Ei ollut se koira oikea gauboi. Koskapa...

Anonyymi

Emäntänsä häntä lenkitti. Pieni koira sanoi, kyllä se käy kunhan saan ottaa oman resulelun mukaan.
Näin tehtiinkin. Mutta eihän siinä haistella voi, moitin koiraa.
Mun juoksuaikansa päättyi toissa päivänä klo 09.16 koira tiedotti korvienheilutuskielellään. Niin kai sitten.Sano.

2

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen takaisin ilkeämpänä kuin koskaan! Nuuskimisesta tuli mieleen tanskalainen 1500- luvun tähtitieteilijä Tyko Brahe, jonka sukulaispoika sivalsi hältä nenän veks miekalla. Hänelle asennettiin nenäproteesi, jonka hän väitti olevan hopeinen, mutta lähemmässä tarkastelussa osoittautui messinkiseksi. Hän kuoli Tsekin reissullaan, koska joutui niin hienoon pöytäseuraan, ettei kehdannut käydä välillä vessassa, vaan hänen virtsarakkonsa puhkesi. Koirat osaavat rakkonsa tyhjentää ajoissa.

    • Anonyymi

      Se koira
      on sekarotuinen. Kuulemma Henrik. Olen ristinyt sen Heikiksi. Haukkuu kimakasti ja erottuvasti jos sitä häiritään tai loukataan.
      Heikin äänen erottaa muista haukunnoista. Niin kimeä se haukuntaääni on.
      Kort'hin ja eskimo vaimolleenEdnalle ja Heimolle terveisiä. He elävät Alaskan takamailla villieläimiä metsästämällä. Paheksun loukkupyyntiä.
      Julmaa ja tarpeetonta. Tuleva presidentti J. Biden voisi lopettaa sen kokonaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe