Säännöt ja uskikset?

Eniro uudisti keskustelupalstan sääntöjä mm. kopiointien rajoittamisen suuntaan. Säännöt ovat minusta ainakin hyvät ja tekijänoikeuksia kunnioittavat. Kuitenkin tuntuu siltä, että erityisesti uskontopalstoilla, mm. tällä palstalla, on poikkeuksellisen paljon kopiointia. Seriffeistä osa (mm. havaintojeni mukaan Anne ajoittain) poistelee sitä, osa ei edes yritä.

Kysynkin nyt: onko uskonnollisen ihmisen jotenkin erityisen vaikea tajuta sääntöjä ja noudattaa niitä? Tuntuu siltä, että esimerkiksi tekijänoikeuden noudattaminen ei mene muutamille "uskoville" sitten niin millään kaaliin. Laajoja raamatunlauselitanioita on myös toistuvasti esillä, vaikka niitä jokainen voinee tutkailla ilman kopiointiakin.

Olen havainnut saman ongelman arkityössänikin. Uskoviksi itseään kutsuvat eivät välillä tunnu näkevän oman tekemisen ja lainaamisen eroa. Kovin usein saa kysyä lähdetietoja, ja muutamat kopa suuttua tupsahtavat, kun selkeästi lainatun joutuu todistamaan heille lainatuksi eikä omaksi.
097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


poikalapsi kirjoitti:

Eniro uudisti keskustelupalstan sääntöjä mm. kopiointien rajoittamisen suuntaan. Säännöt ovat minusta ainakin hyvät ja tekijänoikeuksia kunnioittavat. Kuitenkin tuntuu siltä, että erityisesti uskontopalstoilla, mm. tällä palstalla, on poikkeuksellisen paljon kopiointia. Seriffeistä osa (mm. havaintojeni mukaan Anne ajoittain) poistelee sitä, osa ei edes yritä.

Kysynkin nyt: onko uskonnollisen ihmisen jotenkin erityisen vaikea tajuta sääntöjä ja noudattaa niitä? Tuntuu siltä, että esimerkiksi tekijänoikeuden noudattaminen ei mene muutamille "uskoville" sitten niin millään kaaliin. Laajoja raamatunlauselitanioita on myös toistuvasti esillä, vaikka niitä jokainen voinee tutkailla ilman kopiointiakin.

Olen havainnut saman ongelman arkityössänikin. Uskoviksi itseään kutsuvat eivät välillä tunnu näkevän oman tekemisen ja lainaamisen eroa. Kovin usein saa kysyä lähdetietoja, ja muutamat kopa suuttua tupsahtavat, kun selkeästi lainatun joutuu todistamaan heille lainatuksi eikä omaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu