suuri seikkailu
https://www.youtube.com/watch?v=s_fkpZSnz2I&t=2839s&ab_channel=TheOrientalInstitute
Jos otetaan rinnalle maapallon geologiset tapahtumat, jäätiköiden sulamishuippu sattui noin 8000-9000 vuotta sitten. Ilmeisesti myös sateet lisääntyivät jolloin vuoristot sylkivät sadevesiä Eufrat ja Tigris virtaan. Sulamisvedet nostivat merenpintaa Hormuzin salmen taakse syntyi Persian lahti, joka oli aijemmin Eufrat ja Tigris jokien suistoalue.
Irving Finkel on brittiläinen filologi ja assyrologi. Hän on tällä hetkellä muinaisen Mesopotamian kirjojen, kielten ja kulttuurien ylläpitäjä Lähi-idän osastolla British Museumissa, jossa hän on erikoistunut muinaisista Mesopotamian savitableteihin tehtyihin nuolempää kirjoituksiin.
Parpolan veljekset
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ilmari/216594-parpolan-veljekset/
Irving Finkel |Arkki ennen Nooaa: Suuri seikkailu
https://www.youtube.com/watch?v=s_fkpZSnz2I&t=2839s&ab_channel=TheOrientalInstitute
Vastaukset 16
Vanhimmat
On ihan johdonmukaista olettaa, että vedenpaisumusmyytit ovat peräisin perimätietona säilyneistä kokemuksista jääkauden jälkeisistä massiivisista tulvista (jotka peittivät koko sen ajan ns tunnetun maailman, eli osan Lähi-itää, jossa kirjoitustaito keksittiin). Uskonnot alkoivat hahmottumaan siinä vaiheessa kun metsästäjä-keräilijät asettuivat aloilleen ja ensimmäisissä maanviljelijäyhteisöissä syntyi vaurauteen liittyviä hierarkioita.
Sellaisia tulvia ei tietenkään ole ollutkaan. Viime suuren jäätiköitymisen aikana merenpinta oli paljon alempana. Kun jää suli, ei sulavesi suinkaan peittänyt sen enempää maapinta-alaa kuin nytkään.
Mutta toisenlaisia on:
"..jää suli, ei sulavesi suinkaan peittänyt sen enempää maapinta-alaa kuin nytkään."
Joka kevät jäiden sulaessa vesi peittää jonkinnaikaa Pohjanmaan alavia peltoja. Ei ole vaikea kuvitella, mitä paljon isompi sulaminen tekisi.
todellisuudessa (ei arvausmaassa) meren pinta oli nykyistä korkeammalla (esim Suomessa) vielä muutamia tuhansia vuosia jääkauden jälkeen
Nykyisen Mustanmeren alue oli jääkauden aikana ja jälkeen järvi. Kun Välimeren vesi alkoi virrata Bosporin kautta Mustaanmereen, se aiheutti siellä aivan aidon vedenpaisumuksen. Nykyisen Mustanmeren rannoilta on vedenpinnan alta löydetty kiistattomia arkeologisia todisteita aikaisemmasta asutuksesta.
"Mustameri oli viimeisen jääkauden jälkeen makeavetinen järvi. Nykyinen yhteys suolaiseen Välimereen syntyi arvioiden mukaan 6 500–7 000 vuotta sitten."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mustameri#Historia
Toinen varteenotettava vedenpaisumus on Santorínin tulivuorenpurkauksen aiheuttama tsunami.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Santorinin_tulivuorenpurkaus
Wikipediassa on myös viitteitä lähdeteoksiin.
- Ilkimyksen arkeologiveli
Suomessa tuohon aikaan maanpinta oli jääkauden painamana normaalia alempana, ja osan aikaa Itämeri oli järvenä.
Ei se vesi sittenkään yhtään enempää maapallon maapinta-alasta peittänyt kuin nykyään.
Väittikö joku muka tuota:
"Ei se vesi sittenkään yhtään enempää maapallon maapinta-alasta peittänyt kuin nykyään."
Vähemmänhän se peitti kuin nykyään, mutta enemmän kuin aikaisemmin jääkauden huippuvaiheessa.
Merenpinta oli jääkaudella sata metriä nykyistä alempana. Napajäätiköiden sulaessa merenpintan nousee. Jääkauden jälkeen merenpinta ei ole suinkaan laskenut, vaan jäämassojen alta vapautunut maa kohoaa.
Nyt tiede on tutkinut suurtulva tuhosi planeetan elämän: https://tekniikanmaailma.fi/marsista-loytyi-merkkeja-muinaisesta-megatulvasta-joka-on-huuhtonut-planeettaa-tulva-viittaa-siihen-etta-marsissa-on-voinut-olla-elamaa/?shared=1118569-efb9ae38-500
Eivätkö he ehtineet rakentamaan arkkia? 🤣🤣🤣
> Assyrologia tuo esiin oikeita asioita muinaisesta ...
En näy yhtään hyvää syytä uskoa tuota.
Miten olisi kirjoitustaidon yksi ensimmäisistä merkeistä?
> Miten olisi kirjoitustaidon yksi ensimmäisistä merkeistä?
Meillä ei ole oikeasti mitään mahdollisuutta tietää koska kirjoitustaito on kehittynyt ja mikä on ensimmäinen kirjoitus. Se, että jostain löytyy vanha teksti, ei tarkoita, että se olisi ensimmäinen. Se voi olla ensimmäinen löydetty, mutta sekin on kyseenalaista, kun nuo menetelmät ajan mittaamiseen eivät ole luotettavia ja perustuvat liikaa oletuksiin.
"- - nuo menetelmät ajan mittaamiseen eivät ole luotettavia ja perustuvat liikaa oletuksiin."
Kerro toki lisää jos tiedät. Missä olet opiskellut arkeologiaa ja assyriologiaa?
Jos löydämme b-kirjaimen ja tiedämme että a-kirjain on keksitty ennen sitä... niin jossain on olemassa vanhempi kirjoitus... 🤣