Anderssoninhan odotettiin nostavan vas.liiton yli 10% puolueeksi, toisin kävi, puolue pyörii vaan siellä reilussa 7%. Ja nuorisokaan ei pidä, sillä vain surkeat 5% heistä kannattaa vassareita.
Anarko-Li löi naulan vas.liiton arkkuun - edes nuoret ei kannata
23
<50
Vastaukset
Ei ihme. Asenteet ovat koventuneet. Vasemmistoliitto, ainakin muihin puolueisiin verraten, on kallellaan heikompiosaisten tukemiseen. Viime vuosina on kuitenkin voimakkaasti alettu puhua leimaavasti ja syyllistävästi heikompiosaisista. Loisia, työhaluttomia jne. Jopa työtä tekevistä on tullut loisia, kun tekevät 'väärää' työtä, saavat yritystukia tai milloin mitenkin. Samalla on oikeistolaiseen talouspolitiiikkaan kallellaan olevien puolueiden taholta uskoteltu, että sosiaaliturvaa suorastaan syydetään köyhille taskut täyteen.
Tietysti viime aikoina hallituksen suosio on stressannut oppositiota valtavasti ja sehän on tietysti saatava laskemaan keinolla, millä hyvänsä. Vasemmistoliiton suosion lasku ei todellakaan ole yllätys.- Anonyymi
Puolueen omilta kannattajilta on tullut kriitikkiä Liitä kohtaan, että on liikaa lähdetty tälle mamujen hyysäyslinjalle.
Todennäköisesti varsinkaan vanhemmat vasurien kannattajat, ei ole kovin tyytyväisiä Liin toimintaan. Anonyymi kirjoitti:
Puolueen omilta kannattajilta on tullut kriitikkiä Liitä kohtaan, että on liikaa lähdetty tälle mamujen hyysäyslinjalle.
Todennäköisesti varsinkaan vanhemmat vasurien kannattajat, ei ole kovin tyytyväisiä Liin toimintaan.Totta kai kannattajilta tulee kritiikkiä. Eikö se ole tavallista joka puolueessa? Ns. omia edustajia tietysti seurataan tarkemmin kuin muita, koska heidät on itse valittu sinne ajamaan niitä asioita, joita itse pitää tärkeänä. Jos jonkun puolueen kannattajat eivät löydä kritisoitavaa omista edustajistaan, niin kuulostaa enemmän uskonnolta kuin politiikalta.
Sitä en sitten tiedä, paljonko kritiikistä kohdistuu väittämääsi. En juurikaan tunne vasemmistolaisia, enkä ole nähnyt asiasta tutkimuksia. 'Mamujen hyysäyslinja' kuulostaa kyllä ihan erin puolueen kannattajien tavanomaiselta puheenparrelta, mutta mistäpä minä tiedän.- Anonyymi
TheUrbanLegends kirjoitti:
Totta kai kannattajilta tulee kritiikkiä. Eikö se ole tavallista joka puolueessa? Ns. omia edustajia tietysti seurataan tarkemmin kuin muita, koska heidät on itse valittu sinne ajamaan niitä asioita, joita itse pitää tärkeänä. Jos jonkun puolueen kannattajat eivät löydä kritisoitavaa omista edustajistaan, niin kuulostaa enemmän uskonnolta kuin politiikalta.
Sitä en sitten tiedä, paljonko kritiikistä kohdistuu väittämääsi. En juurikaan tunne vasemmistolaisia, enkä ole nähnyt asiasta tutkimuksia. 'Mamujen hyysäyslinja' kuulostaa kyllä ihan erin puolueen kannattajien tavanomaiselta puheenparrelta, mutta mistäpä minä tiedän."Totta kai kannattajilta tulee kritiikkiä. Eikö se ole tavallista joka puolueessa? "
Kaipa se voi ollakin, mutta laput silmillä elävänä et ymmärrä, että kritiikin lisäksi vasureiden kannattajat siirtyvät toisiin puolueisiin. Anonyymi kirjoitti:
"Totta kai kannattajilta tulee kritiikkiä. Eikö se ole tavallista joka puolueessa? "
Kaipa se voi ollakin, mutta laput silmillä elävänä et ymmärrä, että kritiikin lisäksi vasureiden kannattajat siirtyvät toisiin puolueisiin.Eikö tässä juuri ollut puhe siitä, että kannatus on laskenut ja minusta se ei ole ihme? Liikehdintää tapahtuu puolueiden kannattajien välillä koko ajan. Mitä me kannatuskyselyillä tekisimme, jos kaikki lukittautuisivat puolueeseen ja pysyisivät siinä?
- Anonyymi
TheUrbanLegends kirjoitti:
Eikö tässä juuri ollut puhe siitä, että kannatus on laskenut ja minusta se ei ole ihme? Liikehdintää tapahtuu puolueiden kannattajien välillä koko ajan. Mitä me kannatuskyselyillä tekisimme, jos kaikki lukittautuisivat puolueeseen ja pysyisivät siinä?
Toisin sanoen myönsit juuri aloittajan oleva oikeassa.
Vanhan liiton kommunistit eivät pidä uudesta linjasta, jossa työväestön etujen ajamisen sijasta keskitytään maailmanparantamiseen. Anonyymi kirjoitti:
Toisin sanoen myönsit juuri aloittajan oleva oikeassa.
Vanhan liiton kommunistit eivät pidä uudesta linjasta, jossa työväestön etujen ajamisen sijasta keskitytään maailmanparantamiseen.Luetko sinä näitä viestejä, joihin vastaat? Esitin jo ensimmäisessä viestissäni omia arveluitani siitä, miksi Vasemmistoliiton suosio laskee. Minä en tosiaan ole siitä lainkaan yllättynyt.
- Anonyymi
TheUrbanLegends kirjoitti:
Luetko sinä näitä viestejä, joihin vastaat? Esitin jo ensimmäisessä viestissäni omia arveluitani siitä, miksi Vasemmistoliiton suosio laskee. Minä en tosiaan ole siitä lainkaan yllättynyt.
Höperöintisi siitä, että asenteet heikompiosaisiin ovat koventuneet, pitää siinä mielessä paikkansa, että ennen köyhien suomalaisten puolustajiksi profiloituneet kommunistit ovat unohtaneet kannattajakuntansa ja keskittyneet pakolaisten ja turvapaikanhakoijoiden edunajajiksi.
Kannatushan siinä romahtaa tietysti. Anonyymi kirjoitti:
Höperöintisi siitä, että asenteet heikompiosaisiin ovat koventuneet, pitää siinä mielessä paikkansa, että ennen köyhien suomalaisten puolustajiksi profiloituneet kommunistit ovat unohtaneet kannattajakuntansa ja keskittyneet pakolaisten ja turvapaikanhakoijoiden edunajajiksi.
Kannatushan siinä romahtaa tietysti.Aikamoista keskustelua käytiin eduskunnassa esimerkiksi väliaikaisen epidemiakorvauksen suhteen. Siellä vastustava taho kertoi muun muassa, että alkoholiinhan se helposti menee. Oletko sinä kuullut työttömiä nimitettävän loisiksi? Oletko törmännyt asenteisiin, että he eivät halua tehdä töitä? Oletko kuullut väitteitä, että sosiaaliturvalla elää liian leveästi? Jos sinusta näyttää, että sosiaaliturvaa tarvitseviin suhtaudutaan lempeästi ja kannustavasti, niin todella hienoa, että jossakin sellainenkin ilmapiiri on.
- Anonyymi
TheUrbanLegends kirjoitti:
Aikamoista keskustelua käytiin eduskunnassa esimerkiksi väliaikaisen epidemiakorvauksen suhteen. Siellä vastustava taho kertoi muun muassa, että alkoholiinhan se helposti menee. Oletko sinä kuullut työttömiä nimitettävän loisiksi? Oletko törmännyt asenteisiin, että he eivät halua tehdä töitä? Oletko kuullut väitteitä, että sosiaaliturvalla elää liian leveästi? Jos sinusta näyttää, että sosiaaliturvaa tarvitseviin suhtaudutaan lempeästi ja kannustavasti, niin todella hienoa, että jossakin sellainenkin ilmapiiri on.
Yleensä ainakin tällä palstalla persut leimataan syrjäytyneiksi,köyhiksi ja juopoiksi työttömiksi, mutta hauska huomata, että olet eri mieltä.
