Numerot eivät valehtele

Uusi naula Trumpin tappion arkkuun, Georgian osavaltio vahvisti vaalituloksen.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Numerot eivät valehtele ja uskon, että lukumme ovat oikeat, totesi osavaltion vaalien valvonnasta vastaava Brad Raffensperger.

Tuloksen sertifiointi on kova isku Donald Trumpn yrityksille muuttaa vaalitulos itselleen mieleiseksi. Normaalisti tulosten virallistaminen osavaltioissa on lähinnä muodollisuus, mutta tällä kertaa jopa tämä prosessi on noussut valokeilaan.

Trumpin kampanja on yrittänyt estää ja viivyttää tulosten vahvistamista useissa osavaltioissa. Asiantuntijat pitävät Trumpin yrityksiä käytännössä tuomittuna epäonnistumaan.

Yhdysvaltain vaaliviranomaiset eivät ole löytäneet mitään viitteitä Trumpin väittämästä valtaisasta vaalivilpistä. Torstaina Trumpin asianajajat väittivät muun muassa, että vaalien taustalla olisi vaikuttanut koko Yhdysvaltain laajuinen salaliitto.

Trumpin mahdollisuudet vaikuttaa valitsijamiesvaalin tulokseen ohentuvat sitä mukaan, kun merkittävimmät osavaltiot vahvistavat tuloksiaan yksi kerrallaan.

Georgiassa Trumpilla on vielä mahdollista pyytää äänien koneellista uudelleenlaskentaa, mutta käytännössä peli on osavaltiossa Trumpin osalta pelattu.

Viimeisessä vaiheessa vielä osavaltion kuvernöörin on määrä vahvistaa valitsijamiesten asettuminen Bidenin puolelle.

Äänestä

Trumpin olisi nyt aika tehdä jotain, pelkkä puhuminen ja syyttely ei nyt tosiaan riitä.

Äänestä

Tunnustaa TAPPIO ja katsoa reppuun.

Äänestä

Trumilla housut tutuiseet kahleet kalisiiseet.

Äänestä

Seniilit saivat siis haluamansa presidentin johtamaan tätä maata?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uusi naula Trumpin tappion arkkuun, Georgian osavaltio vahvisti vaalituloksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu