Eniten toimia Pennsylvaniassa
Presidentti on muun muassa väittänyt, että Trumpin kampanjan ääntentarkkailijoita ei päästetty valvomaan ääntenlaskentaa Philadelphiassa. Tämä ei ole totta, Trumpin ääntenlaskun tarkkailijoita oli paikalla.
Kiistaa ääntenlaskennan aikaan käytiin siitä, kuinka lähellä tarkkailijat saavat olla. Koronan vuoksi myös ääntenlaskutiloissa noudatettiin turvavälejä. Rebublikaanit ovat sanoneet muissakin osavaltioissa, että demokraatit käyttivät koronaa verukkeena sille, ettei tarkkailijat pääse tarpeeksi lähelle.
The Washington Post uutisoikin maanantaina, että Pennsylvaniassa Trumpin kampanja luopui merkittävistä syytekohdista oikeusjutussa, jolla pyritään haastamaan Pennsylvanian osavaltion vaalitulos.
Kanteesta jätettiin pois juuri nämä syytekohdat siitä, että vaaliviranomaiset olisivat loukanneet Trumpin kampanjan perustuslaillisia oikeuksia rajoittamalla heidän tarkkailijoidensa mahdollisuutta seurata ääntenlaskentaa.
Trumpin kampanja aloitti Pennsylvaniassa oikeustoimia myös siitä, että osavaltion lain mukaan postiäänet, jotka saapuivat kolme päivää vaalien jälkeen hyväksyttiin. Samoin äänille, joissa oli joku ongelma esimerkiksi osoitetiedoissa, annettiin tuo sama kolme päivää aikaa korjata tämä ongelma. Jos siinä onnistuttiin, ääni hyväksyttiin.
Trumpin kampanja yritti estää näiden äänten laskennan. Tuomari hylkäsi pyynnön.
Georgia meni Bidenille
Georgiassa Trumpin kampanja on väittänyt, että myöhään tulleita ääniä olisi sekoitettu ajoissa tulleiden äänien kanssa. Todisteita ei löytynyt, tuomari totesi väitteen perättömäksi ja kumosi sen. Tässä tapauksessa kyse oli päälle viidestäkymmenestä äänestä. Biden voitti Georgiassa yli 14 000 äänellä.
Osavaltio meni tämän pienen eron vuoksi uuelleenlaskentaan, joka suoritettiin käsin. Se on saatu valmiiksi ja voittajana pysyy edelleen Joe Biden.
"Kuulopuheita ja juoruja"
Wisconsinissa Trumpin kanssa yhteistyössä toimivat asianajajat yrittivät estää äänien vahvistamisen, koska ne sanoivat pystyvänsä todistamaan vaalivilpin. Asianajajat sanoivat, että "todisteet ovat tulossa". Todisteita ei ole vielää nähty.
CNN uutisoi tällä viikolla, että Wisconsin on hyväksynyt ja aloittanut osittaisen uudelleenlaskennan kahdessa piirikunnassa. Trumpin kampanja maksoi kolme miljoonaa dollaria mahdollistaakseen tämän.
Michiganissa Trumpin asianajajat yrittivät keskeyttää ääntenlaskentaa. Perusteena oli esimerkiksi kuulopuheet siitä, että tarkkailijat olisivat kuulleet ääntenlaskijoilta, että heidän täytyy vaihtaa päivämäärät myöhään tulleissa äänissä.
Tuomari hylkäsi jutun, sanomalla, että se oli vain "juoruja ja kuulopuheita". Trumpin kampanjan ääntentarkkailjat sanoivat myös huomanneensa "epäjohdonmukaisuuksia" ääntenlaskussa. josta saatiin myös oma oikeusjuttunsa. Mitään todisteita tästä ei ollut tarjota, joten sekin hylättiin.
Todisteet uupuvat
Nevadassa Turmpin kampanja ei nostanut syytettä, mutta neljä republikaaniedustajaa nosti syytteet Clarkin piirikuntaa kohtaan, jossa myös Las Vegas sijaitsee. He väittivät muun muassa, että tarkkailijat eivät saaneet seurata ääntenlaskentaa oikealla tavalla. Todisteita ei ole löytynyt.
Arizonassa oikeustoimiin johti muun muassa seuraava väite, republikaaniaäänestäjiä oli joidenkin todistajien mukaan kehoitettu täyttämään äänestyslipuke vääränlaisella kynällä, joka lopulta voisi johtaa äänen hylkäämiseen. Viranomaiset Arizonassa ovat sanoneet moneen kertaan, että nämä Sharpie-kuulakärkikynällä merkatut äänet laskettiin tavallisesti.
Kaikki nämä toimet on tehty ilman todisteita.
Financial Timesin mukaan Trumpin kampanja on onnistunut voittamaan joitakin pienempiä oikeusjuttuja, mutta niiden kohdalla puhutaan vain muutamista kymmenistä äänistä.
Trump on myös väittänyt, että miljoonia ääniä muutettiin Trumpin äänistä Bidenin ääniksi jotain "ohjelmaa" hyödyntämällä.
Lisäksi on väitetty, että Bidenille oli laskettu kuolleiden ihmisten ääniä. Näistä on levinnyt kuvia sosiaalisessa mediassa, joiden aitoutta ei voida todistaa, ja monet onkin jo kyetty tunnistamaan kuvamanipulaatioiksi.
Trump taistelee jatkokaudesta oikeustoimin, joita hylätään kovalla kädellä todisteiden puutteessa
Anonyymi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881