oleva työ on erilaista kuin kotityö? Miten se kodin ulkopuolinen työ on joidenkin mielestä arvokkaampaa kuin kotityö?
Mihet yleensä arvottaa sen niin että kun on työtä kodin ulkopuolella niin se on oikeaa työä mutta kun vaimo hoitaa lapsia ja kotia kotona niin se ei ole työtä.
Ja täällä monet katkerat työlliset myös.
Kun mies tulee siistiin kotiin ja aimo on hoitanut kaikki lapset yksin niin sitä ei huomata, mutta sitä ei arvosteta, mutta jos mies tulisi siivottomaan kotiin niin silloin sen houmaa.
Kodinhoito ja lapset on miehelle itsestään selvyys.
Kotona töihin käytetyt tunnit on isommat kuin työssä käytetyt tunnit, siksipä mies sanookin yleensä että on kiva mennä töihin huilaamaN.
Miten toisen palveluksessa
34
88
Vastaukset
- Anonyymi
Mun mielipide on se, että kotona tehty työ on arvokasta itse työnä. Etenkin pienten lasten ollessa kyseessä on suorastaan ihannetilanne, jos toinen vanhempi pystyy olemaan kotona lasten kouluikään asti. Mutta, jos sitä kotityötä tehdään yhteiskunnan maksamilla tuilla, niin sen arvokkuuus laskee. Jos perhe itse pystyy kustantamaan elämänsä ilman yhteiskunnan tukia, niin silloin toisen kotona oleminen on ihan OK.
- Anonyymi
Ihan samoin kun viet lapset päiväkotiin kunmenet itse töihin, sekinmaksaa ja yhteiskunta maksaa siitäkin osan. Miten se sitten on oiekutettu?
Miksi jotkut pitää täkreänä olla töissä vaikka mmin kuin kotona olo? Miksi surutta voi nostella työssäollessa yhteiskunnan tukia kun palkka ei riitä, mutta jos teet kotitöitä ja nostat yhteiskunna tukia niin joistakin se on väärin? Miten voi olla niin erikäsityksiä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan samoin kun viet lapset päiväkotiin kunmenet itse töihin, sekinmaksaa ja yhteiskunta maksaa siitäkin osan. Miten se sitten on oiekutettu?
Miksi jotkut pitää täkreänä olla töissä vaikka mmin kuin kotona olo? Miksi surutta voi nostella työssäollessa yhteiskunnan tukia kun palkka ei riitä, mutta jos teet kotitöitä ja nostat yhteiskunna tukia niin joistakin se on väärin? Miten voi olla niin erikäsityksiä?Lasketaanpa hieman: Yhden lapsen päivähoito esim. Tamereella maksaa noin 10.000 euroa/vuosi. Leikitään, että päiväkodissa on 100 lasta ja noin 10 hoitajaa (en tiedä hoitajamitoitusta, riippuu kait lasten iästä). Hoitajista 8 on palkattuja hoitajia ja 2 ammatillisesta koulusta olevaa työharjoittelijaa (=ei palkkaa). Päiväkodissa on lapsia myös sellaisista perheistä, missä jompi kumpi vanhempi tai molemmat ovat kotona. Leikitään, että niitä on noin 20 lasta.
Kustannukset vuodessa ovat siis noin 1 miljoonaa euroa. Lasketaanpa seuraavaa: Palkkakustannukset ovat noin 60 % , eli 600.000 euroa/vuosi. Lasten vanhemmat maksavat keskimäärin noin 200 euro/kk/lapsi. Eli vuodessa noin 240.000 euroa. 1.00.000,00 - 240.000,00 = 760.000 euroa. Hoitajien palkoista menee veroa noin 20 % + työnantajan maksamat lakisääteiset maksut noin 10 % = on yht. 30 %. Jos otetaan pois tuo työnantajan osuus 10 % (=60.000 euroa), niin palkkoja maksetaan noin 540.000 euroa, josta veroja maksetaan noin 108.000 euroa. Eli tuo summa palautuu verojen muodossa yhteiseen hyvään.
Olemme siis saaneet tällaisen laskutoimituksen, että 1.000.000-240.000-108.000 = 652.000 euroa/vuosi. Tuo summa on siis yhteiskunnan verovaroista suoraan miinusta.
Mutta eipäs niin olekaan. Ajatellaanpa näin: Noiden lasten vanhemmat (80 perhettä) tekee töitä ja tienaa vuodessa noin 50.000 euroa. Se tekee vuodessa 4 miljoonaa euroa. He maksavat veroja tuosta summasta sen 20 % eli 800.000 euroa. Lisäksi heillä on varaa laittaa rahaa kiertämään esim. joihinkin palveluihin, joita ostamalla he elättävät jotain yrittäjää, joten he tavallaan vähintään tuplaavat verot (maksavat alvit ruasta, palveluista, verot bensoista, autoista yms. käyttämistään hyödykkeistä). Eli hyvinkin he työssä käyvinä maksavat erilaisia veroja toisen ja kolmannenkin mokoman, eli 800.000 - 1,6 miljoonaa euroa/vuosi. = yhteensä siis noin 2-3 miljoonaa euroa.
Entäpä sitten se 20 perhettä, jotka vievät lapsen päivähoitoon ja eivät maksa yhtään mitään hoitopaikasta. 10.000 x20 = 200.000 euroa/vuosi. Lisäksi he saavat noin 2.000 euroa/kk erilaisia tukia. Se tekee vuodessa 20 x 2.000x 12 =480.000 euroa/vuosi. Äkkipäätä laskettuna tuo tekee 200.000 + 480.000 = 680.000 euroa/vuosi.
Toki tuokin ryhmä laittaa rahan kiertämään, mutta se on tullut yhteiskunnalta, eikä mistään ulkopuolelta tuottavasta toiminnasta. Siinä on se suurin ero. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan samoin kun viet lapset päiväkotiin kunmenet itse töihin, sekinmaksaa ja yhteiskunta maksaa siitäkin osan. Miten se sitten on oiekutettu?
Miksi jotkut pitää täkreänä olla töissä vaikka mmin kuin kotona olo? Miksi surutta voi nostella työssäollessa yhteiskunnan tukia kun palkka ei riitä, mutta jos teet kotitöitä ja nostat yhteiskunna tukia niin joistakin se on väärin? Miten voi olla niin erikäsityksiä?Opettele edes kiirjoittamaan!!
- Anonyymi
Jostain se raha on tultava. Kotityöstä ei makseta palkkarahaa. Yhteiskunnan elätit on erikseen.
- Anonyymi
Niinpä, siitähän tässä on kyse, että miski kotityö ei ole yhtä arvokasta kuin toisen palveluksessa. Ja kyllä vaan kotona tehdään työtä enempi kuin töissä yhdessä päivässä. Työpailkalla usein vaan istutaan. Mietippä sitä ennenkuin avaan suusi ja arvostelet.

Ai siellä kirjoittelee taas se aina työelämän ulkopuolella ollut nainen, jonka oma ymmärryskyky on reilusti alle sen täydet sata. Joka luulee, että töissä enimmäkseen vain laiskotellaan. Joka ei osaa kirjoittaa. Ja jonka ukko on joku vanhoillinen köriläs.
Eroa siitä ukostasi ja mene töihin, niin ehkä elämä alkaa maistua vähän paremmalta sinullekin.
Lasten hoitaminen kotona on perusteltua silloin kun lapset ovat alle 2-vuotiaita. Ihan sama, hoitaako lapsia kotona isä vai äiti. Lapsen hoidon ohessa hoituu suurin osa kotitöistäkin.
2 vuotta täyttäneen lapsen on parempi olla ainakin osa-aikaisesti päivähoidossa. Kahden aikuisen työssäkäyvän ihmisen huushollissa kotityöt kuuluu jakaa oikeudenmukaisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai siellä kirjoittelee taas se aina työelämän ulkopuolella ollut nainen, jonka oma ymmärryskyky on reilusti alle sen täydet sata. Joka luulee, että töissä enimmäkseen vain laiskotellaan. Joka ei osaa kirjoittaa. Ja jonka ukko on joku vanhoillinen köriläs.
Eroa siitä ukostasi ja mene töihin, niin ehkä elämä alkaa maistua vähän paremmalta sinullekin.
Lasten hoitaminen kotona on perusteltua silloin kun lapset ovat alle 2-vuotiaita. Ihan sama, hoitaako lapsia kotona isä vai äiti. Lapsen hoidon ohessa hoituu suurin osa kotitöistäkin.
2 vuotta täyttäneen lapsen on parempi olla ainakin osa-aikaisesti päivähoidossa. Kahden aikuisen työssäkäyvän ihmisen huushollissa kotityöt kuuluu jakaa oikeudenmukaisesti.Ja siinä huutelee ihminen, jolla ei ole lapsia eikä puolisoa vaan elelee yksin joko vanhempien nrukissa tai tai pienessä yksiössä jossa ilma ei kulje.
Kuuleppas, jokainen tekee niinkuin perheelleen parhaaksi sopii. JOs äiti haluaa hoitaa lapset itse kotona, niin siinä ei ole sulla mitään sanomista. Olet vaan kateellinen kun itselläs ei ole lapsia, sellaisethan on kovia arvostelemaan muita.
Jos minä hoidan omat lapseni kotona niin se ei sinulle kuulu, jos minä hoidan lastenlapsia kotona, sekään ei sinulle kuulu, eikä se olenko töissä kodin ulkopuolella vai en. Teen niinkuin itselle on paras.
En ole koskaan halunnut olla iti jolla ei ole aikaa lapsille, kun ei jaksa. Siksi hoidin kaikki kotona, ja se sinua kismittää, mutta mitä väliä,, hahhaaa...on kiva kun näen melkein sun raivon... on kivaa olla vahingon iloinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja siinä huutelee ihminen, jolla ei ole lapsia eikä puolisoa vaan elelee yksin joko vanhempien nrukissa tai tai pienessä yksiössä jossa ilma ei kulje.
Kuuleppas, jokainen tekee niinkuin perheelleen parhaaksi sopii. JOs äiti haluaa hoitaa lapset itse kotona, niin siinä ei ole sulla mitään sanomista. Olet vaan kateellinen kun itselläs ei ole lapsia, sellaisethan on kovia arvostelemaan muita.
Jos minä hoidan omat lapseni kotona niin se ei sinulle kuulu, jos minä hoidan lastenlapsia kotona, sekään ei sinulle kuulu, eikä se olenko töissä kodin ulkopuolella vai en. Teen niinkuin itselle on paras.
En ole koskaan halunnut olla iti jolla ei ole aikaa lapsille, kun ei jaksa. Siksi hoidin kaikki kotona, ja se sinua kismittää, mutta mitä väliä,, hahhaaa...on kiva kun näen melkein sun raivon... on kivaa olla vahingon iloinen.En ole tuo kirjoittaja kelle vastasit, mutta kyllä se nyt tuntuu olevan niin, että ainakin minä näen, että sinä raivostuit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja siinä huutelee ihminen, jolla ei ole lapsia eikä puolisoa vaan elelee yksin joko vanhempien nrukissa tai tai pienessä yksiössä jossa ilma ei kulje.
Kuuleppas, jokainen tekee niinkuin perheelleen parhaaksi sopii. JOs äiti haluaa hoitaa lapset itse kotona, niin siinä ei ole sulla mitään sanomista. Olet vaan kateellinen kun itselläs ei ole lapsia, sellaisethan on kovia arvostelemaan muita.
Jos minä hoidan omat lapseni kotona niin se ei sinulle kuulu, jos minä hoidan lastenlapsia kotona, sekään ei sinulle kuulu, eikä se olenko töissä kodin ulkopuolella vai en. Teen niinkuin itselle on paras.
En ole koskaan halunnut olla iti jolla ei ole aikaa lapsille, kun ei jaksa. Siksi hoidin kaikki kotona, ja se sinua kismittää, mutta mitä väliä,, hahhaaa...on kiva kun näen melkein sun raivon... on kivaa olla vahingon iloinen.Taitaa vaan olla takana se ettei pärjää työelämässä niin jää kotio voi voi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa vaan olla takana se ettei pärjää työelämässä niin jää kotio voi voi.
Ihan hyvä etten pärjäisi, en tahdo olla töissä. Viihdyn kotona niin hyvin etten kaipaa yhtään työelämää.Ihana kiitos kun ymmärsit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole tuo kirjoittaja kelle vastasit, mutta kyllä se nyt tuntuu olevan niin, että ainakin minä näen, että sinä raivostuit.
Totta, raivostuttaa tuollaisett tyhmyrit, jotka kirjottaa asioista joista ei tiedä.
En minäkään arvostele astronauttien töitä, tai aivokirurgien töitä kun en niistä tiedä yhtään mitään, enkä jaa heille oppejani kun en ymmärrä siitä mitään. Ne jotka ei tiedä aiasta mitään ei pitäisi esittää fiksua tietäjää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan hyvä etten pärjäisi, en tahdo olla töissä. Viihdyn kotona niin hyvin etten kaipaa yhtään työelämää.Ihana kiitos kun ymmärsit.
