Ei ole kysyntää

Halusin perustaa franchising siivousyrityksen noin 15 vuotta sitten. Otin yhteyttä paikalliseen yritykseen joka haki yrittäjää. Yritys lupasi ottaa yhteyttä pääsiäisen jälkeen, kun ovat tutustuneet hakemukseeni.
Pääsiäinen tuli ja meni eikä mitään kuulunut. Soitin heille asiasta. Minulle vastattiin kohteliain sanankääntetin että en ole sopiva ehdokas yrityksen perustajaksi koska olen mies. Nainen ei osta siivouspalveluita mieheltä.
Lehdessä oli myöhemmin pieni uutinen kun uudeksi yrittäjäksi oli palkattu nainen..
1178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse olen kaksi kertaa pettynyt työnhaussa. Eka kerta oli kun hain yhtä virkaa mutta olivat juuri korjaamassa viraston tasa-arvo vääristymää joka johtui siitä, että oli liikaa miehiä virkamiehinä. En saanut paikkaa.
Toinen sortaminen oli se kun hain kansainvälistä Suomen virkaa Brysseliin jossa kansainvälisessä projektissa työkielenä englanti. En hakiessa voinut osoittaa valtion virkamiheltä vaadittavaa ruotsinkielen taitoa joten en saanut paikkaa.
Eli kyllä ne munat ovat joskus iso haitta okso på svenska.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Halusin perustaa franchising siivousyrityksen noin 15 vuotta sitten. Otin yhteyttä paikalliseen yritykseen joka haki yrittäjää. Yritys lupasi ottaa yhteyttä pääsiäisen jälkeen, kun ovat tutustuneet hakemukseeni.
Pääsiäinen tuli ja meni eikä mitään kuulunut. Soitin heille asiasta. Minulle vastattiin kohteliain sanankääntetin että en ole sopiva ehdokas yrityksen perustajaksi koska olen mies. Nainen ei osta siivouspalveluita mieheltä.
Lehdessä oli myöhemmin pieni uutinen kun uudeksi yrittäjäksi oli palkattu nainen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu