Miten Jumala sallii ihmisen joutua täällä maanpäällä sellaiseen ahdinkoon, ettei tämä näe muuta ratkaisua kuin päättää päivänsä hyppäämällä ylikulkusillalta moottoritielle.
Meidän kylällä tapahtui niin.
Varmaan tuo henkilö ei ole hetken mielijohteesta tehnyt tekoaan vaan on joutunut käymään pitkää kamppailua ja menen takuuseen, että hänkin on hädissään rukoillut ja pyytänyt Jumalalta helpotusta elämäänsä.
Ei ole todennäköisesti saanut vastausta.
Miksi joitakin koetellaan enemmän kuin toisia - aivan ääriraajoille asti? Millä tavoin kärsimys jalostaa ihmisen luonnetta jos se on niin suuri, ettei ihminen sitä kestä.
Jos Jumala sanoo, ettei hiuskarvakaan putoa ihmisen päästä Hänen tietämättään, eikö Hän nähnyt tuon ihmisen kärsimystä ja armahtanut häntä ja antanut hieman toivoa ja valoa elämään. Vai oliko itsemurha armahdus?
Minulle on aikaisemmin sanottu, että vain tyhmät ja tietämättömät syyttävät Jumalaa ihmistä kohtavista ikävistä tapahtumista, mutta jos Jumala on antanut minulle tämän järkivähän, niin se vähäinen järki ei pysty käsittelemään elämän epäoikeudenmukaisuutta.
Meidän kylällä tapahtui niin.
Varmaan tuo henkilö ei ole hetken mielijohteesta tehnyt tekoaan vaan on joutunut käymään pitkää kamppailua ja menen takuuseen, että hänkin on hädissään rukoillut ja pyytänyt Jumalalta helpotusta elämäänsä.
Ei ole todennäköisesti saanut vastausta.
Miksi joitakin koetellaan enemmän kuin toisia - aivan ääriraajoille asti? Millä tavoin kärsimys jalostaa ihmisen luonnetta jos se on niin suuri, ettei ihminen sitä kestä.
Jos Jumala sanoo, ettei hiuskarvakaan putoa ihmisen päästä Hänen tietämättään, eikö Hän nähnyt tuon ihmisen kärsimystä ja armahtanut häntä ja antanut hieman toivoa ja valoa elämään. Vai oliko itsemurha armahdus?
Minulle on aikaisemmin sanottu, että vain tyhmät ja tietämättömät syyttävät Jumalaa ihmistä kohtavista ikävistä tapahtumista, mutta jos Jumala on antanut minulle tämän järkivähän, niin se vähäinen järki ei pysty käsittelemään elämän epäoikeudenmukaisuutta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Näitä kun mietit, aikasi ei mene hukkaan.
Miksi Jumala sallii, että Koraanissa vaaditaan "KUOLEMA VÄÄRÄUSKOISILLE!?
Miksi Jumala salli v 1939, että Stalin saa ehkäistä Suomen hyökkäyksen N-liittoon hyökkäämällä itse Suomen kimppuun?
Mieti samalla mihin avaruus loppuu.
Eipä mene aikasi hukkaan, kun näitä mietit.
koska en oikein tunne sinua.
Puhutko vakavissasi vai ivaatko?
ivaat, koska tuon kummempaa väpätystä ei kuulu. ja katson sen minun aliarvioimiseksi.
En ole mikään saappaatjalassa eteenpäin porskuttaja ja minunkin luonteeseeni kuuluu "suurempien" asioiden pohdiskelu joskin toisten mielestä lapsenomaisesti
ja olen minä sitäkin miettinyt , mihin avaruus loppuu. Niin varmasti sinäkin, vaikka kenties et ilkeä sitä tunnustaa.
että Per Saukko yleensä ivaa!!!
Kertokoon Anu -äidilleen terveisiä.
enoni teki itsemurhan vuonna -82 vain 26 vuotiaana. Hän ei juurikaan puhunut omista huolistaan suomalainen mies kun oli. Hän ei
uskonut Jumalaan sen enempää kuin joulupukkiinkaan ja olen joskus miettinyt samaa miksi Jumala salli käydä niin? Mutta itse kun nykyään uskon Jumalaan ja funtsin näitä mieltä askarruttavia asioita niin, en mä näe omilla aivoillani mahdollisuutta kuin tämän. Itse kun tulin uskoon niin sitä edelti että minä tahdoin/halusin että Jeesus tulisi asumaan mun sydämeen. Sitä ennen Jumala ei koskaan eikä vielä tänäänkään ole tehnyt mitään pakottaakseen minua mihinkään. Omasta tahdostani haluan että Hän auttaa minua ja kyllä Hän on sitä paljon tehnytkin. Ja Jumalahan haluaa rakastaa kokonaan sinut omakseen eikä vain puoliksi. Jumala kutsuu ihmistä elämässään useaankin otteeseen eri tavoin halutakseen auttaa. Eli jos minä haluan auttaa ystävääni mutta hän vastaa että ei tarvitse auttaa minä pärjään kyllä niin mitä vaihtoehtoja minulla on? Näin Jeesuskin toimi kun hän sanoi sairaalle että "mitä sinä haluat minun tekevän sinulle tai uskotko sinä että minä voin parantaa sinut.( Luuk.18:35-43),( Ps.50:15) Huom. aina kysytään ihmisen tahtoa. En tiedä miten olisi asiat jos eno-rakkaani olisi vastannut Jeesuksellekin myöntävästi kun hän esim. rippikoulussa tai jossain muualla oli kuullut Hänestä? Mene ja tiedä? Kaipaan häntä muistoissani kun hänkin oli minulle kuin veli. Ja tapahtuuhan maailmassa paljon sellaista mitä ei ihmismieli ja järki ymmärrä sitten millään ja monet on niin epäoikeudenmukaisia kuolemia että aiva vihastuttaa nyrkit verille.
Minä olen usein rukoillut omasta mielestäni vilpittömästi. Mitä muuta minun pitäisi vielä tehdä? Minulle ei vastata.
tulee myös omasta päästä: siinä varmaan pätee sama kuin rakastumisessa, siihenkin pitää olla "tilaus". Pitää ensin olla jonkin sortin tyhjiö jotta se voisi täyttyä. Toisella ihmisellä, tai minkä tahansa "jumaluuden" läsnäolon tuntemuksella.
vastaan hyvin varovaisesti tähän mutta oisko
niin että jospa Jumala ei vastaakaan niin kuin me haluaisimme? Olisko meillä ihmisillä taipuvaisuus
odottaa vain sitä mitä me haluamme ja emmekä sitä mitä Jumala haluaisi? Niinkuin sanoin, en tiedä mitä olet rukoillut ja haluan uskoa sinun vilpittömyyteen siksi sanon varovaisesti näin mutta otan tämänkin näkökannan.
Jospa Jumala on vastannutkin meille mutta me emme aina huomaa sitä? Tai sitten se vähän kestää, ehkä vähän kärsivällisyyttä treenaten? :)
Ihmisellä on vapaa tahto. Jos näin ei olisi, ihminen ei milloinkaan voisi olla Jumalan mieleinen. Vapaa tahto mahdollistaa myös Jumalaa vastaan kääntymisen. Ihminen on myös vapaa tekemään itsemurhan, ilman että Jumala häntä fyysisesti pysäyttäisi. Näin pitää olla, jotta Jumala löytäisi mieleisensä monien typeryksien joukosta.
Sitten ensinnäkin, Jumalan ei ole mikään pakko vastata ihmisen kaikkiin pyyntöihin ja "avunhuutoihin". Toiseksi, ihmiset eivät useinkaan etsi Jumalaa avoimin silmin. On eri asia uskotella (itselleen) antaneensa Jumalalle mahdollisuuden viestiä itsestään, kuin todella tehdä niin.
Vastausta ei tarvitse odottaa vuosia. Aika ei ole se juttu. Jumala on läsnä joka hetki. Hänelle pitää vain avautua ja olla valmis tuntemaan Hänet, Hänet tavatessaan.
Vastauksena kysymykseesi on viisi vaihtoehtoa, joiden paremmuutta ei kukaan voi todistaa:
1. Jumala on olemassa ja hän on hyvä, mutta emme vain pysty ymmärtämään hänen ratkaisujensa siunauksellisuutta vajaavaisen ymmärryksemme ja tietojemme tähden.
2. Jumala on olemassa, mutta hän ei olekaan hyvä. Jumala saattaa tässä vaihtoehdossa tehdä pahaa jatkuvasti tai vain hetkittäin ja vain joillekin.
3. Jumala on olemassa luojana, mutta hän ei ole kuitenkaan erityisen kiinnostunut meidän kohtaloistamme.
4. Jumala ei ole kaikkivaltias, vaan on olemassa joitain asioita, joihin hänellä ei ole valtaa tai mahdollisuutta vaikuttaa.
5. Jumalaa ei ole olemassa.
Nämä kaikki vaihtoehdot ovat yhtä tosia tai vääriä. Kukaan ei meidän tietämyksellämme pysty kumoamaan tai todistamaan niistä yhtäkään. Ihmisellä on mahdollisuus vain epäillä (tai uskoa) niistä johonkin tai jättää asia mahdottomana selvittää sivuun.
vastaus 1) on oikea. Rajakokemuksista saadun informaation valossa meiltä yksinkertaisesti on poistettu oikeudet kosmiseen /usr/bin/understand - hakemistoon siksi aikaa, kun olemme täällä maan päällä.
Kuolemanrajakokemukset eivät todista muusta kuin ihmisen aivojen toiminnasta hapenpuutteen aikana. Olisi mieletöntä tuossa tilassa saaduista tunteista rakentaa uskontoa.
Tuo hapenpuuteteoria osoitettiin vääräksi vuoden 2001 tutkimuksessa (van Lommel et al, The Lancet). Tulos oli, että anoksia ei kerta kaikkiaan aiheuta tuollaisia ilmiöitä.
Eli esitä uusi selitysmalli hapenpuuteteorian tilalle, koska se on osoitettu vääräksi.
En ole lääketieteen asiantuntija, mutta tajuan, että ihmisen kuollessa (tai tässä tapauksessa lähes kuollessa) myös aivoissa tapahtuu kaikilla jotain.
Kysymys on näistä aivojen kriisitilan aikaisista tuntemuksista. Miten ne pitäisi selittää? Joko kyseessä on aivojen toimintaan liittyvä ilmiö tai todistus Jumalasta ja kuoleman jälkeisestä elämästä.
Tunteella ajatellen olisi hauskaa, jos kyseessä olisi "ikkuna tuonpuoleiseen", mutta pystytkö tosiaan ikävästi järjellä tulemaan siihen tulokseen? Vai olisiko sittenkin tylsä aivojen kriisitilanne huomattavasti todennäköisempi selitys?
Minusta usko Jumalaan on melko heikoissa kantimissa, jos se perustuu pelkkiin kuolevien ihmisten tuntemuksiin.
tuolla keskustelun "Mitä kuoleman jälkeen" on käsitelty kuolemanrajakokemuksia, ja niille on esitetty kahdeksaa eli selitysmallia (hapenpuuteteoria, hallusinaatioteoria, endorfiinipläjäys, darwinistinen teoria, kuolevien aivojen teoria, temporaalilohkoteoria, depersonalisaatioteoria, syntymämuistoteoria sekä kuolemanjälkeisen elämän teoria). Niistä kuusi on selkeästi virheellisiä (ne eivät tuota sellaisia tuloksia kuin mitä teorian mukaan niiden pitäisi), kaksi ovat järkeenkäypiä, mutta toinen vaatii täydellisen paradigman muutoksen.
Toinen järkeenkäypä selitysmalli on siinä, että kyseessä on ärsytys eräässä tietyssä aivoalueessa (temporaalilohkoteoria). Sen ongelmana on, ettei tiedetä, onko kyseessä syy vaiko seuraus. Toinen järkeenkäypä selitysmalli on se, että ihmisen tietoisuus todellakin säilyy kuoleman jälkeen, ja meillä on ruumiista erillinen sielu. Sen ongelmana on, että se vaatii paradigman muutoksen materialistisesta monismista dualismiin.
Pim van Lommelin vuoden 2001 tutkimus (julkaistu The Lancetissa) on tuottanut hyvin mielenkiintoisen tutkimuksen: kuolemanrajakokemus sijoittuu sille ajanjaksolle, jossa aivoissa ei ole mitään mitattavissaolevaa sähköistä tai kemiallista toimintaa. Tuo tutkimus myös osoitti hapenpuuteteorian virheelliseksi.
