Että Trump rauhoittuisi heti ja rauhottaisi aseelliset kannattajansa. Että alkaisi auttamaan uuteen hallintoon siirtymisessä. Että ottaisi tyynesti vastaan alkavan kansalaiselämän joko datsallaan tai vankilassa. Että käyttäytyisi kuin mies, jos joutuu vankilaan. Että ei enää tekisi aviorikoksia. Että maksaisi velkojaan pois. Että antaisi parturin siistiä hiuksensa. Että lopettaisi käsiensä joustoliikkeen.
Rukoillaan Trumpille mielenmalttia!
Anonyymi
39111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Jumala ei pakota ketään rauhoittumaan. Jumala ei puutu ihmisen vapaaseen tahtoon vaikka rukoilisit kuinka.
Ei väkipakotakaan, mutta Jumala saa aikaan mielen- ja miehenmuutoksen. Jos Trump tulisi synnintuntoon ja kääntyisi kaidalle tielle, tulisi Donaldista vallan uusi mies.
Itseään palvomaan tottunut narsisti tuskin tulee kolmen neljännesvuosisadan ikäisenä kovinkaan suureen mielenmuutokseen. Kyllä se mieli persoonallisuushäiriöineen on taputeltu. Normaalinuppinen voisikin vielä muuttua, on sellaista nähty.
Todennäköisesti Jumala tarvitsee Trumpia juuri tuollaisena moukkana kun hän on. Ei koskaan pidä lähteä yrittämään ohjailla Jumalan tahtoa. Raamattu opettaa rukoilemaan Jumalan tahdon toteutumista, ei sinun tahtosi. Tiedätkö miksi?
Kenen kanssa se Putin ja muut diktaattorit nyt leikkii johtajaa kun niiltä jengin kingi joutu pois kuvioista.
Sopii riekkua, mutta se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa. Trump Putin ja kumppanit on miehiä paikallaan. Montaakaan kymmentä vuotta ole kun muurit murtui ja Neukkula hajosi. Silloin oltiin niin toivoa täynnä, vaan kuinkas kävikään? Nyt kun kohta Putininkin aika alkaa käydä vähiin, niin saapas kenkä mono miten käy. Katsotaan muutamien vuosien kuluttua, josko on teiltäkin pölvästeiltä hymy hyytynyt.
Onhan se Putin mies paikallaan,Stalinin jälkeen pahin murhaaja tosin,mutta se lienee sivuseikka.
>Katsotaan muutamien vuosien kuluttua, josko on teiltäkin pölvästeiltä hymy hyytynyt.
Jos Jeesus hyökkää kimppuumme, varmasti hyytyy. Ei vain taida antaa Herran aikataulu myöten.
Sinun kimppuusi hyökkää saatana.
Sitä Hän saa vielä katkerasti katua, jos yrittää!
Rukoillaan Yhdysvaltoihin viisaita hallintoihmisiä, niin että maa rauhoittuisi ja pyssyt ruostuisivat.
Kansan kiihotajilla on karu kohtalo bunkkereissaan.
Jaa Biidenillä? Yhdysvaltain demokraatit ovat todellakin verenhimoista sakkia.
Rukoillaan synnintuntoa ja pelastusta Bidenille ja hänen hallinnolleen.
Se joka siellä on syntiä tehnyt on Trump. Tosin katselin juuri sikäläistä "lehdistötilaisuutta" jonka Trump järjesti, pitkästä aikaa, ja äijähän sekoaa. Se ei välttämättä tiedä hyvää, ukko voi seota pahasti.
Biden on sivistynyt ihminen, joka uskoo Jumalaan.
Trump on pelkkä rahan ja vallanhaluinen kansankiihottaja, jonka suusta tulee pelkkiä herjauksia ja valheita.
Bidenille ei tarjota edes ehtoollista!
Jumala siunaa Bideniä kaikissa oloissa. Biden on Jumalan mielen mukainen mies.
Avionrikkojat Jumala tuomitsee. voi.voi.Rumppia.
jaa ja joopa joo
Miksi ette itse tutki ja lue ja kuuntele?
Eräs seikka mitä ei täällä eikä siellä jenkeissä. v-mediassa ole, niin esim:
Jus loppui SUORA lähetys "Legal Team In Pennsylvania" kuulemisesta ja muutamia todistajia, valaehtoisesti, eli linnaa tulee jos valehtelee.
Ja, jos oikein ymmärsin, niin:
Pennsylvania, äänet eivät ole kuten v-media sanoo vaan heillä: Legal Team:llä on ja esitti TODISTEET, joita edes demoraattit voinneet väistää:
Joten Trump, "ON JO" Pennsylvanian äänet eli jos oikein muistan 19 valitsija miestä!
ja muissa oikeuksissa sama toistuu!
erään tiedon mukaan, Pennsylvaniassa on kadonnut yli miljoona ääntä Trumpilta, ja kun tiedostoja tutkitaan, niin voidaan osoittaa koska ja missä ja kuka.
eli, kuten monet sanovat ja on nähtävissä, jenkki. v-media on paniikissa!
ja vaalivalvoajt ja muut vaali-esimiehet kauhuisssan sillä, kun tulee oikeus tapauksia nimettyjä henkilöitä vastaan, pääsee vuodikymmeniksi jenkki vankilaa!
Se hyvä puoli siinä vankilassa on ettei tarvitse maksaa, rahalla, ruokaa, muuten taitaa kohtalon toverit antaa reilusti palautetta!
Joten, tässäkin ketjussa, ei edes uskaleta puhua asioista vaan haukutaan ketään haukutaan ja ei mennä asiaa!
Itkekää ja valittakaa, syntiset, sillä
minä tulen pian!
"Että alkaisi auttamaan uuteen hallintoon siirtymisessä. Että ottaisi tyynesti vastaan alkavan kansalaiselämän joko datsallaan tai vankilassa."
Tämä uusi hallinto, KUKA ON SEN VALINNUT JA KOSKA?
eli tämä joukko joka jo voittajana juhlii, menee suorinta tietä vankilaan!
Tutki ja ihmettele.
Tiesitkö ja tottahan tiedät että se vaali-kone-ohjelma joka laskee äänet niin sen eräs suunnitelija ja käyttäjä on antifan isoja nimiä ja poistaa kiirellä julkisia tietoja, vaikka se on turhaa, sillä kaikki mitä on nettiin laittanut on ikuisesti sielläQ !
Ikävä sanoa, mutta sinulla tuntuu olevan psykiatrinen ongelma. Todellisuus on karannut käsistäsi kuin saippuoituna.
Biben saattaa hyvinkin olla toisella puolella kuin Jumala ja Herra Jeesus, eli TOTUUS!
se merkitsee, että kuoleman jälkeen tulee kuumat oltavat!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Ootteko te aivan sekaisin?
Kyllä ne on! Ei järjen hiventä noissa salaliittoteorioissa.
Toivottavasti kirjoittelevat suljetulta osastolta.
Ei se trumpetin lakitiimi ole tyhjillä salkuilla menossa oikeuteen. Kyllä siellä on todella painavia todisteita korruptiosta jne...
Trumppi armahti syyttömän Michael Flynnin. Valtamedian uutisoinnista saa käsityksen , että trumppi armahti syyllisen? Hänet on todettu nimenomaan syyttömäksi.
Valtamedia ja heidän vastuulliset ammattitaitoiset toimittelijat voivat pikkuhiljaa miettiä mitä ne kirjoittaa seuraavien n.kahdenviikon aikana ja sen jälkeen.
Syyttömiksi todettuja ei tietenkään armahdeta, eihän heitä ole tuomittukaan.
Sehän tässä pahinta onkin kun nämä salaliitto hörhöt on vapaalla jalalla vaikka juttujen perusteella pitäisi olla suljettuna niuvanniemeen.
Nykytermein uskisten mielestä Trump on uhri?
Ainoa mitä äijä teki lipoi jutskuja, jotta kautensa jälkeen löytyy nappulaa millä maksaa velkojaan tai saa niitä osan anteeksi. Meneppä kysymään kiiluvasilmäiseltä "uudesti syntyneeltä kristityltä" mitä Trump sai aikaan? Tulee lista liirumlaarumeita, ei mitään faktaa teollisuuden siirtymisestä jenkkeihin takaisin, päin vastoin Meksikon muurihanke sotki alihankintasuhteen jota lienee olut jo yli 100 vuotta jne.
Trump-hysteria on vaarallisessa leviämisvaiheessa ja saattaa päätyä asellisiin yhteenottoihin. Trump itse on vastuuton seikkailija ja psukopaatti, joka pidätetään lähiaikoina.
Trumpilla on Al Caponen kohtalo sellissä.
Rudy Giulianin tiimi ja todistajat esittävät aineistoaan Pennsylvanian oikeusistuimelle. Yhdessä järjestelmään lyhyessä ajassa syötetyssä lipuke-erässä oli lähes 600 000 ääntä Bidenille ja vain 3200 ääntä Trumpille. Salissa olevat purskahtivat nauruihin ja kohisemaan välittömästi tämän kuultuaan. Kukaan täysjärkinen ei tietenkään usko, että tämä olisi mahdollista ilman törkeää vaalivilppiä. Ja nämä todisteet ovat vasta alkusoittoa. Meneillään olevassa istunnossa kuullaan kymmeniä todistajia.
Ensinnäkin Trump armahti kenraali Flynnin, joka oli myöntänyt valehdelleensa FBI:lle. Toiseksi liittovaltion muutoksenhakutuomioistuin Georgiassa hyväksyi Lin Woodin hakemuksen, että hänen kanteensa osavaltion republikaanisen sisäministerin Brad Raffenspergerin ja demokraattien salassa tekemä sopimus äänestysmenettelyjen muuttamiseksi otettaisiin käsiteltäväksi kiireellisellä aikataululla.
Giuliani ei pelkästään pysynyt muiden vauhdissa mukana vaan ehätti heidän edelleen. Hän selitti, että postiääniä oli lähetetty Pennsylvaniassa 1,8 miljoonaa, mutta niitä laskettiin 2,5 miljoonaa.
Mistä tuo erotus oli peräisin? Ääniä on täytynyt loihtia tyhjästä. Satoja tuhansia ääniä on täytynyt laskea moneen kertaan. Tätä puoltaa sekin, että äänten määrä tiettynä ajanjaksona olisi ylittänyt laskentakoneiden teknisen kapasiteetin, jos ne olisi todella laskettu yksitellen.
HUOM: CNN, Yle, HS, Mtv3, ja muut vasemmistopropagandamediat ovat hiiren hiljaa. Ei yhden yhtään uutista tästä vuoden uutispommista! Näiden propagandaoutlettien peli on niin selvää, että kuka enää tämän jälkeen lukee yhtään mitään vakavalla naamalla näistä 'lähteistä'.
Vasemmistomediat penkovat nyt paniikissa käsikirjaansa ja kyselevät CNN:ltä miten nyt tässä tilanteessa pitää muuttaa narratiivia globaalin käsikirjoituksen mukaan, eli missä vaiheessa ohjekirjaa mennään. Pitääkö jo nyt ruveta uutisoimaan että "Trump varastamassa vaalit"? Vai pitääkö olla vain hiljaa kunnes ohjeet tulevat? Miten kertoa lukijoille, että todistusaineistoa massiivisesta vaalipetoksesta onkin ollut koko ajan ja helposti saatavilla? Ymmärtävätkö nämä propagandaa levittävät mediajätit kuinka lähellä heidän uskottavuutensa totaalinen romahdus on?
Rauhoitu. Kaikki tuo mukatieto on pelkkää kuraa. Joe Biden on uusi presidentti.
ei tarvitse kauaa etsiä ja löytää, jos totuus kiinnostaa.
Mikä tässä on muka-tietoa!?
Trump tulossa iltahuutoon. Rukoillaan Trumpille vielä mielenmalttia, että lähtö talosta onnistuu ilman vahingontekoa.
Rukoillaan yksin tein sille sydäriä.