Oliko kebabpuolueen jäseniä? mitä tarkota vero

Ei tuntenut lakia

Mies kertoi esitutkinnassa muun muassa terveysongelmistaan ja puutteellisesta luku- ja kirjoitus sekä kielitaidostaan. Näihin seikkoihin hän vetosi. Miehen lääkärintodistusten vuosilta 2015-2016 ei katsottu voineen vaikuttaa vuosien 2008-2009 tekoihin.

Häneltä kysyttiin, kuinka hyvin hän tuntee liiketoimintaan liittyvää keskeistä lainsäädäntöä, johon hän vastasi, ettei sillä tavalla hallitse näitä asioita. Mies kertoi apunaan olevan tilitoimiston ja lakitoimiston. Lakimieheltä hän kertoi kysyneensä jopa sitä, milloin käy WC:ssä.

Tuomittu mies on samaa turkkilaissukua, jonka rikoksista ja rikosepäilyistä on viime vuosina uutisoitu tiuhaan. Myös nyt tuomitun miehen oululainen juristi on ollut vyyhdessä epäiltynä eri rikoksista. Tässä tapauksessa hän ei ollut syytettynä.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Tänä syksynä piti alkaa käräjillä suvun laajempi talousrikosvyyhti, mutta yhtä vastaajaa ei ole tavoitettu. Hänen uskotaan paenneen lain kouraa ulkomaille.
IL TYÖRYHMÄ
LUE MYÖS
Oulun pizzasuvun jäsen jälleen käräjillä törkeistä talousrikosepäilyistä – ravintolatoimintaa vuosikymmeniä eri nimillä

ote iltalehti
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyse on Kebab Ataturkin puolueesta.

Äänestä

Linnaan ja sitten ulos maasta. Muutama suvakki mukaan, muuten rasismi.

Äänestä

Turkki valtaa islamilla tilaa?

Äänestä

mika ero oon 10 ja 10000 e. mine ei kasita

Äänestä

allah saapui kaupunkiin

Juice

Äänestä
  • Mut kenen luvalla, suomi laetettaan sekasin ja turvatomaksi meil kaakille suomalaisille asua
    - elikkä suomi paneutuu liikaa noitten räyhäkultuureitten sisäisiin onkelmiin ja sitäkautten suomi tuhotaan näin totutelemalla noiten hajotamis-kultuureihin

    TÄYSIN EPÄNORMAALISTA PYRITÄÄN NYT TEKEMÄÄN SUOMES AIVAN NORMAALIA

    Äänestä

sipilän asiaa

Äänestä

Vero on se kun kehitysmaataustainen Islamin palvoja lähettää sosiaalituistaan rahaa omille sukulaisilleen Afrikkaan!

Äänestä

sipilä kertomaan bisneskebabia

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei tuntenut lakia

Mies kertoi esitutkinnassa muun muassa terveysongelmistaan ja puutteellisesta luku- ja kirjoitus sekä kielitaidostaan. Näihin seikkoihin hän vetosi. Miehen lääkärintodistusten vuosilta 2015-2016 ei katsottu voineen vaikuttaa vuosien 2008-2009 tekoihin.

Häneltä kysyttiin, kuinka hyvin hän tuntee liiketoimintaan liittyvää keskeistä lainsäädäntöä, johon hän vastasi, ettei sillä tavalla hallitse näitä asioita. Mies kertoi apunaan olevan tilitoimiston ja lakitoimiston. Lakimieheltä hän kertoi kysyneensä jopa sitä, milloin käy WC:ssä.

Tuomittu mies on samaa turkkilaissukua, jonka rikoksista ja rikosepäilyistä on viime vuosina uutisoitu tiuhaan. Myös nyt tuomitun miehen oululainen juristi on ollut vyyhdessä epäiltynä eri rikoksista. Tässä tapauksessa hän ei ollut syytettynä.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Tänä syksynä piti alkaa käräjillä suvun laajempi talousrikosvyyhti, mutta yhtä vastaajaa ei ole tavoitettu. Hänen uskotaan paenneen lain kouraa ulkomaille.
IL TYÖRYHMÄ
LUE MYÖS
Oulun pizzasuvun jäsen jälleen käräjillä törkeistä talousrikosepäilyistä – ravintolatoimintaa vuosikymmeniä eri nimillä

ote iltalehti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu