Kunnallisveroa olisi pitänyt pikemminkin laskea kuin nostaa Lappajärvellä.
Kunnan hyvän kilpailukyvyn kannalta tavoiteltava veroaste olisi korkeintaan
n. 18-19 % paikkeilla.
Kunnallisveroaste on hyvin tärkeä tekijä sille, että
"Lappajärvestä Voidaan Tehdä Suuri Jälleen"
Alhainen kunnallisvero lisäisi Lappajärven verokilpailukykyä huomattavasti siellä kotipaikkaansa pitäville naapurikuntiin ja koko muuhun maahan verrattuna.
Paluumuuttoa jo pitkään suunnitelleet(heitä on paljon ;) voisivat muuttaa nopeutetussa aikataulussa Lappajärvelle halvan kunnallisveron houkuttelemina, kun voisivat käyttää säästyvät veroeuronsa paikkakunnan palveluihin ja muihin tärkeisiin menoihinsa.
Monet muualla asuvat saattaisivat laittaa asuntonsa myyntiin ja muuttaa Lappajärvelle veroparatiisiin saadessaan lisäetuna vielä luonnonkauniin asuinpaikan kaupan päälle.
Veron laskun myötä asuntojen ja tonttien kysyntä sekä hinnat lähtisivät paikkakunnalla nousuun.
Myös tyhjillään olevat vuokra-asunnot täyttyisivät uusista iloisista veronmaksajista ja Nissin tyhjillään olevien liikkeiden vuokratilat saisivat uudet yrittäjät ja palveluntuottajat kilpailemaan niistä keskenään, josko kaikille kysyville riittäisivätkään nousevista hinnoista huolimatta.
Kunnallisveron lasku saisi aikaan saman ilmiön kuin pääomaveron tai autoveron lasku tietyissä ajoneuvotyypeissä ja romutuspalkkio vaikuttivat aikanaan.
Verojen kokonaistuotto kasvoi, vaikka veroastetta laskettiin, kun ihmiset olivat valmiita maksamaan enemmän veroja voidessaan nostaa palkkaa yrityksestään pääomatuloina tai vaihtaa suunniteltua aiemmin vanhan autonsa uuteen.
Samoin kävisi pidemmällä aikavälillä halvemman kunnallisveronkin kanssa. Nouseva asukasluku toisi leveämmillä hartioilla kunnalle suuremman veropotin ja yleinen hyvinvointi kasvaisi vetovoimaisen elinkeinoelämän piristymisen myötä.
Samalla toki tulisi pakottavaa tarvetta infran kehittämiseen ja palvelutuotannon kasvullekin, mutta sehän olisi sitten vain pelkästään itseään ruokkiva positiivinen vetovoima-kasvukierre ylöspäin, toisin kuin nyt veroruuvia kiristeltäessä.
Lisävelkakaan kehittämiseen ei haittaisi, kun sen suhteellinen määrä väkilukuun on hallittavissa verotulojen kasvaessa.
Kunnallisvero laskettava Lappajärvellä kilpailukykyiseksi kasvumoottoriksi
25
286
Vastaukset
- Anonyymi
eläkeläiset mitää kilipaile
- Anonyymi
Totta, veroäyrin nosto oli huono tervetulotoivotus niille, jotka on harkinneet muuttoa tänne.
- Anonyymi
Kirjoittajalta pilvilinnoja hamuavaa haihatusta. Kaukana , tavoittamattoman kaukana on se todellisuus, jossa jo nyt Lappajärvellä ollaan. Ja vielä: mikä olisi muka Lappajärven hyvä kilpailukyky, olkoon veroprosentti vaikka 10,0.
- Anonyymi
Kunnan taloutta ei ole sopeutettu suhteessa tuloihin. Teknisessä toimistossa tulevaisuudessa purettaviin rakennuksiin syydetty rahaa. Kunnan omistama vuokratalo laitettava saneeraukseen, turhaa verovaroja syytää kannattomaan toimintaan.
- Anonyymi
Saisivat tehä jotain muuta kun veroja korottaa. Onko tosiaan niin ettei menojen puolelta oo mitään säästettävää vaan tuloja pitää nostaa?
Onko hallituksella tai virkaihmisillä jotain muita ehotuksia? - Anonyymi
On tässä päättäjillä mahdoton yhtälö.Veroa ei saisi korottaa,kyläkoulut ja päiväkodit pidettävä kaikki(Lappajärvellä 3kpl,Evijärvi ja Vimpeli 1 kpl) perusturvan kulut 1.1 milj.enenmän kuin Vimpelillä(laitospaikkoja enenmän) tuulimyllyjä ei sasii rakentaa .Tämä ei toimi,rakenteisiin on pakko puuttua
- Anonyymi
Erinomainen analyysi.
Olen ymmärtänyt, että osa päättäjistä on jo turhautunut puhumaan rakenteiden uudistamisesta,koska aina tällaiset ehdotukset tulee jostain käsittämättömästä syystä vesitetyksi eli torpatuksi. Mikään ei mene Lappajärvellä perille tietylle porukalle.
