EU:n "Oikeusvaltio mekanismi" on pelkkää sananhelinää

Anonyymi

Tää EU:n "Oikesuvaltio mekanismi" on hyvin tyyppillistä sananhelinää jossa epäilyttävälle ja epäreiluille hankkeille annetaan joku tosi hieno nimi jota on vaikea vastustaa. Lapselliset ihmiset voi sitten jankuttaa tyyliin: "Etkai siis vastusta oikeusvaltiota?" Se on samaa osastoa kun Demari puhuu "arvoista" tai "sivistyksestä." Heidän oma tulkinta näistä asioista on aina erittäin epämääräinen ja kyseenalainen kuten ollaan huomattu. Me maksamme paljon enemmän kuin tulemme saamaan joten ihan tyhjiä uhkauksia siis puhua että jäämme jonkun etujen ulkopuolelle. Paras etu saavutetaan sillä että pidetään nuo rahat itsellä.

9

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hallitus mielellään sanoo sanan "oikeusvaltio" vähän joka lauseessa ja sen tarkoitus on nimenomaan luoda se kuva, että jokainen joka on eri mieltä, muka vastustaa oikeusvaltioperiaatteita.
      Lauseet vaan muotoillaan sellaiseksi, että sekä sanan- että yhdistymisvapauksien rajoittaminen kuulostaa perustellulta kuten myös maailman sosiaalitoimistona oleminen.
      Esim. vihreillä "oikeusvaltion tulee pitää huolta heikommista"-sanontaa käytettiin intersektionaalisen feminismin perusteena. Ja se jos joku on epätasa-arvoista jos joku. Sitä voi verrata äänestämiseen, jossa jollakin on yksi ääni ja toisella niitä on puoli tusinaa.

      • Anonyymi

        Niin, miten jo valmiiksi oikeusvaltio voi siis tulla enemmän oikeusvaltioksi antamalla miljardeja rahaa? Vähän epäilyttävää


    • Anonyymi

      Olet asian ytimessä, juuri näin se on

    • Anonyymi

      Ole persu, kannata diktatuuria!

      • Anonyymi

        Mistäs sinä ton vetäsit?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäs sinä ton vetäsit?

        Siitä että kaikki jotka ovat hänen ideologiaansa vastaan ovat persuja.


    • Anonyymi

      Kuuluu samaan sarjaan kuin sekin, että "korona leviää nyt vähemmän koulutetussa väestössä"
      Enää ei puutu kuin se, että koulussa aletaan opettamaan, että koronaan saa immuniteetin kun opiskelee hallitus myönteisille aloille.

    • Anonyymi

      EU:ta ei kiinnosta oikeusvaltio periaate kun kysymys on Espanjan poliittisista vangeista ja Romanian kerjäläisistä. Eurooppalaisten teloitukset,raiskaukset, ryöstöt ja pahoinpitelyt ei haittaa kunhan vain paapotaan ja elätetään matulaumoja.

    • Euroopan unionista tehdyn perussopimuksen 2 artiklassa oikeusvaltio on listattu yhdeksi EU:n perusarvoista. Se tarkoittaa sitä, että jäsenmaiden hallitusten tulee noudattaa lakia, että ne eivät saa tehdä mielivaltaisia päätöksiä ja että kansalaisten tulee voida haastaa niiden päätökset itsenäisissä tuomioistuimissa. Oikeusvaltioperiaatteeseen kuuluu myös korruption vastainen toiminta sekä lehdistönvapauden puolustaminen, jotta kansa saa tietoa hallituksen toimista.

      Puola ja Unkarivastustavat näitä arvoja...ja Suomen persut kannattavat heitä avoimesti eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio etunenässä. Jos kannattaa oikeusvaltiota, tietää varmasti mitä puoluetta ei kannata äänestää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      219
      5016
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      191
      2705
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1582
    4. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      52
      1480
    5. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1292
    6. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      99
      1268
    7. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      132
      1247
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      155
      1185
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1184
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      82
      1163
    Aihe