Totta vain on, että vasemmistoliitto on hylännyt vanhan kannattajakuntansa, mikä myös näkyy suosion hiipumisena. Köyhän etuja eivät kommunistit enää aja, ainakaan äänestäjien mielestä. Anonyymi kirjoitti:
Yleensä ainakin tällä palstalla persut leimataan syrjäytyneiksi,köyhiksi ja juopoiksi työttömiksi, mutta hauska huomata, että olet eri mieltä.
Totta vain on, että vasemmistoliitto on hylännyt vanhan kannattajakuntansa, mikä myös näkyy suosion hiipumisena. Köyhän etuja eivät kommunistit enää aja, ainakaan äänestäjien mielestä.Kyllä, minä olen täysin eri mieltä sellaisen diskurssin kanssa, jossa työttömyyttä, syrjäytymistä, köyhyyttä, sairauksia jne. käytetään lyömäaseena ihmisiä vastaan. Tällä palstalla sitä tehdään sinne sun tänne. Milloin niitä ovat 'persut', milloin 'vihervassarit'. Jokainen sellainen viesti nolaa kirjoittajansa ja lisäksi vahvistaa diskurssia, jossa asenteet kovenevat. Siinä pelissä ei voita kukaan.
- Anonyymi
TheUrbanLegends kirjoitti:
Aikamoista keskustelua käytiin eduskunnassa esimerkiksi väliaikaisen epidemiakorvauksen suhteen. Siellä vastustava taho kertoi muun muassa, että alkoholiinhan se helposti menee. Oletko sinä kuullut työttömiä nimitettävän loisiksi? Oletko törmännyt asenteisiin, että he eivät halua tehdä töitä? Oletko kuullut väitteitä, että sosiaaliturvalla elää liian leveästi? Jos sinusta näyttää, että sosiaaliturvaa tarvitseviin suhtaudutaan lempeästi ja kannustavasti, niin todella hienoa, että jossakin sellainenkin ilmapiiri on.
Minä tiedän nuoria tyyppejä, jotka ei halua tehdä töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleensä ainakin tällä palstalla persut leimataan syrjäytyneiksi,köyhiksi ja juopoiksi työttömiksi, mutta hauska huomata, että olet eri mieltä.
Totta vain on, että vasemmistoliitto on hylännyt vanhan kannattajakuntansa, mikä myös näkyy suosion hiipumisena. Köyhän etuja eivät kommunistit enää aja, ainakaan äänestäjien mielestä.Vasurien kateutta.
- Anonyymi
Enää ei löydy kokkareiden kannattajia edes Ay junttien porukasta , vasurit ovat katoava puolue.
- Anonyymi
Ei ole Li onnistunut tehtävässään.
- Anonyymi
Li: Aikomuksemme on pidentää pakkovelvollisuuskoulun kestoa ainakin 18 ikävuoteen asti.
Nuoret: Ok, pidä tunkkisi. - Anonyymi
Pakkoruotsi-Liiin ajama ruotsipakotusta lisää on myrkkyä vasurien kannatukselle nuorison parissa.
Isät ja äidit, saatikka mummut ja papat, ovat katselleet kauhistuksella ja myötähäpeällä Liin paskan heittoa suorassa TV-lähetyksessä.- Anonyymi
Li sanoi kerran, että muuttaa Ruotsiin jos pakkoruotsi poistetaan.
- Anonyymi
Marin on niin vetovoimainen pj että demarit on saaneet paljon uusia äänestäjiä vihreiden ja vasemmistoliiton puolelta. Andersson on jäänyt seinäruusuksi kauniimpien nuorten pj-naisten Marinin ja Ohisalon rinnalla, takavuosien särmikkyys on kadonnut mikä näkyy kannatuslukemissa.
- Anonyymi
Koulukiusaajien puolelle asettuminen uhrin sijaan ei myöskään ollut Liiltä hyvä veto.
Opetusministerin omasta mielestä hyvinkin, mutta oikeusvaltioperiaatteen kannalta ei niinkään. Ihmekös tuo, jos kannatus heikkenee.
Tosin Liillä oli tuhannen taalan paikka nostaa profiiliaan. Mutta kun ei, niin ei.- Anonyymi
No kun on äärivasemmistolainen.
- Anonyymi
Kalliiksi tulevat matut joka saralla.
- Anonyymi
Muija vaihtoon vaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä762661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721832Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2741528Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741504Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461487- 871341
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3981293Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3471253Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3821238- 1281195