Kymmenen euroa rahaa ja torstaina vasta tulee lisää

Anonyymi

Mitä ostaisit? Minulla siis lapsikin tässä. Ajattelin pari perunapussia,jauhelihaa,juureksia. Keiton kun tekee...Ja mehua.

82

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toi on oikein hyvä, mutta pistäisin myös reilusti tuoretta persiljaa (+suolaa ja maustepippureita). Ei mitään sokeroituja mehuja vaan hanavettä ja sitä voi laittaa vaikka kannullisen jääkaappiin päiväksi niin saa aina kätevästi kylmää. Lisäksi ruisleipää ja juustoa. Keittojen lisäksi en kaipaa mitään salaatteja eikä niitä muutenkaan aina tarvi syödä.
      Sitten esimerkiksi italianpata täysjyväpastasta ja vähärasvaisesta jauhelihasta on terveellistä ja halpaa sekä helppo valmistaa ja hyvää! Sekaan voi heittää vaikka vielä pakastevihanneksia ja maustekurkkua kuutioina. Itse laitan myös pizzamaustetta ja vähän suolaa. Kannattaa tehdä reilusti ja pakastaa osa, mutta säilyy myös riittävän kylmässä jääkaapissa vaikka viikon syömäkelpoisena.

      lajijasuris

      lajijasuris

      • Anonyymi

        Juustoja ei ostella kun rahat vähissä. Putoa haavemaailmasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se voi tehdä tiukkaa ostaa just tuolla kympillä. Jos nyt sekin pitää ostaa juuri nyt, mutta joo ei paha välillä olla ilmankin. Itsellä juusto, ja yleensä vielä Oltermanni on sellainen, mitä on aina jääkaapissa! Täytyy olla rahankäytössä jotain pielessä ellei ole varaa ostaa juustoa. Ruoka on ihan välttämättömyys ja kyllä sitä varten pitää aina varata rahaa. Toimeentulotukea saavan on paha säästää tilille, mutta jemmaa seteleitä kotiin vähitellen.

        lajijasuris

    • Anonyymi

      Puuroa kannattaa syödä paljon ja makaroonia, jos on rahat vähissä.

    • Anonyymi

      Jauheliha ja perunat on halpaa.

    • Anonyymi

      Suurikin paketti kaurahiutaleita maksaa alle euron, kun ostaa halvinta. Vesi tullee maksutta hanasta, eikä suolan lisääminen ole välttämätöntä.

      Pitkäaikatyötön

    • Anonyymi

      Jos sinulla ei ole yhtään mitään kotivaraa ja vain tuo 10€ rahaa (aika absurdi tilanne, että joku jättää itsensä lapsen kanssa tälläiseen tilanteeseen, vaan onhan näitä...), niin tuo raha riittää hyvin sinulle ja lapselle torstaihin saakka.

      Tuo keitto on ihan hyvä juttu, siitä riittää moneksi päiväksi.

      Aamiaiseksi voit ostaa 500g paketin kaurahiutaleita, maksaa alle 0,50€ ja saat siitä n. 16 lautasellista kaurapuuroa.
      Leviterasia 400g maksaa 0,54€, siitä riittää moneen leipään.
      Viipaloitu sekaleipä (16 viipaletta) maksaa 0,99€
      Kanamunat 10kpl rasia maksaa n. 1€
      Lanttu maksaa 0,50 -1,00€/kg
      Perunat maksaa 0,20 - 0,40€/kg
      Porkkanat maksaa n. 1€/kg
      Sika-nautajauheliha 400g maksaa 3,29€
      Omenat maksaa n. 1€/kg
      Maitoa litra 0,55€

      Näillä em. tuotteilla pärjäätte sinne torstaihin asti, jos edes jotain mausteita löytyis kotivarana.

      • Anonyymi

        Muista, että aina ei tarvi ostaa kaikkea, esim margariinia on aina kaapissa, sitä ei joka päivä tarvi ostaa, eikä kananmuniakaan, leipää on yleensä aina . Jos rahat on vasta loppu niin aika paljon on ruokatavaraa mitä ei tarvi ostaa joka päivä.

        Erilaisia jauhoja pitäisi olla ainaa kaapissa, joista voi pyöräyttää sämpylöitä tiukan paikan tullen. Kuivakaappi kannattaisi ottaa käytöön , josta voi rahattomana saada paljon erilaisia ruokia.
        Esim tarjouksesta makarooneja saa 1 e 8 pussia, vehnäjäuhoja 1 e kaksi pussia, mausteita ym säilyvää tavaraa, ja joitain säilykkeitä jotka säilyy pitkään.
        Joka päivä ei pitäisi käydä kaupassa, kerran viikossa, niin raha kyllä riittää. Jos joka pivä käy, sortuu usein turhiin ostoksiin.

        Usein vain tuntuu olevan täällä näillä köyhillä, että mitään ei ole mukamas kotivarana.

        Laitoin nyt tuohon, että mitä syötävää saa tuolla 10€:lla, vaikka kotona ei olisi yhtään mitään, vaikka kait sitä nyt sentään suolaa ja vähän mausteita löytyy.

        Meillä on kotivarana kuivia ja muuten säilyviä elintarvikkeita n. vuoden tarve, joten aina on jotain ruokaa kotosalla. Sekä tietysti muutakin kodissa ja elämässä tarvittavaa on kotivarana, kuten pesuaineita ja wc-paperia.

        EU-ruoka-apua jaetaan JOKAISELLA paikkakunnalla, joten ihan "kädestä suuhun" eläjällekin on tarjolla ruokaa. Provoa tuo aloitus oli, jos oikea tilanne, että tuollaista tarvitsee täällä alkaa kyselmään ja vielä lapsikin, niin lapsen huostaanotto on lastensuojelun tehtävä tässä tapauksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muista, että aina ei tarvi ostaa kaikkea, esim margariinia on aina kaapissa, sitä ei joka päivä tarvi ostaa, eikä kananmuniakaan, leipää on yleensä aina . Jos rahat on vasta loppu niin aika paljon on ruokatavaraa mitä ei tarvi ostaa joka päivä.

        Erilaisia jauhoja pitäisi olla ainaa kaapissa, joista voi pyöräyttää sämpylöitä tiukan paikan tullen. Kuivakaappi kannattaisi ottaa käytöön , josta voi rahattomana saada paljon erilaisia ruokia.
        Esim tarjouksesta makarooneja saa 1 e 8 pussia, vehnäjäuhoja 1 e kaksi pussia, mausteita ym säilyvää tavaraa, ja joitain säilykkeitä jotka säilyy pitkään.
        Joka päivä ei pitäisi käydä kaupassa, kerran viikossa, niin raha kyllä riittää. Jos joka pivä käy, sortuu usein turhiin ostoksiin.

        Kuivatut herneet ja linssit on hyviä kotivarana, samoin jauhot, makaronit, kaurahiutaleet ja pastat, sekä riisit ja soijarouhe. Lisäksi säilykkeenä papuja ja tomaattimurskaa. Jo 20€ ostaa näitä melkoisen määrän kotivaraksi, millä pärjää pitkälle.
        Makaronit tosiaan 1€ saa 8pussia, soijarouhe maksaa 3€ 500g pussi, pavut ja tomaattimurskat 0,60 -0,80€ purkki.
        Itse teen aika paljon laatikkoruokia, esim. soijaperunasoselaatikko maksaa n. euron iso uunivuoallinen tehtynä ja siitä syö monta päivää koko perhe. Samoin soijaporkkanamakaronilaatikko, maksaa alle euron iso uunivuoallinen ja siitäkin riittää koko perheelle pariksi päiväksi.
        Janssonin kiusaus on edullinen ruoka valmistaa, yhdestä isosta ravintolafilepurkista saa tehtyä valtavan määrän janssoninkiusausta, itse jaan sen purkin sisällön neljään isoon uunivuoalliseen. Yhden annoksen hinnaksi jää paljoakaan.

        Kaupassa ei todellakaan tarvitse käydä joka päivä ja silloinkin ostaa vain tarpeeseen, sekä katsoo tarjoukset, jos niistä on sopivaa tarjolla. Nälkäisenä ei kannata kauppaan mennä ostoksille!

      • Anonyymi

        EU,N Jäsenyyden piti poistaa kaikki ongelmat Suomesta ???? Eikö se poistanutkaan kun Hesassa 1,5 km Ruokajonot ja sama taitaa olla koko Suomessa .

        Mikä ihmeen soijafetissi tällä yhdellä on?

        Kotimaista lihaa soijan tilalle, ympäristö kiittää!

        Kyllä meidän jokaisen tulee tehdä ympäristöystävällisiä valintoja!!!!!

        Ei mitään soijafetissiä, vaan ihan järkevää käyttää välillä soijaa tai muita palkokasveja. Kyllä me käytetään itse kasvatettua härkäpapuakin aika paljon ruokiin. Kotimaista broileria ja kalaa syödään myös. Toki meillä on pakastimessa kotimaista hirvenlihaa saatuna hirviporukalta ja kotimaista lampaan lihaa suoraan lampurilta ostettuna. Jauhelihan jauhan itse, kerralla 2,5kg satsi, joten ei me soijaan aina turvauduta!

        Tänään kuitenkin tein nyt soijaporkkanamakaronilaatikon, se on niin vaivaton ja edullinen valmistaa, alle eurolla tulee pariksi päiväksi ruokaa koko perheelle.

        Vaan nythän oli kyse siitä, että joku uus'avuton ja talouttaan hallitsematon oli jäännyt lapsensa kanssa 10€ varaan torstaihin asti. Hänelle voisi olla jotain apua hyvästä kotivarasta, johon kuuluisi myös soijarouhetta pussillinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuivatut herneet ja linssit on hyviä kotivarana, samoin jauhot, makaronit, kaurahiutaleet ja pastat, sekä riisit ja soijarouhe. Lisäksi säilykkeenä papuja ja tomaattimurskaa. Jo 20€ ostaa näitä melkoisen määrän kotivaraksi, millä pärjää pitkälle.
        Makaronit tosiaan 1€ saa 8pussia, soijarouhe maksaa 3€ 500g pussi, pavut ja tomaattimurskat 0,60 -0,80€ purkki.
        Itse teen aika paljon laatikkoruokia, esim. soijaperunasoselaatikko maksaa n. euron iso uunivuoallinen tehtynä ja siitä syö monta päivää koko perhe. Samoin soijaporkkanamakaronilaatikko, maksaa alle euron iso uunivuoallinen ja siitäkin riittää koko perheelle pariksi päiväksi.
        Janssonin kiusaus on edullinen ruoka valmistaa, yhdestä isosta ravintolafilepurkista saa tehtyä valtavan määrän janssoninkiusausta, itse jaan sen purkin sisällön neljään isoon uunivuoalliseen. Yhden annoksen hinnaksi jää paljoakaan.

        Kaupassa ei todellakaan tarvitse käydä joka päivä ja silloinkin ostaa vain tarpeeseen, sekä katsoo tarjoukset, jos niistä on sopivaa tarjolla. Nälkäisenä ei kannata kauppaan mennä ostoksille!

        Voiko tuon Janssonin kiusauksen tehdä soijarouheesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko tuon Janssonin kiusauksen tehdä soijarouheesta?

        Janssonin kiusaukseen käytän ravintolafileitä, kuten kerroin tuossa jo edellä.
        Käytän kyllä kiusauksiin erilaisia papuja, mm. kasvattamistani härkäpavuista käytän kiusauksiin, sekä ihan purkitettuja papujakin käytän kiusauksiin peruna suikaleiden kanssa. Soijaa en ole käyttänyt kiusauksiin missään muodossa, mutta eihän sekään ole mahdotonta, turvotettua soijarouhetta voi käyttää jauhelihan tavoin moniin ruokiin. Voit varmaan kokeilla itsekin!

        Kiitos vaan vinkistä, mutta syön edelleenkin mieluummin suomalaista sika-nautaa kuin ulkomailta roudattua soijarouhetta, jonka alkuperästä ei ole mitään takeita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU,N Jäsenyyden piti poistaa kaikki ongelmat Suomesta ???? Eikö se poistanutkaan kun Hesassa 1,5 km Ruokajonot ja sama taitaa olla koko Suomessa .

        Jos rahat käyttää tupakkaan ja kaljaan niin turha itkeä sillä ei Eu niitä maksa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos vaan vinkistä, mutta syön edelleenkin mieluummin suomalaista sika-nautaa kuin ulkomailta roudattua soijarouhetta, jonka alkuperästä ei ole mitään takeita.

        Eipä siitä sika-nauta jauhelihasta mitään janssoninkiusausta taida tulla... Ja olet ihan varma siitä lihan kotimaisuudesta, kun jauhelihaa ostat. Liha voi kyllä olla jauhettu kotimaassa, mutta onko takuita lihan alkuperästä. Syöt melkoisen määrän kotimaisenkin lihan mukana soijaa, kun soijalla tuotettua lihaan on tarjolla. Vähemmän kuormittaa ympäristöä, kun syö suoraan soijaa, eikä eläinten kautta tuotettuna lihana.
        Itse syön kotimaista hirven ja lampaan lihaa. Hirvet syönneet luonnosta ravintonsa ja lampaat laiduntaneet ilman lisärehua metsälaitumilla.
        https://www.viite.fi/2019/08/13/kotimaisen-lihantuotannon-ekologisuus-on-pelkka-myytti/

        Ihan kiva, jos sinulla on varaa hirven- tai lampaanlihaan, on kilohinta sellainen, etä ei köyhällä ole noihin varaa.

    • Anonyymi

      Köyhille on saatavana ruoka-apua
      Seurakunnan diakoni auttaa myös.

    • Anonyymi

      Suomeen on perustettava Hätä apu - yhdistys jonkakautta vois saaha pika-apua.

      • Anonyymi

        Rista käy rustaan.

      • Anonyymi

        Nykyinen systeemi pelaa, että seurakunnat ym. muut toimjat jakavat EU-ruoka-apua. Lisäksi seurakuntien diakonit auttaa hyvinkin pikaisesti, joten tuskin tarvetta enään uusille yhdistyksille.

    • Anonyymi

      Täällä 2-3 paikkaa josta saa ruoka-apua joka viikko,Myös EU-avustus jakoa.
      Sitten vielä asukastuvalla koulun ylijäämäruoka jakoa.
      Täällä köyhä saa apua eikä kuole nälkään.

      • Anonyymi

        Hei kyllä kuivamuonaa meillä on. Juurikin ryynejä yms.olen aloittaja. Unohdin mainita totta kai aina jotain on. Makaronia on myös. Eu ruokajako olisi ollut,mutta en päässyt. Lapseni on teini,joka syö paljon.

        Tee perunalaatikkoa, perunoita viipaleina 2 kg, 400g jauhelihaa ja pari sipulia. Nesteeksi lihalientä. Tulee iso annos ja on tuhtia ruokaa nuorelle. Maksaa 4 euroa. Makaronilaatikko tietty halvempaa muttei pidä nälkää niin hyvin.

        Lisäksi leipää (voi vaikka leipoa itse samalla uunin lämmityksellä), voi, halvin leikkele tai maksamakkarapötkö. Halpis jogurttia kilo, maitopurkki.
        Omppuja tai banaaneja pussi.

        Ja pakasteen sulatus, yleensä löytyy aina yksi marjapussi josta voi keittää kiisseliä tai tehdä piirakan. Purkkiananaskin käy mustikan tilalle piirakkaan.

        Minulla on ihan samanlainen perunalaatikko -ohje, rahakkaampina päivinä laitan päälle vielä pekonisiivuja niin tulee vielä maukkaampi.

    • Anonyymi

      Toivottavasti tuo ei ole totta. Jos on, niin kerro meille, että mihin olet lapselle tarkoitetun ruokarahan haaskannut? Omasi voit vaikka ryypätä ja poltella savuna ilmaan, mutta lapselle pitää olla noin 8 euroa ruokaan päivässä. Sosiaalitoimen pitäisi puuttua tuollaiseen.

      • Anonyymi

        En polta enkä juo. Oletko ajatellut,että minulta on mennyt työssäkäyntiin,autoon rahaa. Kotivaraa meillä on ,mutta lapsellepa ei kaikki kelpaa. Joo kyllä saa sossut puuttua,ei ole aihetta,tulkoon. Kaikki on hyvin.

    • Anonyymi

      Jos tuntisin ja tietäisin tämän AP niin voisin lahjoittaa 50€.

      • Anonyymi

        En tarvitse 50€. Minulla vain meni rahaa,kun ostin lapselle kengät ja takin ym. Kasvaa nopeasti. Kirppareilta ei löytynyt sopivia.

    • Anonyymi

      Voi sen aloittaa vasta tästä. Kuvittele, että sinulla on vain 8€. Laita ylimääräiset 2€ säästöön. Seuraavan kerran kun saat palkka/tuki rahasi, laita niistäkin aina syrjään 20%, jossain vaiheessa huomaat, että mitään välttämätöntä ei jäänyt ostamatta, nälkäkin jäi näkemättä ja vanhassa kahvipurkissa on merkittävän suuruinen vararahasto.

    • Anonyymi

      10 euroa rahaa ja sekin kuitenki lainattu.

      • Anonyymi

        Tuskin on eikä se edes kannata lainaila

      • Anonyymi

        Ei ole lainattu. En harrasta lainaamisia.

    • Anonyymi

      Keitto on hyvä ruoka, muutenkin mutta sit varsinkin, kun tilanne on tuo, että muutamalla eurolla täytyisi syödä useampi päivä.
      Iso kattilallinen jauhelihakeittoa maksaa noin 3-4 euroa, mistä syö kyllä useamman päivän ihan hyvin.
      Ja puuroa tietysti, 4-viljan puurohiutaleita saa jo ison laatikon alle eurolla, mistä myös tekee tukevan aamupalalautasellisen puuroa monena aamuna.

      • Anonyymi

        Sen verran jatkan kirjoitustani, että tosiaan mietin kanssa tuota "hätävara"-settiä.
        Sinänsä metka, jos ihmisellä ei ole mitään pahan päivän varaa, mutta kai se on sitten tätä nykypäivää.
        Itsellä on aina jotain spaghettia ja makaronia kaapissa, niissä on pitkä säilyvyysaika ja niitä saa halvalla. Prismassa ainakin heidän oma halpamerkkispaghetti on normihinnallakin 33snt/pussi ja makaroniakin saa halvalla, joskus tyrkyssä saa jopa 7 pussillista eurolla. Eli yli 2kg eurolla.
        Ja sitten itse ainakin pidän säilykeruokaakin jemmassa, Tokmannilla on aika usein hernekeittoa 5-7 purkkia vitosella tarjouksessa ja mulla on aina vähintään yksi tuollainen vitosen satsi kaapissa hätävarana.
        En nyt tarkoita syyllistää enkä haukkua, mutta kovat ajat niin itsellä kuin joillain läheisillänikin on opettanut mulle ainakin sen, että pidän aina vähintään 1vkon safkamäärää kaapissa jemmassa, jos rahat loppuu ihan totaalisesti reilusti ennen seuraavaa tilipäivää. Tai just että parilla eurolla pitäisi syödä viikko.
        Ja tietty pakkasessa mulla on kanssa aina ainakin jotain syötävää tai sitten ainakin esimerkiksi jauhelihaa, mitä voi laittaa makaronin kaveriksi tai hernekeittoon.

        Aloittaja vastasi tuolla on kuivamuonaa. Kyllä sillä pärjää.

    • Anonyymi

      Mielenkiinnosta kysyisin aloittajalta, että mihin ne ruokaan tarkoitetut rahat on käytetty?