- Anonyymi
Typeryyttä pitää kiinni kyläkoulusta kun tulevaisuudessa ei sinne ole lapsia, eikä ole kunnalla rahaakaan.
- Anonyymi
Kyläkoulut pitää kylän elinvoimaisena ja houkuttelevana. Paikkakuntaa tuntematon ei erota kirkonkylää muista kylistä, niin vähän palveluja missään kylässä enää on. Valtuutettujen ja virkamiesten tehtävä on pitää yllä palveluja eikä levitellä käsiä ja keksiä selityksiä. Eikös kouluihin ja terveydenhuoltoon tule valtioltakin rahallista tukea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyläkoulut pitää kylän elinvoimaisena ja houkuttelevana. Paikkakuntaa tuntematon ei erota kirkonkylää muista kylistä, niin vähän palveluja missään kylässä enää on. Valtuutettujen ja virkamiesten tehtävä on pitää yllä palveluja eikä levitellä käsiä ja keksiä selityksiä. Eikös kouluihin ja terveydenhuoltoon tule valtioltakin rahallista tukea.
Ei tule mitään eritystä tukea kyläkouluihin.Kyläkoulut loppuvat viimeistään silloin kun kaikki mahtuvat uuteen kouluun.Minusta kyläpolitikointi pitää lopettaa se ei palvele kuntalaisia millään muotoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tule mitään eritystä tukea kyläkouluihin.Kyläkoulut loppuvat viimeistään silloin kun kaikki mahtuvat uuteen kouluun.Minusta kyläpolitikointi pitää lopettaa se ei palvele kuntalaisia millään muotoa.
Kyläkoulut pitävät koko kunnan elinvoimaisena ja luovat yleistä optimismia sekä kehityskelpoisuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tule mitään eritystä tukea kyläkouluihin.Kyläkoulut loppuvat viimeistään silloin kun kaikki mahtuvat uuteen kouluun.Minusta kyläpolitikointi pitää lopettaa se ei palvele kuntalaisia millään muotoa.
Kyläpahanenhan se on kirkonkyläkin. Hädin tuskin saadaan yksi luokallinen oppilaita 4 koulupiirin alueelta (tarvola, kärnä, lamminkylä, kirkonkylä ja taisi ennen olla korrikin koulu). Itäkylässä ei ole yhdistetty kuin kaksi koulupiiriä. Kyllä sitä kyläpolitikointia löytyy kirkonkylästäkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyläkoulut pitävät koko kunnan elinvoimaisena ja luovat yleistä optimismia sekä kehityskelpoisuutta.
Piä vaan faktana sitä yleistä optimismia. Kyläkouluissa ei kuitenkaan ole kohta oppilaita ja kunnan rahat on menneet kankkulan kaivoon. Toivottavasti et ole valtuutettu, sillä sinun kaltaisten takia kunnalla ei ole mahdollisuutta pysyä itsenäisenä.
- Anonyymi
Lakatkaa äänestämästä sitä Keskustaa joka vaaleissa , mikäeli haluatte muutosta. Kyllä kestää valittaa jos äänestyskäytös jatkuu ehdollistuneena.
- Anonyymi
Suomi takaisin= Suomi sekaisin.
- Anonyymi
Golfia pelaavat hyvinvoivat eläkeläispäättäjät ovat valmiita laittamaan kaikki palvelut ja toiminnot kiinni, koska eivät niitä tarvitse ja tarvittaessa on massii hankkia itselle palvelua
- Anonyymi
Saunoja ei sitten kunnan rahoilla tarvi rakentaa lisää, eikä tontuista haaveksia
- Anonyymi
Kyllä tuolla on turha houkutella. Mikä kilpailukyky ? No joo saisihan sieltä hienon tuvan yksiön tai kaksion hinnalla, ei juuri työpaikkoja koska itse olette kuolettaneet paikkakunnan käymällä muualla kaupassa jne. Ihmiset erittäin sisäänpäinlämpeneviä ellei osa jopa vähän vittumaisia palaajia tai uusia tulijoita kohtaa, että ihan voitte syyttää itteänne. Siellä nyt olette sitten ihan omassa seurassa ja me mökkiläiset vaan kävästään.
Ja ihan vaan vinkkiä pönkätyt infrat ja palvelut ei kauan toimi jos niillä ei ole käyttäjiä.
Tuo mitä esität olisi pitänyt hoksata jo viimeisestään 80- luvulla, nyt on jo myöhäistä . Olette vakkanne valinneet. - Anonyymi
Lappajärvelle pitäisi saada jokin uusi teollisuudenala juurtumaan, samoin kuin aikanaan tuli ensin turkistarhaus ja sitten mattoteollisuus alkutuotantoa paikkaamaan, jolloin kuntamme oli merkittävä kasvuveturi laajemmallekin alueelle muuttovoiton kera.
Täällä kävi silloin paljon ihmisiä töissä muualtakin.
Missä ovat innovatiivisuus ja yritteliäisyys, minne ne ovat hävinneet ?
Tuskin ovat minnekään hävinneetkään, mutta miten ne saataisiin piiloistaan esiin kaikkia hyödyttävään käyttöön ?
Samoja kasvutarinoita ei ole ollut havaittavissa enää aikoihin samassa mittakaavassa kuin satunnaisesti hiipuakseen pian syystä tai toisesta.
Eikö kukaan enää nykyään keksi mitään uutta, vaikka luulisi maailman olevan edelleen tekemätöntä työtä täynnä ja tilaisuuksia ruokkia loputtomasti kasvavia globaaleja maailmanmarkkinoita, jos Suomi kävisi pieneksi ajan oloon.
Muualtahan näitä menestyksellisiä uusia kasvutarinoita löytyy vähän väliä, täältä harvoin, jos lainkaan.
Aivovuoto taitaa olla sittenkin se suurin ongelma, eivät niinkään ajankohtaiset rakenteelliset ongelmat, jotka konkretisoituvat mm. veroäyrin korotustarpeen muodossa.
Korotustarve on kuitenkin vain oire jostain kroonisesta, joka vaatisi toimia.
Se on tekohengitystä, kun muita keinoja ei enää ole käytettävissä.
Tai sitten se on vain niin, että mitään ei kannata tänne perustaakaan, kun muualla sen tekeminen on niin paljon helpompaa tai kannattavampaa.
Tyydytään siis kohtaloomme ja otetaan mitä annetaan. Voihan se joskus onnistuakin.
Odotusaika voi vain olla koko lailla pitkä tällä metodilla, ellei sittenkin jo lopun alkua.
Jos veronkorotuksilla maksukykyisille selviää parempia aikoja odotellessa, niin hyvä niinkin, kunhan hyvätuloisia riittää. Pakenevat mokomat vain valitettavan usein korkeaa veroastetta, jos vaihtoehtoja on.
Matkailuelinkeinokin kärsii koronakriisistä, mutta sen menestyksen eväät syntyvät ihan muualla, elinkeinotoiminnassa ja sen perässä seuraavassa palveluiden kysynnässä eikä sen osuus ole kuitenkaan erityisen merkittävä näillä leveyksillä, josko harvassa paikassa muuallakaan samantyyppisillä alueilla.
Kuntaan pitäisi rakentaa ensi alkuun muutama iso teollisuushalli kasvun tietä tasoittamaan pienellä riskilläkin, sillä se olisi vahva signaali tulijoille, teitä me tarvitsemme työpaikkoja luomaan ilman kuluttavia ja aikaa vieviä pakollisia byrokratian kiemuroita sekä vailla suuria sijoittamisen riskejä tuottavan toiminnan käynnistämiseksi verotuloja kerryttämään.
Parhaimmillaan siten voisi mahdollistua ja kehittyä näihin olosuhteisiin soveltuva kasvava tuotannonala, joka ei tarvitsisi enää veroeuroja tuekseen vaan se alkaisi itse tuottamaan niitä nousujohteisesti.- Anonyymi
Miksi ihmeessä et perusta yritystä. Palkkaa aluksi vaikka 50 ihmistä töihin. Kyllä kunta sulle hallia rakentaa tarpeen mukaan. Kuten muillekin yrittäjille on rakennettu.
- Anonyymi
Lappajärvi on vihoviimeinen paikkakunta mihin yrityksen perustaa.
- Anonyymi
Täällä on pääomatulot lähes 6 t per asukas, lähes kaksinkertainen vimpeliin verrattuna, jossa vero prosentikin on lähes suomen korkeinpia. Täällä kannataisi pohtia verotoksen laskua.
- Anonyymi
Tässäkö syy ja seuraus samassa lauseessa, että hyvä pöhinä loistaa poissaolollaan.
Sen mitä näkee ympärillään, löytää itsestään.
- Anonyymi
Kiljupönttö pöhisöö
- Anonyymi
Kunnallisvero reilusti vaan alas, niin ihmisten tulot kasvavat ja muuttovoitto kuittaa kassavajeen muutamassa vuodessa.
Miksi näin yksinkertaista kaavaa ei ymmärretä käyttää hyväksi, vaikka se on ihan laillinen keino nostaa ihmisten elintasoa ja kunnan vetovoimaa ?
Ihmiset äänestävät kuitenkin ensisijaisesti lompakollaan ja vasta toiseksi eniten jaloillaan, jotka nekin suuntaisivat Lappajärveä kohden.
Yritykset, jotka suunnittelevat toimipaikan rakentamista tai siirtoa, selvittävät aina etukäteen kunnan veroasteen. Se vaikuttaa paljon siihen, onko mahdollista saada kunnollista työvoimaa muuttamaan paikkakunnalle töihin tuotantoa kehittämään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883