Kuolemanrajakokemuksen edellytys on kliininen kuolema. Se, että potilas todella on kliinisesti kuollut, död, finis, kaputt, croaked, smjert. van Lommelin tutkimus oli tehty sydämenpysähdyspotilailla, ja tavallisimmin heillä kaikki oli pimentynyt noin sekunnissa; kliininen kuolema tapahtuu kymmenen sekuntia sydänpysähdyksen jälkeen. Rajakokemus oli alkanut selkeästi pimenemisen jälkeen.
Se järjellä päätelty lopputulos on, että aivojen kriisitilanne ei ole riittävä selitys - siinä on liikaa aukkoja ja siinä on liikaa sekä ristiriitaisuuksia että epätäsmällisyyksiä eikä se selitä kaikkea Occamin partaveitsen vaatimalla tavalla. Yksinkertaisesti tuo tutkimus tuotti erilaisia tuloksia kuin mitä kriisitilanneteoria ennusti.
Mielestäni usko Jumalaan, jos se perustuu kuolevien ihmisten kokemuksiin (mukaanlukien kahden henkilökohtaisen ystäväni) sekä niiden analysoimiseen, ei enää ole uskoa vaan esitiedettä.
http://www.near-death.com/experiences/experts01.html
http://www.nderf.org/FAQs.htm
Taitaa olla turha sanoa, mutta Occamin partaveitsellä juuri tuo, "ruumiista erillinen sielu", joka on jättämässä ruumiin, leikkautuu ensimmäisenä pois kaikista selitysmalleista.
Muuten, ruumiista erillisen sielun kokemia ajankohtia ei voi mitata ruumista tutkimalla, kuten Pin van Lommel on joutunut tekemään.
Occamin partaveitsen mukaisesti tuo selitysmalli sekä selittää teorian parhaimmin että vaatii vähimmän määrän teorian ulkopuolisia olettamuksia.
Ongelma on siinä, että koko paradigma menee uusiksi; joudumme luopumaan materialistisesta monismista ja ottamaan tilalle dualismin.
Mutta todisteet sen puolesta, että on olemassa ruumiista erillinen sielu ja että tietoisuus säilyy kuoleman jälkeen, ovat niin vankat, että minun puolestani paradigma saa mennä.
Kyse ei ole dualismista, vaan metafysiikasta.
Kaikki fysiikan tai tieteen monimutkaiset asiat voitaisiin selittää yksinkertaisesti ilmottamalla kyseessä olevan Jumalan tahdon. Mihin perustuu gravitaatio? Jumalan tahtoon. Miksi valonnopeus on suhteellinen? Jumalan tahto. Mihin perustuu vuorovesi-ilmiö? Jumalan tahtoon. Jne. jne..
Oletko vakavissasi sitä mieltä, että Occamin partaveitsen perusteella kaikki tiede voidaan kumota toteamalla vain kyseessä olevan Jumalan tahdon? Sillä eikö ole niin, että Jumalan tahto -selitysmalli "sekä selittää teorian parhaimmin että vaatii vähimmän määrän teorian ulkopuolisia olettamuksia"?
Virheesi on siinä, ettet ymmärrä, että siirryt tieteen ulkopuolelle tehdessäsi olettamuksia sellaisesta, joka ei ole tieteen piirissä. Occamin partaveitsi toimii tieteen sisällä, ei sieltä ulosmentäessä. Tai tarkasti ottaen, kuolemanjälkeisen elämän näkeminen tai Jumalan tahto ovat sellaisia jättimäisiä teorian ulkopuolisia olettamuksia, joiden takia Occamin partaveitsi-periaate hylkää ne välittömästi.
Tsekkaapa
http://www.noetic.org/publications/review/issue61/r61_Grossman.html
Sieltä löytyy selitys sille, miksi ihmiset pitävät kuolemanrajakokemuksia hyvin vaikeina asioina ja tekevät kaikkensa selittääkseen kuolemanrajakokemukset jollakin muulla selitysmallilla kuin sielun kuolemattomuudella.
Kyse ei ole tieteen kumoamisesta vaan sen täydentämisestä. Nyt ei myöskään olla vetoamassa Jumalan tahtoon, vaan kokemukseen. Koska materialistiset selitysmallit ovat epäonnistuneet kuolemanrajakokemusten selittämisessä (joko selitykset ovat olleet a) vääriä b) epätyydyttäviä c) epäuskottavia d) tuottaneet enemmän lisäkysymyksiä kuin vastauksia, on aika yrittää jotain muuta.
Materialistiset selitysmallit yksinkertaisesti vaativat enemmän teorian ulkopuoleisia todentamattomia olettamuksia kuin dualistinen malli. Tämä on Occamin partaveitsen idea. Sanotaan, että poikkeukselliset väitteet vaativat poikkeuksellisia todisteita, mutta mielestäni Pamela Reynoldsin tapaus http://www.near-death.com/experiences/evidence01.html on juuri tällainen poikkeuksellinen todistus. Sen pahin puoli on siinä, että se on verifioitavissa.
Jos materialistisen monismin paradigma menee uusiksi, pahempi juttu sen kannalta. Mutta ei se tiedettä silti kumoa, kuten Einsteinin suhteellisuusteoria ei kumonnut Newtonin mekaniikkaakaan - vaan vain täsmensi sitä.
Hyviä kysymyksiä. Olen yrittänyt miettiä tuota.
Olen vakaasti sitä mieltä, ettei Jumala anna kenellekään enempää kuin mitä hän jaksaa kantaa, ja jokaiselle annetaan kykyjä hänen tarpeittensa mukaan. Mutta joskus olosuhteet kertakaikkiaan voivat kasautua isommiksi - toisten ihmisten vapaan tahdon myötä - ettei ihminen kertakaikkiaan enää kestä.
Uskon, ettei Jumala tuomitse itsemurhaa silloin, kun kyseessä on epätoivoisen, nurkkaan ajetun ihmisen viimeinen keino vapautua tuskastaan, jos ainoana vaihtoehtona on täydellinen hajoaminen ja vuosikymmenien kärsimys ennen vapauttavaa kuolemaa. Silloin, kun toivoa ei kertakaikkiaan enää ole, mielestäni itsemurha on hyväksyttävä ratkaisu.
Mielestäni on parempi lähteä tästä maailmasta oman käden kautta suunnilleen järjissään ja itsekunnioituksen rippeet tallella kuin katkeroitua, laitostua, täyttyä vihalla ja katkeruudella ja kärsiä vuosikymmeniä. Uskon, että Jumala antaa tällöin uuden mahdollisuuden.
Suomeen syntymisen täytyy olla hyvin kova rangaistus melko suuresta karmasta. Yhteiskuntamme on hyvin tyly, olemme kylmiä sekä itseämme että toisiamme kohtaan, emme piittaa heikommistamme ja ilmastomme on elinkelvoton puoli vuotta. Elämä Suomessa on jatkuvaa tasapainoilua hengissäselviämisen ja kärsimyksen välillä, eikä työpaikkojemme häviäminen kehitysmaihin ja yhteiskunnan suuren enemmistön vähittäinen köyhtyminen ainakaan helpota tilannetta.
Haluaisin uskoa, että tuon ihmisparan osalta itsemurha oli armahdus. Että hän pääsi pois täältä murheen alhosta.
"Suomeen syntymisen täytyy olla hyvin kova rangaistus melko suuresta karmasta. Yhteiskuntamme on hyvin tyly, olemme kylmiä sekä itseämme että toisiamme kohtaan, emme piittaa heikommistamme ja ilmastomme on elinkelvoton puoli vuotta. Elämä Suomessa on jatkuvaa tasapainoilua hengissäselviämisen ja kärsimyksen välillä, eikä työpaikkojemme häviäminen kehitysmaihin ja yhteiskunnan suuren enemmistön vähittäinen köyhtyminen ainakaan helpota tilannetta."
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys - on sanottu että on lottovoitto syntyä Suomeen - monet, monet asiat ovat täällä hyvin. Toisaalta nuo mainitsemasi epäkohdat ovat myös tosiasia.
Myös itse olen miettinyt asiaa ja kyllä tähänastisten kokemusten valossa näen että vaakakuppi sittenkin kääntyy enemmän sinne positiiviseen suuntaan. Matkalta on aina tuntunut hyvältä palata Suomeen. Olen kokenut että sittenkin täällä on monet asiat hyvin, huolimatta siitä että esimerkiksi hengellinen köyhyys vaivaa monia.
Olen huolissani pinnallisuudesta, tunteettomuudesta, kovuudesta, sensationalismista, näköalattomuudesta, jota lööpit ja muukin media ilmentää ja mitä ilmeisimmin media heijastelee ajan henkeä. Tästä näkökulmasta olen erittäin huolissani siitä, mihin ihmiset kiinnittävät huomionsa, sydämensä.
-etsijä