Mennyt vuosikymmenen loi uhreja. Kansa ihmettelee, miksi on kriisi.
Tuntui kuin oikeistolaiset kapeat pienet piirit ottivat vallan ja sanelivat uusia ehtoja miten pitää elää:
”Sipilän hallituskaudella poliittinen painostus lainvalmistelussa oli voimakasta, mihin oikeuskansleri Jonkka kiinnitti aiheellisesti huomiota. Poliitikot päättivät etukäteen, miten lainsäädäntöä piti valmistella eikä virkamiehillä ollut oikein sanansijaa, koska asia oli ikään kuin etukäteen päätetty mahdollisista oikeudellista ongelmista piittaamatta. Tästä syntyi jännite, joka purkautui lainvalmistelun arvosteluna. Jos lainvalmistelun legitimiteetti [hyväksyttävyys] on uhattuna, se on aina vakava ongelma ”, Timonen sanoo.
Valtion oikeistolaisuus Pekka Timosen sanoin
Anonyymi
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvässä lainvalmistelussa hankitaan aina ensiksi riittävät tiedot muutettavasta säännöksestä, tehdään kansainvälistä vertailua ja pohditaan, millaisia vaihtoehtoja on toteuttaa poliitikkojen asettamat tavoitteet. Lähtökohtana on ajatus, että ministerit päättävät, minkä vaihtoehdon perusteella hallituksen esitys laaditaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883