Tero töm töm töm, tero töm, tero töm, ulla töm, ulla töm, kun pitäisi saada kananmunat kanveesiin. Hän jätti ajatuksensa paikoilleen, purki ajatuksensa ja käski viedä sen ja ryynipussin toiveen mukaisesti toisen tilanteen reunalle. Jalan tömistäminen sai tipahtamaan takaisin ne joiksi tuntemiksi kutsutaan. Kertoen virheestä välille hetki sitten ja sai helvin naurahtamaan. Tule pyörähtämään eri tason toisen puolen välille gorden garden lailla mörköoopperan ja sano sam sam. Voit jo kertoa kuten vanhan kansan himmeä osaksi tuntematonta liikkuvaa pellon keskellä, mutta muista se että täytyy laittaa työliikkeitä juuri sopivalla vauhdilla tiididi pump pump pump, ettei pääse unohtumaan se olennainen asia. Ei ei saimi on kuten näet virkkaamassa varatilannetta, että muistaisimme vähän väliä napsauttaa perunoita allin ympärille agressiivisen telepaattisen mukaan. Iy iyvi perunamaa on kuten tiedät, ei sinä et nyt ole siinä kun sinun pitää puupöydän luokse nyt mennä. Anja ja hilma kolkuttelevat kattiloita ja nakkelevat heiniä ollessa varalle vuodessa 1855, koska on vaarana unohtua lähteä aamu viiden herätyksestä suoraan laituripyykki jynssäyksiin, joten siskot aletaan töihin. Nyt on aika meidän ja sinun jatkaa astioiden parissa. Etkö näe että inkerin jalat vispaavat työntahtiin, kun ei tästä muuten tule mitään. Toi noin niin tota fanny haepa nyt yhteys, jotta voidaan napsauttaa taas vaihteeksi.
Mutta kun mökötronin mukaan leivät pellille karjahda
Anonyymi
7
171
Vastaukset
- Anonyymi
luu
- Anonyymi
iu iu ampumahawkista iu iu
punaista ylle ja alle ja yhteys saatu ja valmiina napsauttamaan
- Anonyymi
Haepa, Hatila, lääkkeesi vaihteeksi!
- Anonyymi
Kuka tai mikä on hatila?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka tai mikä on hatila?
luu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
luu
Luu, luu.
- Anonyymi
Selvä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3123655Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell292016Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441646- 841491
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.971290- 1441191
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.961038Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212867Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61787