Olen tuo kirjoittaja, joka teki esimerkkilaskelman lasten päivähoidon kustannuksista yhteiskunnalle. Nuo luvut lienevät sinulle liian vaikeita käsittää. Yritetäänpä saada sinut ymmärtämään hyvin yksinkertaisella esimerkillä loisimisesi kustannukset yhteiskunnalle. Otetaan esimerkki luonnosta.
Naapurini valitti/valittaa, että hänen pihansa ruoho on aivan hirveän huonossa kunnossa. Se ei kasva ja jos kasvaa niin hyvin harvakseltaan (sammalet pohjoisen puolelta valtaa maan). Tämä samainen pihi ja ymmärtämätön naapurini valittaa aina siitä, että syksyllä pitää haravoida monta jätesäkillistä lehtiä puiden pudottaessa niitä. Se vaanii joka helvetin lehteä ja kiikuttaa ne energiaroskikseen (siis sinne, minne ne ei edes kuulu).
Kerroin/opetin sille seuraavaa: Sen pihalla kasvaa lehtipuita. Ne ottavat ravinteensa ja kaiken kasvuunsa tarvittavat hivenaineet siitä sen tontin maasta. Joka kevät (voimakkaan kasvun aika) ja kesä (vähän lievemmän kasvun aika) ne puut köyhdyttävät maata pysyäkseen hengissä ja taatessaan lisääntymisensä. Mitä tekee tämä naapuri? No se köyhdyttää maata vielä enemmän, haravoimalla kaikki lehdet pois syksyisin. Se maa köyhtyy, koska sieltä viedään kaikki ravinteet pois. Luonnonlaki on se, että jos jotain viedään pois, niin jotain pitää tuoda tilalle. Tämä naapurini vie kaiken pois, mutta ei tuo mitään tilalle. Hän ei anna lisäravinteita puille, vaan kuppaa maata. Tuon vuoksi hänen nurmikkonsa on kesäisin kitulias ja melkoisen karseen näköinen. Lisäksi hänen lehtipuunsa voivat jo huonosti. Luonto-äiti ei vaan kestä jatkuvaa kuppaaamista.
Eli tuon vertauksen mukaan voidaan päätellä seuraavaa: Yhteiskunnan kukkarosta toimeentulonsa saavat eivät tuo mitään kuppaamaansa kukkaroon, joten he jatkuvasti köyhdyttävät sitä. Tuollainen ei voi jatkua pitkään. Yhteiskunnan kukkaro kuihtuu kuihtumistaan ja lopulta siellä ei ole jaettavaa kellekään.
Ymmärsitkö nyt? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan hyvä etten pärjäisi, en tahdo olla töissä. Viihdyn kotona niin hyvin etten kaipaa yhtään työelämää.Ihana kiitos kun ymmärsit.
Tehdäänkö toinen esimerkki?
Viime viikolla valtion kustantamassa ranskiksen jaossa oli 3 yhteiskunnan tuilla elävää. Koska rahat ovat tiukilla, niin tällä viikolla sitä ranskista joutuukin jakamaan 5 ihmiselle. No hyvän siivun saavat vielä kaikki. Kun viikko menee ja jengit tulevat jakamaan valtion kustantamaa ranskista, niin sinne onkin tullut taas 3 "köyhää" lisää. Nyt jakajia onkin 3 + 2 + 3 = 8 jakajaa. Nyt alkaakin tekemään jo tiukkaa ja kyynärpäätaktiikka otetaan käyttöön. Menee viikko ja taas on tullut apajille 3 "köyhää" lisää. Ranskiksia ei ole saatu lisää, koska rahat on loppu, joten nyt pitää jakaa tuo leipä 11:toista nälkäiselle. Kuluu taas viikko ja leivän jakoon on tullutkin yllättäen 10 nälkäistä lisää. Leipä pitää jakaa nyt 21 osaan. Nyt tapellaan jo murusista. Taas menee viikko, mutta leivän jako onkin yllättäen lopetettu, koska enää ei ole materiaalia, mistä leipä valmistetaan, ei ole enää paistouuneja ja leipureita tekemään leipää.
