Ja Ylen mielestä se sitten tietenkin on "hyvä" sota koska aloittaja on Biden eikä Trump. Entäs kauanko menee ennen kuin Iranilla on ydinase kun Biden ensitöikseen vapauttaa maan Trumpin asettamista pakotteista ja antaa sille siten vapaat kädet aseiden kehittelyyn? Ehtiikö Biden aloittaa kolmannen maailmansodan ennen kuin Trump valitaan uudestaan neljän vuoden kuluttua? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä koko maailmalle.
Kuinka kauan menee että Biden aloittaa ekan sodan?
Anonyymi
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Trumppia ei enää valita edes presidenttiehdokkaaksi republikaanipuolueessa.
Trumpilla on 75 miljoonaa kannattajaa eikä republikaanit tule päästämään käsistään moista kultakimpaletta seuraavissa vaaleissa.
Trumpilla on kannattajiensa keskuudessa sen verran vetovoimaa, että hän voisi ryhtyä MAGA-puolueen presidenttiehdokkaaksi. Ehkä hän ei pääsisi presidentiksi, mutta hänen johdollaan saattaisi Amerikan politiikkaan tulla uutta pöhinää, kun millään puolueella ei olisi yksin enemmistöä edustajanhuoneessa tai senaatissa.
Oikeastaan Amerikan poliittiselle kahtiajaolle olisi hyväksi kolmas puolue, joka voisi hyvinkin enemmänkin eheyttää Amerikkaa kuin pahentaa nykyistä kahtiajakoa.
"MAGA-puolueen"
Ronald Reagan myötähäpeässään kääntyy haudassaan.
Sen sijaan äänestäjät sitoutuvat Trumpin taakse ja repoilla ei ole mitään mahdollisuutta seuraavissa vaaleissa ilman Trumppeja.
taitaa bibeen ja hänen joukkionsa lähteä valkoiseen taloon,jossa kalterit.
työpuvussa lukee PRISON selkäpuolella.
Uutiset on huolestuttavia hänen osaltaan.Kyllä meilläkin varmaan kohta niistä uutisissa kerrotaan, kunhan päättävät koska ja miten.
Biden aloittaa sodan korkeintaan muijansa kanssa kotona ja sen sodan häviää varmasti. Hänen katsos pitäisi ensin päästä presidentiksi ja se on vaikeaa koska petos on paljastunut. Eilisessä RNC tiedotustilaisuudessa kertoi Rudy Giulianin johtama huipputiimi päälinjat kuinka oikeustaisto etenee ja salaliitto paljastuu.
Trumppi tais olla pitkään aikaan eka jenkki pressa, jomka ei aloittanut yhtään sotaa...
Toivottavasti Biden alkaa panemaan häirikkövaltioita järjestykseen, mistä Trump Putinin käskystä laisti.