      • Anonyymi

        Eipä kuulu sulle. Meinaatko että hän olisi sulle tilivelvollinen tuloista ja menoistaan? Minullakin on tonni rahaa mutten kerro mistä olen sen saanut ja mihin sen kulutan. Kjäh, nyt sua suututtaa kun et saa tietää, olet niin utelias ihminen. Miksi? Mielenkiinosta kysyn missä asut ja mitä teet muuta kun juopottelet?

      • Anonyymi

        Autoon kului.

    • Anonyymi

      Pakastimet on keksitty niin sinne ostaa ruokia, jauhelihaa,kanansuikaleita yms. Jos nyt ei ihan uusavuton ole niin tekee sämpylitä heh heh ei oo jauhoja. Sitä se on kun kuitenkin ryypätty perj ja lauantaina.

      • Anonyymi

        Pakastatko tupaloita ja viinaa, kaljaa ja siideriä?

    • Anonyymi

      tarviiko ostaa savukkeita vai onko vielä jälellä?tosin yhellä askilla paha vedellä koko viikkoa.miten olutvaraston tilanne?

      • Anonyymi

        En polta enkä juo. Ja lopettakaa jo. Tein keittoa, pärjätään torstaihin.

    • Anonyymi

      Perhe syö 5€ viikon, jos rahat todella vähissä! Kaurapuuroa, keitettyä makaronia papujen ja ketsupin kanssa, sekä raastettua porkkanaa. Nämä irtoaa 5€, joten 10€ saa jo melkoiset courmee safkat!
      Keitä hernaria iso kattillallinen, siihen jauhelihaa sattumiksi, siitä syö koko viikon. Aamiaiseksi kaurapuuroa. Siihenkin riittää 5€, joten ei ruoka kallista ole!

      • Anonyymi

        Kauraryynejä on. Pastaa on. Tomaattimurskaa on. =Aloittaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kauraryynejä on. Pastaa on. Tomaattimurskaa on. =Aloittaja.

        Sittenhän te pärjäätte jo niillä muutaman päivän.

    • Anonyymi

      10eur rahaa ja sekin lainattu sitten torstaina tulee rahaa ja maksaa velat tolle ja tälle sitten uus kierros.Jos lapsi on niin 30euroa tarvis maanantaina olla. Lapselle ei sanota että älä syö kun tiukka rahatilanne.Linnaan tuollaiset huoltajat.

      • Anonyymi

        höpsis.ensin omat oluet ja savukkeet.lapsi pärjää syömättkin on pienempi niin ei tarvitse syödä niin paljoa.kuin kerran viikossa.

      • Anonyymi

        Aloittaja on kertonut, että ei juo eikä polta eikä lainaa. En usko, että hän myöskään kieltää lapselta syömisen ja kertoo myöskin nyt pärjäävänsä. Mikä tarve sinulla on häntä arvostella ja jopa olla linnaan laittamassa?
        Tiedän tunteen kakden lapsen yksinhuoltajana, rahat vähissä, mutta lapsille kyllä ruokaa piti saada. Kävelin tuntikausia ulkona pulloja etsimässä, että sain maitopurkin ja jotain syömistä ostettua, eipä tullut mieleen ostaa tupakkaa tai kaljaa niillä rahoilla.
        Sinun mielestäsi olisin sitten sinne linnaan joutanut, olin niin surkea huoltaja.

        Ei kersa muutamassa päivässä sentään nälkään kuole.vettä tulee hanasta kumminkin.eli ihan hyvällä omallatunnolla olisi voinut ostaa savukkeita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja on kertonut, että ei juo eikä polta eikä lainaa. En usko, että hän myöskään kieltää lapselta syömisen ja kertoo myöskin nyt pärjäävänsä. Mikä tarve sinulla on häntä arvostella ja jopa olla linnaan laittamassa?
        Tiedän tunteen kakden lapsen yksinhuoltajana, rahat vähissä, mutta lapsille kyllä ruokaa piti saada. Kävelin tuntikausia ulkona pulloja etsimässä, että sain maitopurkin ja jotain syömistä ostettua, eipä tullut mieleen ostaa tupakkaa tai kaljaa niillä rahoilla.
        Sinun mielestäsi olisin sitten sinne linnaan joutanut, olin niin surkea huoltaja.

        Missäs lasten isä oli ja noin yleisesti niin sait elatusmaksuja vaude sie kävelit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missäs lasten isä oli ja noin yleisesti niin sait elatusmaksuja vaude sie kävelit.

        Kaikista miehistä ei vain ole isiksi ja vastuunkantajiksi vaan oma napa on tärkeämpi. Minä vain tein väärän valinnan, mutta lapsistani huolen pidin vaikka välillä tiukkaa olikin.

        Herran jestas mikä asenne kun ensin sinulla itsellä ei oikeen ole tarjota ruokaa ja siihen päälle syyllistät entistä puolisoa.

        Enhän minä sanonut, ettei ruokaa ole ollut, olen vain joutunut keksimään keinoja ja tekemään työtä sen eteen että lapsille sitä on aina ollut. En syyllistä ketään muuta kuin itseäni, on vain ihmisiä joille oma vapaus on perhettä tärkeämpi. Hän elää omaa elämäänsä ja minä omaani, molemmat tyytyväisiä tahollaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        höpsis.ensin omat oluet ja savukkeet.lapsi pärjää syömättkin on pienempi niin ei tarvitse syödä niin paljoa.kuin kerran viikossa.

        Lapsi saa ruokaa koulussa tai päiväkodissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missäs lasten isä oli ja noin yleisesti niin sait elatusmaksuja vaude sie kävelit.

        Kylläpä on ilkeitä ja katkeria ihmisiä jotkut. Toivottavasti koette jonkun suuremman kriisin, mikä opettaa empatiakykyä ja kasvattaa ymmärrystä muita kohtaan

    • Anonyymi

      Hieman vähemmän, mutteipä ole niin tarvis nähdäkään pidemmälle. Who cares

    • Anonyymi

      Soita kokkareiden puoluetoimistoon ja kysy sieltä miksi ne vihaa duunareita ja köyhiä, vastausta et saa, et siis ainakaan rehellistä.

      Sotahan tästä taas on tulossa kun rikas kusettaa kaiken itselleen.

      • Anonyymi

        Ei kokkarit vihaa duunareita, eikä rikas kuseta. Rikkaille tärkeää, että yhteiskunta pyörii hyvin ja rahaa tulee. Ja jos ei ole duunareita, ei tule rahaa. Näin se vaan menee!

        Ja voit miettiä sitä, miksi vassarit ollessaan hallituksessa ei ole hoitaneet pois köyhyyttä ja työttömyyttä???

        Se on toi puuron jatkaminen vedellä Suomessa monen kohtalo, kun sosiaaliturva on niin paska. Jos sen varassa on ja tarttis sada valoa tupaan nii joutuu valitsemaan ostaako jotain purtavaa vai lapun valasimeen ja jos valitsee lampun kutsuu leipäjono.

        https://www.uusisuomi.fi/uutiset/riittaako-675-kk-elamiseen-nain-moni-suomalainen-ei-saa-edes-sita/5c48768c-689b-3770-981a-7d923d077dc8

        Eikä korjausta ole asiaan tiedossa vaikka asia on ollut tiedossa jo kymmenen vuotta.

        https://www.sosiaalipoliittinenyhdistys.fi/perusturvakoonti1.pdf

        https://www.talouselama.fi/uutiset/komitealta-tyrmays-suomalaisen-sosiaaliturvan-vahimmaismaara-ei-ole-riittava/c3dc3114-59b3-3c99-9db9-255d4322ffdd

        https://www.soste.fi/taataan-oikeudenmukainen-ja-riittava-perusturva-kaikille/

        Kyllä riittää sosiaaliturva, monet pystyy toimeentulotuestakin säästämään lapsilleen asuntoihin ja autohin rahaa. Kyse on vaan miten osaa rahaa käyttää. Jos minä ruokin koko perheen pari päivää sillä yhdelle 8€/päivä ravintoon tarkoitetulla rahalla, niin hyvin riittää toimeentulotuki silloin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on toi puuron jatkaminen vedellä Suomessa monen kohtalo, kun sosiaaliturva on niin paska. Jos sen varassa on ja tarttis sada valoa tupaan nii joutuu valitsemaan ostaako jotain purtavaa vai lapun valasimeen ja jos valitsee lampun kutsuu leipäjono.

        https://www.uusisuomi.fi/uutiset/riittaako-675-kk-elamiseen-nain-moni-suomalainen-ei-saa-edes-sita/5c48768c-689b-3770-981a-7d923d077dc8

        Eikä korjausta ole asiaan tiedossa vaikka asia on ollut tiedossa jo kymmenen vuotta.

        https://www.sosiaalipoliittinenyhdistys.fi/perusturvakoonti1.pdf

        https://www.talouselama.fi/uutiset/komitealta-tyrmays-suomalaisen-sosiaaliturvan-vahimmaismaara-ei-ole-riittava/c3dc3114-59b3-3c99-9db9-255d4322ffdd

        https://www.soste.fi/taataan-oikeudenmukainen-ja-riittava-perusturva-kaikille/

        Eipä tarvitse puuroa jatkaa vedellä Suomessa, lautasellinen kaurapuuroa maksaa n. 0,03€, siis peräti 3cnt lautasellinen!!!! Jos syö joka aamu kaurapuuroa lautasellisen, maksaa se vuodessa n. 10€!!!
        Ruoka on niin halpaa, että kaikkein köyhimmätkin voivat ostaa sitä, elleivät käytä rahojaan pelaamiseen, päihteisiin tai tupakkaan. Jo 200€ ostaa kaupastakin yhdelle henkilölle vuodeksi ruokaa, ei siinä mitään vedellä tarvitse jatkaa!