Mitens´ sitten suut pannaan? Kaikki loppuu aikonaan, mutta loppuuko koskaan yhteiskunnan kustannuksella elävien luusereiden ahneus ja laiskuus? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan hyvä etten pärjäisi, en tahdo olla töissä. Viihdyn kotona niin hyvin etten kaipaa yhtään työelämää.Ihana kiitos kun ymmärsit.
Työssä käyvä naapurisi maksaa elämisesi.
- Anonyymi
Kotityöt voi hoitaa vaikka lauantaisin,siivoukset ja valmistella seuraavan viikon ruokia.Kotitöiden organisointi ettei sormi suussa ja toinen pyllyssä.
- Anonyymi
70-luvulla kodin ja kahden pienen lapsen hoitaminen oli arvokkaampaa kuin silloinen päivittäistava kaupan myyjän palkka.
Kahden tenavan päivähoito olisi vienyt vaimoni nettopalkan koska minun tulojeni vuoksi emme olisi saaneet yhteiskunnallista hoitopaikkaa.
Yhdessä vaiheessa elimme yli 10 vuotta siten, etten minä tehnyt kotona yhtään mitään! En talossa. En pihalla. En todella mitän. En kesällä enkä talvella. Vaimoni ja sittemmin lapset apuna hoiti kaikki ok:n työt.
Aikaisemminkin vaimoni hoiti mm. kaiken maksuliikenteen.
Lisäksi muita pikkuasioita kurten lomamatkojen suunnittelun ja valmnistelun yhteisten kaavailujen mukaan. Yms.
En tehnyt muuta kuin sen, että palkkani meni yhteiselle tilillemme.
Vasta nettiaika toi muutoksen mutta mehän "eläköidyimme" niihin aikoihin.- Anonyymi
Ai jaa. Minä olin neljän lapen kanssa kotona kunnes viimeinen lähti kouluun, ja myllä meillämies teki töiden jälkeen esim, huolsi autoa, tekei lumitöitä ja mutti mattoja, leikkasi numikon ym. Pääosin kyollä minä pesin pyykit, laitoin ruuat ja kävin kaupassa, vastuu kdoista oli minulla, mutta mies itse tahtoi osallistua myös.

Luonnollinen selitykseni. En ollut kotona kuin viikonloput.
Kun ok-rakennuksemme oli työn alla niin vaimoni työnsi kaksi tenavaamme vaunu/lisälauta systeemillä anopille noin 5 km ja meni työmaalle timpureiden ja muurareiden avuksi.
Sama tietysti kotiin päin. Paino vaatteineen oli noin 52 -54kg.
Toinen rupeama oli se 2,5kk jakso jolloin koipeni oli rakennusaikana kipsissä.
Jäätyämme kotiin reilu 20 vuotta sitten on vaimoni ominut pyykki- ja astiakoneen käytön ja omien leipensä ja banaaniensa ostelun. Siivouksessa pyyhkii pölyjä jos sattuu olemaan sillä tuulella. Minä hoidan kaiken muun.
- Anonyymi
Hohhoijaa. Kenen se palkka siitä kotityöstä pitäisi maksaa mielestäsi?
- Anonyymi
Yhteiskunnan, koska silloin päivähoitopaikat saa ne jotka niitä tarvii. Yhteiskuntamaksaa pakolaisen kaikkimenot, ja paljon muutakin turhaa rahaa ulkomaille, ja korkeita virkamiespalkkoja ja eduskunnan työläisille kaikenmaailman tarpeettomia etuja, on kumma ettei äidin työtä huomaa ja arvosta kkaan.
Äidit on arvostuksen ansainneet. Kuka ei usko kokeilkoot kotona oloa, luulen etteikestä päivääkään vaan haluavat töihin lepäämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteiskunnan, koska silloin päivähoitopaikat saa ne jotka niitä tarvii. Yhteiskuntamaksaa pakolaisen kaikkimenot, ja paljon muutakin turhaa rahaa ulkomaille, ja korkeita virkamiespalkkoja ja eduskunnan työläisille kaikenmaailman tarpeettomia etuja, on kumma ettei äidin työtä huomaa ja arvosta kkaan.
Äidit on arvostuksen ansainneet. Kuka ei usko kokeilkoot kotona oloa, luulen etteikestä päivääkään vaan haluavat töihin lepäämään.Ihminen, joka kirjoittaa "kaikkimenot" yhdyssanaksi ei ansaitse muuta yhteiskunnan tukea kuin korkeintaan jonkun älyllisesti kehitysvammaisille tarkoitetun eläkkeen.
Sellaisten äitien ja isien panostusta täytyy arvostaa ja kunnioittaa, jotka hoitavat oman perheensä talouden ilman toisten työssäkäyvien verorahojen loisimista. Normaalit ihmiset hoitavat lapsensa kotona kun he ovat pieniä ja laittavat heidät sitten vähän isompina päivähoitoon. Normaalit ihmiset osaavat tasapainoilla ja suunnitella arkensa siten, että lapsille tulee sopivan pituiset päivät hoidossa.
Päivähoitoa nimitetään nykyään varhaiskasvatukseksi, koska sen sisällöstä ja toteutuksesta vastaavat koulutetut pedagogit. Toimintaa säätelee varhaiskasvatuslaki.
Parhaan arjen sisällön ja oppimismahdollisuudet saavat sellaiset lapset, joilla on sekä vanhempiensa tuki ja aika, että päivähoito. Eivät sellaiset, joita ensin kehari-äiti hoitaa kotona kouluikään asti omaa ukkoaan kiroillen ja sitten vielä jatketaan samaa seuraavan polven kohdalla. Niin se tyhmyys ja köyhyys jatkuu samoissa suvuissa sukupolvesta toiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen, joka kirjoittaa "kaikkimenot" yhdyssanaksi ei ansaitse muuta yhteiskunnan tukea kuin korkeintaan jonkun älyllisesti kehitysvammaisille tarkoitetun eläkkeen.
Sellaisten äitien ja isien panostusta täytyy arvostaa ja kunnioittaa, jotka hoitavat oman perheensä talouden ilman toisten työssäkäyvien verorahojen loisimista. Normaalit ihmiset hoitavat lapsensa kotona kun he ovat pieniä ja laittavat heidät sitten vähän isompina päivähoitoon. Normaalit ihmiset osaavat tasapainoilla ja suunnitella arkensa siten, että lapsille tulee sopivan pituiset päivät hoidossa.
Päivähoitoa nimitetään nykyään varhaiskasvatukseksi, koska sen sisällöstä ja toteutuksesta vastaavat koulutetut pedagogit. Toimintaa säätelee varhaiskasvatuslaki.
Parhaan arjen sisällön ja oppimismahdollisuudet saavat sellaiset lapset, joilla on sekä vanhempiensa tuki ja aika, että päivähoito. Eivät sellaiset, joita ensin kehari-äiti hoitaa kotona kouluikään asti omaa ukkoaan kiroillen ja sitten vielä jatketaan samaa seuraavan polven kohdalla. Niin se tyhmyys ja köyhyys jatkuu samoissa suvuissa sukupolvesta toiseen.Hieno kirjoitus. Kannattaa lukea, ja ottaa opiksi. Huutelijat väistykööt ja miettikää mitä olette tehneet elämässänne väärin kun noin katkeroituneita olette.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen, joka kirjoittaa "kaikkimenot" yhdyssanaksi ei ansaitse muuta yhteiskunnan tukea kuin korkeintaan jonkun älyllisesti kehitysvammaisille tarkoitetun eläkkeen.
Sellaisten äitien ja isien panostusta täytyy arvostaa ja kunnioittaa, jotka hoitavat oman perheensä talouden ilman toisten työssäkäyvien verorahojen loisimista. Normaalit ihmiset hoitavat lapsensa kotona kun he ovat pieniä ja laittavat heidät sitten vähän isompina päivähoitoon. Normaalit ihmiset osaavat tasapainoilla ja suunnitella arkensa siten, että lapsille tulee sopivan pituiset päivät hoidossa.
Päivähoitoa nimitetään nykyään varhaiskasvatukseksi, koska sen sisällöstä ja toteutuksesta vastaavat koulutetut pedagogit. Toimintaa säätelee varhaiskasvatuslaki.
Parhaan arjen sisällön ja oppimismahdollisuudet saavat sellaiset lapset, joilla on sekä vanhempiensa tuki ja aika, että päivähoito. Eivät sellaiset, joita ensin kehari-äiti hoitaa kotona kouluikään asti omaa ukkoaan kiroillen ja sitten vielä jatketaan samaa seuraavan polven kohdalla. Niin se tyhmyys ja köyhyys jatkuu samoissa suvuissa sukupolvesta toiseen.Minusta ainakin on ollut ihana olla kotona. Töitä en ole hakennut vuosikymme iin enkä hae. Tykkään elää yhteiskunnan tuilla koska niin tekee kaikki muutkin. Jos joku tykkää olla orjana niin se suotakoot heille. Mikään ei ole parempaa kuin elää niinkuin sydän sanoo. Menkääs nyt duunaa, että saatte maksella niitä veroja ja auttaa muita. Eiköole hienoa että kun tekee töitä muut saavat myös elää hienoa elämää... teillekin tulee tosi hyvä mieli kun saatte maksaa veroja. Nauttikaa siitä.
