Mikä pelottaa esim. rokotteen vaarallisuudesta puhumisesta tai kertomisesta tuttaville? Onko se, että jos tulee lyttäystä tai väheksyntää tai joidenkin arvattavissa oleva asia nykyteknologian ihailun suhteen. Tuo koronarokotehan sisältäisi nykyteknologiaa ja ihan uuden tyyppistä rna-geeneihin vaikuttavaa juttua. Lisänä ja suurena pelkona voi olla vainotuksi tulemisen pelko. Mutta ei se hei kestä loputtomiiin. Rohkeutta.
Mikä pelottaa?
9
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kuolen mieluummin koronaan kuin otan piikin
- Anonyymi
Melkoinen vaivannäkö , tällä hetkellä vajaan 1,5 miljoonan tulkinnan epämääräisesti kuolemaan johtaneen viruksen seurauksena rokottaa ihmisiä joukoittain.
Rokotuksen kiireen vauhtia ei tunnu hidastavan tämäkään, tällä hetkellä virukseen epämääräisesti kuolleet eivät ole olleet fyysisesti erityisen vireitä.
Eikä tällä hetkellä virus poikkea juurikaan tavanomaisesta räkäröhä epidemiasta.- Anonyymi
Kyllähän media tiedotti viime keväänä, että menee vuosia rokotteen kehittämiseen, ettei ole heti tulossa. Arvasin, että tulee nopeammin. Ne oli jo siellä varustautuneet ihmisen mikrosiruttamiseen. Luulen, että ensin rokote (virusta monistava) sitten merkkauspiikki. Älkää ottako! Toivottavasti asian suhteen jakautunut maa jakautuu muutenkin, ettei moiset toisten piinaajat ole siinä yhteiskunnassa, missä vapaammat haluaa olla.
- Anonyymi
Achtung, veljet siskot toverit... ihmiset. menkää vapaasti ottamaan covid-19 rokote mutta ennen lähtöänne ottamaan covid-19 rokotetta miettikää hetki, mitä hyvää historian saatossa lupauksineen on saaneet päätösvaltaiset virkoja pitelevät aikaiseksi ilmastonmuuttumisen velkaantumisen köydyyen nälänhädän estämiseksi. Good luck!
https://api.time.com/wp-content/uploads/2020/08/hitler.jpg?w=800&quality=85 - Anonyymi
Hyvä tai huono mutta oli hyvää keskustelua pe.20.11.20 klo 20.00 TV1.Sannikka kyseli alkuun muutakin mutta loppupuolella nuorehko lääkäri oli vastaamassa lääkkeiden käytön ja taustatekijöiden intresseistä.
- Anonyymi
Niinpä, lääkkeitä voidaan myös lopettaa, eikä vain aloittaa. Luonnonlääkinnässä lääkitsijää katsotaan todella oudosti, mikäli tämä ei itsekään usko lääkkeidensä parantavaan vaikutukseen tarjoamalla noita asiakkaalleen mahdollisimman pitkään, jopa tämän kuolemaan saakka. Virallisen terveydenhoidon lääkinnässä tällainen menettely koetaan täysin normaaliksi, ja siksi etenkin vanhukset hoipertelevat ”lääkejuopuneina” hoivalaitoksissa, ja sittemmin kaatuiltuaan lisäävät merkittävästi kirurgiemme työmäärää.
Nykyinen hoitokulttuurimme on jokseenkin kädetön tekemään korjaavia, lääkkeiden lopettamiseen liittyviä toimenpiteitä potilailleen. Ne muutamat toisinajattelijalääkärit, jotka pitävät myös potilaidensa lääkkeettömiksi hoitamista ihan asiallisena toimenpiteenä, saavat sapiskaa alan eliitiltä. Ajattelevan lääkärin työ kun on yksi riskialteimmista nykyään.
- Anonyymi
Paras bisnes on juuri sellainen kuin nykyinen rokotemarkkinointi on aikaansaanut eli että rokotteet kyllä antavat suojan, mutta vain, mikäli lähes kaikki ne ottavat. Teoria on nimeltään laumasuoja ja bisnesideana aivan verraton.
Ihmiset pelkäävät, että lääkkeettömät ensin syyllistetään ja sitten heitä vainotaan, mikäli nämä kieltäytyvät hallituksen ja terveydenhoidon laumasuunnitelmista. Rokotteethan yksistään eivät ainakaan tähän asti ole mitenkään erityisesti toimineet, ellei niillä ole suojanaan ollut se tuiki tärkeä lauman tuki. Se mitä laumalta edellytetään, on juuri yksimielisyys. Luovat erimieliset omintakeiseen ajatteluun taipuvaiset koetaan merkittävänä uhkana koko kansan terveydelle. Tosiasiassa kuitenkin enemmän uhkana lääketeollisuudelle, sillä eihän ole mitään järkeä tuottaa tolkuttomasti rokotteita, jos itse rahakkaaseen teoriaan ei saada ihmisiä uskomaan. Siispä rokotetutkin sairastuvat elleivät lähes kaikki usko ja lauman jäseninä suostu piikiteltäviksi.
Pelottavaa ei ole niinkään se, etteivät ihmiset usko omiin rokotteisiinsa. Enemmänkin pelottavaa on se, että kansa lakkaa uskomasta lauman suojaan eli rokotelääkittyinä toisiinsa. Lauma joko antaa suojan omilleen tai sitten ei. Tämän rokoteteollisuus on aina tiennyt, ja siksi bisneksissään turvannut hallitusten, terveysviranomaisten ja kansalaisten voimaan syyllistää lääkkeettömät laumapetturuudesta. - Anonyymi
Ei rokote ole vaarallinen, ei tarvitse pelätä. Rokotteet katsotaan niin, että hyödyt ovat suuremmat kuin haitat.
Itse haluan koronarokotteen heti, kun sen saa. Pelkään enemmän koronaa kuin sivuvaikutuksia.
Korona voi jäädä pitkäksi aikaa elimistöön ja aiheuttaa pitkäaikaista haittaa: keuhkojen kunto tippuu ym. Sitten hengästyy pikku kävelyssäkin. Kaikkia vaikutuksia ei vielä edes tunneta.- Anonyymi
Sinun mielestäsi ei näköjään ole vaarallinen, mikä good for you.
Rokotteita tosin voi katsoa monista eri näkökulmista. Myös niin, että haitat ylittävät hyödyt, tai jopa niin, että hyötyjä ei ole laisinkaan, pelkkiä haittoja.
On totta, että koronavirus vaikuttaa ihmisissä eri tavoin. Mutta kovin eri tavoin vaikuttavat rokotuksetkin. Keuhkojen kunto on usein romahtanut myös rokotteiden vuoksi, vaikkei tällaisista virallisesti ole tiedotettu, mikä perin ymmärrettävää onkin. Liian tiedottamisen vuoksi kun rokotteiden tilaamiselta putoaisivat pohjat pois.
Mikäli rokotteiden vaikutukset, sekä lyhyen että pitemmän kaavan mukaiset tunnettaisiin, rokottamiset lopetettaisiin sen siliän tien. Varmuudella näin. Rokotteita nimittäin tutkitaan muutoinkin kuin rokoteteollisuudessa, vieläpä täysin ilmaiseksi. Vaikka suomalainen käytäntö rokotetarjonnassa perustuu lähinnä ilmaisjakeluun eli verovaroin kustannettuun, rokoteteollisuus ei tunne sanaa ilmainen missään muodossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 925951
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804772Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv953017Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p262790Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262065Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191496Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351057Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125960- 48764