Mistä johtuu kiivastuminen

Oi milloin koittaa se päivä, jolloin me SAVIASTIAT TYYDYMME OSAAMME savistioina emmekä pyrkisi olemaan JOTAKIN MUUTA KUIN SAVIASIOITA - että tyytyisimme olemaan arkiolemukseltamme eli "kuoreltamme" ihan omia itsejämme emmekä teeskentelisi sitä Aarrette, jota kannamme SISÄLLÄMME.

Me kelpaamame TÄMMÖISINÄMME, NYT JA AINA.

"Halu muuttua" kumpuaa aivan jostakin muualta kuin evankeliumista, ainakin silloin kun tuosta halusta kuultaa ahdistus ja epätoivo. Evankeliumi ei IKINÄ johda ahdistukseen eikä epätoivoon.
Niinpä ihmisen kannattaa karsia ajatelustaan ne ainekset, jotka ovat vastoin evankeliumia, joka julistaa meidän olevan täysin rakastettuja ja hyväksyttyjä NYT JA AINA.

Ihmisen voi sanoa löytäneen (tarkemmin: sisäistäneen) armon siinä vaiheessa, kun hän ei kauhistu eikä hämmenny omasta vajavaisuudestaan ja helmasynneistään eikä yritä hankkiutua sellaisista asioista eroon vaan lepäilee Kristuksessa, Kristus-ykseydessä.

Aloittajan ahdistus johtuu pelagiolaisesta harhaopista, joka opettaa, että "kelvatakseen Jumalalle", ihmisen täytyy itse muuttaa itsensä. Tähän ihmistekoon hellarit sitten rukoilevat "Jumalalta voimaa", mutta Jumalan Itsensä ei sallita tehdä mitään, sehän olisi luterilaisuutta!

Gal. 2: 15-21
15 Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä;
16 mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.

17 Mutta jos meidät itsemmekin, pyrkiessämme vanhurskautumaan Kristuksessa, on havaittu syntisiksi, onko sitten Kristus synnin palvelija? Pois se!
18 Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.
19 Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,

20 ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
~

Nimenomaan uskossa me muutumme. Hylkäämme sen mikä on vanhaa ja puemme päällemme uuden ihmisen, joka elää Hengen tilassa eikä lihassa. Jos usko olisi sitä, että olisin aivan sama ihminen kuin ennen ilman Henkeä, mutta höpötän vain omituista oppia, niin silloin kyse epäraamatullisesta harhaopista.

Joskaan hermoileminen ei ole vakavaa eikä kuolemansynti. Se vain kertoo vielä siitä ettei armo ole suureksi tullut ja Jumalalla on meidän kanssa vielä tekemistä. Itsemme ei tarvitse mitään tehdä, vaan odottaa armon Henkeä muuttamaan meidät.

Aina on toivoa paremmasta, kun ihminen näkee oman osuutensa asioiden kulussa.
Anteeksi pyyntäminen ja antaminen on sellainen asia, kun sen oikeasti katuen tekee toista loukattuaan, että sen myötä rakentuu aivan uusia näköaloja sekä aukeaa hedelmällisiä keskusteluja.

ST

2Moos.20:4-5. 2Moos.34:14 Älä kumarra muuta jumalaa; sillä Herra on nimeltänsä Kiivas, hän on kiivas Jumala. 3Moos.26:27-28 Ja jos te ette vielä sittenkään kuule minua, vaan yhä käytte minua vastaan, niin minäkin kiivastuksessani käyn teitä vastaan ja kuritan teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden. 5Moos.4:24 Sillä Herra, sinun Jumalasi, on kuluttava tuli, kiivas Jumala. Joos.24:19 Niin Joosua sanoi kansalle: Te ette voi palvella Herraa, sillä hän on pyhä Jumala; hän on kiivas Jumala, hän ei anna anteeksi teidän rikoksianne ja syntejänne.

Se on hyvä kun ihminen näkee sen ,mikä pitää nähdä ja puhuu sen ääneen ,mikä pitää puhua.
Noin mahdollistuu vapautuminen vääristä teoista kun noin selvästi asian ilmaisee.
Se on samaa kuin alku srkssa ..siellä ihmiset tunnustivat toisilleen ja vapautuivat .MIKSI.
Asian ydin on tässä ELI....tunnustan vääryyden ,minkä sydän kertoo ja omatunto.
Jos tai kun olen uudestisyntynyt niin Pyhä Henki nostaa tuon väärän ylös tunnustettavaksi eli ihminen tekee pesäeron asiaan ja tunnustaa väärän toiminnan .
Näin ihminen ei ole enää portin aukaisija tuon vääryyden suuntaan jatkossa.
Samalla kun puhdistus on käynnissä niin kannattaa jatkaa asiaa rukouksella ja puhua Jumalalle ,ettå haluan voiman ja viisauden estää tuon vääryyden jatkossa esim tasaisen mielen.

PK_SEUDUN_LIIKENNE.. se on sellaista sontaa että siinä saat ihan luvan kanssa kiroilla! se sallitaan! koska TUUSULALAISIA on tien päällä jukoliste SENTILJOONA AUTOA!!!! autot sinkoilevat ja poukkoilevat joka suuntaan!! TUUSULA sylkee autojaan 24/7 siitä kaupungista ja ne tukkivat koko PK-SEUDUN autoillaan

siinä saa kiroilla mutta se vapaus ei koske kuin PK_SEUDUN_LIIKENNETTÄ

Kiivastuminen on hermostumisen ylevin muoto.

Syntinsä saa nimenomaan anteeksi kun tunnustaa ne ja katuu niitä. Ei jos sanoo, että olen vain tälläinen ja olosuhteet sellaiset, että muuta en voi.

Ja parannus on aina Jumalan teko. Ei ihmisen. Ylpeydessään ja omavanhurskaudessaan ihmisen tulee se aina muistaa. En voi ottaa mitään sellaista taivasta mitä minulle ei anneta. Ei vaikka olisin miten rikkiviias ja kiihkeä.

Temperamentti on pitkälti synnynnäinen. Eikä Jumala kenellekään temperamentin siirtoa tee. Käytöstä voi oppia hillitsemään. Mutta tunteista tuskin kokonaan eroon pääsee.

Mooses on raamatussa esimerkki äkkipikaisesta henkilöstä, jota Jumala käytti. Mutta sitten tuli se raivari, jonka seurauksena hän ei päässyt itse luvattuun maahan. Jumala oli antanut Moosekselle toimintaohjeet, mutta hän ärsyyntyi kitisevään kansaan. Antoi tunteillensa vallan, ja huiteli "lihan käsivarrella. Synnillä on seurauksensa, joita kukaan meistä ei voi välttää.

Lohdullista kuitenkin on, että Jumala ei hylännyt Moosesta. Mooses pääsi perille taivaalliseen luvattuun maahan, Jumala itse hautasi hänet rakkaudella kuoleman jälkeen erämaahan. Mooses oli toinen niistä, jotka saivat myöhemmin keskustella Jeesuksen kanssa hänen tulevasta kärsimyksestään kirkastusvuorella.

Mooseksen tarina osoittaa, että meillä temperamenttisillakin on toivoa, jos emme anna periksi, vaan riipumme kiinni Jumalan armossa.

Tempperamentti on osa luonnetta.
Jumalan Henki ihmisessä uudessa luomuksesa tasoittaa niitä rösöjä ja kulmia ,joita ihmisessä on.
Uuden luomuksen elämä on sitä vaeltamista Hengessä ja siinä koko asian ydin uudessa liitossa.
Meillä on se kasvattaja ja opettaja sisässä.
Hän kertoo meille kaiken ,mitä tarvitsemme tietää .
Juju on siinä ,että uskovan täytyy ymmärtää tämä Hengessä vaellus ja jos ei vielä ymmärrä ni rukoilla ja se selvyys varmasti tulee sillä tämä on niitä asioita ,jossa lapsen pyytäessä leipää niin Isä varmasti antaa sitä leipää kun pyyntö on Isälle mieleinen ja rakas.

>> "Halu muuttua" kumpuaa aivan jostakin muualta kuin evankeliumista, ainakin silloin kun tuosta halusta kuultaa ahdistus ja epätoivo. Evankeliumi ei IKINÄ johda ahdistukseen eikä epätoivoon. Niinpä ihmisen kannattaa karsia ajatelustaan ne ainekset, jotka ovat vastoin evankeliumia, joka julistaa meidän olevan täysin rakastettuja ja hyväksyttyjä NYT JA AINA. <<

Kyllä on vellit ja puurot sekaisin.

Evankeliumi on ilosanoma Jeesuksesta. Piste. Hänen sovitustyöstään.

Uskoontulon jälkeen Herra ei lopeta siihen, vaan hän haluaa vaikuttaa meissä myös hyvää hedelmää, joka tarkoittaa Kristuksen kaltaisuuteen, täyteen miehuuteen, kasvamista.

Aloittajalla on siis erittäin hyvin pullat uunissa, jos hän uskovana sisimmässään kokee muutostarvetta. Sillä Herra sitä nimenomaan vaikuttaa. Ei se tee meistä mitään vähemmän rakastettuja tai hyväksyttyjä, että kasvamme kristittynä, vaan se nimenomaan on Herran tahdossa vaeltamista ja kuuluu uskovan osaan. Herra kasvattaa meitä armonsa ja rakkautensa kautta, mutta myös kurittaen niin kuin Isä lasta, kertoo raamattu selvästi.

Ärsyyntymiset yms. ovat vanhaa aatua, joka yleensä itsellemme kiperissä paikoissa nostaa päätään.

Laiska kristitty taas ei niistä edes halua vanhasta aatustaan eroon, vaikka Herrakin haluaisi, vaan laiska toteaa, että "tulin jo uskoon, miksi vaivautua, armossa on hyvä laiskotella".

Mutta ei raamattu opeta Herran tahdon sellaista olevan. Hän on edeltä valmistanut itse kullekin ne teot, joissa kuuuluisi vaeltaa.

Kristityn elämää kuvataan vaelluksena, ei paikallaan pysymisenä.

Todella heikkoa on uskovilla juuri se kasvaminen niiden huonojen luonteenlaatujen ylitse, se on todella hidasta, eikä niistä paljoa saarnoja pidetä sekin kertoo jotain aiheesta.

rasittavia ihmisiä on todella paljon ja raivorasittavia niistäkään ei ole pulaa, jokasesta seurakunnasta niitä löytyy, ja aniharvoin he muuttuvat.

sisulla mennään läpi vaikka harmaan kiven, sanotaan. uskovainen sisupussi tekee saman, ja palaa reijän vierestä vielä takaisin.

Onhan se arveluttavaa mennä saarnaamaan siitä millaisia me ihmiset olemme. Sanoa, että olette samanlaisia taliaivoja kun ateistit eikä Herra vaikuta teissä pätkääkään. Sillä tavalla ei saarnamies pitkälle pötki, vaan parempi laverrella kaikkea mukavaa sanasta ja olla sitä kovin ymmärtävinään.