- Anonyymi
Äidin ja isän paikka on kotona kun lapset on pieniä. On tyhmää tehdä lapsia ja veidä ne päiväkotiin? Eihän vanhemmat näe lapsiaan kun illalla kun laittaa nukkuu ja aamulla vien ne päiväkotiin. Misitehä lapsia jos ei niitä hoida a ole niiden kanssa.
Niin, sillonhan saa lapsilisät ja ne kyllä vanhemmille kelpaa, kaljaa ja tupakkaa saa lapsilisillä!
Eipä ihme ettei lapset tunne omia vanhempia enää. Yksikin naapurin lapsi kävi meillä syömässä, kun kotona ei ollut ruokaa. Toinen lapsi kävi nukkumassa kun vanhemmat oli yötöissä, ja aamulla viskasivat päväkotiin ja illalla heittivät nukkumaan jos olivat kotona. - Anonyymi
No valitettavasti yhteiskunta yleisesti ottaen suhtautuu niin. Se on aika vaikee muuttaa ihmisten ajatusmaailmaa. Mutta onko sillä sitten niin hirveästi väliä mitä muut ajattelee? Eikö se ole tärkeintä että on itse tyytyväinen?
- Anonyymi
Seurusteluajan keskusteluissamme oli yhtenä aiheena yhteiselämämme tulevat periaatteet.
Eräs niistä oli roolituksemme.
Me molemmat olimme aidosti samaa mieltä, että minä olen täysin vastuussa perheemme kaikinpuolisesta toimeentulosta ja turvallisuudesta.
Kun vaimoni jäi äitiyslomalle odottamaan ensimmäistä lastamme oli sovittu, että hän jää kotiin emmekä silloin ajatelleet lainkaan rahapuolta koska sitä ei oikeastaan ollut. Ei ollut mitään kodinhoidon tukia tai muutakaan vastaavaa ja 70-luvun lapsilisät olivat naurettavan pieniä.
Heti avioliiton alusta alkaen oli kaikki yhteistä. Tulot yhteiselle tilille josta käytännön syistä vaimoni hoiti kaikki maksut.
Tämä jatkui siihen saakka kunnes nuorempi tenavamme meni peruskouluun jolloin vaimoni meni markettiin iltatöihin ja minä olin illat ja lauantaipäivät se "päivähoito".
Vaimoni sanoi, että kassalla istuessa virkistyi kun näki ihmisiä.
Aikuisina lapsemme sanoivat, että heidän mielestään järjestely oli erinomainen. Olemme itse samaa mieltä.
Missään vaiheessa emme miettineet kotityön arvoa rahassa. - Anonyymi
Hyvät neuvot usein osoittavat viisautensa pidemmässä juoksussa paremmin, kuin mitkään poliittiset ohjailut. Tai vihjailut.
- Anonyymi
Yhteiskuntapalvelus on yhteiskuntapalvelua, ei sitä voi palvoa. Kiitos kaikesta, mikä oli kaunista. Ei mulla muuta.
- Anonyymi
Minä sanoi vaimolle että haluan alkaa koti-isäksi ja hoitaa kodin ja lapset. Vaimo otti avioeron.
- Anonyymi
Palkkatyö on arvokasta koska se nostaa naisen itsetuntoa.
- Anonyymi
Oudit taitaa olla kateellisia sellaista löytäessä omasta kodista. Tai sitten on arvot romahtaneet totaalisesti. 100% ei saa pihviä tänä päivänä enää.
- Anonyymi
Tuota ei haluaisi ajatella edes eläkkeellä.
- Anonyymi
Mitä ihmettä kotiäiti niin mistä rahat sitten ettei työttömyyspäivärahalla loisi. Jos omia mukuloita kotona hoitaa siihen asti kun menevät kouluun niin eri juttu.Naiset töihin ja miehet jäädä kotio.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2714427Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663572Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591891Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251780Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991471Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341012Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18932en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120887Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235875