        Tuon 200e/v höpötyksen voit jo lopettaa, tuo on täysin mahdotonta jos kaikki joutuu ostamaan. 50senttiä/pv ei todellakaan osteta terveellistä ruokaa, kyllähän sitä kaurapuurolla ja hernekeitolla aikansa hengissä pysyy, mutta terveyden kanssa onkin sitten toisin.

        Juuri näin!

        Kyllä vaan toimii, että 200€ ostaa yhdelle vuoden safkat. Todellisuudessa moni peli- ja päihdeongelmainen syö aika vähällä rahalla, eikä terveyskään romahda.
        Ruoka on kuitenkin tosi halpaa ostella, kun ei ostele silmät ummessa ja katsoo yksikköhintoja.
        Tuo kaurapuuro ja hernekeitto, niihin ainekset maksaa koko vuodeksi 25€, joten vielä jää muuhun säätöön 175€ käytettäväksi! Jos syö joka päivä lautasellisen kaurapuuroa, maksaa se n. 10 vuodessa, 30kg säkki kuivattuja herneitä maksaa 14,95€, siitä keittelee monet hernekeitot. Soijarouhettakin saa ostaa isommissa pakkauksissa, maksaa murto-osan pieniin pakkauksiin verrattuna. Soijarouheestaa valmistaa monenlaista ruokaa.
        Juurekset ja vihannekset on syksyllä edullisia, niistä saa pienellä rahalla hapattamalla terveellistä ruokaa koko vuodeksi. Itse teen hapankaalia syksyllä tarjouksista ostetuista keräkaaleista ja porkkanoista.
        Kalaa saa ostaa suoraan kalastajilta todella edullisesti ja monet kalastajat antavat ilmaiseksi kaupantekijäisinä mm. kuorretta ja ruutanoita, hoitokalastajilta saa jopa ilmaiseksi kalaa. Rehusilakka maksaa 0,20€/kg, jos sitä on saatavilla, niin on tosi edullista.
        Muutamalla eurolla ostaa hurjan määrän makaronia. Iso säkki riisiäkään ei mahdottomia maksa, josta keittelee melkoisesti riisiä.
        Ja uus'avuttomalle löytyy valmista einestä edullisesti, purkkihernaria on myyty 0,19€/prukki, sitäkin 100 purkkia maksaa 19€, eipä ole kallista! Iso säkki kalakeittoa irtoaa tarjouksesta muutamalla eurolla. ei ehkä parasta ruokaa, mutta nälkä siirtyy pitkäksi aikaa. Sama juttu perunamuusin kanssa, sitä iso säkki ja pienellä rahalla on muusia pitkäksi aikaa.

        Juuri juttelin erään kotialousopettajan kanssa, joka on kirjoittanut keittokirjoja moneen, hän pitää tuota 200€ yhden henkilön ruokaa realistisena.

        Missä myydään kalakeittoa ja perunamuussia säkeittäin?
        Mites maidot, rasvat, mausteet, lihat, juustot, hedelmät, kahvi, tee, leipä yms? Eikö niitä käytetä ollenkaan?
        Missä kaupoissa myydään herneitä, riisiä säkeittäin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vaan toimii, että 200€ ostaa yhdelle vuoden safkat. Todellisuudessa moni peli- ja päihdeongelmainen syö aika vähällä rahalla, eikä terveyskään romahda.
        Ruoka on kuitenkin tosi halpaa ostella, kun ei ostele silmät ummessa ja katsoo yksikköhintoja.
        Tuo kaurapuuro ja hernekeitto, niihin ainekset maksaa koko vuodeksi 25€, joten vielä jää muuhun säätöön 175€ käytettäväksi! Jos syö joka päivä lautasellisen kaurapuuroa, maksaa se n. 10 vuodessa, 30kg säkki kuivattuja herneitä maksaa 14,95€, siitä keittelee monet hernekeitot. Soijarouhettakin saa ostaa isommissa pakkauksissa, maksaa murto-osan pieniin pakkauksiin verrattuna. Soijarouheestaa valmistaa monenlaista ruokaa.
        Juurekset ja vihannekset on syksyllä edullisia, niistä saa pienellä rahalla hapattamalla terveellistä ruokaa koko vuodeksi. Itse teen hapankaalia syksyllä tarjouksista ostetuista keräkaaleista ja porkkanoista.
        Kalaa saa ostaa suoraan kalastajilta todella edullisesti ja monet kalastajat antavat ilmaiseksi kaupantekijäisinä mm. kuorretta ja ruutanoita, hoitokalastajilta saa jopa ilmaiseksi kalaa. Rehusilakka maksaa 0,20€/kg, jos sitä on saatavilla, niin on tosi edullista.
        Muutamalla eurolla ostaa hurjan määrän makaronia. Iso säkki riisiäkään ei mahdottomia maksa, josta keittelee melkoisesti riisiä.
        Ja uus'avuttomalle löytyy valmista einestä edullisesti, purkkihernaria on myyty 0,19€/prukki, sitäkin 100 purkkia maksaa 19€, eipä ole kallista! Iso säkki kalakeittoa irtoaa tarjouksesta muutamalla eurolla. ei ehkä parasta ruokaa, mutta nälkä siirtyy pitkäksi aikaa. Sama juttu perunamuusin kanssa, sitä iso säkki ja pienellä rahalla on muusia pitkäksi aikaa.

        Juuri juttelin erään kotialousopettajan kanssa, joka on kirjoittanut keittokirjoja moneen, hän pitää tuota 200€ yhden henkilön ruokaa realistisena.

        Jos käytät vain 200e/v ruokaan, mihin käytät säästyneet rahasi, sinulla täytyy olla mahtavat säästöt sukanvarressa? Miljoonaomaisuus, ja kärvistelet todella surkealla ruoalla.

    • Anonyymi

      Ensin tulisi mieleen että: mihin se raha on kulunut sitten?

      Mutta ruokavihjeenä ehkä hernekeittoa pusseja ja jauhelihaa, kympillä saa jo 20 litraa sellaista herkkua.

    • Anonyymi

      Lapsi saa ruokaa koulussa tai päiväkodissa.

    • Anonyymi

      Miten olet selvinnyt?Huomenna jo Torstai.

    • Anonyymi

      Huomenna tulee rahaa ja maksan velat pois ni jää 25eur sillä pärjättävä 2 viikkoa.

      • Anonyymi

        Aika paha jos taas (olet kai aloittaja?) pitää kahden elää noin pienellä rahalla 😣 Hieno kun sulta löytyy maksumoraalia, mutta kyllä tässä kohtaa pyytäisin jotain joustoa. Toki jos ja kun sulla on jotain mm. kuivaruokaa kotona niin se helpottaa, mutta siltikin.

        Kerroit autoon menneen viimeiset rahat ja kyllä ne semmosia piruja on, että voi tulla täysin puskista vaikka miten iso remontti, on kokemustakin. Onko se auto sulle ylipäänsä aivan välttämätön työn tms vuoksi vai voisitko luopua siitä ilman suurta haittaa?
        Itse asun pikkukaupungin keskustassa ja auto mm. siksi, kun on liikuntarajoitetta yms. jotka estää tai pahoin haittaa kävellen tai pyörällä liikkumista varsinkin ostosten kanssa. Jonkun verran on muutakin ajoa. Nykyinen auto on parin tonnin arvoinen ja ainakin toistaiseksi aion pitää, kunhan ei ala tulee isompia korjauksia. Olen ollut kumminkin eri mittaisia pätkiä ilman omaa autoo ja kyllä se nytkin sujuisi.

        lajijasuris

      • Anonyymi

        No, tuolla 25€ pärjäätte hyvin sen pari viikkoa, kun olette nyt alkuun päässeet. Minä olen tehnyt nyt edullisia ruokia perheelle ihan vaan periaatteen vuoksi ja tietty, että rahaa säästyy. Juuri otin uunista kermaperunat paistumasta, alle eurolla tuli moneksi päiväksi syötävää. Edellistäkin soijaporkkanamakaronilaatikkoa on vielä hieman jäljellä, sekin maksaa alle euron iso satsi valmistettuna ja siitäkin on nyt syöty useampi päivä.
        Tänään kävin ilmaisella influenssa rokotuksella, samalla reissulla kävin kaupassa katsomassa punalappuiset tarjoukset, kirjolohifile oli tarjouksessa, iso file maksoi muutaman euron, paistoin sen heti uunissa ja siitä syödään kermaperunoiden kanssa useampi kerta.
        Uskomattoman vähän menee ruokaan rahaa, jos hieman katsoo tarjouksia ja tekee itse ruokaa.

      • Anonyymi

        Verenluovutuksessa voi myös käydä. Toimenpiteen jälkeen tarjotaan aina juotavaa, yleensä myös jotain pikkusyötävää. Aina siitä yhden välipalan verran kertyy.

      • Anonyymi

        Sossusta saa harkinnan varaista tukea.Diakoni auttaa myös.

    • Anonyymi

      Asun yksin.En mitenkään pärjäisi 2 viikkoa 25€ rahalla.

      • Anonyymi

        Sinulla ei ole talous lainkaan hallinnassa! 25€ saa niin valtavasti ruokaa, että et edes jaksa syödä kaikkea kahden viikon aikan, jos pistetään raha riittämään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla ei ole talous lainkaan hallinnassa! 25€ saa niin valtavasti ruokaa, että et edes jaksa syödä kaikkea kahden viikon aikan, jos pistetään raha riittämään!

        "25€ saa niin valtavasti ruokaa"

        Ketä se kiinnostaa, saako jokin "25€" ruokaa, kun ihmisen pitäisi ruokaa saada!

    • Anonyymi

      Kaurapuuro tarpeet ja margista. Jää vähän kuun ylikin sinne kukkaron pohjalle

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4447
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      3583
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1893
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1791
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1476
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1017
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      945
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      120
      905
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      881
    Aihe